Kun puoli Pietaria hakee turvapaikkaa

Suomeen pyrkivien venäläisten määrää seurataan tiedotusvälineissä tiiviisti, koska Putinin hallinnon 21.9.2022 julistama osittainen liikekannallepano herättää Venäjällä levottomuutta tavallisen kansan joutuessa osalliseksi päätöksen seurauksista.

Kymmenissä Venäjän kaupungeissa on osoitettu mieltä sotaa vastaan, jonka pelkkä kutsuminen oikealla nimellään on kielletty 15 vuoden vankeustuomion uhalla. Ensimmäisen vuorokauden pidätettyjen määräksi ilmoitetaan 1500. Lennot ulkomaille on myyty loppuun. Venäläisiltä ei jää huomaamatta, että ukaasin virallinen teksti ei sisällä puolustusministeri Shoigun ilmoittamaa 300 000:n ylärajaa. Johtaako epätoivo rajanaapurissamme yrityksiin pyrkiä Suomeen hinnalla millä hyvänsä, ja mitä viranomaistemme varautuminen siihen oikeasti tarkoittaa?

Ennakkotapauksena voi tarkastella vuoden 2015 kansainvaellusta Lähi-Idästä, jonka saapuessa maahan syksyllä Suomen silloinen hallitus osoitti suurta avuttomuutta hukaten kuukausia vyöryn alettua jo keväällä Etelä- ja Keski-Euroopasta ja jonka kokonaisvaikutusten hinnasta veronmaksajille yhä vaietaan eikä esitetä edes arvioita. https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/hannumononen/273937-miksi-sipila-ja-orpo-eivat-turvautuneet-dublinin-sopimukseen-suomen-eduksi/

Tuolloin noin 35 000:een päätyneen nuorten ja keski-ikäisten miespuolisten turvapaikan (tai elinikäisen asumisperäisen sosiaaliturvan) hakijoiden joukon vastaanottaminen hoitui viranomaisilta veronmaksajien piikkiin järjestäytyneesti kuin partiolaisilta. Tuosta joukosta osa on sittemmin syyllistynyt Suomessa moniin eri tyyppisiin rikoksiin ja osa heistä on oleskellut maassa laittomasti jo seitsemän vuotta, mutta valtiovalta on edelleen neuvoton sen suhteen, mitä laittomille kuuluisi tehdä.

Tuntuu nyt vaihteeksi aivan hyvältä ottaa vastaan Ukrainasta sama määrä aitoja pakolaisia, naisia, lapsia ja vanhuksia, jotka pakenevat todellista hengenvaaraa ja hyökkääjän raukkamaisesti puolustuskyvyttömiin siviileihin kohdistamia raakoja sotarikoksia. Suomalaisten yleinen asenne Ukrainan pakolaisia kohtaan on ymmärrettävästi paljon myönteisempi kuin ongelmia aiheuttaneeseen takavuosien tulokkaiden joukkoon, ja ukrainalaisten työntekoon suuntautuminen herättää suomalaisten arvostusta.

Nämä suojelun hakijoiden saapumiserät ovat kuitenkin vasta pisara meressä rinnastuksessa turvapaikanhakijoiden potentiaaliseen määrään Pietarista, jonka väkiluvuksi ilmoitetaan nykyisin n. 5 377 500 (metropolialue 5,7 – 6,2 milj. asukasta).

Venäjällä on luvassa lähivuosiksi vauhtia ja vaarallisia tilanteita, jotka koskevat silloin muitakin kuin johtavissa asemissa olevia, yllättävissä onnettomuuksissa henkensä menettäviä. Paitsi ainakin vuoden eteenpäin jatkuvan Ukrainan sodan, on ennen pitkää luvassa vääjäämätön vallanvaihto pian 70 vuotta täyttävän Putinin siirtyessä pois diktaattorin asemastaan joko terveytensä pettäessä tai valtansa anastuksen seurauksena – leppoisia eläkepäiviä hänelle ei ole luvassa. Syntyvät yhteiskunnalliset ristiriitatilanteet eivät silloin jätä kylmäksi Venäjän kansaa, jolla on paljon pelissä tulevaisuutensa suhteen ja kalavelkoja maksettavinaan menneistä onnettomista päätöksistä vastuullisille. Monella on silloin aivan aito syy olla huolissaan joutumisestaan kotimaassaan henkilökohtaisen vainon kohteeksi.

Helppona ratkaisuna ja EU:n heikkona lenkkinä moni Venäjällä näkee korkean profiilin oikeusvaltiona ja avokätisenä sosiaaliturvan jaon mallimaana profiloituvan Suomen, joka käy jo nyt moraalista jaakobinpainiaan siitä, mitä voi tehdä osittaista liikekannallepanoa pakoilevien asepalvelusikäisten venäläisten maahan pyrkimiselle.

Vaikka verenvuodatuksen määrä olisi vähäinenkin kun meno Venäjällä villiintyy, mittasuhteet ovat silloin aivan toista kertaluokkaa. Jos maahantulopolitiikka on lähelläkään samaa kuin se oli 2015-16, pelkkä rajan ylittävien logistiikka muonituksen ja majoituksen osalta alkaa muistuttaa LKP-vahvuisen armeijan tarpeita, ja kapasiteetin riittävyyden raja tulee vastaan, vaikka Huoltovarmuuskeskus tekisi voitavansa. Puhumattakaan, millä työvoimalla toteutetaan ammattitaitoisesti jokaisen turvapaikanhakijan yksilöllisten kriteerien arviointi, jota oikeusvaltion nimissä muistetaan aina korostaa.

Vaikka Suomi selviäisi ilmiömäisesti tilanteen vaatimasta humanitäärisestä ihmeteosta, sen kantokyky ei kestä ylimääräistä, olosuhteiden pakosta passiivista miljoonaväestöä huollettavanaan muutamaa kuukautta pitempään ilman kansantalouden romahdusta. Syy on periaatteessa sama, miksi jatkosodassa Suomi ei viisaasti koskenut kepilläkään saarrettuun Leningradiin.

Keski-Eurooppa sitoutettava vastaanottajaksi

Pohdittaessa ”rajat kiinni” ja ”vastaanotto avosylin” vaihtoehtoja Venäjältä tulijoille, on esitetty argumentti, ettei rajalta käännytetyista venäläisistä ole kuitenkaan kansannousun tekijöiksi Putinin hallinnon kumoamiseksi, koska kaikki tarvittavat johtajat on niin tehokkaasti murhannut tai vanginnut sisäisen turvallisuuden koneisto, joka vahvuudeltaan ylittää Venäjän asevoimat. Siten, on parempi, että Venäjän LKP epäonnistuu ja Suomen kautta vuotaa karkuun palvelukseen määrättävien joukko, joka muuten pakotettaisiin jatkamaan helmikuussa Z-tunnuksin aloitettua sotaa Ukrainan tuhoamiseksi ja sen kansanmurhan toteuttamiseksi.

Suomesta yksinään ei kerta kaikkiaan ole viulujen maksajaksi tällä kertaa, vaikka säännönmukaisesti ”perustuslakitalebanit” aina tulkitsevat kaikki kansainväliset oikeudelliset vastuut suomalaisten veronmaksajien vahingoksi. Siispä tarvitsemme tueksi tässäkin itseämme isompien hartioita, aivan kuten NATO-jäsenyydenkin osalta.

Joidenkin uutistietojen mukaan Saksa on jo ilmaissut valmiutensa ottaa vastaan venäläiset sotapalvelusta pakenevat, missä on realismia 83,24 miljoonaisen taloudellisen suurvallan tapauksessa verrattuna täkäläiseen 5,5-miljoonaiseen, yhä syvemmälle velkaantuvaan ja harmaantuvaan kääpiövaltioon, jonne harvat kaipaavat nykyistä suurempaa venäläisvähemmistöä.

Kevään 2023 vaalien jälkeisen uuden Suomen hallituksen ohjelmaan on ehdottomasti kirjattava sitovien takuiden neuvottelu Saksan kanssa siitä, että se ottaa sataprosenttisesti vastatakseen kaikista Suomen kautta Venäjältä pakenevista, olipa syy siihen aivan mikä tahansa.

Tässähän on win-win -ratkaisu. Muutama miljoona pakolaista Venäjältä Saksaan uppoaa joukkoon parhaassa iässään olevana työvoimana suorastaan huomaamattomasti, ja Nyky-Saksan pasifistinen ilmapiiri taas rauhoittaa kummasti Putin-henkisen militarismin jäänteetkin germaaniseen ympäristöön kotoutuvilta. Aivopestyt venäläiset ovat tietenkin ensi alkuun katkeria heille ikänsä opetetuista natsien julmuuksista operaatio Barbarossan aikoihin, eikä tämän päivän saksalainen väitä siitä vastaan. Eipä aikaakaan, kun Ivan ja Fritz istuvat iltoja oluttuoppien äärellä läpikäyden keskinäisen historiansa kipukohtia hyvässä sovussa niin Leningradin kuin Stalingradinkin kohtalot mukaan luettuina, ja näin toteutuu kansojen ystävyys käytännössä verrattomasti paremmin kuin Merkelin politiikan ajamassa liennytyksessä kaasun kaupalla. Kaasu- ja öljyhanat voi ilkeyttään ja kiristyksen vuoksi aina pistää kiinni, mutta oluthanoja ei Keski-Euroopassa suljeta.

+10

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu