IPCC:n agenda ja faktan tarkistuksia 1.

IPCC:n agenda ja faktan tarkistuksia 1.

Maailman meteorologinen järjestö (WMO) ja YK:n ympäristöohjelma (UNEP) perustivat IPCC:n vuonna 1988 arvioimaan kattavasti, objektiivisesti, avoimesti ja läpinäkyvästi tieteellistä, teknistä ja sosioekonomista tietoa, joka on olennaista ymmärtääksemme ihmisen aiheuttamaa  ilmastonmuutosta, sen mahdollisia vaikutuksia sekä sopeutumis- ja lievennysvaihtoehtoja. IPCC ei tee uutta tutkimusta tai seuraa ilmastoon liittyviä tietoja. Sen sijaan se tekee ilmastonmuutostiedon tilan arviointeja julkaistujen, vertaisarvioitujen tieteellisten ja teknisten tutkimusten perusteella. Paneelin raporttien on tarkoitus olla politiikan kannalta merkityksellisiä, mutta ei politiikkaa ohjaavia. Ne tarjoavat keskeisiä panoksia kansainvälisiin ilmastonmuutosneuvotteluihin.

Onko IPCC:n raporteissa virheitä?

Viimeisin IPCC:n raportti AR6 sisältää n. 8000 sivua informaatiota. Kun kysytään, onko näissä raporteissa virheitä? On sanomattakin selvää, että jos ne virheiksi tulkitaan, ne ovat kirjoitetussa ulkoasussa eli ts. muotokielessä, joista voi löytää erilaisia tulkintoja, eikä suinkaan matemaattisluonnontieteellisinä virheinä, kuten fysiikan, kemian tai biologian perusilmiöissä ja niiden tulkinnassa. Se olisi melkoinen ”bugi”, että ne tutkimukset jotka on julkaistu arvovaltaisissa julkaisuissa, jotka IPCC koostaa, niiden matemaattisluonnontieteellinen perusta olisi täysin virheellinen. Tässä tulee väkisinkin mieleen erilaisten tahojen tarkoituksenmukainen toiminta, joka pyrkii rapauttamaan ilmastonmuutoksen keskeisiä järjestäytyneitä toimijoita ja instituutteja ympäri maailmaa.

Entä maallikot?

Maallikot on ihan oma lukunsa, sillä heille on paljon tärkeämpää subjektiivinen mielipide (se miltä tuntuu), eikä niinkään objektiivinen luonnontiede (perusfaktat), joiden perusteella näitä asioita todellisuudessa ratkotaan. Periaatteessa kuka tahansa, joka on hieman luonnontieteitä opiskellut, osaa kyllä laskea vaikkapa massan kiihtyvyyden, mutta jos vastaan tulee turbulenttinen ilmakehä ja siinä olevat kaasut, laskennan vaikeus kasvaa helposti n:s potenssiin. Toinen seikka, joka edelleen tuottaa vaikeuksia ymmärtää, on fossiilisten polttoaineiden haittavaikutukset ilmastolle. Fossiilisten polttoaineiden palamisesta aiheutuvat hiilidioksidipäästöt lämmittävät ilmakehää. Tämä fakta on todennettu jo n. vähän alle 200 vuotta sitten.

Hiilidioksidin vaikutuksen historiasta 

Fysiikan prof. John Tyndall

Tammikuussa 1859 fysiikan prof. John Tyndall alkoi tutkia eri kaasujen säteilyominaisuuksia. Osa hänen kokeilunsa sisälsi ensimmäisen suhdespektrofotometrin rakentamisen, jota hän käytti mittaamaan kaasujen, kuten vesihöyryn, ”hiilihapon” (nykyään hiilidioksidi), otsonin ja hiilivetyjen absorptiovoimaa. Hänen tärkeimpiin löytöihinsä kuuluivat valtavat erot ”täysin värittömien ja näkymättömien kaasujen ja höyryjen” kyvyssä absorboida ja siirtää säteilylämpöä. Hän totesi, että happi, typpi ja vety ovat lähes läpinäkyviä säteilylämmölle, kun taas muut kaasut ovat melko läpinäkymättömiä.

Tyndallin kokeet osoittivat myös, että vesihöyryn, hiilidioksidin ja otsonin molekyylit ovat parhaita lämpösäteilyn absorboijia ja että pienetkin määrät näitä kaasuja absorboivat paljon voimakkaammin kuin itse ilmakehä. Hän päätteli, että ilmakehän ainesosista vesihöyry on voimakkain säteilylämmön absorboija ja siksi tärkein maapallon pintalämpötilaa säätelevä kaasu. Hän sanoi, että ilman vesihöyryä maapallon pinta ”pidettäisiin lujasti roudan rautaisessa otteessa”. Myöhemmin hän pohtii, kuinka vesihöyryn ja hiilidioksidin vaihtelut voivat liittyä ilmastonmuutokseen.

Eli jo 1800-luvulla tiedemiehet ymmärsivät, että ilmakehän kaasut aiheuttavat ”kasvihuoneilmiön”, joka vaikuttaa planeetan lämpötilaan. Nämä tutkijat olivat kiinnostuneita pääasiassa mahdollisuudesta, että alhaisempi hiilidioksidipitoisuus voisi selittää kaukaisen menneisyyden jääkaudet. 

Nobelisti ja fyysikko Svante Arrhenius

Vuosisadan vaihteessa Nobelisti Svante Arrhenius laski, että ihmisteollisuuden päästöt saattavat joskus johtaa ilmaston lämpenemisen. Muut tutkijat hylkäsivät hänen ajatuksensa virheellisenä. 

Insinööri G.S. Callendar

Vuonna 1938 insinööri G.S. Callendar väitti, että hiilidioksidin taso nousi ja nosti maapallon lämpötilaa, mutta useimmat tutkijat pitivät hänen argumenttejaan epäuskottavina. 

Mutta melkein sattumalta muutamat tutkijat huomasivat 1950-luvulla, että ilmaston lämpeneminen oli todella mahdollista. 

Prof. C.D Keeling

1960-luvun alussa prof. C.D. Keeling mittasi hiilidioksidin tason ilmakehässä: se nousi nopeasti. Tutkijat alkoivat kiinnostua, ja he yrittivät ymmärtää, kuinka hiilidioksidin taso oli muuttunut menneisyydessä ja kuinka kemialliset ja biologiset voimat vaikuttivat tasoon. He havaitsivat, että kaasulla on ratkaiseva rooli ilmastonmuutoksessa, joten tason nousu voi vaikuttaa vakavasti tulevaisuutemme.

Prof. Ralph Keeling

Jokainen joka osaa tulkita ilmakehän hiilidioksidipitoisuudesta mitattuja aikasarjoja aina vuodesta 1958 lähtien voi todeta, että pitoisuuden kasvu ei näytä laskevaa trendiä. Mitä tästä pitäisi ajatella?  

HannuSinivirta
Sitoutumaton Helsinki

(FMI)

el. vanh. tut.

Teoriat ja mielipiteet ovat omiani, ne eivät edusta instituutteja tai organisaatioita.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu