Nansen

Oli vuosi 1897 Norjalainen Fritfjord Nansen oli päättänyt käydä pohjoisnavalla. Yrityksestä  miestä ei voi tuomita, Sillä alus FRAM oli suunnioteltu kestämään kovimmatkin jäänpuristukset. Jo silloin tiedettiin,että jäät kulkeutuvat Siperian rannikoilta Grönlannin suuntaan.

Nansenin tarkoituksena oli valloittaa pohjoisnapa matkan aikana. Lähtöpiste Siperian rannikolla osoittautui kuitenkin liian läntiseksi jäätymisen takia. Matka alkoi kuitenkin liikaa etelässä,kun Fram piti ankkuroida jäihin.

Jäät veivät Framia kohti Grönlantia. Jossain vaiheessa Nansen lähti pyrkimään Pohjoisnavalle. Frar jatkoi kulkuaan jäissä kohti Grönlantia. Nansenin navan valloitus epäonnistui,ja he joutuivat kaverinsa kanssa talvehtimaan Frans Joosefin maassa.

Talven jälkeen tuli kesä ja Nansenilla oli kova hinku kotiin Norjaan. Oli oiva yhteensattuma että Framin,tuon aluksen,joka oli jäänyt matkaamaan kohti Grönlantia jäsenet saapuivat samalla viikolla Pohjois-Norjaan.

Jo tuolloin tiedettiin,että jäät kulkeutuvat Siperian pohjoisrannikolta Grönlantiin. Noin kymmenen vuotta sitten katselin Nasan kuvia. Siellä Berinngin meren tienoilla oli suurta jäiden sulamista havaittavissa. Meidän pohjoisrannikolla ei vastaavaa näkynyt.

Nyt sitä on havaittavissa myös Grönlannissa.viidessä vuodessa beringinsalmelta Grönlantiin. Tulee mieleen Päätalon romaani Mustan lumen talvi.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu