Mika Aaltola Ykkösaamussa: Turvallisuutta ei voi ostaa kaupasta

Tänään (15.1.) la Ylen Ykkösaamussa Seija Vaaherkummun haastattelussa oli Ulkopoliittisen Instituutin johtaja Mika Aaltola.

Kuulimme, jälleen kerran, Aaltolan suusta hyvän jäsennyksen Suomen turvallisuuspolitiikan fundamenteista.

Kolme keskeistä nostoa:

1. Vain Suomen oma vahva puolustus, sekä henkinen että materiaalinen iskukyky,  tarjoaa todellista turvaa. Voima tekee Suomesta halutun kumppanin niin Euroopassa kuin esim. Natossa.

2. Ei ole ”kauppaa” josta turvallisuutta voisi ostaa. Oli Suomi Natossa tai puolustusliittojen ulkopuolella, historia jatkuu joka tapauksessa.

Nato ei siis ole mikään simsalabim-ratkaisu, joka automaattisesti tarjoaisi parhaan mahdollisen turvallisuusratkaisun. Nato on yksi vaihtoehto.

Suomen pitää itse, ja se voi, päättää kestävästi omat ratkaisunsa, riippumatta kunkin hetken poliittisista suhdanteista.

3. Euroopan (EU:n) tulee ryhdistäytyä. Nössö EU oli hiljaa, kun Venäjä kyseenalaisti EU:n omien jäsentensä suvereniteettia. Lavrovin kommentti ei ole muuttanut mitään, Venäjän strategiaan kuuluu uhkailu ja hämmentäminen, mikä tahansa, jolla edes osa omia tavoitteita saavutettaisiin.

+6
Harri Erämetsä
Espoo

Valtiot. tri (HY /Aalto-yliopisto)
Data /
Viestintä/
Markkinointi

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu