Pukumies ei tupruttele

Akseli Axle on 71-vuotias, 189 senttiä pitkä, ja hänellä on nykyään puoli kalju harmaa tukka. Hänen ulkonäössään ei ole oikeastaan mitään muuta erikoista, paitsi eläkkeelle jäätyään hän on alkanut käyttämään joka päivä tyylikkäiden ja laadukkaiden pukujen kanssa erittäin tummia, paksusankaisia, silmälaseja.

Akseli on duunarisukua. Hänen isänsä oli pullakuski ja äiti siivooja. Heillä molemmilla oli tupakka-addiktio, kun molemmat polttivat vähintään pari askia päivässä ja se Akselista tuntui pahalta jo aivan pienenä poikana.

Myöhemmin Akseli on elämänsä aikana ollut monesti murtunut. On ollut monenlaista sairautta kuten verenpainetta, diabetesta, ja useita pinnallisia laskimotukoksia oikeassa jalassa. Vaikeuksia on ollut myös työelämässä, hänellä ei ole koskaan ollut vakituista työpaikkaa vaan pätkätöitä, osa-aikatöitä, loman sijaisuuksia. Ja eläke on jäänyt siten varsin pieneksi.

Koskaan Akseli ei ole mennyt työpaikkaan, jossa on ollut tupakanpolttajia. Hän on välillä elänyt kädestä suuhun jopa resuisissa vaatteissa toivottomana. Nyt Akselin maailma on eläkeläisenä muuttunut täysin. Hän on rehellinen pukumies.

Perinnön saatuaan nyt hän asuu pääavenuella niin modernissa kerrostalossa, jossa kukaan talon asukas ei enää polta tupakkaa. Kun Akselin vaimo alkoi ottaa päivittäin salaa hermosauhuja, mies päätti erota vaimostaan. Akselista ei ollut kovin mukavaa kun aviovaimo tuoksui tupakalta jopa kalliissa pari tonnia maksavassa jenkkisängyssä.

Viimeisen 10 vuoden aikana Akselilla on ollut joitakin naissuhteita, mutta ei hän ole ollut mikään naistenkaataja, koska hän seurustelee vain naisten kanssa, jotka eivät tupakoi. Parhaimmillaan tai pahimmillaan pukumiehellä on saattanut olla kuitenkin kerrallaan pari naissuhdetta. Naistentansseista Akseli on hakenut tupakoimattomia naisia seurakseen ja se on ollut helppoa kun hänellä on erittäin iso, hyvä ja tehokas nenä haistamaan tupakanhaju hengityksestä ja vaatteista, keltaisista sormista. Tansseissa Akseli suosikki on aina ollut villasta valmistettu puku, kesällä vaalea, talvella tumma.

Akseli ei ole koskaan pitänyt tupakkaa suussaan, eikä hän pitänyt sellaisia henkilöitä oikeina ystävinä, jotka sauhuttelivat. Kouluaikanakaan hänellä ei ollut kovin paljon ystäviä, kun eräät kaverit menivät tupakoimaan koulun läheisille kerrostalon roskalaatikkojen katoksille välitunnin aikaan, eikä se häntä miellyttänyt.

Kun pukumies näkee nykyään kadulla tulevan vastaan tupakan höyryt, hän siirtyy edelleen kadun toiselle puolelle. Hän arvelee, että se suojelee samalla myös koronasta.

Kaupungin hallitukselle pukumies on äskettäin tehnyt aloitteen, jos esitetään perustettavaksi yksi savuton puisto, joissa myös koirien ulkoiluttaminen kiellettäisiin. Samalla A4-paperilla hän esittänyt paikallista toria myös savuttomaksi alueeksi. Sitä hän ei kuitenkaan aivan varmasti tiedä, onko aloitteella ollut oikea osoite.

harmalainen17

ex-editor, toimittaja, journalisti, kirjoittaja, eläkeläinen, puolueeton, riippumaton, sitoutumaton

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu