Kaupunkien eläimet tutkimuksen kohteena
Espoolainen tutkijatohtori Mia Vehkaoja on tallentanut kahden vuoden ajan pääkaupunkiseudun eläimistöä 60:n riistakameran avulla.
Vehkaojan riistakamerat ovat lauenneet tutukimusjakson aikana satoja tuhansia kertoja, kymmenet tuhannet Espoon, Vantaan ja Helsingin eläimet ovat tallentuneet Vehkaojan kameroihin.
Nisäkäslajisto on runsainta Vantaan ja Espoon alueilla, johtuen luonnollisesti näiden kaupunkien laajemmista metsäalueista.
Yleisimmät citynisäkkäät (ihmisen ohella) pääkaupunkiseudulla ovat metsäkauris, rusakko, supikoira, valkohäntäkauris, kettu ja orava.
Muita riistakamoiden edessä poseeraajia ovat kartoituksessa olleet mm. mäyrä, saukko, hirvi ja kärppä.
Pienet ruohikon seassa etenevät piipertäjät kuten siili harvemmin tallentuivat nähin riistakameroihin.
Vastaavia kartoituksia on Vehkaojan mukaan yritetty tehdä Tukholmassa, mutta siellä projekti meni pieleen kun yli puolet riistakameroista varastettiin. Mikähän svenssoneita riivaa?
Meillä pääkaupunkiseudulla Vehkaoja menetti kahden vuoden aikana vain neljä kameraa, Espoossa ei pitkäkyntisten käsiin päätynyt yhtä ainutta riistakameraa.
Paitsi suureksi iloksi meille homo sapiens -lajille metsän eläimet muodostavat taajamissa haasteen: liikenne vaarantaa kummankin osapuolen, omakotitalojen istutukset ja pienviljelmät joutuvat eläinten ”parempiin” suihin monen mielestä kiusallisen usein.
Istutusten suojaaminen onkin välttämätöntä rauhallisen rinnakkaiselon turvaamiseksi.
Vahkaojan tutkimuksesta kertoi mm. Länsiväylä-lehti.
Täällä päin pomppii rusakoita takapihalla istutusten kimpussa aivan solkenaan. Eivät lotkauta juuri korviansa millekään kevyemmälle ääniärsykkeelle tyylliin: Loikkikaas vittuun niiden istutusten kimpusta.
Ilmoita asiaton viesti
Mulla on tusinan verran riistakamera-liveä mitä seuraan, koti-ikävä ja sen sellaista.
Ilmoita asiaton viesti
Helsingissä taitaa olla myös oma kani populaatio. Mitä noille tänäpäivänä mahtaa kuulua ja mikä oli virallinen kanta kanien olemassaoloon. Jäniksissä ja ketuissa tapahtuu luonnollista ja voimakastakin vaihtelua kantojen suuruudesta. Autolla liikkujaa ei vakavammin vaaranna kuin hirvi. Itse meinasin jokunen vuosi sitten törmätä kettuun. Vedin liinat kii ja kettu pysähtyi hetkeksi katsomaan autoni keulaa. Kettukanta on käsitykseni mukaan ajoittain ollut täälläpäin runsaskin.
Villisian olen myös nähnyt jota ei blogissa mainittu. Villisika ei ole varsinaisesti vieraslaji kuten supikoira. Metsästysasetukset kuitenkin antavat viitteitä ettei ole niin toivottu suomessa.
Ilmoita asiaton viesti
Citykani-kanta taitaa olla nykyisin pääkaupunkiseudulla vähäinen – sehän ryöstäytyi takavuosina todella runsaaksi, ja muistan että kaneja vastaan käytiin jopa tuhoamissotaa. Kanikannan romahdutti lopulta jokin virustauti, jos oikein muistan. Itse en ole nähnyt luonnossa ainuttakaan yli 10:een vuoteen.
Ilmoita asiaton viesti
Riistakameroista tuli mieleeni hauska tarina poliisilta. Erästä huumekätköä oli seurattu tarkkaan kameran avulla jotta saataisiin näyttöä oikeuteen kätköllä kävijöistä. Sitten yks’kaks kamera oli sammunut.
Selvisi että kettu oli napannut kameran itselleen parempaan talteen mutta löytyi kuitenkin. Repolainen oli hyvin epäluuloisesti tuijottanut kapistusta ja sitten suivaantunut siihen. Tuskinpa oli itse huumeisiin sotkeutunut.
Ilmoita asiaton viesti
Repolainen otti selfien.
Ilmoita asiaton viesti
Noi valkoperseet karjuu öisin ikkunan takana. Kettuja, mäyriä, jäniksiä ym. Kyllä ”maalla” on mukavaa.
Ilmoita asiaton viesti
Vai oikein karjuvat!
Meidän ikkunoiden takana on käynyt vain metsäkauriita, hiljaista porukkaa.
Jäniksenpoika asui pihallamme viime kesänä ainakin kolme kuukautta. Se päästi ihmisen yllättävän lähelle (n. 2 m). Sitten se hipsi marjapuskan alle ja jäi sinne pitkäksi aikaa.
Ilmoita asiaton viesti
No oikeastaan yksi pukki. Potkittu pois laumasta ja kyllä se on lähinnä karjumista, kun uksinäisyyttään möykkää sumuisella pellolla. Ensimmäisen kerran oikein hätkähdin kun yöllä heräsin sen elämöintiin. Piti taskulamppu hakea ja tarkistaa, että mikä hirmuinen peto sillä elämöi!
Ilmoita asiaton viesti
Missäs kastemadot,eivät pääse asfaltin läpi.Kaupunkilaiset tuhoovat elämää.
Ilmoita asiaton viesti