Oliko talvisodan perustelu Leningradin turvallisuudella täyttä bluffia?

Vakiintuneen selityksen mukaan Neuvostoliitto vaati Suomelta rajan siirtoa kauemmaksi Leningradista ”tykinkantaman päästä”. NL:n vaatiessa itselleen merkittävää osa Suomen linnoitetusta puolustusvyöhykkeestä sekä linnoitteiden purkamista muuallakin ja korvaamista pelkillä rajavartiojoukoilla, eivät suomalaiset tietenkään suostuneet aluevaihtoon laajaan metsäalueeseen toisaalla.
Tuolloin 3,8 -miljoonaisen Suomen ”uhka” 170 -miljoonaista SNTL:a ja väestöltään Suomen kokoista miljoonakaupunkia vastaan olisi ollut niin naurettava, että perusteluna piti käyttää Britannian, Ranskan tai etenkin Saksan ”uhkaa” hyökätä Leningradia vastaan Suomen alueelta. Olisiko sellainen ollut mahdollista edes teoriassa?
Maallikkona sotahistoriassa ihmettelen, ettei tästä ole juuri kirjoitettu, vaan on otettu ”vieraan suurvallan hyökkäysuhka Suomen kautta” totena, kuvattu tapahtumien kulkua neuvotteluissa ja sodan puhkeamista, tai vasemmalla laidalla syytetty taipumattoman neuvotteluasenteen seurauksia ”Erkon sodaksi”.
Kuvitellaanpa nyt kontrafaktuaalisesti, että Neuvostoliiton huhtikuusta 1938 alkaen maalailema uhkakuva olisikin toteutunut 1940-luvulla ilman edeltäneitä sodanjulistuksia – juuri Saksan toimesta, jonka diktaattorin Lebensraum -ajatus tunnettiin. Kuvitellaan myös puolueettomaksi julistautunut Suomi niin passiiviseksi, ettei se pane tikkua ristiin torjuakseen puolueettomuutensa loukkausta, tai että sillä olisi jopa saksalaismielinen hallitus, kuten neuvosto-osapuolen painajaismaisissa skenarioissa. Oletetaan vielä NL:n kannalta paha vaihtoehto: Länsivallat pysyttelevät puolueettomina täysin sivussa eivätkä sido Saksan voimaa. Saksa tuo tässäkin laadukasta rautamalmia Pohjois-Ruotsista sotavarustelunsa tarpeisiin.
Millainen operaatiosuunnitelma Leningradin valtaamiseen olisi tarvittu?
Saksan on siis aluksi muodostettava riittävän vahva sotatoimiyhtymä hyökkäämään Suomen suunnalta Kannasta pitkin ja valtaamaan Leningrad – eihän olisi mitään mieltä lähettää miehiä ja kalustoa epäonnistumaan ja jättämään tehtäväänsä puolitiehen suurin tappioin.
Kyllä Saksalla voimaa riitti, kuten operaatio Barbarossa sittemmin osoitti, mutta paljonko voimaa täsmälleen tarvitaan tähän murtautumiseen Leningradiin luoteissuunnasta? Rajajoelta kaakkoon alkoi kantalinnoitettu puolustusvyöhyke (jonka edustalle 1941 suomalaisten eteneminen pysäytettiin). Jos kerran tämä hyökkäyssuunta valitaan, millä se voidaan läpäistä, jotta siitä eteenpäin selvinneet joukot kykenisivät valtaamaan kaupungin kaikkine varuskuntineen? Jos joukoilla olisi saksalaistyyppinen eri aselajien koostumus ja Luftwaffen ilmatuki, riittäisikö 100 000, 200 000 vai 300 000?
Seuraavaksi on suunniteltava, miten ne hyökkäysjoukot siirtyvät tukialueelleen, Suomen puolelle Karjalan kannasta.

Punaiset ????: Hyökkäysjoukkojen ryhmitysalue Kannaksella
Valtavan hyökkäysjoukon on siis siirryttävä sulan veden vuodenaikana Itämeren kautta laivakuljetuksin yli 500 km merimatka. Paljonko tarvitaan rahtilaivoja kuljettamaan edellä mainittu hyökkäysjoukko kalustoineen?
Missä vaiheessa Neuvostoliitto huomaa tekeillä olevan sotatoimen ja ryhtyy torjumaan sitä? Saksa on tottakai lähettänyt Kriegsmarinen sota-alukset suojaamaan saattueitaan, ja Luftwaffe pyrkii antamaan ilmasuojaa mahdollisuuksiensa mukaan. Ongelmana on kuljetussaattueen etääntyminen lähtösatamistaan ja lentotukikohdista, joten varsinkin ilmasuojan ylläpito vaikeutuu matkan edistyessä. Neuvostoliiton vastatoimien kannalta taas lähestyvän armadan torjunta helpottuu toimintamatkojen lyhentyessä.
Olettaen, että kaikki sujuu häiriöttä suunnitelman mukaan, Suomen rannikolle satamiin pääsyn jälkeen joukkojen on rantauduttava rahtilaivoista, joiden nostureilla raskas kalustokin saadaan maihin. Purkamisvaihe ei ole aivan pikainen, ottaen huomioon joukkojen ja kaluston määrän sekä tuonaikaisen teknologian. Sen jälkeen joukkojen on marssittava ryhmitysalueelleen maantiekuljetuksin omilla ajoneuvoillaan. Kun ne on viimein saatu hyökkäysryhmitykseen, vasta sen jälkeen ne voidaan käskeä aloittamaan hyökkäys. Koska muita reservejä ei ole, on lähdettävä siitä, että niitä tulee laivoissa lisää sitä mukaa, kun edelliset lastit saadaan puretuiksi ja rahtilaivat lähtevät paluumatkalleen hakemaan täydennyksiä. Luftwaffe voi tukeutua Suomen alueeseen siinä vaiheessa, kun tukikohtien suojaksi on saatavissa riittävä määrä maavoimien joukkoja.
Ja näin siis vihollisjoukot etenevät kuin elokuvissa, murtavat linnoitusvyöhykkeen ja lyövät kaikki Leningradia puolustavat joukot sekä niiden tueksi muualta Neuvostoliitosta kootun sotavoiman, aiheuttaen murskaavan strategisen tappion Neuvostoliitolle, vain koska Suomi kieltäytyi 1939 alueensa luovutuksesta ilman sotaa ja NL luopui aluevaatimuksistaan Kannaksella. Painajaismainen skenario on täyttä totta.
_______
Nyt kun voimme hyödyntää jälkiviisautta: paljonko niitä hyökkäysjoukkoja tarvittiinkaan, kun tiedämme, miten historia oikeasti meni? Saksan Pohjoinen armeijaryhmä eteni maata myöten taistellen tiensä Leningradin porteille, kärsien taistelutappioita matkalla ja aiheuttaen niitä Puna-armeijalle moninkertaisesti. Luftwaffe otti ilmaherruuden ja tuhosi Neuvostoliiton ilmavoimia kentille, ilmataisteluissa se oli ylivoimainen, se seurasi joukkojen mukana ja otti käyttöönsä Saksan Heer’in valtaamia tukikohtia hyökkäyksen edetessä. Leningradin edustalle selvisi syyskuuhun 1941 mennessä saksalaisjoukkoja noin 270 000, mutta se ei riittänyt. Kaupungin kaakkoispuolella ei ollut yhtä vahvaa linnoitusvyöhykettä kuin Suomen puolella, vaan sinne oli pitänyt puolustusasemat kyhätä kiireessä. Saksan sotavoima riitti valtaamaan Pähkinälinnan, välillä jopa menemään yli Neva-joesta, mutta ei puhettakaan itse kaupungin valtaamisesta, vaikka saksalaiset panivat parastaan kaikella asevoimallaan. Niinpä heidän ei auttanut muu kuin saartaa kaupunki omalta suunnaltaan, suomalaisten kieltäytyessä hyökkäämästä Leningradiin.
Entä kuinka suuri olikaan oltava sen hyökkäysarmadan, joka toi lähtöalueelle tarvittavan valtavan hyökkäysvoiman ja kaiken sen tarvitseman huollon? Kirjassaan Talvisodan salatut taustat – Neuvostoliiton operatiiviset suunnitelmat 1939-1941 Suomen suunnalla (1994; ISBN 951-90-5251-0) professori Ohto Manninen toteaa:
”Ahvenanmaan strateginen asema Pohjanlahden lukkona oli hyvin tiedossa, mutta vielä vuonna 1939 suurvalloilla ei ollut mahdollisuuksia sen miehittämiseen. Saksan merivoimat arvioivat kuljetuskapasiteettinsa liian pieneksi.”
– Siis Saksan kuljetuskapasiteetti ei riittänyt edes demilitarisoidun alueen haltuunottoon! Nyt sen olisi siis pitänyt ottaa haltuun vahvasti linnoitettu miljoonakaupunki kaikkine varuskuntineen ja vahvoine puolustuksineen.
Ruotsin rautamalmia kuljetettiin Saksaan ruotsalaisilta vuokratulla tonnistolla – jos sekin kuljetuskapasiteetti olisi suunnattu tähän operaatioon, olisiko se riittänyt sittenkään?
Edellä ei ole käsitelty lainkaan Neuvostoliiton vastatoimien vaikutusta Itämerellä purjehtivaan hyökkäysarmadaan, joka ei tietenkään olisi jäänyt huomaamatta neuvostotiedustelulta jo kauan ennen merelle pääsyään. Rahtilaivoja oli tuolloinkin vaikea aseistaa ilmatorjunnalla, eikä Saksan sotalaivoilla olisi kyetty sitä järjestämään riittäväksi valtaisalle saattueelle. Hävittäjäkoneita ei olisi saatu suojaksi kuin satunnaisesti.
Punalippuinen Itämeren laivasto ei varmasti olisi jäänyt toimettomaksi, vaan sen pinta-alukset olisivat totta kai hyökänneet kuljetusta vastaan ilman miinoitusten riskejä (elleivät NL, Suomi tai molemmat olisi miinoja laskeneet), eikä sukellusveneiden toimintaa olisi tuolloin estetty Suomenlahden poikki vedetyillä verkoilla. Neuvostoilmavoimat olisivat hyökänneet yhtenään saattuetta vastaan pommituksin ja rynnäköin. Rannikkotykistö olisi tulittanut sen jokaista alusta kantamansa sisällä. Jokainen upotettu kuljetusalus olisi merkinnyt Saksalle raskasta tappiota, alusten lastin purkaminen satamissa olisi ollut altista ilmahyökkäyksille eikä Puna-armeija olisi maalla jättänyt rauhaan hyökkäykseen ryhmittyviä joukkoja.
Puolueeton Suomi olisi tilanteen ymmärtäen toiminut saksalaisia vastaan kuten se toimi Lapin sodassa lokakuusta 1944 lähtien – montako saksalaista olisi edes elävänä selvinnyt Leningradin alueelle saakka? Toinen maailmansota ei mahda tuntea yhtään massiivista merioperaatiota maihinnousuineen yli 500 km päähän vahvasti puolustettuun kohteeseen hyökkäämiseksi ilman mitään mahdollisuutta yllätykseen, mikä on vastustajan tulelle altistumisessa aivan eri asia kuin Englannin kanaalin ylitys maihinnousualuksilla hyökkääjän suorittaman pitkän ja perusteellisen tulivalmistelun jälkeen.
–––––––
”Lapsellista huuhaata”, toteaa lukija viimeistään tässä vaiheessa – enkä itse voisi olla asiasta enempää samaa mieltä. Mutta sanoiko kukaan niin huhtikuusta 1938 alkaen Boris Rybkinille alias Jartseville, NKVD:n neuvottelijalle asiassa Suomen hallituksen kanssa, joka väitti heillä olevan asiasta näyttöä? Pyysikö kukaan koskaan häntä esittämään näyttönsä, tai ovatko ketkään tutkijat sotien jälkeen kyenneet sellaista löytämään?
En kiistä ollenkaan, etteikö Saksan uhka Neuvostoliitolle ollut aivan todellinen 1938 lähtien – mutta Suomen kanssa sillä ei ollut kerrassaan mitään tekemistä, jo pelkästään teknisistä ja logistisista syistä. Puhumattakaan, että pohjoismaisittain puolueeton Suomi ei ollut poliittisesti mikään Saksan vasallivaltio.
Sanoivatko Paasikiven johtamat neuvotteluvaltuuskunnat Moskovassa diplomatian kielellä, että neuvosto-osapuoli esittää aluevaatimustensa lähtökohdaksi absurdin skenarion, tai pyysivätkö he koskaan esittämään mitään konkreettisempaa uhkakuvaa väitetystä vieraan suurvallan hyökkäyksen toteutustavasta? Miten perusteellisesti neuvotteluvaltuuskunta kävi läpi neuvottelujen välillä vastapuolen esittämiä argumentteja Suomen korkeimman sotilasjohdon kanssa? Vai otettiinko asia ikään kuin totena, jotta ei vain provosoitaisi? En ole jaksanut kahlata kaikkea asiasta kirjoitettua, joten olen kiitollinen tietojeni aukkoja paikkaavasta informaatiosta.
Samalla julistan kilpailun parhaasta operaatiosuunnitelmasta Leningradin valtaamiseksi Suomen alueen kautta 1940-luvun olosuhteissa vieraan suurvallan joukoilla ilman edeltänyttä sotaa Neuvostoliiton ja Suomen välillä, kiinnittäen erityistä huomiota tarvittavaan joukkojen ja kaluston määrään tehtävässä onnistumiseksi sekä sen edellyttämään kuljetuskapasiteettiin tonneina ja rahtilaivojen lukumäärinä.
Koko kirjoitus on todella hyvää pohdintaa.
Ei Suomen kautta Pietariin olisi voinut hyökätä Ei Saksa, Ei Englanti, Eikä Ranska. Piste.
Lisäksi kannattaa huomioida muutama kylmä historiallinen tosiasia:
1. Venäjä ja Saksa liittoutuivat keskenään ennen Talvisotaa ja hyökkäsivät koordinoidusti yhdessä Puolan kimppuun jakaen Puolan toverillisesti keskenään. Saksa ja Venäjä pitivät yhteiset voitonjuhlan ja voitonparaatin Puolan kukistumisen kunniaksi – olivat ylimpiä ystäviä keskenään:
http://jput.fi/Venaja_ja_Saksa_hyokkasivat_liit.htm
2. Saksa oli Puolan sodan jälkeen erittäin heikko. Polttoaine, ammukset, lentopommit jne. olivat kerta kaikkiaan lopussa. Saksa ei olisi voinut hyökätä yhtään minnekään. Onneksi Saksan liittolainen Venäjä toimitti liittolaiselleen Saksalle auliisti kaikkea mahdollista, että Saksa voisi myöhemmin sotia menestyksellisesti Saksalle sodan julistaneita Englantia ja Ranskaa vastaan. Saksa ei olisi millään ilveellä voinut hyökätä Venäjälle.
3. Suomen poliittisessa ja sotilasjohdossa olivat anglofiilit – he eivät voineet sietää Natsi-Saksaa.
4. Englanti ja Ranska eivät olisi voineet edes päästä millään konstilla hyökkäämään merkittävin voimin Suomen kautta Venäjälle – eikä mistään muustakaan kautta.
Johtopäätöksenä voidaan todeta, että Venäjän hyökkäys Suomen kimppuun 30.11.1939 tapahtui puhtaasti siitä syystä, että Venäjä oli/on imperialistinen valtio, joka halusi yksinkertaisesti valloittaa koko Suomen:
http://jput.fi/Imperialistinen_Venaja.htm
Ilmoita asiaton viesti
Eiköhän ne poliittiset ja sotilasjohdon anglofiilit tulleet vasta kun Saksa luhistui.
Ilmoita asiaton viesti
Mannerheim ja Ryti olivat kumpikin tunnettuja anglofiileja 20-luvulta lähtien.
Ilmoita asiaton viesti
Eivät. Kyllä Suomen valtionjohto oli varsin anglofiilinen jo ennen talvisotaa, eikä Saksaa pidetty poliittisesti arvossa – mistä sen natsijohto oli Suomelle katkera, ja kosti sen ”etupiirijaossa” Molotovin–Ribbentropin sopimuksessa.
Ilmoita asiaton viesti
Suomi oli ennen Talvisotaa (Hitlerin noustua valtaan) niin epäkohtelias, suorastaan vihamielinen, Saksaa kohtaan että Hitler vihoissaan lupasi Suomen liittolaiselleen Venäjälle.
http://jput.fi/Saksalaisvastaisuus_Suomessa.htm
Talvisodan aikana Saksa auttoi liittolaistaan Venäjää Suomea vastaan ja Saksan mediakin oli Venäjän puolella Suomea vastaan.
Talvisodan jälkeen, kun Suomi oli puolustautunut urhoollisesti ja menestyksellisesti Venäjän hyökkäystä vastaan, niin Saksassa ilmapiiri lientyi Suomea kohtaan. Suomella puolestaan ei ollut muuta mahdollisuutta kun kasvattaa kauppaa Saksan kanssa, sillä Englanti antoi niukasti kuljetuslupia, eikä Venäjä toimittanut Suomelle lupaamiaan tarvikkeita.
http://jput.fi/Riippuvuus_Saksasta.htm
Ilmoita asiaton viesti
Talvisodan aikana Saksa tosiaan auttoi konkreettisesti liittolaistaan Venäjää Suomea vastaan, mm. pysäyttämällä kuljetuslaatikohin pakatut Italiasta ostetut Fiat G.50 Freccia -hävittäjät Stettinin satamaan, josta ne oli suunniteltu laivattavaksi eteenpäin.
Ei auttanut muu kuin kuljettaa hävittäjät laatikoissaan rautateitse takaisin Italiaan, jossa ne lastattiin laivaan Livornossa ja kuljetettiin sieltä meriteitse Göteborgiin. Siellä ne koottiin ja koelennettiin ennen siirtolentoa Suomeen.
Saksan aiheuttaman viivästyksen takia Neuvostoliiton terroripommitukset aiheuttivat suomalaisille siviileille ylimääräistä kuolemaa ja rakennuskannan tuhoa, jota hävittäjätorjunnalla olisi voitu vähentää.
Ilmoita asiaton viesti
Kertomasi on totta.
Lisäksi Saksa esimerkiksi esti unkarilaisten vapaaehtoisten tulon Suomeen alueensa kautta.
Ilmoita asiaton viesti
Kirjoituksen otsikko häiritsee. Selväähän se tietenkin on, että kyseessä on venäläisten keksimä perustelu toimiensa aloittamiselle.
Venäläiset eivät ole koskaan ujostelleet tarjoilla mitä uskomattomampia perusteluja omille toimilleen. Vaikka kaikki tietäisivät, että kyse on karkeasta valheesta.
Ilmoita asiaton viesti
Minua häiritsee enemmänkin se, että ainakin suomettuneisuuden aikakaudella tuo bluffi otettiin Suomessa ikään kuin täysin loogisena perusteluna, miksi Neuvostoliiton oli otettava Kannas vaikka väkisin, ellei kerran Suomi luovuttanut sitä vapaaehtoisesti, ”koska se vieraan suurvallan hyökkäys Suomen alueen kautta” oli muka NL:lle niin todellinen riski. Jotkut uskovat siihen vielä tänäkin päivänä.
Eihän se uutinen ole, että venäläiset välillä valehtelevat. Mutta Kekkosen YYA-aikana olisi ollut pyhäinhäväistys, ellei olisi ollut uskovinaan juuri tämän valheen ”oikeutusta”.
Milloin muistat lukeneesi epäilyjä siitä, oliko NL:n väittämä uhkakuva Leningradille nimen omaan Suomen kautta oikeasti mahdollinen? Suomen neuvotteluvaltuuskunnan lienee ollut ainakin Moskovassa 1939 esiinnyttävä diplomaattisista syistä kyseenalaistamatta sitä – mahtoiko kukaan edes tiedustella siellä mitään Jartsevin väittämistä ”näytöistä” tai kuvitteellisen läntisen suurvallan hyökkäysoperaation teoreettisesta kulusta blogissa esittämässäni teknisessä ja logistisessa mielessä?
Ilmoita asiaton viesti
Stalinin ajatuksena näissä neuvotteluissa oli saada etukäteen ilmaiseksi se, minkä myöhemmin joutuisi ottamaan sotimalla. Sellaista ajatusta ei kuitenkaan voinut ääneen sanoa, vaan se oli naamioitava Leningradin suojaamiseksi.
Kuvitellaan että pienellä maalla on kaksi voimalaa ja suuremmalla naapurilla kolme. Suurella on siis voimaloita 1,5 kertaa enemmän kuin pienellä. Nyt jos suurempi vaatiikin yhden voimalan pienemmältä, suurella olisikin voimaloita 4 kertaa enemmän. Suhteellisen voiman eron kasvattaminen oli Stalinin eräs johtoajatus. Neuvostoliitto olisi voinut neuvotteluilla voittaa huikeasti pienempää Suomea vastaan.
Tätä taustaa varten voi tarkastella luoteisen rintaman komentaja Semjon Timošenkon strategiaa: ”Jatkuvilla suorilla hyökkäyksillä pakotamme vihollisen vuodattamaan verta, toisin sanoen menettämään sellaista, mitä sillä on meitä vähemmän. Meillekin tulee tappioita, mutta sodassa ei pidä laskea omia tappioita vaan vihollisen tappiot.” (IS)
Ilmoita asiaton viesti
Hmmm… entäpä jos Suomi olisi vaatinut lisää maata Helsingin turvallisuuden parantamiseksi?
Ja miksei Tanska ole huolissaan Kööpenhaminan turvallisuudesta, vaikka se sijaitsee näkömatkan päässä Ruotsista? Miksei Kanada ole huolissaan Montrealin turvallisuudesta, sehän on lähellä maailman suurimman sotilasmahdin rajaa. Eikä Pariisikaan kauempana Belgian rajasta ole kuin Leningrad oli Suomen rajasta.
Ilmoita asiaton viesti
Mieleeni hiipi epämiellyttävä kysymys: milloin Kreml ryhtyy vihjailemaan Svetogorskin (10 km Imatran keskustaan, 2 km valtakunnanrajalle) turvallisuudesta?
Ilmoita asiaton viesti
Jos ”tykinkantaman etäisyys” rajalta Leningradiin häiritsi, miksei kaupunkia sitten laajennettu rajalta poispäin? Kyllä sen määräämiseen olisivat Stalinin valtuudet riittäneet.
Kostamuksen rakennusprojektin aikana jotkut koiranleuat kyselivät, uhkaako Suomi ennen pitkää Kostamuksen turvallisuutta.
Ilmoita asiaton viesti
Pitää korjata omaa kommenttiani sikäli, että minun olisi pitänyt Helsingin sijasta kirjoittaa mieluummin Viipurin turvallisuuden edellyttämästä puskurivaatimuksesta. Viipuri oli Suomen toisiksi suurin kaupunki, eli samassa statuksessa kuin Leningrad Neuvostoliitossa ja myös lähellä rajaa.
Ilmoita asiaton viesti
”… etääntyminen lähtösatamistaan ja lentotukikohdista, joten varsinkin ilmasuojan ylläpito vaikeutuu matkan edistyessä. Neuvostoliiton vastatoimien kannalta taas lähestyvän armadan torjunta helpottuu toimintamatkojen lyhentyessä.”
– Tuohan on jotakuinkin sama asia kuin urheilukäsite ”kotikenttäetu”. Mutta miten ihmeessä käydä valloitussotaa muuten kuin ”vierasotteluna”?
Ilmoita asiaton viesti
Juurikin noin. Ilmasuoja laivasaattueelle voitaisiin periaatteessa saada johonkin rajaan saakka pitkän matkan saattohävittäjillä, joilla olisi varta vasten suuret polttoainesäiliöt sekä lisäsäiliöt, jotka tyhjennyttyään voidaan pudottaa, tai käyttämällä lentotukialuksia. Saksalla ei ollut niistä kumpaakaan, ja siksi operaatio Barbarossan ”vierasotteluun” lähdettiinkin kuivaa maata pitkin.
Ilmatankkaus on vasta myöhempien aikojen teknologiaa.
Ilmoita asiaton viesti
Minä pidän tarinaa Leningradin suojaamisesta Stalinin bluffina joka jäi elämään historiallisena totuutena.
Sopimusluonnoksista alkaen ja jatkuen luovutettavaksi vaaditun teollisuuden ja maa-alueiden taloudellisiin ja sotilaallisiin merkityksiin saakka voi nähdä jatkuvan yhtenäisen linjan, jossa pääpaino oli Suomen puolustuskyvyn lamauttaminen eikä suinkaan Leningradin puolustuskyvyn maksimointi.
Se on aivan selvä yhtenäinen linja.
Ilmoita asiaton viesti
Erittäin osuvasti kiteytetty!
Ilmoita asiaton viesti
Mikä Hannu Monosen epähistoriallisen ähkäisyn tarkoitus oikein on? Talvisotapropagandako?
Neuvostoliiton johto teki jo 1935 johtopäätöksen, että Hitlerin Saksa tulee hyökkäämään maahan ja sen miljoonakaupunkeihin Moskovaan ja Leningradiin.
Tästä johtuen Neuvostojohto kävi salaisia neuvotteluja Leningradin asukkaiden turvaamiseksi. Moskovan evakuointi ja teollisuuden siirto Uralin turvan taakse aloitettiin myös.
Tammikuun 27, päivänä tulee kuluneeksi 76 vuotta Leningradin 900 päivää kestäneen natsien piirityksen murtamisesta. Piirityksen aikana lähes miljoona neuvostokansalaista menetti henkensä.
Kuten nyt tiedämme myös Suomi osallistui piiritykseen mm. Pietarhovin tulenjohtotehtävissä.
Leningradin piiritys osoitti julmalla tavalla miten oikeassa Neuvostojohto olikaan ollut.
Ilmoita asiaton viesti
Mistähän syystä kommenttini lopussa olleet nettiosoitteet hävisivät. Lähetän ne uudelleen.
Laajassa kaksiosaisessa artikkelissa – Talvisota 80 vuotta ja kommunismin vastainen hysteria – on selvitetty 1930-luvun alusta alkaen historiallisen kehityksen kulku, joka johti Suomen antautumiseen sodissa ja tosiasioiden tunnustamiseen vuoden 1947 Pariisin rauhansopimuksessa.
Tässä Osa 1 https://www.ktpkom.fi/opintoaineisto/ktpn-paasihteeri-tomi-makinen-talvisota-80-vuotta-ja-kommunismin-vastainen-hysteria-osa-1/
Lähetän toisen osan niin pian kuin mahdollista.
Ilmoita asiaton viesti
Lintunen, Suomi ei antautunut missään sodassa.
Ilmoita asiaton viesti
Ei Saksa hyökännyt Suomen kautta Talvisodassa, eikä Suomi itsekään. Eikä Saksa ollut uhka NL:lle ennen Talvisotaa, vaan sen liittolainen.
Ilmoita asiaton viesti
Rauno tarjoutuu meille näytteeksi ”tosiuskovaisesta”, joka tänäkin päivänä ottaa todesta tekosyyn talvisodalle.
Kuten jo blogissa totean, en lainkaan kiistä etteikö Hitlerin Saksan uhka Neuvostoliitolle ollut täyttä totta, mutta sen suuntautuminen maahan muka Suomen kautta oli huuhaata alusta loppuun ennen Neuvostoliiton omaa hyökkäystä Suomea vastaan.
Raunon luettelemat historialliset faktat ovat sinänsä totta, mutta täysin epärelevantteja siksi, että ne eivät tapahtuneet oloissa, joissa Stalin olisi pidättynyt hyökkäämästä Suomeen 1939, kuten hänen olisi ollut täysin mahdollista tehdä huonontamatta mitenkään Leningradin tai NL:n turvallisuutta.
Rauno, kerrotko siis meille vastaukset: jos Stalin olisi jättänyt talvisodan aloittamatta, mikä määrä Saksan joukkoja ja millä tavoin Suomeen kuljetettuna olisi aiheuttanut vaaran Leningradin valtaamisesta? Blogini viimeisessä kappaleessa on kilpailukysymys. Mikä siis on vastauksesi siihen?
Ilmoita asiaton viesti
Vastaus on se, itsestään selvyytenä, että Stalin ei olettanut että joku vieras valtio yksin hyökkäisi Leningradia vastaan vaan hyökkäys tapahtuisi Suomen kanssa yhdessä. Suomi joko vapaaehtoisesti tai pakolla mukana.
Stalin pyrki, niin kuin jokainen valtionpäämies, miettimään ja varautumaan kaikkiin mahdollisuuksiin.
Sittemminhän todellisuus osoitti että Saksa ei pystynyt edes valtaamaan Murmanskia tai kunnolla katkaisemaan rautatietä sinne vaikka se toimi vapaasti Pohjois-Suomessa ja Norjassa.
Kuinka sitten olisi käynyt jos Mannerheim olisi jatkanut hyökkäystä Leningradiin on epävarmaa.
Stalin ja kommunistit yleensäkin taisivat luulla että Suomi on sisäpoliittisesti hajanaisempi kuin se oli ja sen vuoksi myös oletti että Suomen valtaus olisi parin viikon juttu kuten Puolan valtaus.
Ilmoita asiaton viesti
”Stalin ei olettanut että joku vieras valtio yksin hyökkäisi Leningradia vastaan vaan hyökkäys tapahtuisi Suomen kanssa yhdessä. Suomi joko vapaaehtoisesti tai pakolla mukana.”
Jos lähtökohtana on tilanne ennen kuin Neuvostoliitto on koskaan hyökännyt puolueettomaan Suomeen, miksi Suomi vapaaehtoisesti luopuisi puolueettomuudestaan ja ottaisi maahan vieraita hyökkäysjoukkoja? Varsinkin, jos nämä pyrkisivät maahan väkisin, sehän olisi hyökkäys Suomea vastaan ja tuolloin itsestään selvästi Suomi puolustautuisi torjuen ne, eikä olisi ollut pois suljettua jopa kutsua siihen rajoitettua sotilasapua NL:lta jos olisi ollut luottamus sen poistumiseen asiaankuuluvasti.
Suomen reserviläisarmeijaa ei mikään vieras valta olisi voinut panna liikekannalle, saatikka käskeä sitä hyökkäämään omien joukkojensa mukana Leningradiin – ehdottomasti epärealistisena pois suljettava vaihtoehto!
Osallistu blogin viimeisen kappaleen kilpailuun: Mitä kautta ne vieraat joukot tulisivat Suomeen? Paljonko niitä tarvittaisiin, jotta Leningradin valtaus onnistuu varmasti? Miten kuljetukset hoidettaisiin tonniston ja rahtilaivojen määrällä ilmaistuna?
Jos ne vieraat aseelliset joukot tulisivat Suomeen massoittain merikuljetuksella vailla järkevää selitystä, olisiko Punalippuinen Itämeren laivasto vain seurannut sitä katseella tekemättä mitään, maailman pidättäessä hengitystään jännittyneessä seuraavan suursodan odotuksessa?
”Stalin pyrki varautumaan kaikkiin mahdollisuuksiin.” – Hänhän oli jo tehnyt sen: kantalinnoittanut Leningradin luoteispuolen vahvasti ja syvästi. Kaakkoispuolta ei arvattu varustaa yhtä perusteellisesti, mutta senkään puolustusta ei 270 000 saksalaista kyennyt murtamaan parhaista yrityksistään ja raskaista aseistaan huolimatta.
Nokitetaanpa siis, ja korotetaan Saksan hyökkäysjoukkojen vahvuus vaikka 300 000:een. Pannaan mukaan suhteessa Wehrmachtin ja Waffen-SS:n yhtymien määrävahvuuksiin sopiva määrä tykistöä, panssarijoukkoja sekä näiden tarvitsemia ammuksia ja polttoaineita. Oletetaan, että Luftwaffen Stukat ja Heinkelit sekä niitä suojaavat Messerschmittit pääsevät Suomeen lentämällä ja niiden tarvikkeet kuljetetaan Ju-52:lla, buukkaamatta laivoja. Kuka logistiikasta perillä oleva kykenisi arvioimaan, montako tonnia rahtia tämä merkitsee yhteensä? Montako 1900–1940 -lukujen rahtilaivaa sen tonnimäärän kuljetus vaatii? Missä ajassa kukin niistä purjehtii optimitilanteessa Saksasta runsaat 500 km vaikka Viipuriin?
Amatöörin karkea laskelma: oletetaan, että yksittäinen sotilas varusteineen, aseineen, ampumatarvikkeineen ja muonansa kanssa painaa yhteensä keskimäärin 100 kg. Tällöin hyökkäävän joukon pelkkä henkilöstö painaa 300 000 x 100 kg = 30 000 tonnia. Luin äskettäin Sampo Ahton kirjasta Aseveljet vastakkain, että Saksan 20. Vuoristoarmeijan joukkojen irtautuessa Suomesta niiden oli saatava evakuoiduksi mukaansa välttämättömiä tarvikkeita Oulun ja Rovaniemen varikoiltaan yhteensä 180 000 tonnia, ja joukkoja oli 200 000. Suhteessa laskien, em. hyökkäysjoukko tarvitsisi mukanaan 1,5 -kertaisen määrän, eli n. 270 000 tonnia. Kun kuitenkin miljoonakaupungin valtaaminen vaatii raskasta kalustoa ja ammuksia runsaammin kuin sotiminen tundralla, pyöristetään rahti yläkanttiin 300 000 tonniksi. Tuohon eivät vielä sisälly raskaat aseet (panssarivaunut, tykit). Henkilöstöineen ja raskaine aseineen siis yhteensä n. 350 000 tonnia. Tämä olettaen, että kaikki hyökkäysarmadan kuljettama tulee ehjänä perille – paljonko on arvioitava tappioiksi kuljetusvaiheessa melkein puolustuskyvyttömälle ”maaliosastolle”, ja korotettava lukuja lähtökohtaisesti varmuuskertoimella tappioiden kompensoimiseksi?
Kuka osaisi muuntaa tuon rahtimäärän Itämerellä 1900-1940 -luvuilla käytettyjen höyrylaivojen määräksi?
Se, että Suomen valtaus vaikutti helpolta, myötävaikutti NL:n hyökkäyspäätökseen, mutta ei todista mitään vieraan vallan kyvystä kukistaa Leningrad Suomen suunnasta.
Ilmoita asiaton viesti
Jätät yhden lauseen kirjoituksessani huomioimatta.
”Stalin pyrki, niin kuin jokainen valtionpäämies, miettimään ja varautumaan kaikkiin mahdollisuuksiin.” Todellisiin ja luultuihin.
Lähdet kirjoituksessasi siitä olettamuksesta ja nykytiedolla että olisiko voinut tapahtua. Ei Stalin voinut ajatella noin.
Heillä oli sitten bolsevikkivallankumouksen jälkeen lähes yhtäjaksoista sotimista kommunistisen hallinnon ylläpitämiseksi, omia ja vieraita vastaan.
Sen tiedon perusteella mikä itselläni on ja johon myös viittaan kommentissani, oli aivan selvää että Stalinin tarkoitus oli vallata Suomi. Hän erehtyi ennen talvisotaa uskomaan että Suomen kansa on hajanaisempi kun se oli. Ilmeiseti hän kuvitteli myös että sisällissodan haavat eivät ole edes arpeutuneet.
On vaikeaa arvioida menneitä tapahtumia ja niiden syitä kun facit on kädessä kymmeniä vuosia myöhemmin.
Ilmoita asiaton viesti
En usko, että Stalin aidosti luuli mahdolliseksi Saksan tai muun eurooppalaisen suurvallan pystyvän tuhoamaan Leningradia hyökkäämällä sinne juuri Suomen kautta, koska kaupungilla oli sillä suunnalla suojanaan syvä linnoitusvyöhyke sekä miljoonakaupungin omat varuskunnat ja kaikki se aseistus, johon hän oli itse panostanut NL:a johtaessaan. Hän tiesi myös asevoimiensa pystyvän aloittamaan vihollisen torjunnan kauan ennen sen pääsyä Leningradiin, etenkin saatuaan niille tukikohdat Baltian maista. Mutta Stalin saattoi silti bluffata neuvotteluissa teeskentelemällä luulevansa niin.
Se on totta, että kukaan ei voinut tietää vielä 1938-39, että 270 000 saksalaista ei pystynyt murtamaan Leningradin puolustusta syksyllä 1941.
Sen sijaan, jokainen ammattitaitoinen suurvaltojen ye-upseeri kuitenkin tiesi tuolloin ainakin siihenastisista sotakokemuksista eri puolilla maailmaa, paljonko suuntaa antavasti voimaa tarvitaan esim. linnoitettujen asemien puolustamiseen ja murtamiseen – niiden suunnitteleminenhan oli heidän virkatyötään. Huolto- ja meriupseerit tiesivät aikakautensa nyrkkisäännöt, paljonko tarvikkeita minkin kokoinen joukko-osasto tarvitsee, mitä se rahtina painaa ja miten merikuljetusoperaation logistiikka voidaan järjestää.
En ymmärrä, miten edes yleisellä tasolla Neuvostoliitossa olisi voitu karkeasti erehtyä siitä, mikä sen ajan teknologialla oli ylipäätään mahdollista, kun samaan aikaan Saksassa kuitenkin kyettiin laskemaan, ettei heidän kuljetuskapasiteetillaan voi miehittää demilitarisoitua Ahvenanmaata.
Voitko Sinä esittää edes karkean olettamuksen toteuttamiskelpoisesta operaatiosuunnitelmasta, jossa Leningradiin hyökkääjällä ei ole yliluonnollisia kykyjä, ja kaupungin valtaus onnistuu vaikka 270 000:n tai sitä pienemmillä joukoilla? Jos merikuljetus olisi järjetön kuten minusta näyttää, mikä sen parempi vaihtoehto olisi 1938-39 geopoliittisessa tilanteessa, jotta kaupunkiin kannattaisi hyökätä juuri Suomen puoleiselta Karjalan kannakselta? Jos taas eteneminen Saksasta Leningradiin tapahtuukin maalla kuten todellisuudessa 1941, mihin siinä Suomen aluetta tarvitaan? Se pudottaa pohjan pois aluevaatimuksilta syksyllä 1939.
Vaikka ei itse usko, voi kuitenkin neuvottelussa uskotella, jos sillä voi saada vastapuolen toimimaan haluamallaan tavalla.
Ilmoita asiaton viesti
Suomi makasi niinkuin petasi. Olisi pitänyt pistää enemmän hanttiin. On väärää tietoa että Mannerheimin takia Suomi jotenkin säästyi 1944 kun Stalin halusi vallata KOKO Suomen. Moni luulee että pelastamalla Leningrad Mannerheim pelasti Suomen. Se on fuulaa…
Ilmoita asiaton viesti
Mainiota pohdintaa. Mutta miksi NL halusi rajan siirrot Kannaksella.
Itse olen ajatellut niin että Tarton rauhan raja oli niin edullinen puolustajalle, kuten Talvisota osoitti että NL sotilasjohto halusi tavalla tai toisella siirtää rajaa lännemäksi jotta mahdollisen hyökkäyskäskyn saatuaan esim kesäoffensiivina niin puolustajan tilaanne olisi ollut vaikea.
Talvisodan jälkeen rajalinja olikin shakki matti jos NL olisi hyökännyt tilanteessa jossa se ei käy sotaa Saksaa vastaan. Olishan tuo sen varmaan tehnyt.
Ilmoita asiaton viesti
Kannaksella olivat Suomen parhaat linnoitetut puolustusasemat, jotka NL juuri halusi mitätöidä vaatimalla itselleen osan niiden alueesta sekä loppuja purettaviksi ja korvattavaksi pelkillä rajavartiojoukoilla.
Jos Suomi olisi tuohon suostunut, peli olisi ollut menetetty. Aivan riippumatta siitä, paljonko olisi saatu lisää korpea Karjalasta ”hyvitykseksi”. Talvisodan puolustustaistelu ei olisi millään voinut jatkua 105 päivää ilman juuri noita linnoitettuja asemia, joiden eteen tapettiin hyökkääjiä kymmenin tuhansin. Oli vahinko, ettei niitä linnoitteita rakennettu rauhan aikana vielä tiheämmin ja syvemmin useina peräkkäisinä vyöhykkeinä.
”Talvisodan jälkeen rajalinja olikin shakki matti jos NL olisi hyökännyt tilanteessa jossa se ei käy sotaa Saksaa vastaan. Olishan tuo sen varmaan tehnyt.”
Olet täsmälleen oikeassa: juuri tuota NL suunnittelikin, ja jopa valmisteli. Se on kuvattuna mm. Erkki Nordbergin kirjassa Arvio ja ennuste Venäjän sotilaspolitiikasta Suomen suunnalla (Art House 2003, ISBN 951-884-362-7 ), s. 178–182. – Kannattaa lukea vaikka kirjastossa ellet hanki hyvää teosta.
Olennaisesti sama tieto löytyy englanniksi myös professori Ohto Mannisen kirjasta netissä: Finnish Defence Studies, No. 16, 2004
Manninen, Ohto: The Soviet plans for the north western theatre of operations in 1939–1944. http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe201601223633
Ilmoita asiaton viesti
Suhteemme Venäjään oli paljon yksinkertaisempi. Leningradin turvallisuus ei siihen liittynyt juuri lainkaan.
Stalin teetätti jo aiemmin 30 -luvulla suunnitelman Suomen valloitusta varten. Siihen kuuluivat väestösiirrot ja älymystön teloitukset sekä siirrot vankileireille.
Tarkoitukset ilmenevät näistä suunnitelmista eikä muita arvailuja tarvita.
Mitä tulee YYA-kauden itsesensuuriin ja valheisiin Suomen julkisuudessa niin se ei poikkea mitenkään viherpunan hallitseman median käytöksestä nykyään. Mediamme on täysin omistautunut sairaan propagandan toistoon kuten aikanaan Saksan Göbbelsin media. Täyttä roskaa tulee joka tuutista.
Ilmoita asiaton viesti
Totta: uussuomettunut media ei vieläkään uskalla kohdata todellisuutta, enkä muista sen kertaakaan käsitelleen julkisesti esim. edellä mainittua suunniteltua ”talvisodan 2. erää”, sille aiotun lopputuloksen viemiseksi päätökseen.
Vähänlaisesti on nähty myös suomalaismedian raportointia Molotovin, Hitlerin ja Ribbentropin neuvotteluista Berliinissä välirauhan aikana 12.–13.11.1940 mm. ”Suomen kysymyksen” ratkaisemiseksi: http://www.worldfuturefund.org/wffmaster/Reading/Germany/Hitler-Molotov%20Meetings.htm
Ilmoita asiaton viesti
Toisessa kommentissani Mainitussa Matti Tapion televisiosarjassa Sodan ja rauhan miehet käsitellään Molotovin Hitlerin ja Ribbentropin kanssa käymiä neuvotteluja Berliinissä 11.-13.11.1940. Kyllä kyseiset keskustelut ovat suomalaisten historioitsijoiden hyvin tuntemat ja jonkin verran kommentoimatkin. Itse asiassa saksalaiset vuotivat jo tuoreeltaan neuvottelujen sisällön suomalaisille värittäen niitä omaa asiaansa palvelevalla tavalla. Kyllä Neuvostoliitolla tuolloin oli valmius ja vakaa aikomus hyökätä uudelleen Suomeen, mutta Saksan (s.o. Hitlerin) sitkeä vastarinta esti hyökkäyksen.
Ilmoita asiaton viesti
Linkittämäni Saksan virallisesta neuvottelumuistiosta tehty englanninkielinen käännös osoittaa hyvin, miten pettynyt Molotov oli Hitlerin toteamukseen, ettei hän halua uutta sotaa Pohjois-Eurooppaan.
Erkki Nordberg toteaa kirjassaan (s. 181): ”Hitler suhtautui marraskuun alussa 1940 penseästi siihen, että Neuvostoliitto valtaisi Suomen, mikä ei liiemmin häirinnyt Puna-armeijaa. Se jatkoi sotasuunnitelmansa hiomista ja antoi asiasta 25.11.1940 uuden direktiivin. Pohjanlahdelle piti sen mukaan päästä 45 päivässä, mutta sodan tuli olla ehdottoman paikallinen ja sitä oli käytävä vain Suomea vastaan.”
Ilmoita asiaton viesti
Kaikki sodat tarvitsevat aina tekosyyn millä perustellaan ihmisten tappaminen omalle väelle, ja myös muulle maailmalle. Olkoot se sitten Troijan Helena tai Irakin joukkotuhoaseet.
Ilmoita asiaton viesti
On täyttä bluffia. Suomesta kaavailtiin sosialistisen internationaalin mallimaata keinolla millä hyvänsä Leninin opein. Talvisota oli koko maan valloittamiseen tähtäävä offensiivi, joka oli suunniteltu päättyväksi kaiken vastarinnan järjestelmälliseksi tuhonnaksi valtavin uhrein.
Ilmoita asiaton viesti
Moskovassa loka-marraskuussa 1939 käydyistä neuvotteluista on olemassa hyviä dokumentteja. Esimerkiksi Väinö Tannerin vankilassa kirjoittama kirja Olin talvisodan ulkominiteri sisältää sanatarkkoja lainauksia käydyistä keskusteluista. Niiden kanssa täysin yhdenmukaisen todistuksen käydyistä neuvotteluista antoi vuorineuvos, talvisodan aikana ulkoministeriön virkamies, Johan Nykopp ,joka oli Suomen valtuuskunnan eräänlainen sihteeri Moskovan neuvotteluissa. Nykopp on kirjoittanut aiheesta kirjan Med Paasikivi i Moskva. Yleisradio teki 1970-luvun lopulla hyvän televisiosarjan nimeltä Sodan ja rauhan miehet, ohjaus ja käsikirjoitus Matti Tapio. Ohjelma koostui kymmenestä lähes tunnin mittaisesta jaksosta .Se lienee nähtävissä Ylen Arkistossa, ainakin sen jaksot löytyvät YouTubesta. Sarjassa haastateltiin silloin elossa ollutta Johan Nykoppia ja muita aikalaisia, muilta osilta sarjan käsikirjoitus perustui 1938 – 1940 vuosien Suomen päättäjien muistiinpanoihin ja kertomuksiin sekä muistelmateoksiin. Moskovan neuvotteluja koskevat vuorosanat ko. ohjelmasarjassa ovat lähes sanatarkasti Väinö Tannerin edellä mainitusta kirjasta lainattuja. (Sivuhuomautuksena voi mainita, että Keijo Komppa Paasikivenä ja Mikko Niskanen Stalinin roolissa samoinkuin Pennanen Tannerin roolissa tekivät mainiot näyttelijäsuoritukset).
Tannerin ja Nykoppin mukaan Stalin intti suomalaisille , että jos joku Neuvostoliitolle vihamielinen maa, nimeltä hän mainitsi Englannin ja Ranskan, hyökkää Suomen kautta Neuvostoliittoon, ei Suomi pysty sitä estämään. Lisäksi Stalin kuului maininneen tässä yhteydessä englantilaisten hyökkäykset Koivistolta Kronstadin merilinnoitusta vastaan vuosina 1918 ja 1919. Luultavasti muutkin ensimmäisen maailmansodan aikaiset interventiojoukot lienevät olleet venäläisten muistissa ja alitajunnassa. Tanner kertoo keskusteluistaan Rybkinin alias Jartsevin kanssa saaneensa sen vaikutelman, että Neuvostoliitto oli ennen muuta huolissaan Saksasta. Alkusysäyksenä Neuvostoliiton yhteydenottoon Suomen kanssa Jartsev oli kertonut Itävallan Saksaan liittämisen aiheuttaman Euroopan voimatasapainon muutoksen. Moskovan neuvotteluissa venäläiset eivät maininneet Saksan uhkaa, koska olivat vähän aikaisemmin , tunnetusti 23.8.1939, solmineet hyökkäämättömyyssopimuksen Saksan kanssa.
Uskon, että Neuvostoliiton johto ja jossain määrin sotilasjohtokin olivat syksyllä 1939 aidosti huolissaan Saksan sotavoiman kasvusta ja sen politiikan yleisestä suuntauksesta. Tällä en pyri kiistämään Hannu Mononen sinun esittämiäsi varsin hyviä näkökohtia Suomen kautta tehtävän vieraan suurvallan Leningradiin kohdistuvan hyökkäyksen vaikeuksista. Venäjän ja Neuvostoliiton sodankäyntioppiin on kuulunut ja kuuluu yhä korostetun voimakkaasti ennalta ehkäisevän toiminnan korostus. Se tarkoittaa, että mahdollinen sota on pyrittävä käymään Venäjää ympäröivien maiden , siis myös Suomen, alueella. Tämän opin suuri vaikeus Venäjän naapurimaiden kannalta on se, että Venäjä haluaa tuoda etukäteen joukkonsa ja aseensa itse määrittelemänsä ”turvallisuusvyöhykkeen” alueelle. Ennen toista maailmansotaa Neuvostoliitto määritteli turvallisuusvyöhykkeeseensä kuuluvan Puolan, Baltian maat ja Suomen, joihin se halusi tuoda joukkonsa. Tosiasiallisesti tämä tarkoitti kyseisten maiden miehittämistä ja alistamista. Suomen osalta ”turvallisuusvyöhykkeen” muodostaminen onnistui vain osittain.
Viimeksihän tuon opin kävi Suomessa kertomassa 4.6.2012 Venäjän tuolloinen asevoimien yleisesikunnan päällikkö armeijankenraali Makarov. Meille uskoteltiin, että asia olisi poistunut päiväjärjestyksestä sen jälkeen kun presidentti Niinistö ”puhutteli” kenraalia seuraavana päivänä Mäntyniemessä. Joka osaa vähääkään tulkita ihmisen kehonkieltä saattoi televisokuvasta havaita, että kenraali ei ollut lainkaan katuvainen saati pahoillaan puheensa aiheuttamasta hämmennyksestä, pikemminkin päinvastoin.
Suomen osalta on olemassa myös evidenssiä siitä, että kyseessä oli taloudellinen ryöstöretki. Leningradin aseteollisuus kärsi kroonisesta sähköpulasta 1930-luvulla ja Suomessa oli suhteellisen lähellä rajaa Rouhialan ja Imatran uudenaikaiset vesivoimalat. Toinen Suomesta tavoiteltu asia oli Suomen selluloosatehtaat. Selluloosaa tarvittiin ainakin tuohon aikaan ruudin valmistuksessa. Kirjassa Varjo Suomen yllä, jonka ovat kirjoittaneet Timo Vihavainen, Ohto Manninen,Kimmo Rentola ja Sergei Zuravljov, on asiakirja heinä-elokuulta vuodelta 1940, jossa ylistetään sitä kuinka hyvin seitsemässä kahdeksasta valloitetusta sellutehtaasta tuotanto on saatu lähes täydellä kapasiteetilla käyntiin.
Ilmoita asiaton viesti
Paljon kiitoksia hyvistä lukuvinkeistä! Koetan selvittää, onko mainittuja Tannerin ja Nykoppin kirjoja saatavissa kirjastosta, sillä juuri tuon kaltaista ensi käden tietoa aiheesta kaipaan.
Englantilaisten hyökkäykset Koivistolta Kronstadin merilinnoitusta vastaan vuosina 1918 ja 1919 olivat toki aivan totta, kuten monet muutkin länsivaltojen yritykset vaikuttaa bolshevikkivallankumouksen jälkeisen sisällissodan Venäjään siten, että vallan saisivat siellä muut kuin kommunistit. Vapaussodan jälkeisellä Suomen hallituksella tuskin oli silloin mitään Koiviston tukikohtana käyttöä vastaan, ottaen huomioon juuri Suomessa käydyn punakapinan bolshevikkien aktiivisella tuella.
Kuten sanottu, NL:n huoli Saksasta oli aiheellinen, mutta muka Suomen suunnalta tulevana se oli silkkaa vainoharhaa, jopa logistisesti kerrassaan mahdotonta ja toteuttamiskelvotonta ilman edeltänyttä sotaa Suomea vastaan.
Nuo turvallisuusvyöhykkeet ilmenivät hyvin YYA-ajan neuvostomarsalkkojen lausahduksista vierailuilla. ”Neuvostoliiton asevoimat eivät jää toimettomina odottamaan, kunnes Lännen taistelukärjet tulevat NL:n ilmatilaan”, eli kriisin uhatessa NL olisi muitta mutkitta halunnut sensorinsa ja torjunta-järjestelmänsä Suomen länsirajalle, mistä olisi ollut vaikea kieltäytyä YYA-sopimuksen pykälien meitä velvoittaessa.
Muistelen, että Makarov meni vaihtoon aika pian Suomessa esitelmöintinsä jälkeen. Esitelmän vaikutus kuulijoihin ja suureen yleisöön taisi kääntyä tarkoitustaan vastaan.
Enso selluloosatehtaineen ja voimaloineen taisi olla juuri kartalle käsin piirretyn viivan alla Moskovan rauhasta 1940 neuvoteltaessa, ja rauhansopimusta sittemmin tulkitsi Molotov vahvemman oikeudella vaatien sille kohtaa rajaa mutkan NL:n eduksi. Sen jälkeen Svetogorskiksi nimetyn paikkakunnan tuotanto meni todellakin NL:n sotateollisuuden palvelukseen.
Ilmoita asiaton viesti
”Tämän opin suuri vaikeus Venäjän naapurimaiden kannalta on se, että Venäjä haluaa tuoda etukäteen joukkonsa ja aseensa itse määrittelemänsä ”turvallisuusvyöhykkeen” alueelle.”
Tässä suhteessa koko Suomen valloitus oli Stalinin näkökulmasta Leningradin suojaamista. Eli toisin sanoen ne aluevaatimukset eivät itsessään olleet Leningradin suojaamista siinä lopullisessa tarkoituksessaan kuin Stalin sen käsitti. Aluevaatimukset olivat vain välitavoite pyrkimyksessä ”Leningradin suojaamiseen” eli Suomen valloitukseen. Suomelle ei tietenkään kerrottu sitä lopullista päämäärää ääneen sen todellisessa muodossaan, joten Suomessa jäi voimaan väärä mielikuva mitä ”Leningradin turvaaminen” käsitteenä tarkoitti.
Ilmoita asiaton viesti
Koska NL epäonnistui talvisodassa ”turvaamasta Leningradia” koko Suomen valtaamisella Baltian maiden tapaan, sitä on jälkikäteen selitetty väittämällä, että ”sota lopetettiin, koska tavoite (Leningradin suojaaminen) oli saavutettu”.
Sen verran asiassa on perää, että saihan NL Suomelta aluetta Moskovan rauhassa ja hyvät hyökkäysasemat seuraavaan sotaan. Ilman rajan siirtoa, tai siirtämällä uusi raja vain siihen, mihin Puna-armeija todellisuudessa eteni taisteluissa 12.3.1940 mennessä, lopputulos olisi ollut aika nolo suurvallan arvovallan kannalta, ottaen huomioon sen kärsimät tappiot.
”Tavoitteen saavuttamisen” kannalta voi kysyä, onko neliökilometrien valtaamista varten tapana perustaa Kuusisen nukkehallitus Terijoelle, tilata Helsingissä pidettäviä Puna-armeijan voitonjuhlia varten sävelteos Dmitri Shostakovitsilta sekä painattaa marssiopas Suomen länsirajalle saakka, varoittaen siinä ylittämästä Ruotsin rajaa ja kehottaen tervehtimään kohteliaasti ruotsalaisia rajavartijoita.
Ilmoita asiaton viesti
”Luftwaffe otti ilmaherruuden ja tuhosi Neuvostoliiton ilmavoimia kentille, ilmataisteluissa se oli ylivoimainen, se seurasi joukkojen mukana ja otti käyttöönsä Saksan Heer’in valtaamia tukikohtia hyökkäyksen edetessä.”
Takerrun tähän yksityiskohtaan sitä asiaa historiikkien ja muistelmateosten kautta tutkineena.
Luftwaffella ei missään vaiheessa ollut täydellistä ilmaherruutta Neuvostoliiton ilmatilassa operaatio Barbarossan ensimmäisiä kuukausia lukuunottamatta.
Luftwaffen suurin heikkous itse asiassa koko sodan ajan oli kaukotoimintavoimien täydellinen puuttuminen. Sen pommittajiksi suunnitellut lentokoneet eivät kyenneet kantamaan kovinkaan suurta pommikuormaa määrän ollessa keskimäärin 1-2tn per kone konetyypistä riippuen. Pommittajien toimintaetäisyys ei myöskään ollut riittävä varsinkaan liittoutuneiden vastaaviin.
Suosituimpien saksalaishävittäjätyyppien toiminta-aika ei mahdollistanut kuin etulinjan pommittamisen tukemistehtävät. Kaukopommittamiseen, eli Uralin takaisten valtavien asekombinaatioiden pommittamiseen ei saksalaisilla ollut vuosien 1941-1943 välillä minkäänlaisia keinoja.
Näin ollen NL kykeni valmistamaan 2-3 panssaria tai hävittäjää jokaista tuhoutunutta korvaamaan. Vuodesta 1942 eteenpäin saksalaispilottien elämä muuttui päivittäiseksi selviämiskamppailuksi. He olivat venäläisiä paremmin koulutettuja, mutta ilmatilan ollessa täynnä lyijyä, alkoi sekaan mahtumisen kanssa olla jo ongelmia.
Leningradin ja Kronstadtin ilmatila oli myös erittäin tehokkaasti suojattu, ehkä jopa maailman voimakkaimmalla yhtä aluetta suojaavalla ilmatorjunnalla. Näin ollen kaupungin strategisesti tärkeitä kohteita ei kyetty pommittamaan ilman massiivisia omia tappioita.
Leningradin ilmatila oli niin vaarallinen, että Suomen ilmavoimien komentaja Lundqvist kielsi suomalaispiloteilta kaiken lentämisen ilmatorjunnan vaikutusalueella tarpeettomien tappioiden välttämiseksi.
Mitä tulee Leningradin turvallisuuteen vs. Suomi, niin Mannerheim yksioikoisesti kielsi sotatoimet Leningradin kaupunkia vastaan. Tämä näkyi siten, että suomalainen raskas tykistö ei ampunut kaupunkiin, vaikka olikin kantaman sisällä. Suomen armeija ei myöskään estänyt kaupungin huoltoa Laatokan jäiden yli, vaan tyytyi pelkästään häiritsemään liikennettä huoltoreiteillä.
Tämä varmuudella hiersi Suomen ja Saksan välisiä sen hetkisiä suhteita.
—–
Vaihtoehtoinen historia tietää kertoa, että Mannerheim, jolla oli edelleen ystäviä Neuvostoliitossa aina NL:n sodanjohtoa myöten, olisi saanut varoituksen suoraan Kremlistä olla hyökkäämättä Leningradiin.
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos tästä erinomaisesta täydennyksestä.
Luftwaffen ilmaherruus todellakin liittyi Barbarossan ensimmäisiin kuukausiin, kuten kirjoitat. Samoin blogissani kuvattu sepitteellinen merioperaatio olisi kuulunut Neuvostoliittoa vastaan hyökkäävän suurvallan aloitussiirtoihin sodassa, joskaan siinä ei olisi voitu käyttää yllätystä.
Totta: Saksalta puuttui pitkän matkan pommituskyky, eikä Focke-Wulf Condorista ollut samoihin suorituksiin kuin Avro Lancasterista tai Boeing B-17 Flying Fortressista. https://fi.wikipedia.org/wiki/Focke-Wulf_Fw_200_Condor
Myös ilmakuljetukset olivat pääosin suorituskyvyltään vaatimattoman Junkers Ju-52:n varassa.
Leningradin ilmatorjuntaa ajatellen oli Luftwaffen kannalta harvinainen tilaisuus tehdä yllätyspommitus Kronstadtiin juuri Barbarossan alkaessa 22.6.1941, koneiden jatkaessa sitten Uttiin tankattaviksi paluumatkalleen Saksaan.
Todellakin, Saksan toistuvista pyynnöistä huolimatta Suomi pidättyi hyökkäyksistä Leningradia vastaan poliittisista syistä. Jatkosodan historia 2:n mukaan Suomen ja Saksan lentojoukkojen välirajaksi määritettiin 5.9.1941 linja Tarhovka-Tipuna-Rokanjärvi-Sirkkajärvi-Miikkulainen, joka sijaitsi vain 10 km suomalaisten linjojen etupuolella.
Ilmoita asiaton viesti
Pekka Parikan elokuvassa Talvisota on loistavasti esitetty historiallista totuutta Talvisodasta. Aivan mainioita repliikkejä:
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/jussina/56700-velvollisuus-katsoa-pekka-parikan-talvisota-elokuva/
Suosittelen kyseistä erittäin ajankohtaista elokuvaa kaikille.
Ilmoita asiaton viesti
Pekka Parikan loistavassa elokuvassa kauhavalaisten komppanianpäällkkö todellakin lausuu puheessaan, että meiltä voidaan kyllä vaatia pitäjäkaupalla maata, mutta paha on tulla ottamaan. Piti paikkansa! Sen joutuivat toteamaan konkreettisesti sadat tuhannet puna-armeijan sotilaat.
Kyseinen elokuva on parempi kuin ”Tuntemattomat sotilaat” yhteensä.
Ilmoita asiaton viesti
Minulla on tapana katsoa Itsenäisyyspäivänä Talvisota, eikä suinkaan Tuntematonta.
Talvisota-elokuvaan on saatu loistavasti oikeaa toteutunutta historiaa.
Ilmoita asiaton viesti
Pitää paikkansa!
”Tuntematon sotilas” elokuva pohjautuu Väinö Linnan romaaniin. Kyseinen kirjailija oli hyvin vasemmistohenkinen, joka näkyy elokuvassakin, varsinkin lottien rienaamisena.
Mainitussa elokuvassa, oli ohjaaja kuka hyvänsä, esiintyy aivan päätöntä menoa, juopottelukohtaus pahimpana. Toki tämän kaltaista toimintaa varmasti jatkosodassa esiintyi, mutta se on saanut romaanissa ja elokuvissa suhteettomat mittasuhteet. Purnausta myöten!
Ilmoita asiaton viesti
Lottien rienaaminen on aivan mahdotonta viimeisimmässä versiossa Tuntematonta.
Olen edelleen sitä mieltä, että Jatkosodasta pitäisi tehdä uusi elokuva, tai jopa sarja elokuvia, jotka pitäytyvät kylmissä historiallisissa tosiasioissa – henkeä myöten.
Ilmoita asiaton viesti
Vahinko, että jotkut lukevat Linnan romaania historiankirjana.
Ilmoita asiaton viesti
Minun mielestäni vielä suurempi vahinko tulee Linnan romaanista Täällä Pohjantähden alla. Se antaa vuoden 1918 tapahtumista täysin väärän kuvan ja moni luulee sitä historialliseksi totuudeksi.
Nykyisessä uussuomettuneessa Suomessa kaikki eivät edes tiedä Suomen olleen sodassa Venäjää vastaan 1918-1920:
http://jput.fi/Vapaussota.htm
Ilmoita asiaton viesti
Liittyikö muuten 1918-20 sotaan Neuvosto-Venäjää vastaan sodan tai sotatilan julistusta tai muuta virallista juridista kannanottoa tai toimenpiteitä sen vahvistamiseksi, että ei eletty rauhan tilassa?
Ilmoita asiaton viesti
Vapaussota Venäjää vastaan aloitettiin riisumalla Venäjän miehitysjoukkoja aseista Suomen laillisen Armeijan toimesta.
Samaan aikaan osa suomalaisista punaisista nousi aseelliseen kapinaan Suomen vapailla vaaleilla valittua Eduskuntaa ja laillista hallitusta vastaan Venäjän yllyttämänä ja Venäjän aseistamana. Kapinan vuoksi Suomen Eduskunta ei voinut kokoontua normaalisti julistaakseen sotatilan ennen kuin vasta toukokuussa.
Venäjä joutui kuitenkin tunnustamaan sotatilan olemassaolon rauhanneuvotteluissa ja rauhansopimuksessa:
http://jput.fi/Vapaussodan_rauhansopimus.htm
Ilmoita asiaton viesti
”oli ohjaaja kuka hyvänsä, esiintyy aivan päätöntä menoa, juopottelukohtaus pahimpana. …se on saanut romaanissa ja elokuvissa suhteettomat mittasuhteet.”
Appiukkovainaa puolestaan kaikki sodat sotineena piti tuota kiljukohtausta realistisena ja sanoi, että sitä pantiin käymään hänenkin komppaniassa asemasodan aikana. Eikähän elokuvassa ole kuin tuo yksi kohtaus juomingeista, joten kyllä se minun puolestani saa siinä olla, kun ei asioita kaunistellakaan tarvitse.
Ilmoita asiaton viesti
Täysi tekosyy oli!
Mutta mikä käsittämättömintä, monet maamme historioitsijat yrittävät todistella Suomen syyllisyyttä talvisotaan: ”Erkon sotaa” ja muita todisteluja viljellen. Väittävät, että Stalinin oli jopa pakko hyökätä taipumattomuutemme vuoksi.
Millä oikeudella Stalin vaati meiltä yhtään mitään?? Ei muulla kuin punakitaisen suden luonnolla reviirinsä laajentamiseksi!
Ilmoita asiaton viesti
Ei voi kuin tuntea myötähäpeää suomettuneiden historianväärentäjien vuoksi.
Ilmoita asiaton viesti
Kuuntelin petroskoilaisen Juri Kilinin luentoja Turun ylipistossa vuonna 1998-1999.
Kyseinen tutkija oli löytänyt arkistoista materiaalia talvisotaan liittyen. En esitä, että kaikkeen pitää luottaa mitä idästä tulee. Minulle kolahti se, kuinka laskelmissa oli ollut sellaista, että Neuvostoliitolle tuli halvemmaksi ottaa Suomen satamia ja lentokenttiä haltuun, kuin rakentaa niitä itse.
Siis sai kuvan, että kyseessä oli tulevaan suursotaan varautuvan Neuvostoliiton pyrkimyksestä ottaa asemia jopa hyökkäyssotaa varten.
Kuulostaa moraaliselta ja nähdä ”oikeutetuksi” Suomen kautta tuleva uhka. On selvää, että ensin olisi otettu neuvotteluilla mitä saadaan ja lopulta vallattu maa.
Usein unohtuu, että Suomi oli ollut vain vähän aikaa irti Venäjästä/NL.
Suomeen jäi jopa Venäjän budjetista rahoitettua infraa. Siinä suhteessa täältä ”tultiiin hakemaan omia maita ja tukikohtia pois”.
Suunnitelmien joukossa oli myös pohjoisen Ruotsin lentokentistä karttoja. Suomi pyrittiin katkaisemaan marssilla Ouluun. Jotkut esittivät eriäviä mielipiteitä. Piti hyökätä junaradan takia pohjoisempaa. Jopa pohjoista Ruotsia esitettiin vallattavaksi.
Suunnitelmissa oli vallata Suomi kun suot ja maasto oli jäässä. Ei tarvinnut rakentaa teitä. Talvisota ei siis ollut sattumaa. Suunnitelmia oli laadittu jo pidemmän aikaa.
Ilmoita asiaton viesti