Hyvää Isäinpäivää!

Kohta on isäinpäivä, ja ne miespuoliset henkilöt jotka ovat harrastaneet penetraatiota vastakkaisen sukupuolen kanssa lisääntymistarkoituksessa voivat saada kakku-kahvit, onnittelu viestin puhelimeensa, tai jotain muuta mukavaa.
Tosin viimevuosikymmeninä ei tarvitse olla penetraatiossa, jotta voi päästä siirtymään isyyden maailmaan. Lääketieteellä on hedelmöitymiseen omat keinonsa.

Ei ole itsestään selvää että saa jotain positiivista mainintaa lapsiltaan isänä isäinpäivänä. Edellinen tuo tajunnan näyttämölle ainakin kerran ”miten olen hoitanut isän tonttini”.

Kerrotaan että isyys on muuttunut tällä vuosituhannella? Miehet kärryttelevät, ovat hiekkalaatikoilla, antavat aikaa, vaihtavat vaippaa, ja osallistuvat lasten juttuihin siinä missä voivat miehenä tehdä asioita lapsen kanssa.

Suuri osa miehistä ottaa vastuuta isyydestään. Vastuun ottaminen ei ole välttämättä helppoa, koska malli isyyteen ei ole kaikille itsestään selvyys. Tarkoitan että isänä toimiessaan väistämättä alkaa miettiä ”miten tämä juttu meni minun ja isäni kanssa” tietoisesti tai toidostamattaan. Jos edellisen sukupolven kohdalla on tyhjä arkki isän ja lapsen kohdalla joutuu luomaan oman isyyden ns. tyhjästä.

On olemassa isyysvalmennusta itse synnytyksessä tukena olemiseen, ja neuvolassa terveydenhuollon ihminen viittaa asioihin mihin isä voi osallistua lapsen ja äidin saapuessa kotiin – edellyttäen että äiti ja isä asuvat samassa taloudessa.

Se mikä on lähes mystistä isyydessä, tai isien keskusteluissa on ”miltä tuntuu olla isä?” Nimittäin olisi tärkeää saada enemmän miesryhmiä, jossa keskustellaan miesten isyyteen liittyvistä tunteista.
Ei läheskään kaikki isät tunne ”käsittämätöntä riemua ja iloa” pitäessään omaa lastaan sylissä. Usein positiiviset tunteet ”salpaantuvat”, kun muistiin (tietoiseen tai tiedostamattomaan) nousee epävarmuus ”miltä nyt pitäisi tuntua?”
Mieleen saattaa myös nousta oman äidin sanat ”sun isäsi ei osallistunut hoitamiseesi millään tapaa”.
Yritän kuvata selkeämmin – oma lapsi on sylissä, tuoksuu vauvalta ja painat oman posken lapsen poskea vasten. Tunnustelet sydämmessäsi miltä tuntuu? Ei tunnu pahalta mutta ei huikealtakaan – ”mikä mussa on vikana miehenä ja isänä?. Iskee epävarmuus. Onko mun tunteet ”rikki”?

Minä lähdin etsimään vastauksia kirjoista, vertaistuki miesryhmistä, sekä psykoterapiasta. En ole löytänyt vieläkään kaikkia vastauksia vaikka esikoiseni täyttää seuraavaksi 20-vuotta, ja nuorempi täytti juuri 17-vuotta. Jotain kai olen tehnyt oikein kun molemmat lapseni pitävät yhteyttä ja haluavat tavata muulloinkin kuin isäinpäivänä?

Mietin miksei käydä julkista keskustelua miesten tunteista, ja isänä olemisesta. Tai jos käydään niin keskustelua sävyttää huikea positiivisuuden aura. Lasten huostaan otot ovat lisääntyneet viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana linjaarisesti enevässä määri. Pelkästään huonoa isyyttä ei voi syyttää huostaan otoista. Naisille on olemassa homattavasti enemmän tukiryhmiä, kuin miehille. Miksi? Mihin edellinen perustuu?

Olisiko julkisella kriittisellä miestutkimuksella vaikutusta.
Miestutkimusta määritellään seuraavasti.

Kriittinen miestutkimus on naistutkimuksen ja feministisen ajattelun perillinen. Kriittinen miestutkimus tarkastelee miehen roolin muutosta, maskuliinista kulttuuria ja sukupuolten suhteita. Kriittinen miestutkimus pyrkii kyseenalaistamaan ne edut, joita miehillä on ajateltu olevan patriarkaalisessa yhteiskunnassa ja näkemään miehen pahoinvoinnin vallitsevassa järjestelmässä.

Naistutkimusta seuraten kriittiseen miestutkimukseenkin liittyy usein muutoksen tavoittelu. Erityisinä muutoksen kohteina pidetään sukupuolten välistä epätasa-arvoa, seksuaalisuutta ja erilaisia miehen malleja, joiden nähdään tuottavan epätasa-arvoista kulttuuria ja johtavan sekä miesten että naisten pahoinvointiin.

Kriittisessä miestutkimuksessa pohditaan maskuliinisuuden ulottuvuuksia suhteessa valtaan, seksuaalisuuteen ja väkivaltaan. Tarkastelussa ei aseteta vastakkain vain miestä ja naista tai maskuliinista ja feminiinistä vaan yhtälailla mies ja mies. Kriittinen miestutkimus pohtii siis myös miesten välisiä hierarkioita ja mieskulttuuria. Keskeiseksi käsitteeksi on muodostunut hegemoninen maskuliinisuus, jolla kuvataan kulttuurista myyttistä maskuliinisuutta.”

(https://www.kookas.fi/tiede/naistutkimus/mita-kriittinen-miestutkimus-on)

Ei edes kriittinen miestutkimus ole kiinnostunut miltä isästä pitäisi tuntua, tai tuntuu isäinpäivänä.

 

 

 

 

 

 

 

 

0

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu