Evoluutio, kreationismi ja ilmastotutkija

Kysymyksiä ja vastauksia uskottavuudesta

Kun kysytään, että jos ihminen ei usko evoluutioon ja myöntää olevansa kreationisti, niin miten uskottavana sellaista ilmastotutkijaa voi pitää?

Ilmastotutkijan uskottavuus riippuu ensisijaisesti hänen tieteellisistä saavutuksistaan ja kyvystään tuottaa ja arvioida luotettavaa tutkimustietoa omalla alallaan. Jos tutkija on koulutettu ilmastotieteessä ja noudattaa tieteellisen menetelmän periaatteita ilmastonmuutoksen tutkimuksessa, hänen henkilökohtaiset näkemyksensä muista asioista, kuten evoluutiosta tai kreationismista, eivät välttämättä vaikuta suoraan hänen työnsä laatuun ilmastotieteen alueella.

Kuitenkin tieteellinen ajattelutapa perustuu tiettyihin perusperiaatteisiin, kuten havaintojen, kokeiden ja todisteiden objektiiviseen analyysiin. Kreationismi, joka perustuu uskonnolliseen uskomukseen pikemminkin kuin tieteelliseen tutkimukseen, voi joissain tapauksissa herättää kysymyksiä siitä, miten kyseinen henkilö suhtautuu tieteellisiin todisteisiin yleisesti. Tämä voi saada osan tieteellisestä yhteisöstä kyseenalaistamaan hänen johdonmukaisuutensa tieteellisessä ajattelussa.

Lopulta, jos kreationistinen tutkija pystyy esittämään pätevää ja hyvin perusteltua tutkimusta ilmastotieteessä ja toimii tiukasti tieteellisen menetelmän mukaisesti, hänen näkemyksensä evoluutiosta eivät välttämättä vaikuta hänen uskottavuuteensa ilmastotutkijana. 

Jos taas hänen maailmankatsomuksensa vaikuttaa myös siihen, miten hän käsittelee ilmastotieteellisiä kysymyksiä, tämä voisi heikentää hänen uskottavuuttaan tiedeyhteisön silmissä.

Toisaalta jos tällainen ilmastotutkija on merkittävästi eri mieltä laajasti hyväksytyistä tieteellisistä näkemyksistä, kuten hiilidioksidin (CO₂) roolista ilmastonmuutoksessa, on syytä arvioida hänen näkemyksiään kriittisesti. Kansainvälisesti tunnustetut ilmastotutkijat ja organisaatiot, kuten IPCC (Intergovernmental Panel on Climate Change) perustavat näkemyksensä laajaan tieteelliseen aineistoon, johon osallistuu tuhansia tutkijoita ympäri maailmaa. IPCC -konsensus perustuu valtavaan määrään tutkimuksia, jotka tukevat toisiaan ja osoittavat, että CO₂ on merkittävä kasvihuonekaasu, joka aiheuttaa ilmaston lämpenemistä.

Jos yksittäinen tutkija on eri mieltä CO₂ vaikutuksista, on mielestäni tärkeää kysyä seuraavat kysymykset:

1. Mikä on tämän tutkijan tieteellinen perusta? Perustuuko hänen kantansa laajoihin, toistettuihin ja vertaisarvioituihin tutkimuksiin? Esittääkö hän todisteita, jotka ovat yhteensopivia tieteellisen yhteisön menetelmien ja standardien kanssa?

2. Miten hänen näkemyksensä suhteutuvat laajempaan tieteelliseen yhteisöön? Onko hänen näkemyksensä perusteena erityisen uutta tai merkittävää tieteellistä löydöstä, joka on vielä vahvistamatta laajasti? Onko hänen väitteensä jo testattu ja osoitettu virheellisiksi?

3. Onko tutkijan näkemyksiin mahdollisesti vaikuttavia sidonnaisuuksia? Tieteellisessä keskustelussa voi toisinaan olla mukana henkilökohtaisia, poliittisia tai taloudellisia intressejä. Onko tutkijalla mahdollisia kytköksiä organisaatioihin, jotka pyrkivät vähättelemään ilmastonmuutoksen vakavuutta?

4. Miten tämä tutkija käsittelee kritiikkiä ja vaihtoehtoisia näkemyksiä? Uskottava tutkija on valmis osallistumaan avoimeen ja läpinäkyvään tieteelliseen keskusteluun, jossa hänen näkemyksiään voidaan arvioida ja kyseenalaistaa.

Konsensusta vastaan asettuminen ei sinänsä tee tutkijan näkemyksistä automaattisesti virheellisiä, mutta se asettaa hänen väitteensä suurennuslasin alle. Koska ilmastotutkimus on hyvin monitieteinen ja monimutkainen ala, väitteet, jotka poikkeavat merkittävästi vallitsevasta tieteellisestä käsityksestä, vaativat erityisen vahvoja todisteita ja tieteellisesti perusteltua analyysia. Jos tällaisia todisteita ei ole, kansainvälinen tiedeyhteisö on perustellusti skeptinen tutkijan väitteitä kohtaan.

Eiköhän tämä lyhyt analyysi avaa tätä kysymystä kohtuullisen selvästi.