Mikä sai aikaan muuoksen Sauli Niinistön Natoon liittymis prosessiin?

Presitentti Sauli Niinistö on ulkopolitiikan korkein johto yhdessä valtioneuvoston kanssa. Hänen Nato kantansa on ollut kansalaisille ilmiselvä jo ennen hänen presitenttiyttään. Asia onkin aivan toinen ja ”sanasta miestä, sarvesta härkää” on sanonta jonka luulisi ymmärtävä jokaisen suomalaisen miehisen miehen. Tuo sanonta ei ole turha, vaan vakavasti otettava viisaus, elinajaksi tarkoitettu, hyväksi havaittu, ennen meitä eläneiltä kieleen jäänyt.

Sauli Niinistö on presidentti aikanaan Nato keskusteluissa maininnut, mikäli ja kun asia tulee ajankohtaiseksi, ” ei ilman kansan äänestystä”, ” kansan saatava äänestää, Suomen puolustuksesta kysymys”, .. .

Täydellisesti meistä miehistä ei kukaan pysty pitäytymään sananlaskussa, mutta kun kaksi laitapuolen kulkijaa vetoaa samaan sananlaskuun vaikka kympin lainasta sanoen: ” mä maksan heti Kelapäivänä, mä puhu suomee,ymmärrätkö, ”sanasat miesta…”, oonko ikinä jättäny maksamasta” Saa kympin takaisin Kela päivänä niin kuin puhe oli. Noissa porukoissa käy myös paljon toisinkin päin, mutta sitten uutta kymppiä on vaikeampi saada.

Siirrytäämpä laitapuolenkulkijoista kansakuntamme ylimmänviran hoitajaan Sauli Niinistöön ja nykyhetkeen, kenen sana on uskottavampi alkoholisoitueiden Kelan tuella elävien vai Suomen tasavallan presidentin? Tämä osoittaa, samaa kuin kidnapatun henkilön avunpyyntömerkki, Venäjän 24.02.2022 aloittama hyökkäys Ukrainaan on syyksi esitetty kansalaisille valtion uutisoinnin kautta. Sauli Niinistö on meidän alamaisten korkein puolustaja virkansa puolesta, hänen oikeudelliseen koulutukseensa ja oikeudenmukaisuuteensa suurin osa kansalaisita luottaa. Uskon itse myös tämän asian painavan presitenttiämme, koska mitään niin suurta ei ole tapahtunut tai tapahtumassa mikä estäisi kansan äänestyksen Natoon liittymisestä, jokainen ajatteleva kansalainen ymmärtää syyn olevan jokin muu kuin Venäjä, jonka kanssa olemme eläneet rauhassa 50 vuotta ja joka on ollut historiamme paras kauppakumppani. Liittymisemme EU:hun 1995 on ylimmän päätäntävallan luovutuksen myötä vaikuttanut kahdenvälisiin suhteisiin ja kauppaan, että olemme verojen ja maksujen sekä työn rasittavuuden lisääntyessä kansakuntana leipäjonossa, kuin Neuvostokansalaiset aikoinaan, vaikka väkilukumme on pysynyt samana, vain maahanmuuton avulla. Eli Venäjä ei ole syy olla järjestämästä kansanäänestystä Natoon liittymisestä! Sitäkin armottomampi on ”sanasta miestä, sarvesta härkää”, oikeuteen riittää tuomitsemaan kaksi todistajaa syytetyn syylliseksi, olipa hän syyllinen tai syytön. Neljästi on pienen kansamme, joukostamme valittu kansakuntamme korkeimpaan virkaan henkilö ilmoittanut omalla arvovallallaan kansakuntamme painavimmilla sanoilla mitä virka velvoittaa, valtiomme TV: välityksellä satojen ja tuhansien kansalaisten kuullen, katsellen ja saaneen ymmärryksen EI Natoon ilman kansan ääntä. Nytkö jo näin pian Saulin ”NAAMARI” riisutaan.

Kaikkeen on syynsä, mikä on se syy, joka on nimetty ”arvaamaton naapuri itärajan takana, hyökkäsi Ukrainaan”.

Minulle asia on kyllä selvä henkilökohtaisesti ja uskoisin, että jokaiselle joka tätä kieltä ymmärrätte lukemaanne, RAHA.

Lyhyesti sen kerron toivon onnistuvani, asiasta saisi kirjan.

Suomalaiset 0-120v maksamme veroja lähes kaikesta, vaikka ei tule mieleen yhtään asiaa mistä emme maksaisi. Verot on hyvä, niillä saamme infraa, kouluja ,terveydenhuoltoa, turvaa, ym., ym…

Vaikka maksamme veroja on asioita joihin maksamamme verot ei riitä. Hallinnon palkkamenot on jouduttu maksamaan velkarahalla ja se on johtanut vuodesta 1995 jolloin valtion velka oli markoissa 15 miljardia sekä 40 miljardia pankeilta kansan maksettavaksi, eli 65 miljardia markkaa, tuolloin tapahtui liittyminen EU:hun. Rahaliitoon liittyminen 2002 ja nykyisin olemme € valuutassa, Unionin yhteistetty lainsäädäntö on sallinut jäsenmaiden hallintojen palkkojen maksun velkarahalla, väliin Jyrki Kataisen lausuma v2011: ”kaikki pienet valtiot saavat velkans anteeksi, kun tulee uusi maailmanjärjestys”.

Myös eduskunnan yksimielisyys ja yksi syy Venäjä riitti Nato Päätökseen.

Oma käsitykseni asiasta on : ellemme ole nyt mukana kuin muutkin, verottakaa palkkanne kansanltanne, niin ei ole kohta antaa heillekkään sitä ”kansallista rauhanturva rahaa” edes Kelasta.

 

 

+1

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu