Arvokonservatiivin olematon arvopohja
Mikä yhdistää perussuomalaista arvokonservatiivia, Venäjän patriarkka Kiriliä sekä esimerkiksi ääriuskovaista jihadistia? Käsitys länsimaisen kulttuurin ja arvopohjan rappiosta.
Tästä saatiin hetki sitten uusi esimerkki, kun perussuomalainen juristi ja valtuutettu Onni Rostila julkaisi somepäivityksen, jossa hän päivitteli vapaaehtoisen seksityön esilläolon kuvaavan länsimaisen kulttuurin alennustilaa.
”Vaikea kuvitella selvempää esimerkkiä länsimaisen kulttuurimme alennustilasta, kuin tämä taukoamaton ja estoton itsensä myymisen normalisoiminen ja jopa ihannoiminen. Sitten ihmetellään, miten nuoret tytöt ovat houkuteltavissa grooming-ilmiön uhreiksi eivätkä koe itseään arvokkaiksi.
Olemmeko tosiaan henkisesti jo näin rutiköyhiä?”
Hän jatkoi näkemystensä esittämistä Ivan Puopolon Youtube-kanavalla. Tarkastellaan tarkemmin näitä väitteitä, jonka jälkeen huomaamme, että arvokonservatiivin oma arvopohja paljastuukin ikävän usein ontoksi ja jopa kieroutuneeksi. Moraalin suunnannäyttäjiksi arvonkonservatiiveista harvoin onkaan.
Länsimaisen kulttuurin rappio
Termit, kuten ”kulttuurin mädätys”, ”rappio” ja ”romahdus” ovat erityisesti populistien vakityökaluja. Populistien lisäksi ideaa rappiosta ovat toistaneet monet tunnetutkin postmodernismin kriitikot filosofian historiassa. Nykyaika on pahasta ja syynä on henkilöstä riippuen esimerkiksi kapitalismi, liiallinen vapaamielisyys tai vaikkapa uudenlaiset kommunikaatio- ja viestintäteknologiat, kuten sosiaalinen media. Sen sijaan, että olisimme toistemme kanssa tekemisissä ”oikeilla” tavoilla, jutellaankin whatsupissa ja pelataan videopelejä kavereiden kanssa. Katsommekin minuutin mittaisia videoita Youtubessa sen sijaan, että lukisimme vaikka hyvän kirjan.
Rappioargumentin keskiössä on idea siitä, että moraalimme on kärsinyt inflaatiota nykyajan hömpötysten keskellä. Argumentista on pääteltävissä ajatus siitä, miten ennen oli paremmin. Tai ainakin olimme moraalisempia.
Rostilan mukaan länsimaiden alennustila näyttäytyy erityisesti siten, että nykyään ihannoidaan näkyvästi itsensä myymistä. Näistä esimerkkeinä Rostila käyttää palvelua nimeltä Onlyfans sekä sugardaddy -ilmiötä. Pääasiallisen syyn näille Rostila löytää ”seksuaalisesta vallankumouksesta” (mitä se sitten tarkoittaakaan), jonka johdosta deittailukulttuuri on vapautunut, avioliittoja, vakaita parisuhteita ja lapsia on vähemmän ja avioeroja enemmän. Lisäksi Rostila löytää syitä pornografian käytöstä sekä naisten korkeakoulutuksesta. Lapsettomuus on tosin Suomessa nykyään yleisintä nimenomaan vähän koulutettujen ihmisten parissa.
Väitteet toistavat samaa linjaa, jota historiassa on ennenkin nähty. Aikanaan konservatiiveja stressasivat esimerkiksi painokoneen keksiminen, kirjat ja lukutaidon leviäminen, massojen kouluttautuminen, kioskikirjallisuus, ateismi sekä hevimusiikki ja videopelit. Tällä kertaa vuorossa on Tinder ja Onlyfans. Se, että lähes kaikki moraalipaniikit historiassa on debunkattu, ei arvokonservatiivia hetkauta.
Se on toki totta, että syntyvyys on laskenut ja avioerojen määrä lisääntynyt. Asia voidaan kuitenkin tulkita myös toisella tavalla. Mitäpä jos lisääntyneet erot ovatkin itse asiassa hyvä juttu. Mitäpä jos se implikoikin sitä, että ihmisillä on tätä nykyä suurempi vapaus poistua haitallisista ja jopa vaarallisista ihmissuhteista. Suomessa vielä 1980-luvulle asti avioeron hakeminen piti perustella esimerkiksi uskottomuudella.
Syntyvyyden lasku ei myöskään ole yksinomaan länsimainen ilmiö. Näin tuppaa tapahtumaan, kun yhteiskunnat kehittyvät. Se voi heijastella esimerkiksi sitä, että kaikki ihmiset eivät halua hankkia perhettä, jos on realistisia mahdollisuuksia tavoitella myös muita asioita elämässään. Modernin yhteiskunnan hienous onkin se, että jokainen saa ainakin pääosin rakentaa sellaisen elämän kuin itse haluaa sen sijaan, että sen rakennuspalikat päättäisi valtio tai joku suvun tai heimon päämies. Rostila sen sijaan vaikuttaa näkevän ihmisen synnytys- ja lapsentekokoneena sen sijaan, että yhteiskunta mahdollistaisi ihmiselle oman näköisensä elämän.
Mitä tulee seksityöhön, niin sitä on tietenkin ollut olemassa aina. Ei aikaisemmin oltu tämän suhteen yhtään ”moraalisempia”. Se, mikä Rostilaa vaikuttaakin häiritsevän on se, että seksityön olemassaolo on enemmän esillä. Vielä enemmän häntä häiritsee se, ettei sellaista tekevä suostu halveksumaan itseään vaan esiintyy jopa ylpeästi iltapäivälehdissä. Vielä tätäkin enemmän arvokonservatiivia ärsyttää se, ettei valtio ja muu yhteiskunta suostu halveksumaan heitä yhtä paljon kuin aikaisemmin. Arvokonservatiiville tärkeintähän on, että hänen moraalikäsityksensä mukainen moraaliton yksilö häpeää itseään ja koko muu yhteiskuntakin osallistuu tämän häpeän tuottamiseen. Arvokonservatiivi elää tästä asetelmasta.
Rostilaa kiinnostaa siis pääasiassa se, miten jostain asiasta puhutaan ja miten se esitetään kuin se, että tehdäänkö sitä asiaa ylipäätään.
Mitä tulee yleisesti yhteiskuntamme moraalisuuteen, niin rappioväitteet eivät voisi olla kauempana todellisuudesta. Esimerkiksi ainakin Suomessa elämme turvallisemmassa yhteiskunnassa kuin koskaan aikaisemmin. Edes Ukrainan sota ei muuta tätä asiaa isossa kuvassa. Kuten tuorein Valtioneuvoston sisäisen turvallisuuden selonteko (2021) toteaa:
”Suomi sijoittuu erinomaisesti kansainvälisissä vertailuissa, joissa mitataan arjen turvallisuutta ja yhteiskuntarauhaa, eli turvallisuuden tunnetta, onnettomuuksia, häiriöitä ja rikollisuutta, sekä demokratiaa, perus- ja ihmisoikeuksien toteutumista ja luottamusta viranomaisiin sekä oikeusjärjestelmään. Suomi on keskeisimmissä tutkimuksissa viiden kärkimaan joukossa ja parhaiten sijoittunut Pohjoismaa.”
Emme siis sodi ja tapa toisiamme läheskään niin paljon kuin aikaisemmin. Pidämme myös huono-osaisistamme parempaa huolta kuin ”entisinä hyvinä aikoina”. Joku voisi pitää tätä moraalisena toimintana. Olemme muutoinkin pitkässä juoksussa terveempiä ja voimme paremmin kuin aikaisemmin. Jonkun mielestä tämä voisi olla merkki yhteiskunnan korkeasta moraalista. Voimme siis hyvin olla itse asiassa moraalisempia nykyään kuin aikoina, joihin arvokonservatiivit mielellään palaisivat. Näiden käsitys moraalisesta lienee aikakausi, jolloin maailmassa oli enemmän väkivaltaa, sotia, lasten kaltoinkohtelua sekä ihmisten elämänlaatu muutoinkin alhaisempi. Arvokonservatiiville mennyt maailma on kuin postikorttimainen maalaismaisema.
Toisaalta todellisuudessahan edes Rostila itse ei haluaisi palata entisaikoihin. Hän ei missään nimessä haluaisi elää maailmassa tai maassa, jossa hän joutuisi esimerkiksi maksamaan vaikkapa omat tai lastensa syöpähoidot omasta pussistaan. Mistä tämä näennäinen ristiriita sitten johtuu? Esitän mahdollisen selityksen tälle, joka on oikeastaan aika ennalta-arvattava: arvokonservatiivi poimii rusinat pullasta. Arvokonservatiivi haluaa poimia entisajoista vain itselleen kivat jutut ja siirtää ne nykyaikaan. Erityisesti Perussuomalaisen arvokonservatiivin kohdalla nämä valinnat lienevät selvät: otetaan kaikki nykyajan itselle kivat jutut, mutta otetaan historiasta esimerkiksi naisia ja seksuaalivähemmistöjä koskevat sosiaaliset normit, jotta nämä ryhmät pitäisivät suunsa kiinni. Eivätkä missään tapauksessa deittailisi vapaasti ketä haluavat tai vaikkapa järjestä jotain kulkuetta.
Ei liene yllätys, että kirkon kaltaiset instituutiot ovat usein arvokonservatiivien lujassa suojeluksessa. Arvokonservatiivi saattaakin puolustaa lujasti vaikkapa katolista kirkkoa vuosikymmeniä tai jopa vuosisatoja jatkuneista hyväksikäyttötapauksista ja skandaaleista huolimatta, mutta menettää malttinsa, kun drag-artisti pitää lapsille satuhetken kirjastossa.
Mielenkiintoista onkin, että yksi asia mikä ei liene muuttunut aikojen saatossa on erityisesti katolisen kirkon haluttomuus saattaa lasten hyväksikäyttäjiä vastuuseen teoistaan. Viimeksi vuonna 2021 YK:n asiantuntijat lähettivät kirjeen Vatikaaniin, jossa he ilmaisivat jälleen huolensa lukuisiin syytöksiin ympäri maailmaa, jotka kertovat katolisen kirkon toimijoiden harjoittamasta väkivallasta ja seksuaalisesta hyväksikäytöstä. He olivat myös huolissaan siitä, ettei kirkko ole ottanut asiaa vakavasti vaan sen sijaan on pyrkinyt suojelemaan tekijöitä, peittelemään tekoja sekä vaikeuttamaan uhrien mahdollisuuksia saada korvauksia. YK:n asiantuntijat huomasivat jatkuvaa haluttomuutta viranomaisyhteistyöhön syytösten selvittämiseksi.
Kirjoituksen alussa kerroin esittäväni, miten ontto arvokonservatiivin oma moraalikäsitys on, josta he usein puhuvat. Väite on toivon mukaan konkretisoitunut kirjotuksen myötä.
Miten henkilöstä tulee arvokonservatiivi? Esitän muutaman hypoteettisen syyn.
1. Historian ymmärtämättömyys tai välinpitämättömyys siitä.
2 Tavallista vahvempi vahvistusharha ja cherry picking.
3. Moraalin mielivaltainen määrittely.
4 Jargon ja pseudotiede sekä mieltyminen ylimalkaisiin aikalaisanalyyseihin ja mutuiluun. Tällaisia ovat esimerkiksi ”mitää ei saa enää sanoa” tai ”olemme menettäneet arvopohjamme”.
5. Yleinen kiittämättömyys siitä, miten poikkeuksellisen hyvää aikaa olemme saaneet elää omana aikanamme.
Elämä näyttää kauniimmalta, kun löysää vähän kravattia. Ei välttämättä kannata olla arvokonservatiivi.
Käppäukkona mieluummin:
http://yrjoperskeles.blogspot.com/2022/08/kappaukot-ja-horoileva-nykypaiva.html
Ilmoita asiaton viesti
Avauksen toiseksi viimeiseen virkkeeseen yhtyisin mielelläni, jos omistaisin kravatin. Viimeisen virkkeen toivoisin olevan taloudellisesti ja poliittisesti totta, mutta konservatiivien internationaali on voimissaan:
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/jpvuorela/etta-sellainen-kokous-sitten/
Ilmoita asiaton viesti
Lieköhän Jordan Peterson on tuolla paikalla psykologis-filosofisena vieraana?
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos! Kaikkea en allekirjoita mutta historiantajun puutteesta olen erityisesti samaa mieltä. Samaa sokeutta toki esiintyy monella puolella poliittista kenttää. Historioitsijana voisin suositella samaa teemaa laajasti käsittelevää Philipp Blomin ”The Vertigo Years” teosta jossa kuvaillaan eurooppalaisen maailman muutosta ensimmäistä maailmansotaa edeltävinä vuosina 1900-1914. Samoja keskusteluteemoja saatettiin havaita tuolloinkin…
https://www.theguardian.com/books/2008/sep/13/philipp.blom.vertigo.years
https://www.amazon.com/The-Vertigo-Years-Philipp-Blom-audiobook/dp/B0033CEWYM/ref=cm_cr_arp_d_product_top?ie=UTF8
Ilmoita asiaton viesti
Hei! Tattis. Tuota historia-argumenttia kiinnostaisi muutenkin tarkentaa ja terävöittää, joten nämä tulee tarpeeseen. Tuo on mielenkiintoisen kuuloinen. Konservatiivin konservatismi tuntuu aina olevan sidottu hänen omaan elinaikaansa. Hänelle konservatiiviset arvot olivat liian vapaamielisiä hänen edeltäjilleen.
Ilmoita asiaton viesti
Vuorelan linkkaama konservatiivien kokoontumisajo kertoo, että nykyisille konservatiiveille edeltävän sukupolven konservatiiviset arvot olivat liian vapaamielisiä:
Perinteinen CPAC-konservatiivikokous on estänyt aiemmin AltRight-porukoiden pääsyn tilaisuuteen, nyt siellä ovat äänessä Bannon ja avointa rasismiaan ja raakaa sateenkaarivastaisuuttaan julistava Orbán.
https://en.wikipedia.org/wiki/Conservative_Political_Action_Conference
https://www.nbcnews.com/meet-the-press/first-read/orban-lindell-bannon-conspiracy-controversy-take-hold-cpac-rcna41703
Ilmoita asiaton viesti
Ihmiskunnan muutos metsästäjä-keräilijä-kulttuurista vakiintuneemmaksi, staattiseksi paikkakuntasidonnaiseksi on ollut ihmisyhteisöissä valtava mullistus, teennäinen jako työhön ja vapaa-aikaan on osa tätä vallankumousta.
Teollisen vallankumouksen myötä ihmisen merkitys osana yhteisöjä ja yhteiskuntia on joutunut uudenlaiseen tilanteeseen, kun koneet ovat ”säästäneet ihmisiä” yksitoikkoisilta ja suurta rasitusta vaativilta töiltä, joka toisaalta on säästänyt ja parantanut ihmisten elämänlaatua, mutta toisaalta saattanut tuottaa valtavan arvopohjien tyhjiön.
Tätä arvopohjien tyhjiötä on sitten uskomukset yrittänyt täyttää, eli tuottaa jonkinlaista tarkoitusta ihmiselle, josta muutoin tulisi merkityksetön. Ihmiskuntahan on tehnyt parhaansa juuri niin kuin luonnonlaki määrää, eli pyrkinyt päämääräänsä helpointa tietä, mutta samalla tehnyt itsestään tarpeettoman.
Ihmiskunnan tekosyyt omasta tarpeellisuudesta ovat käymässä vähiin.
Ilmoita asiaton viesti
Hyviä kohtia enemmän kuin vähemmän hyviä ts. ihan ok yleistä jauhantaa ja noniin-kohtia ts. älä jaksa.
Tsemppiä!
Ilmoita asiaton viesti
Olipa virkistävää lukea näin fiksu juttu tällä alustalla. Lisää tällaista!
Ilmoita asiaton viesti
Tätä kyllä luki ihan mielellään ja funtsia tuomiasi näkökohtia. Näppäimistö (kynä) pysyy kädessäsi.
Ainakin muutamilla asioilla vedit korttitalon heikot kohdat ja romutit arvokonssun maan tasalle.
Ilmoita asiaton viesti
Puppula oli muuten hiljattain huolissaan sensuurista kun meille ei enää anneta meidän jokapäiväistä Paavoamme. Luulin että Puopolon toimittajanuran pohjanoteeraus oli Lokan haastattelu mutta se on nyt laskenut rimaa siitäkin.
Ilmoita asiaton viesti
Mika tee rehellinen bloggaus persuista, Räsäsestä tai hommakokoomuksesta. Puheenvuoro sitten poistaa ja Puopolo joutuu julkaisemaan sen.
Ilmoita asiaton viesti
Olen tehnyt kaikista näistä eikä mitään ole poistettu. Sen sijaan postaukseni Ossi Tiihosesta ja Q-Ano Turtiaisesta poistettiin. Niistä ei Puppula ulissut. Se on sitä parempaa sananvapautta
Ilmoita asiaton viesti
Nuo syyt 1-5 ovat liikaa omasta näkökulmastasi käsin poimittuja. Siis tuo on sinun käsityksesi siitä, mikä konservatiivin synnyttää. Todellinen syy on luullakseni se (ja moni muu jakaa tämän näkemyksen), että konservatiiveilla on hivenen erilaiset aivot. Esim. konservatiivi epäilee jonkin verran enemmän kuin liberaali, että:
– yhteisiä asioita hoitamaan valitut eivät joko saa hoidettua niitä tai eivät välitäkään hoitaa, ja päälle valehtelevat meille,
– idealismilla höystetyt muutokset ovat epäilyttäviä (’idealismia’ konservatiivin aivoissa on kaikki uusi maailmankuvallinen sisältö, jossa on positiivisen muutoksen vire ja vain muutama kantava ydinteema)
Todellinen ongelma Heikki Rannalle (ja massiiviselle määrälle muuta libbis-porukkaa) on se, että ko. aivorakenne on sangen yleinen, ja on vaikea todistaa millään kenttätesteillä, että se olisi huonompi kuin libbisaivot (joista on myös teorioita, samalla tavalla sumeilemattoman härskejä kuin konserva-aivoista on). Siksi meidän olisi hallinnoitava yhteiskuntaamme varsinaisesti esittämättä toista maailmankatsomusta erehdyksenä (kuten tuo lista 1-5 näyttää asian esittelevän), ja yritettävä tehdä sopuisia kompromisseja. Nyt ei ole aika libbis-irtiottoon, jossa toinen yxi-kaxi tuomitaan ja poistetaan poliittisista prosesseista.
Elämä ja varsinkin tulevaisuus näyttäytyy sangen kauhealta, jos ajattelee kriittisesti. Tässä maailmantilanteessa saattaa kuitenkin kannattaa olla arvokonservatiivi.
Ilmoita asiaton viesti
Niin, koska populisti on vasta matkalla jononkin!
Ilmoita asiaton viesti
Olet aivan oikeassa noista viimeisistä kohdista. Siksi sanoinkin, että ne ovat omia spekulaatioitani. Tosin mielestäni varsin uskottavia. Toisaalta vaikka tuo aivospekulaatiosi pitäisikin paikkansa, niin biologia ei ole kohtalo. Vaikka omaa jonkun aivorakenteen, ei siitä automaattisesti johda että täytyy alkaa uskomaan, että kaikki oli paremmin aikoina jolloin suurin osa asioita oli faktuaalisesti huonommin.
Kenenkään aivot eivät ole vähemmät arvokkaat kuin toiset. Sen sijaan ideologiat voivat olla paremmin tai huonommin perusteluja. Se miksi konservatismi häviää aina pitkässä juoksussa johtuu siitä, että maailma muuttuu. Ne jotka osaavat sopeutua, kestävät sen paremmin.
Ilmoita asiaton viesti
Hyvää, tasokasta pohdittavaa…ja ehkä kommentoitavaakin viikonlopuksi.
– Pysynee kärjessä ainakin ”sataan…?”
Kiitos!
Ilmoita asiaton viesti
Me vs muut jota tämä kommentti edustaa on konservatiiville tyypillistä. Meidän oikeudet vs muiden velvollisuus toteuttaa meidän oikeutta.
Mitkä ovat nämä libbis-aivot? Ajatus jossa eri arvot omaavat ihmiset olisivat biologisesti eriytyneitä on aika sakea.
Ilmoita asiaton viesti
Hieman tekee mieli puuttua hyvään kirjoitukseen. Nimittäin eivät arvokonservatiivit ole mielestäni mikään yhtenäinen joukko ihmisiä eivätkä he keskenään jaa välttämättä aina edes samoja tai samankaltaisia arvoja. En usko, että arvokonservatiivin täytyy välttämättä olla uskonnollinen tai ettei hän kykenisi hahmottamaan historiassa tapahtunutta edistystä monissa asioissa. Toisin sanoen arvokonservatismin pelkistäminen tiettyyn kapeaan muottiin tuskin tuo sille oikeutta. Puhumattakaan siitä, että toisissa asioissa ihminen voi olla hyvin konservatiivinen ja toisissa varsin liberaali.
Ilmoita asiaton viesti
Kirjoitus taisi käsitellä nimenomaan näitä äärimmäisiä konservativismin muotoja, joissa ihmisten vapaus esimerkiksi oman kehollisen itsemääräytymisen kohdalta joutuu tukahduttamisen ja hyökkäyksen kohteeksi.
Ihmisen mieli on aikalailla vuoristorata, jossa arvopohjakin usein on koetuksella, eli ei niin staattinen kuin voisi kuvitella. Ihmisen pysyminen muuttumattomana on harha aivan siinä, missä uskomus ympäristön pysymisestä samankaltaisena, joka johtuu tarpeesta luoda ennakoitava tila.
Ilmoita asiaton viesti
Joo kirjoitus käsitteli lähinnä Rostilan kaltaisia hahmoja, jota olisi voinut toki täsmentää.
Ajattelen asian jotenkin seuraavasti. Kaikki olemme pidättäytyväisiä joissain asioissa. Esim. arvoliberaaleinkin henkilö voi yksittäisissä tapauksissa olla sitä mieltä, että jokin muutos ei ole hyvästä. En minä esimerkiksi hyväksyisi lapsiavioliittoja.
Mutta tuota harkinnan käyttämistä yksittäistapauksissa ei pitäisi minusta sekoittaa konservatismiin ideologiana, joka siis tarkoittaa että _lähtökohtaisesti_ instituutioiden tulee olla pysyviä ja vaalia pysyvyyttä sekä toisten instituutioiden pysyvyyttä. Vaikka kaikki olemme joissain asioissa pidättäytyväisiä ja joissain emme, on tuossa mielestäni selkeä ero liberaalin ja konservatiivin välillä.
Maailman ollessa muutoksessa myös monista yksilöistä riippumattomista syistä, tarvitsemme rakenteisiin ja ajatteluun nimenomaan ketteryyttä ja joustavuutta. Siihen ajattelu, joka korostaa jämähtyneisyyttä, ei sovi kovin hyvin. Ja tosiaan ko. ajattelu kaatuu nähdäkseni pitkässä juoksussa omaan epäjohdonmukaisuuksiinsa: jokainen uusi konservatiivisukupolvi on liian vapaamielinen edeltäjiensä mielestä.
Ilmoita asiaton viesti
Jos mennään aivorakenteen ohjaamaan arvokonservatiivisuuteen, siinä näyttää olevan yksi keskeinen elementti erilaisuuden käsittelyn vaikeus. Siitä taas on usein seuraus empatiakyvyn rajoittunut käyttö muihin kuin aivan tuttuihin ja turvallisiin asioihin ja henkilötyyppeihin. Kun tämä ominaisuus on neurologisista syistä ylikorostunut, siitä seuraa vihamielisyyttä ja jämähtäneisyyttä.
Populaation tasolla näiden ominaisuuksien vallitsevuutta voidaan säädellä niitä lietsomalla tai päinvastoin viestimällä yhteiskunnassa erilaisuuteen liittyviä positiivisia signaaleja. Nykyisessä konservatiivisuuden aallossa on luonnollisesti kyse ensin mainitusta, lietsontaa tehdään tieteellisen tutkimuksen ja valtavan taala- ja ruplapinon siivittämänä.
Ilmoita asiaton viesti
Tuossa vuonna 2015 joku on nähnyt paljon vaivaa vertaillessaan arvoliberaaleja ja Piraattipuolue on siinä Vihreiden jälkeen täysin ylivoimaisia. Kun valitsee talousliberaali-kohdan, niin kokoomus on täysin ylivoimainen Piraattipuolueen jälkeen.
https://tyrannyofmajority.net/collective/vaalit2015/user/arvoliberaali/parties/
Se vitsiksi osoittautunut juttu: ”Kokoomus lupaa olla tasapuolinen kaikille: Köyhiltä leikataan perusturva, rikkailta leikataan veroprosentti.” ja se ei enää tunnu vitsiltä vaan hyvin todeksi tuleva juttu.
Voisit vaikka esimerkiksi koostaa sen, että miten euroopassa liberaalinen aikakausi on muuttanut aikaamme ja tapojamme ja se tietääkseni on pitkäikaisin muoto euroopassa kuin mikään muu, Amerikankin perustajat olivat liberaaleja. Konservatiiveilla taas oli paljon huonoja aikoja omassa ajan jaksossaan ja eivät oikeastaan pärjänneet missään, ellei sitten Amerikan pitkäikäisintä terroristijärjestöä 150 vuotta olevaa Kux Klux Klania lasketa sellaiseksi?
Ilmoita asiaton viesti
Tuossa onkin eräs liberaalin ajattelun perusominaisuus: kukin on liberaali vain tiettyyn rajaan asti. Esim. lapsiavioliittojen vastustus on ”arvokonservatiivinen” valinta, ja yhteisen poliitikan mahdollisuus lepää juuri tässä: jokaiselle on määriteltävissä tietty raja, jota ei saa ylittää, ja nyt tarvitsee vain määritellä yhteisesti sovitut rajat (onko huumekokeiluhuoneita, hyväksytäänkö eutanasia, saako narkkari vetää mömmöjä raskaana jne.).
1970-1980 -luvun menestyksen salaisuus (jatkuvan kasvun tuoman edun lisäksi) oli se, että keskellä yhteiiskuntaa lepäsi suuri ja näkyvä vipu, devalvaatiovipu. Sitä joskus lähestyttiin ja neuvoteltiin seuraavista kysymyksistä:
– koska devalvoidaan?
– jos devalvoidaan, niin kuinka paljon?
Tällainen keskustelu on paljon hedelmällisempää kuin kategorinen inttäminen. Kuten lukija huomannee, kummassakin kysymyksessä on kvantitatiivinen luonne: ’koska’ viittaa aikajanaan ja ’kuinka paljon’ prosenttiasteikkoon. Liberaali-konservatiivi -keskustelu on saatava jollekin janalle! Kaikki nuo moraaliaspektin sisältävät ongelmat vain webysivulle ja sitten yhdessä äänestämään.
Ei pitäisi käydä lopullista välienselvittelyä ja kategorisoida, vaan pitäisi pyrkiä löytämään jatkuva prosessi ja jatkuvat mittajanat.
Ilmoita asiaton viesti
”Tuossa onkin eräs liberaalin ajattelun perusominaisuus: kukin on liberaali vain tiettyyn rajaan asti. Esim. lapsiavioliittojen vastustus on ”arvokonservatiivinen” valinta, ja yhteisen poliitikan mahdollisuus lepää juuri tässä: jokaiselle on määriteltävissä tietty raja, jota ei saa ylittää, ja nyt tarvitsee vain määritellä yhteisesti sovitut rajat (onko huumekokeiluhuoneita, hyväksytäänkö eutanasia, saako narkkari vetää mömmöjä raskaana jne.). ”
En näkisi näin. Se, että käyttää harkintaa yksittäistapauksissa (esim. lapsiavioliitot) on täysin eri asia kuin ottaa _lähtökohdaksi_ instituutioiden pysyvyyden tavoittelun.
Ilmoita asiaton viesti
On totta että neljästä suuresta 1800-luvun ideologiasta – konservatismista, liberalismista, sosialismista ja nationalismista – konservatismi on nähdäkseni kokonaisuudessaan nähdäkseni eniten väärin ymmärretty ja tulkittu ensisijaisesti vastustajiensa toimesta.
Nämä tietyt nykyajan arvokonservatiivit ovat lähinnä nettiajan ääri-ilmiö.
Edmund Burke on henkilö johon itsekin tulisi tutustua paremmin…
Ilmoita asiaton viesti
Joo, tuosta nettiajan ääri-ilmiöstä saatat olla oikeassa. Aika harva taitaa kasvotusten höpistä mädästä länsimaisesta kulttuurista, rappiosta tms., mutta somessa ja hämärillä vastamediasivustoilla sitäkin enemmän.
Ilmoita asiaton viesti
Tietäisitpä vaan ….
Ilmoita asiaton viesti
Tästä samaa mieltä, että tämä näkyy somessa varmasti vahvemmin. Tekeekö se siitä vähemmän totta, jos sanoo asian somessa?
Minusta some tuo esiin ihmisistä niitä puolia, joita muutoin ei välttämättä pääse havaitsemaan. Siellä mielipiteitänsä voi laukoa ilman, että tarvitsee ottaa huomioon kasvokkaisen vuorovaikutuksen monia elementtejä.
Some voi siis jopa kertoa paljon rehellisemmin mitä jotkut ajattelevat!
Ilmoita asiaton viesti
Ei välttämättä.
Sosialistiksi ja kommunistiksi syyttelyä mitä mielikuvituksellisemmista asioista varmaankin kuulee huomattavasti enemmän kuin konservatiiviksi syyttelyä turhaan. Minä sen sijaan kutsuin esimerkiksi Rostilaa arvokonservatiiviksi, koska hän itse tituleeraa itseään tällaiseksi.
Väite, että länsimaisen kulttuurin mädätyksestä paasaavat konservatiivit olisivat nettiajan ilmiö, on hieman hatara. Länsimaisen kulttuurin rappeutumisesta on filosofoitu jo ennen nykyajan verkkoyhteiskuntaa muidenkin kuin marginaalissa ja netissä lymyilevien ääriryhmien toimesta, esimerkiksi Allan Bloomin kaltaiset hahmot. Hän toki itse kiisti olevansa konservatiivi, mutta aika samaa shaibaa suolsi esimerkiksi yliopistoista ja laajemmin yhteiskunnan tilasta, jota kuulee tätä nykyä erityisesti kulttuurisotien oikealta laidalta.
Ne yhtymäkohdat, joita konservatiiveilla oli esimerkiksi marxilaisten kanssa täyty toki tunnustaa. Hyvin samanlaista näiden ”postmodernismin” kriitikoiden argumentointi oli vaikka muutoin maailmankuvat saattoivat erota. Marxilaisille rappiota aiheuttivat kapitalismi ja toiselle taas esim. liian liberaalit yliopistot.
Lisäys tähän: Melkein meinasin unohtaa aivan täysin kulttuuripessimismin aivan erityisen klassikon eli Oswald Spenglerin ja erityisesti Decline Of The West vuodelta 1918. Myös Julius Evola on yksi mielenkiintoinen vanhempi hahmo.
Tämä kirjoitus koski nyt arvonkonservatiiveja, koska en ole nyt viime aikoina törmännyt julkimarxisteihin, jotka julistavat miten vapaa deittailu on niin hirveän kauheaa. Mutta jos joku spottaa tällaisen, niin minulle voi vinkata.
Mikä on edes argumentin pointti että joku on vain nettiajan ilmiö? Tekeekö se siitä vähemmän toden?
Ilmoita asiaton viesti
Niin kuin muutamat muutkin, niin myös minun mielestäni kirjoitus on mielenkiintoinen.
Itselläni heräsi lähinnä verrantoja esimerkiksi rahasta arvon säilyttäjänä ja toisaalta välttämättömyydestä tuoda arvon lisäystä, mikäli haluaa rahan säilyttävän vaihdannan arvonsa, eli konservatiivi vastaan liberaali – olisiko kummallakin jonkinlaista tilausta?
Katolisen kirkon esille tulleet hyväksikäyttötapaukset – ja monet muut skandaalit – tuottaa arvokonservatiiville todennäköisesti aikamoista raivoa, joka purkaantuu helposti sellaisiin tahoihin, jotka ovat helpompia kohteita – niin kuin avoimesti seksuaalisuuttaan näyttävät – kuin oman sisäisen arvomaailman uudelleen arviointi.
Hyväksikäyttötapaukset saattavat saada uskovaisenkin kokemaan itsensä hyväksikäytetyksi, mutta – niin kuin ”tukholma-syndroomassa” – puolustamaan hyväksikäyttäjää hyökkäämällä kaikkia sellaisia tahoja kohtaan, jotka rohkenevat kyseenalaistaa uskonkirjojen uskomuksia luonnosta tai seksuaalisuuksista.
Ilmoita asiaton viesti
Eikä Suomessa tarvitse hakea esimerkkiä, Suomen pikkiriikkisestä katolisesta kirkosta, sillä ”kaikenlaista” löytyy valtiokirkostammekin, vallankin sen ahdasmielisiltä, ”arvokonservatiivisilta” äärilaidoilta- ja suuntauksista.
– Yleisimminkin, arvokonservatiivisyyteen kuuluu meillä(-kin) tekopyhyys ja kaksinaismoralismi ja jotkut vielä hokevat ”koti, uskonto, isänmaatakin.”
Arvokonservatiivit – ainakin ääri- änkyrät ovatkin ilmeisesti laatineet ja halunneet ”arvokonservatiiviset arvonsa” maallista rahvasta-ja vaalikarjaa varten, jotta pysyisivät kurissa ja ”HERRAN” nuhteessa?
– Itse sitten voi elääkin kuin entinen, saarnansa välissä huikkia ottanut pappi, joka saarnasi ja opetti, että älkää tehkö kuten minä teen, vaan tehkää niin kuin MINÄ neuvon ja käsken…
( Kuri ja laillinen yhteiskuntajärjestys.)
Ilmoita asiaton viesti
Olen taipuvainen ajattelemaan, että kyllä tätä Rostilan kaltaista ajattelua esiintyy paljon enemmän juuri esimerkiksi näissä uskonnollisissa piireissä, oli seurakunta mikä tahansa, koska läheskään kaikki eivät uskalla avata suutansa. Tästä toki nyt vaikea esittää siksi mitään todisteita.
Ilmoita asiaton viesti