Keskeisellä paikalla prof. Petteri Taalas – faktaa ilmastosta

WMO:n pääsihteerin ja meteorologiasta väitellyn FT. Petteri Taalaksen mukaan ilmastonmuutoksen vaikutuksia ei pidä vähätellä, muttei myöskään ylidramatisoida.

Muutamia lainauksia Iltalehden kolumnista:

”Ilmastonmuutos on kiistaton fakta, mutta paniikki maailmanlopusta turhaa – villakoiran ydin ei ole vegaanius”.

”Ilmastonmuutoksen torjunnassa tarvitaan viisautta ja malttia, ei hurmahenkisiä päätöksiä”.

”Muutokset ovat havaittavissa lukuisin mittauksin: Lämpeneminen etenee niin ilmassa kuin merissä. Makeaa vettä maailman jokiin tuottavat jäätiköt sulavat samoin kuin arktinen lumi- ja jääpeite. Maailman sadeolosuhteet ovat muuttuneet. Osassa maailmaa kärsitään tulvista, osassa kuivuudesta. Meriveden pinnan nousu on kiihtynyt ja trooppisiin myrskyihin liittyvät rannikkotulvat rankkasateineen ovat olleet tuhoisia”.

”Metsäpalot ovat vapauttaneet ilmaan suuria määriä hiilidioksidia, vahingoittaneet luontoa ja ihmisterveyttä materiaalisista tappioista puhumattakaan. Kuivuus ja helleaallot ovat olleet tärkeänä taustatekijänä Australiassa, Ruotsissa, Venäjällä, Kanadassa ja Kaliforniassa koetuissa dramaattisissa paloissa”.

”Kuivuus on ollut vaikuttamassa jopa Syyrian, Libyan ja Egyptin konfliktien syntyyn. Ruoan hinta nousi ja maatalousväestö menetti töitä ja tulojaan, mikä johti kapinaliikkeisiin ja sotiin”. 

”Kaksi kolmasosaa edellä kuvatuista muutoksista johtuu hiilidioksidista. Toiseksi merkittävin kaasu metaani vastaa kuudesosasta”.

”Hiilen, kaasun ja öljyn poltosta syntyvän hiilidioksidin vaikutus ilmastoon kestää satoja vuosia. Se tulee olemaan ihmiskunnan tämän vuosituhannen haaste. Trooppisten soiden, riisinviljelyn ja märehtijöiden vapauttama metaani taas elää vain 11 vuotta, mikä tekee siitä hiilidioksidia ´helpomman’ ongelman”.

”Hiilidioksidipitoisuus ilmakehässä on jo korkein kolmeen miljoonaan vuoteen. Molempien kaasujen pitoisuuksissa on rikottu ennätyksiä vuosi vuodelta viimeisten vuosikymmenten aikoina”.

”Keskeistä on ymmärtää, mikä on ilmastomuutoksen torjunnan villakoiran ydin koko maailman mittakaavassa. Se ei ole pohjoismaiden metsänielut. Eikä siirtyminen vegaaniseen ruokavalioon. Eikä edes lentoliikenteen lopettaminen”.

”Keskeistä on luopua kivihiilen, öljyn ja pidemmällä aikavälillä maakaasun käytöstä ja korvata ne vesi-, ydin- ja uusiutuvalla energialla. Liikennettä voidaan sähköistää ja käyttää biopolttoaineita ynnä suosia kevyttä liikennettä. Rakentamisessa teräsbetonin korvaaminen puulla on ilmastoteko, samoin lämpöpumput ja energiatehokkuus”.

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/fc65bfbe-a3ba-491d-a205-cbd3faeefd9b

Keskustelu ilmastonmuutoksesta käy Suomessa ylikierroksilla – ”Nyt on tarve erottaa oleellinen epäoleellisesta”.

https://www.satakunnankansa.fi/a/f2416b61-ff35-494e-ad2a-18f1317065c1?utm_source=iltalehti.fi&utm_medium=almainternal&utm_campaign=suosittelu_kontekstuaalinen&utm_content=aiheesta-muualla&_ga=2.136718070.792083307.1580741784-1715761739.158074178

 

HannuSinivirta

Työura: (el. vanh. tut. / 2016) FMI / avaruusteknologia ja havaintopalvelut 1990 - 2016 (26v). Eflab Oy - Labsystems Oy / lääketieteellinen teknologia / tutkimus ja tuotekehitys 1980 - 1990v (10v). Nokia Oy / atomivoimalaitostekniikka ja militaaritekniikka 1975 - 1980 (5v). Planar Ky / tietoliikennetekniikka / tutkimus ja tuotekehitys 1968 - 1975 (7v). Kantavia voimia mm. Albert Einsteinin 10 kenttäyhtälöä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu