Tämän palstan ikuisuuskysymys – ilmaston lämpenemisen referointi ja syyllistäminen

Faktan tarkistuksia

Referaatti on teksti, jossa selostetaan jonkin toisen tekstin keskeiset sisällöt omin sanoin. Mutta mitä tai ketä sitten referoidaan: no se on luonnollisesti IPCC. 

Tämän palstan kirjoituksista saa jatkuvasti sellaisen vaikutelman, että IPCC on se suuri syntipukki, joka tekee jatkuvasti virheitä. Kun IPCC:n muhkeita raportteja tällä palstalla käydään läpi ei voi olla toteamatta, että kun sieltä jokin pieni virhe löytyy, siitä nostetaan valtava mellakka. Mutta jos sieltä löytyy fundamentteja suuremman linjauksen yhteenvetoja, jotka on monin tavoin todistettu oikeiksi, niistä pysytään hiiren hiljaa. Vaikka pienet detaljit voivat ratkaista suuremman luokan ongelman, ei se pois-sulje sitä mahdollisuutta, että detaljin esittäjän virheen perustelut voivat olla täysin väärät.

Absoluuttinen nollapiste tai lämpötila 

Sellainen määritelmä kuin absoluuttinen nollapiste tai lämpötila, joka on -273.15°K, ei termodynamiikassa ole perus-suure, vaan se saadaan entropiasta S ja sisäenergiasta U.

Lämpötila määritellään käänteisarvona entropian derivaatasta sisäenergian suhteen:

1 / T = ∂S / ∂U ts.

T = ∂U / ∂S

Eli absoluuttinen nollapiste on aineen lämpötilan alaraja, jossa atomien lämpöliike lakkaa. Absoluuttista nollapistettä on kuitenkin mahdoton saavuttaa, sillä se merkitsisi, että kaikki atomit olisivat täysin pysähtyneet. Joten kaikki lämpöliike joka tapauksessa ylittää tuon nollapisteen.

Entä sitten ns. ”maapallon absoluuttisen pintalämpötilan kehitys”? Se on jo sinänsä virheellinen argumentti, sillä maapallon absoluuttisen pintalämpötilan kehitystä on lähes täysin mahdoton määritellä. Ainoa joka kyetään määrittelemään, on maapallon keskilämpötila, joka perustuu mittaushistorian lämpötila-anomalioihin, missä mittausten tarkkuus on suhteellinen.

Maapallon keskilämpötila

Maapallon keskilämpötilan tiedot esitetään yleensä anomalioina (poikkeavuuksina), eikä absoluuttisina lämpötiloina. Lämpötilapoikkeama mitataan suhteessa viitearvoon tai pitkän aikavälin keskiarvoon. Esimerkiksi jos viitearvo on 15 °C ja mitattu lämpötila on 17 °C, lämpötilapoikkeama on +2 °C (eli 17 °C -15 °C).

Lämpötilapoikkeamat ovat hyödyllisiä keskimääräisten pintalämpötilojen johtamisessa, koska niillä on taipumus korreloida hyvin suurilla etäisyyksillä (suuruusluokkaa 1000 km). Toisin sanoen poikkeamat edustavat lämpötilan muutoksia laajoilla alueilla ja etäisyyksillä.

Vertailun vuoksi absoluuttiset lämpötilat vaihtelevat huomattavasti jopa lyhyillä etäisyyksillä.

Poikkeavuuksiin perustuva tietojoukko on myös vähemmän herkkä havaintoverkon muutoksille (esim. uusi asema avautuu erityisen kuumaan tai kylmään paikkaan) kuin absoluuttisiin arvoihin perustuva.

Maan keskimääräinen pinnan absoluuttinen lämpötila kaudelle 1961–1990 on johdettu interpoloimalla maan, valtamerten ja merijääalueiden keskimääräisiä havaittuja lähellä pintaa olevia ilman lämpötiloja. Paras arvio on 14 °C (57.2 °F). Arvio on epävarma, mutta todennäköisesti 0.5°C:n sisällä todellisesta arvosta. 

Koska tämän absoluuttisen arvon ja mahdollisen vuotuisen poikkeaman välisissä epävarmuustekijöissä on ero, ei ole kelvollista laskea niitä yhteen tietyn vuoden tarkan absoluuttisen arvon saamiseksi.

Alla olevasta lähteestä ja ala-lähteistä avautuu laaja tietopaketti globaalin lämpötilan seurannasta.

Lähteet: 

https://en.wikipedia.org/wiki/Instrumental_temperature_record

Tähän loppuun kysymys: jos näistä lähteistä löytyy jokin perustavaa laatua oleva virhe, voiko se kaataa koko järjestelmän uskottavuuden? Vastaus kysymykseen – no eihän se voi.