Vaalit haastavat kirkon.

Olen yllättynyt osallistuessani kuluvan kauden aikana kirkon päätöksentekoon Savonlinnan seurakunnan valtuuston jäsenenä. Kirkko on ollut aina osa elämääni, vaikka perhe-elämän keskellä kirkossa käynti onkin jäänyt vähäiseksi. Minulle päätöksenteko on näyttäytynyt hitaana ja osin se vastaa odotustani; kirkon ei missään tapauksessa pidä mennä kulloinkin vallitsevien virtausten mukana vaan myötäillä aikaansa säilyttäen vakaan perustan ja näin tuoden pysyvyyttä ihmisten elämään.

Yllätykseni onkin kohdistunut siihen, miten päätöksentekoa ohjataan. Seurakuntaan valitaan luottamushenkilöt, joiden osaksi tuntuu jäävän kokouskahvin juominen. Keskustelulle seurakunnan suunnasta ei ole juurikaan mahdollisuuksia.

Tarvittaisiinko nyt radikaaleja ratkaisuja? Minä en usko niin, mutta radikaalia keskustelua pitäisi pystyä käymään. Keskustelemattomuus saattaa antaa ulkopuoliselle hymistelevän kuvan siitä, miten kirkko suhtautuu haasteisiin.

Mitkä aikamme asiat sitten haastavat kirkon? Individualismiin kuuluu ajatus, että ihminen itse ajattelee. Emme kaipaa ismejä, joihin liittyä vaan ismeissä mukana ollessamme korostamme sitä, että olemme mukana omista lähtökohdistamme. Kirkon uskontunnustus on se yhteinen määrittäjä, joka ainakin yhdistää seurakuntaan kuuluvia. Mutta mitä me ajattelemme sitä lausuessamme, jää meille itsellemme.

Uskonnon tulisi tarjota pohja, jolta voidaan käydä keskustelua, ei kattoa, johon törmäämme. Välineitä keskustelun käyntiin löytyy, kun vain muistetaan, että ihmisellä on kaksi korvaa ja yksi suu. Toisen ymmärtäminen voi vaatia vaivaa, mutta kannattaa. Ennakkoluulot eivät saa asettua esteeksi.

Itse en tässä vaiheessa tavoittele kirkollisen avioliitto-oikeuden ulottamista kaikiin kahden ihmisen välisiin liittoihin. Puhumattomuus on kuitenkin jo johtanut kirkkomme tilanteeseen, jossa papille on annettu vihkioikeus lain mukaan ja laissa viimeisten muutosten jälkeen ei oteta kantaa muuhun kuin vihittävien lukumäärään. Pappi ei riko mitään lakia, jos vihkii kaksi samaa sukupuolta olevaa henkilöä avioliittoon. Toisaalta papit ovat Raamattunsa lukeneet sekä oppinsa saaneet ja toimivat sen mukaan.

  • Kristillistä lähimmäisen rakkauteen pohjaavaa uskonkäsitystään noudattava pappi voi aivan hyvin vihkiä kaksi toistaan rakastavaa ihmistä avioliittoon.
  • Toinen pappi saattaa antaa tällaiselle liitolle ”puolesta ja kanssa rukouksen” muodossa rukouksen ja yhteiselle elämälle siunauksen.
  • Kolmas tarkistaa vihittävien sukupuolen ehtona siunaukselle tai vihkimiselle.
  • Neljäs toimii kuin kolmas ja taistelee kahta ensimmäistä vastaan pyrkien estämään heidän toimintansa.

Voidaanko tässä sekavassa tilanteessa jatkaa?

Olen kuullut, että kirkkoon kuulumattomia on siunattu haudan lepoon. Onko ajateltu, että pappi ei tuolloin riko Jumalan oppia vastaan, vaan antaa edesmenneelle viimeisen palveluksen yhtenä toiveena, että kristillisen maailmankuvan mukaan hänen osakseen tulisi se, mitä ajattelemme parempana vaihtoehtona kuoleman jälkeisestä tilasta. Pappi ei tuolloin saa puhuttelua kirkkoherralta, asia ikään kuin jää ylemmän käteen. Miksi emme voisi ajatella näin myös vihkimisen suhteen? Myös ehtoollista olen kuullut jaettavan kirkkoon kuulumattomille. Lutherilaisessa kirkossa ehtollinen kuuluu sakramentteihin, sen sijaan hautaan siunaaminen tai avioliittoon vihkiminen ei kuulu. Kirkon tulee lain mukaan antaa palveluksensa yhtälailla kaikille sen jäsenille.

Kaikki eivät seuraavasta ajatuksesta tykkää, mutta entä jos tuunaisimme keskustelua? Mielipiteiden vaihto, pohdiskelu ja keskustelu ovat ihmisyyden keskeistä sisältöä – entä jos keskustelun rajoittamisen sijaan kirkko pyrkisikin avaamaan keskustelua? Oikein tehtynä tämä voisi tuoda meitä toisiamme lähemmäksi. Lopputulos tietenkään ei miellytä kaikkia, mutta tapa, miten sen saavutamme, voi olla eheyttävä ja rakentava.

Olen nyt ehdolla kirkolliskokousedustajaksi (nro 8)  ja hiippakuntavaltuustoon (nro 6) Mikkelin hiippakunnassa. Ajattelen, että tiukkoja mielipiteitä puolesta tai vastaan arvostetaan, mutta tässä asiassa on mahdollisuus rakentaa siltoja ja etsiä kompromissia. Haluan uskoa Hyvään Jumalaan, joka on viisas ja armelias. Toivon viisautta ja voimia kirkolliskokoukseen ja hiippakuntavaltuustoomme valittaville.

HeikkiHrknen

Ikää kaksi viidettä ja koko ajan kasvaa. Perheellinen kirjoittelija Savon sydämestä Savonlinnasta. Eniten kokemusta järjestöalalta, jota on ilo tehdä työksi Suomen Luonnonsuojeluliiton Etelä-Savon piirissä. Sydäntä lähellä luonto, ihmiset ja eläimet. Paljon järjestö- ja vapaaehtoistyön kokemusta.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu