Oikeistolaisin hallitus sitten 1930-luvun
Näin sanovat Helsingin Sanomien haastattelemat tutkijat. Vähän ujosti toki puhutaan vain taloudesta. Lapuan liikkeen henki elää myös vahvana ja muut vähemmistöt kertaheitolla hylännyt RKP totisesti juurillaan.
Tosi kivaa elää täällä Euroopan reuna-alueella näistä lähtökohdista. Onneksi on EU ja tuoreimpana NATO. Ihan kaikkia perversioitaan köyhiä ja vähemmistöjä kohtaan ei tuleva hallitus voi toteuttaa.
Hienoa että saadaan punavihreät sosialistit pois vallankahvasts
Ilmoita asiaton viesti
Nimenomaan. Pääsee persutkin vallankahvaan ennalta määrittelemättömäksi ajaksi.
Muistan hyvin kun Soinin ensimmäisen jytkyn jälkeen persut olivat rientämässä hoitamaan maansa asioita. Ymmärsikö Soini paremmin?. Ilmeisesti. Silloin oli Iltalehdessä vielä politiikan avoin saitti johon sai kaikki kirjoittaa anonymisti.
Kun Soini laistoi hallitusvastuun,niin tuolla Iltalehden saitilla oli satoja sivuja kirjoituksia,jolloin itsekukin halusi kertoi ettei enään koskaan äänestä persuja.
Seuraavissa vaaleissa tuli seuraava jytky. Parin vuoden kuluttua puolue oli hajallaan.
Uskooko joku,että nykyinen kannattajisto olisi jotenkin pareen? Jo Vennamon ajoista lähtien kannatus on sahannut
Ei taida Purrakaan olla muita pareen. Sitä odotellessa.
Ilmoita asiaton viesti
Onkohan HS:n toimittajat lukeneet historiaa? 1930-luvun hallitusten voimapuolue oli ylivoimaisesti Maalaisliitto. SDP oli mukana useissa tuon vuosikymmenen hallituksissa.
Kokoomus ei ollut kovin merkittävä toimija hallituksissa muutoin kuin vuosikymmenen alussa. Muita puolueita olivat Edistyspuolue ja RKP.
Ja: Lapuanliike oli nimenomaan ulkoparlamentaarinen voima, ei hallitusten kautta toimija.
Toki Lapuanliikkeen painostuksen seurauksena 1930 uusi eduskunta hyväksyi niin sanotut kommunistilait, joilla kiellettiin kaikki kommunistien toiminta.
Käytännössä liike kuivui kasaan jo talvella 1932.
Loppukaneetiksi: eikö ole korkea aika että oikeistohallitukselle annetaan tilaisuus, ehkä ensimmäinen 106:een vuoteen Suomen itsenäisyyden aikana. Onhan suomalaisten enemmistö ei-vasemmistolaisia.
Joten annetaanpa nyt työrauha, jahka hallitus on saatu pystyyn.
Ilmoita asiaton viesti
Ai että! HS:n toimittajista ei ollut kyse vaan tutkijoista kuten Markku Jokisipilä. Jokisipilähän on Suomen tunnetuimpia kaappipersuja.
Ilmoita asiaton viesti
Jo yli kahdenkymmenen vuoden ajan on selkästi kritisoitu vanhakantaisen ja yksimitallisen vasemmisto-oikeisto -dimension käyttöä poliittien kentän jakolinjana ja puolueiden sijoittellussa sille narulle ikäänkuin pikkuhousupyykkiä pyykkinarulle.
Ymmärrän, että tutkijat potevaat tähän liittyvää pelkistämisen tuskaa kun median edustajat soittelevat ja vaativat määrittelyä, tässä tapauksessa ehkä syntyvän Orpon I:n hallituksen poliittiseksi määrittelyksi. Mutta vastattava on, koska tällaisiinkin kysymyksiin vastaaminen on tutkijoiden työ, ja jos en minä niin seuraava puhlimella tavoitettu määrittelee kuitenkin.
Toisekseen totean, että tämän päivän puolueita, puoluekenttää ja Suomen yhteiskuntaa arvioitaessa elämme täysin erilaisessa asetelmassa ja vakiintuneesa käytäntömaailmassa. Lyhyesti sanoen koko Suomi on niin sosialidemokratisoitunut, että nykyinen vero-, maksu-, palvelu- ja tulonsiirtoapparaatti on niin tajuntaamme iskostunut, että pienetkin siirrot ja muutosehdotukset vavahduttavat kenttää, niin että kaksoiskästie jakopolitiikasta ja talouden kasvatuspolitiikasta halkaisee kentän – ja järkevä keskustelu lakkaa.
1930-luvun näkökulmasta koko Suomen polittinen kenttä eduskuntasalin laidasta laitaan vannoo nykyiseen ”hyvinvointiyhteiskunnan” nimiin! Siksi liberaali läntinen ihmiskäsitys ja globaali vaihdantauniversumi maksimaalisen tuoton ja voiton havitteluineen on kaukainen ukkospilvi vain, ja vahvan valtion roolia yli 44 prosentin rahankeruu- ja jakomyllyineen jatkuu lähes sellaisenaan.
Nykypäivän kaikki parlamentaariset puolueet maassamme ovat 1930-luvun näkökulmasta sosialidemoraattisia, ja osin jopa sen vasemman sivien – ja silloisen kielletyn kommunistipuolueen sauman ylittävässä raossa!
Jaa siinä sitten näitä sosialidemokraatisia puolueita vasemmisto- ja oikeistopuolueiksi?
Ainut ehkä osittain mielekäs jakotoimitus on se, jossa verrataan Suomen eduskuntapuolueita ohjelmiensa ja praktiksensa puolesta Euroopan muiden valtioiden parlamenttipuolueiden ohjelmiin ja praktikseen.
Sellaisiakin ”päällekkäiskuvia” on piirrelty, mutta niiden ilmentämän vertailun perusteella Suomessa ei eduskunnassa edes ole kovin selkeitä oikeistopuolueita. Ei edes nykyinen perussuomalaiset, vaikkakin se eriltä osiltaan täyttääkin tässä suhteessa ”kriteerit”, mutta toisaalta eräissä suhteissa sijoittuu oikeistopuolueeksi kummallisen kauas keskiviivalle tai jopa sen yli, siis vasemmalle kenttäpuoliskolle. Tämä sillä ehdolla että meikäläinen puoluekenttä jaetaan puolueiden kannattajajoukkojen (lue: näissä tai edellisissä ek-vaaleissa ko. puoluetta kannattaneiden) perusteella johonkin järjestykseen.
Tätä kenttäjakoa ei muuten voi eikä kannata tehdä ikäänkuin kunkin äänestäjäkentän jakauman keskeispisteen nojalla, vaan ikäänkuin ”karja-aitauksena”, jonka sisään kunkin puolueen kohdalla sitä äänestäneiden nelikenttä (tai viisi/kuusikenttä) sijainnit huomioideen aitaamalla esim. 90 % tai 80 % heistä puolueen kenttäkuvion sisälle. Tällä pienellä raakkauksella hieman selkeytetään kentän repaleisten laitojen ehkä vääristävää vaikutusta. Jos mennään oikein tarkalle, tämä puoluekentän maasto voidaan kunkin puolueen kohdalla jakaa vaikkapa ikäänkuin korkeyskäyrillä siten, että piirretään asennekenttään vaikkapa neljä viivaa: sisin ydin 20 % kannattajista, sitten 40% ja sitten 60 % ja vielä 80 % kannattajista.
Olen joskus nähnyt tämätapaisia tutkimuksiin perustuvia kartta-kuvioita, ne tosin jättivät siinä määrin otantojen laajuuden ja skaalojen laadinnan suhteeen siinä määrin toivomisen varaa, etteivät ole saaneet vakiintuneempaa asemaa poliittisissa analyysipapereissa. Petraamisen varaa on!
Vielä yksi huomio:
Olen ehkä kymmenkunta vuotta ihmetellyt poliittisen kentällä tapahtuneita siirtymiä. Tätä ilmiötä on jossain määrin kommentoitu julkisuudessa, mutta sikäli hieman erikoisella tavalla. Otan esimerkin, joka lienee ilmeisin:
SDP:n sisällä on suhtauduttu epätavallisen kitkerästi PS:n miesäänestäjiin, joista tutkitusti kohtalaisen iso osa on kenenkäs muun kuin sosialidemokraattien entisiä, osin jopa vakiintuneita äänestäjiä. He vain eivät enää vuosien varrella ole kokeneet demareita, ohjelmaa ja praksista ”poliittiseksi kodikseen” ja ovat hakeutuneet muille maille: osa nukkuviin, osa ps:iin ja osa ties minne. Demarien suhtutuminen näihin menetettyihin kannattajiin on ollut niin ”kirkonkiroukseen” verrattava, että paluutliikennettä ei kovin pahasti ole esiintynyt. Harhaoppisen otsaan on lyöty kainin merkki! Mutta miten äkkiä, muuttuneessa maailmassa, mutta myös muuttuneessa sosialidemokratiassa voidaan tuomita nuo lähteneet noin ankarasti, pahimmillaan jopa heidän ihmiskäsityksensä tuomiten? Entiset demarit, miten heistä tuli pettopattoja`? Osin SDP:n vasemmalle ja lisääntyneeseen sanommeko liberallismiin siirtyneinä puolue on kirjaimellisesti valunut osan entistä kenttää ”alta pois”! No, useinhan omia, en sano virheitä, mutta ratkaisuja, varjellaan kuin lapsen silmää, eikä suostuta itsekritiikkiin ja vertaisarviointiin. Tuomion anto on yksinkertisempaa.
Olen todennut tämän aiemminkin: Kun minä aloin kiinnostua ja toimia SDP:n parissa sille oli ominaista, että sen ohjelma ja ennen kaikkea kannattajat sijoittuivat poliittisen kentän origoon. siihen keskiristikkoon. Tämän tiedän siitä, että tutkin ja seurasin pitkään ihan mielenkiinnosta kaikenlaisia tutkimuksia ja selvitysiä. Silloin oltiin – siis jopa enemmän kuin Keskusta – keskellä: nyt on toisin. Tämä ilmenee nytkin vaalien tiimoitla julkaistuista asennekartastoista.
Ilmoita asiaton viesti
Otsikko on lupaava, mutta en ole varma meneekö kaikki niin hyvin kuin nyt olisi odotettavissa.
Ilmoita asiaton viesti
Demokratia on siinä mielessä järkyttävää.
Mutta tämä: ”Onneksi on EU ja tuoreimpana NATO.”
Muistaakseni Naton kahdeksasta vastustajasta eduskunnassa kuusi vai seitsemän oli vassareita. Eikä Anokaan ole eduskunnassa, saati hallituksessa.
Ilmoita asiaton viesti
Itse en pidä Vasemmistoliitosta. Sinipunasta haaveilin mutta jäin ilman.
Ilmoita asiaton viesti
Toivottavasti takapajuisuus ei lisäänny. Varoittavana esimerkkinä vaikka Unkari.
Ilmoita asiaton viesti
Tai pusta.
Ilmoita asiaton viesti
Meinaatko, että Orpo on unkariksi Orban? Ei uskoisi niin kiltinnäköisestä miehestä.
Ilmoita asiaton viesti
Ennemminkin se kun hallituksessa on kaksi Jeebus puoluetta.
Ilmoita asiaton viesti
Mitä ihmettä???
Ilmoita asiaton viesti
No persut ja kristillisdemokraatit tietenkin.
Vähän kiinnostaa, että mitäs kummaa kun hallituspuolueiksi tulee molemmat.
Ilmoita asiaton viesti
Vai sellaisia ”Jeebus puolueita”!
Ilmoita asiaton viesti
https://urbaanisanakirja.com/word/jeebus/
Ilmoita asiaton viesti
Tattis, Juhani, mutta onko persut jeebus-puolue tai olisiko Essayahista Suomen Orbániksi? Vähän kaukaa haettua niin kuin moni muukin heittely täällä.
Ilmoita asiaton viesti
Persut ovat itse profiloituneet juuri kristilliskonservatismin edustajiksi. Ml. kulttijohtaja Halla-aho. Itse kuulemma uskonnoton mutta kun ne muslimit.
Ilmoita asiaton viesti
Joo, päivän hesarissa (paperiversio) olikin juttua sieltä RKP:n kannatusalueilta. Sitä sitten vissiin on luvassa lisää…
Ilmoita asiaton viesti
Kokoomus saa pääministerin, ulkoministerin, sisäministerin ja valtiovarainministerin salkut. RKP saa oikeusministerin ja ympäristöministerin salkut. Kristillisdemokraateille tulee opetusministerin sekä perhe- ja peruspalveluministerin salkut. Perussuomalaisille tulee useita varta vasten heille räätälöityjä ministerinhommia: pensan hinnan alennusministeri, woke juttujen kieltämis ministeri, lasten dragilta ja prideltä suojelu ministeri, mamujen maastakarkoitusministeri, minareettien rakennuskieltoministeri ja kommunismin esto ministeri.
Ilmoita asiaton viesti
Vihreät taistolaiskommunistit eivät saa ainoatakaan salkkua. Toivottavasti koskaan milloinkaan,
Viherstalinistit on pidettävä pysyvästi oppositiossa typeryytensä ja kiihkomielisyytensä takia.
Purrasta tullee VVM.
Ilmoita asiaton viesti
Toiveesi toteutui jo ennen kuin ehdit sitä esittääkään, koska mitään vihreää taistolaiskommunistia ei ole koskaan ollut olemassakaan. Kommenttisi ovat anakronistisia houreita.
Mielenkiintoista nähdä miten kokoomus jaksaa olla samassa hallituksessa sellaisten kiihkomielisten typerysten kanssa joita valtaosa persuista on. Onhan tuo hallitus varsinainen dream team: porvarit, populistit, hurrit ja hihhulit.
Ilmoita asiaton viesti
Mutta kenestä tulee Nato-Suomen sotaministeri eli sota-Suomen natoministeri? Puolustusministerin homma on länsiliittoutuneessa sotilasmahdissa yksi kiinnostavimmista ja jopa seksikkäimmistä! Ei enää tylsiä vierailuja nukkavieruihin korpivaruskuntiin tai rämpimistä maastoharjoituksia tarkastamassa, vaan loistavia vastaanottoja suurissa britti- ja jenkkitukikohdissa. Komeat paraatit, täsmälliset kuviomarssit, upseerit uniformuissaan, ja mahtavat armeijan ajoneuvot… sotilassoittokunta huomio: Maamme-laulu ja Porilaisten marssi!
Ilmoita asiaton viesti
Veikkaan Eva Biaudet’ta.
Ilmoita asiaton viesti
Kiinnostava nimi: juuri hän vastusti lähtemistä persujen kelkkaan, mutta mitäpä tuota oikeastaan boikotoimaan, kun vahinko ehti jo tapahtua… eikös niitä Nato-tukikohtia ole Välimerelläkin vierailtaviksi?
https://storage.googleapis.com/tsg-production/2019/12/331cfc76-133746-1024×683.jpg
Ilmoita asiaton viesti
Kun Mularilla on nyt niin paha olo ja lämmin itkukin valuu pitkin noita pyöreitä poskia, niin huoli pois; aina tuollainen pätevä monitaituri voi muuttaa maasta, juuri sinne missä vasemmistolaisen on hyvä olla.
Äkkiseltään tuleebmieleen Kuuba, Pohjois-Korea ja Venezuela.
#halvatlennot
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos Tapsa mutta ei kiitos. Suomi on edelleen hieno hyvinvointivaltio.
Taistelen sen puolesta
Ilmoita asiaton viesti
Aina tuo kääpä tulee parempiaan neuvomaan. Kaikki kritiikki leimataan aina ”itkemiseksi” ja ”uhriutumiseksi”. Tylsämielistä tuuttausta.
Ilmoita asiaton viesti