Koronarokotteet ja Suomen aktiivinen edunvalvonta

Tekniikan ylioppilas Tiina Ahva peräänkuuluttaa US-blogissa koronanyrkkiä tuskastuneena maamme koronarokotusohjelman verkkaiseen starttiin.

Rokotteiden saaminen on edunvalvontaa, siinä ei ”nyrkkiä” tarvita. Nyrkki on kollektiivi, edunvalvonta on tyypillisesti ketterää yksilötyötä.

Edunvalvonta on oma ammattinsa, se on vaikuttamista, kontakteja, läsnäoloa, aktiivisuutta, kaupanhierontaa.
Siksi mm. Israel on onnistunut rokotteiden hankkimisessa niin hyvin: he ovat luontaisia kauppamiehiä – nopeita, aktiivisia, rittävän röyhkeitä, mutta asiallisia. Ruotsalaisissakin on paljon enemmän kauppiasta kuin suomalaisissa.

Suomi on tuudittautunut passiiviseen ”näin on sovittu EU-porukassa” moodiin. Uskotellaan itselle että kun on sovittu, niin asiat hoituvat ja kaikki toimivat kuten Suomi. Uskotaan byrokratiaan, uskotaan kollektiiviin.

Silloin jää helposti ilman.   Maailma ja ihmiset maailmassa toimivat toisella tavalla.

Yhteistä sopimista toki tarvitaan, mutta se ei pelkästään riitä. Pitää olla lisäksi itse pro-aktiivinen, luoda ja ylläpitää sopimusten rinnalla epävirallisia suhteita, ei vain reagoida siihen, mitä muut tekevät.

Suomen itsenäisyyden historiassa maallamme on ollut useita menestyksellisiä lobbareita.  Ei kai tämä osaaminen ole kadonnut julkishallnnosta?

Yksi esimerkki menestyksellisestä edunvalvonnasta lähihistoriassa on valtion siivililentokaluston hankkiminen sotien jälkeen.

Sodan jälkeen Aerolla oli käytössään vain kaksi Junkers Ju-52-konetta, kaksi DC-2 -konetta ja yksi de Havilland Dragon Rapide. Aeron, myöhemmin Finnairin, lentokaluston rungoksi hankittiin 10 kappaletta DC-3 -koneita eli tarkemmin sanoen sen sotilasversioita (Douglas C-47) Normandian maihinnousun jäljiltä.  DC-3 -koneita niistä tuli modifikaatioden jälkeen. Kaupat tehtiin hyvään aikaan, sillä näiden koneiden hinnat nousivat pian melko korkeiksi Korean sodan myötä.  Koneet maksoivat 3 miljoonaa markkaa kappaleelta, ja viiden koneen muutostöihin meni myös viisi kertaa 3 miljoonaa markkaa. Uuden koneen hinta olisi ollut 20 miljoonaa markkaa kappaleelta.

F-securen Risto Siilasmaa pitää passiivisuutta suomalaisten helmasyntinä. Erityisesti vasemmistohallitukselle tuntuu aktiivinen busines-asenne olevan vierasta.
Ollaan paavillisempia kuin Paavi itse.

Hallituksella on valtava määrä kovapalkkaisia avustajia. Joukossa ei kuitenkaan taida olla yhtään busines-asenteella varustettua verkostoitujaa. Sitä enemmän on byrokraatti-valtioisihteereitä, ministereiden kavereita, poliittisessa kuplassa kelluvia turhakkeita.

Sama koske osaa julkishallinnoin toimijoista,  ”neuvottelevista virkamiehistä” ja vastaavista – kaikki tehdään vain tiukasti byrokratian valjaissa. Virkavirheen pelosta tulee helposti työtä hallitseva keskeinen eetos yritteliäisyyden ja aktiivisuuden sijaan.  Toki lakia pitää noudattaa, ei siitä ole kysymys.  Kysymys on asenteesta siihen, miten asioita hoidetaan, mikä on organisaation kulttuuri.

Suomi tarvitsee ”hybridivaikuttamista” – julkisen sektorin edunvalvojia, joilla on liike-elämän kokemusta ja tulosvastuuta, ja samalla poliittista tuntemusta ja pelisilmää.   Tämä on erityisen tärkeää alkaneella uudella vuosikymmenellä, kun yhteinen velanotto, ennen näkemättämät riskit ja velan määrä pyörittävät Euroopan yhteisöä.

Harri Erämetsä

Valtiot. tri (HY /Aalto-yliopisto) Data / Viestintä/ Markkinointi

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu