Kuvittajien ja Sarjakuvantekijöiden sopimustulkinnat hämmentävät

Olemme saaneet viikon aikana seurata mediasta Kuvittajat ry:n ja Sarjakuvantekijät ry:n alulle panemaa keskustelua Arktisen Banaanin sarjakuvakustantamisen historiasta. Tekijäjärjestöt julkaisivat sivuillaan ja jäsenkirjeissään poikkeuksellisen suosituksen, jossa tekijöitä kehotettiin välttämään yhteistyötä kustantamomme kanssa, syynä ”alalle vahingolliset toimintatavat”. Niitä ei kuitenkaan suosituksessa eritelty, joten viesti oli omiaan herättämään median kiinnostuksen. Se lienee ollut tarkoituskin.

Tekijäjärjestöiltä jäi viestiään muotoillessaan huomaamatta kuitenkin muutamia juridisia seikkoja. Arktisen Banaanin sarjakuvakustantamisen huippuvuodet päättyivät käytännössä vuoteen 2018, kun yhtiö teki Otava-konsernin kanssa sopimuksen Fingerpori-sarjakuvien oikeuksien siirtymisestä LIKE-kustantamolle. Sittemmin myös kustantamon taustayhtiö (Arktinen Banaani on aputoiminimi, joka kuului vuosina 1995-2020 Valiosarjat Oy:lle, maaliskuussa 2020 Goodseller Finland Oy osti aputoiminimen Valiosarjat Oy:ltä) on vaihtunut, eivätkä tekijänoikeudet siirry yhtiöltä toiselle ilman tekijän lupaa, niin kuin järjestöjen kustantamolle välittämässä huomautuksessakin todetaan. Sarjakuvia Arktinen Banaani julkaisee enää vain harvakseltaan, tulevaisuudessa tuskin senkään vertaa.

Arktisen Banaanin kaltainen pieni kustannustalo ei ole voinut olla samalla tavalla immuuni suhdanteille kuin vuosikymmeniä tai jopa satoja taseitaan kasvattaneet isot kustannuskonsernit. Palkkioita on jouduttu tilittämään myöhässä ja tekijänoikeusraportit ovat joskus viivästyneet luvatuista ajankohdista. Mutta asioita on tehty aina sydämellä ja asiakkaita palveltu laajalla rintamalla, oli sitten kysymys isoista ketjuista tai pienillä paikkakunnilla sarjakuvia myyvistä antikvariaateista. Laajan asiakaspinnan tasapuolinen huomioiminen toi kustantamolle aikanaan isoihin konserneihin nähden sen aseman, jolla kotimaisten sarjakuvajulkaisujen menekit kohosivat ennätyslukemiin.

Sittemmin sarjakuvakustantamisen painopiste on siirtynyt tekijöiden hallinnoimiin pienkustantamoihin. On tunnettua, että kun tekijät ja kustantajat ovat samoja henkilöitä, valtasuhteet helposti hämärtyvät. Kaikki ovat kavereita keskenään ja kompromissihakuisuus on ihan toista luokkaa kuin jos vastapuolella on julkisuudessa menestystä niittänyt kustantaja. Ja kun hype sarjakuvien ympärillä on viime vuosina himmennyt, on myös inhimillistä lähteä etsimään syyllisiä.

Huomiota kiinnittävät vastaanottamassamme huomautuksessa järjestöjen normaalista poikkeavat sopimustulkinnat. Ajatus siitä, että kirjan teoskappaleen ostajalla olisi velvollisuus palkkioiden maksuun tekijälle, on erikoinen. Samoin se, että teoskappaleen myyntiin alennettuun hintaan pitäisi pyytää hyväksyntä tekijältä. Vallitsevien sopimuskäytäntöjen mukaan tekijänpalkkion maksaa myyjää edustava kustantaja, ei ostaja. Kirjojen määrähintajärjestelmä ei puolestaan ole ollut Suomessa käytössä enää vuoden 1971 jälkeen. Ellei erikseen ole toisin sovittu, on kustantajalla oikeus myydä teos kullekin asiakkaalle sopivaksi katsomaansa hintaan.

Hämmentävintä keskustelussa on kuitenkin ollut se tapa, jolla tekijäjärjestöt ovat lähteneet viemään eteen päin katkeroituneiden taiteilijoiden viestiä. Epäselvyyksiäkin Arktisen Banaanin yli 25-vuotiseen historiaan toki mahtuu, mutta niistä on aina pyritty tekijöiden kanssa sopimaan, edellyttäen että tekijä on ollut halukas keskusteluun. Tekijäjärjestöjen omissa keskusteluryhmissä asioista käydystä debatista meillä ei sen sijaan ole tarkempaa tietoa.

Karo Hämäläisen Suomen Kuvalehteen kirjoittamassa artikkelissa haastatellut sarjakuvantekijät esiintyvät nimettöminä, Helsingin Sanomien artikkelissa osa heistä paljastaa kasvonsa. Uskomattomalta tuntuu molemmissa jutuissa siteeratun haastateltavan tulkinta, ettei tekijän tarvitse hyväksyä kustantajan esittämää palkkiolaskelmaa, vaan hän voi esittää tilalle oman laskelmansa, ja vaatia kustantajaa hyväksymään sen. Vaikka kysymys oli jo toimintansa lopettaneen taustayhtiön asioista, teimme kyseisessä tapauksessa taiteilijalle hänen toiveensa mukaisen, normaaleista käytännöistä poikkeavan sopimusehdotuksen ja velvoitimme häntä sopimussakon uhalla olemaan levittämättä tietoa sopimuksen sisällöstä ja osapuolista. Kuinka ollakaan, tekijä ei hyväksynyt tätäkään sopimusta, vaan jatkoi mieluummin yhtiölle negatiivisen tiedon levittämistä.

Saadut viestit ja asiasta käyty keskustelu jättävät monia avoimia kysymyksiä. Koittaako vielä se päivä, kun tekijäjärjestöihin kuuluvat tekijät ryhtyvät esittämään tekijänpalkkiovaatimuksiaan kirjojen jälleenmyyjille? Vai nousevatko he kenties yhdessä barrikadeille vaatimaan kustantajia hyväksymään omat palkkiolaskelmansa ollessaan tyytymättömiä kustantajien raportoimiin myyntituloksiin?

Olisiko tästä sitten jotain opittavissa? Kun kustantaja tekee sopimuksen, tulee alati muuttuvassa mediamaailmassa olla entistäkin tarkempi toiselle osapuolelle annettujen lupausten sisällöstä. Eritoten silloin, jos vastapuolella on edellä mainittuihin tekijäjärjestöihin kuuluva henkilö.

 

Kirjoittaja on kustantaja, joka julkaisee tulevaisuudessa entistäkin vähemmän sarjakuvia.
0

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu