Pientalonpojista ponnistaen

Moni tuskin edes tietää,mitä tai ketä pientalonpojat edustaa. Mutta mennään Pohojanmaan kautta.

Veikko Vennamo keskustan kansanedustaja sai sotien jälkeen kunniatehtävänään hoitaa niin Karjalan evakoiden,kuin muidenkin sodan runtelemien sotaveteraanien elinolosuhteiden takaamisen.

Veikoltahan tuo onnistui. Hän ei piilottanut kynttiläänsä vakan alle puolustaessaan veteraaniemme elinolosuhteiden tarpeellisuutta. Ilmeisesti silloisen Asutusliiton johtajana Vennamo riitautui emopuolueensa keskustan kanssa,ja konflikti oli valmis.

Vaikka Vennamoa moitittiin puolueensa taholta usein,niin hän ei noille puheille korvaansa lotkauttanut. Niinpä hän perusti Suomen pienviljelijöiden puolueen 9.2 1959 Niinpä Vennamo oli omillaan. Ensimmäinen haaste tuli kunnallisvaaleissa -60 Silloin pientalonpojat valtasivat Keski-Pohjanmaalla Halsualla enemmistön valtutetuista.

Vaikka alku oli hyvä,niin riitelyt omien kanssa jo tuolloin eivät lisänneet uskottavuutta.   -62 puolue sitten hajosikin.He joutuivat ottamaan kannattajiltaan vekseleitäkin,ja Vennamo jäi sairauslomalle.

Loppuvuosikymmenellä he menestyivät ihan hyvin,mutta jatkuva riitely johti kannatajat lähinnä keskustan puurokupeille.Tuli Vennamon tervehdyttyä aikakin,kun silloisesta Smp,stä erkaantui Skyp. Maakunnissa hieman ilakoitiinkin,kun ei pysytty aikataulussa kuka Vennamolaisista on eroamassa ja milloin?

Vuosikymmenet seurasivat toisiaan. Kun Veikko väsyi niin poikansa Pekka vaihteeksi luki prognoosejaan suomalaisten alistamiseksi Holkerin demarihallituksessa kolmekymmentä vuotta sitten.    Palkintonsa hän sai tuosta kyseenalaisesta työstään Postin pääjohtajana. Onnistuneesti hän kieltämättä ajoi Postin toiminnot alas. Ei mieltä väärää.

Tuli aika,jolloin Alajärven sheriffi oli ainoana edustamassa persuja. Soini oli kaverina mutta  kyy povella. Soini teki valtavan työn nostamalla persut kerta toisensa jälkeen menestykseen. Aika oli hienoa heille,ja hallituskumppaneita voi valita.

Mutta kyy keräsi voimiaan,ja kertoma on surkeaa. Kaikki poliittiseen yhteistyöhön kykenevät pullautettiin puolueesta,ja Alajärven sheriffi,joka yksin piti puoluetta hengissä miessukupolven siirtyi kokoomukseen.

Kuvitteleeko joku,että porukkaa,jolla ei ole hajuakaan historiasta kukaan kovin pitkään jatkossakaan pitäisi minään?

 

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu