Sanan säilä läikkyy

Salista saa jonkinlaisen kuvan joukosta, jossa on naisia, miehiä, nuorehkoja ja vanhempia henkilöitä. On hoikkia, laihoja, lihavia, ylipainoisia, puolikaljuja, voi olla peruukkeja, on silmälasit,  jollakin piilolinssit. Jollakin on suussa kenties tekarit, toisella hampaissa cerec-keramiikkatäytteet tai yksi kultahammas, mutta mitä se nyt kehenkään kuuluu, kuinka ja miten kelläkin on.

Joku on pukeutunut värikkäästi, toinen hillitymmin.  Muutama on värjännyt hiuksensa, maalannut huulensa, silmäripsensä, kulmakarvansa, on erilaisia koruja, jollakin jopa Roosa nauha. Miehillä näyttää olevan puku päällä ja kravatti kaulassa. Sali on yhdenlainen kuva maasta, joka on jakautunut.

Talossa istuu takinkääntäjiä ja sellaisia, jotka eivät ole pitäneet vaalilupauksiaan. Joukossa on myös henkilöitä, jotka eivät ole puolustaneet rohkeasti omaa kotiseutuaan ja sen asioita syystä tai toisesta. Palveluita on leikattu, heikennetty.

Välillä kuuluu suuria sanoja niin kapitalistien-porvarien kuin erilaisilta vähäväkisten hyökkääjiltä ja puolustajilta. Kummallakin joukolla tuntuu olevan pyhiä periaatteita ja arvoja aivan perustellusti. Puhutaan vain totuutta, faktaa, oikeudenmukaisuutta etenkin omista näkökulmista. Joku on yrittäjien asialla, joku puhuu puolestaan työttömien ja ikääntyneiden ihmisten puolesta.

Tosiasiat ja sanat välillä sinkoileva salissa, kimpoilevat ja iskevät puolelta toiselle, niin kotimaan kuin ulkomaanasioissa. Tunnissa asiat saattavat rönsyillä ilmastonmuutoksesta, soteen, kikyyn, aktiivimalliin, yhä kiihtyvämmin irtisanomisen helpottamiseen, työelämän joustoihin.

Koko ruutunäytös kestää tunnin verran, sen jälkeen porvarien ja vähäväkisten edustajat voivat siirtyä baarin puolelle samaan pöytään yhdessä juomaan ansaitut täytemunkkikahvit sivistyneen ja hyvän keskustelun kunniaksi.

harmalainen17
Sitoutumaton Joensuu

ex-editor, toimittaja, journalisti, kirjoittaja,
eläkeläinen,
puolueeton, riippumaton, sitoutumaton

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu