Arvokonservatiivin olematon arvopohja

Mikä yhdistää perussuomalaista arvokonservatiivia, Venäjän patriarkka Kiriliä sekä esimerkiksi ääriuskovaista jihadistia? Käsitys länsimaisen kulttuurin ja arvopohjan rappiosta.

Tästä saatiin hetki sitten uusi esimerkki, kun perussuomalainen juristi ja valtuutettu Onni Rostila julkaisi somepäivityksen, jossa hän päivitteli vapaaehtoisen seksityön esilläolon kuvaavan länsimaisen kulttuurin alennustilaa.

”Vaikea kuvitella selvempää esimerkkiä länsimaisen kulttuurimme alennustilasta, kuin tämä taukoamaton ja estoton itsensä myymisen normalisoiminen ja jopa ihannoiminen. Sitten ihmetellään, miten nuoret tytöt ovat houkuteltavissa grooming-ilmiön uhreiksi eivätkä koe itseään arvokkaiksi.

Olemmeko tosiaan henkisesti jo näin rutiköyhiä?”

Hän jatkoi näkemystensä esittämistä Ivan Puopolon Youtube-kanavalla. Tarkastellaan tarkemmin näitä väitteitä, jonka jälkeen huomaamme, että arvokonservatiivin oma arvopohja paljastuukin ikävän usein ontoksi ja jopa kieroutuneeksi. Moraalin suunnannäyttäjiksi arvonkonservatiiveista harvoin onkaan.

Länsimaisen kulttuurin rappio

Termit, kuten ”kulttuurin mädätys”, ”rappio” ja ”romahdus” ovat erityisesti populistien vakityökaluja. Populistien lisäksi ideaa rappiosta ovat toistaneet monet tunnetutkin postmodernismin kriitikot filosofian historiassa. Nykyaika on pahasta ja syynä on henkilöstä riippuen esimerkiksi kapitalismi, liiallinen vapaamielisyys tai vaikkapa uudenlaiset kommunikaatio- ja viestintäteknologiat, kuten sosiaalinen media. Sen sijaan, että olisimme toistemme kanssa tekemisissä ”oikeilla” tavoilla, jutellaankin whatsupissa ja pelataan videopelejä kavereiden kanssa.  Katsommekin minuutin mittaisia videoita Youtubessa sen sijaan, että lukisimme vaikka hyvän kirjan.

Rappioargumentin keskiössä on idea siitä, että moraalimme on kärsinyt inflaatiota nykyajan hömpötysten keskellä. Argumentista on pääteltävissä ajatus siitä, miten ennen oli paremmin. Tai ainakin olimme moraalisempia.

Rostilan mukaan länsimaiden alennustila näyttäytyy erityisesti siten, että nykyään ihannoidaan näkyvästi itsensä myymistä. Näistä esimerkkeinä Rostila käyttää palvelua nimeltä Onlyfans sekä sugardaddy -ilmiötä. Pääasiallisen syyn näille Rostila löytää ”seksuaalisesta vallankumouksesta” (mitä se sitten tarkoittaakaan), jonka johdosta deittailukulttuuri on vapautunut, avioliittoja, vakaita parisuhteita ja lapsia on vähemmän ja avioeroja enemmän. Lisäksi Rostila löytää syitä pornografian käytöstä sekä naisten korkeakoulutuksesta. Lapsettomuus on tosin Suomessa nykyään yleisintä nimenomaan vähän koulutettujen ihmisten parissa.

Väitteet toistavat samaa linjaa, jota historiassa on ennenkin nähty. Aikanaan konservatiiveja stressasivat esimerkiksi painokoneen keksiminen, kirjat ja lukutaidon leviäminen, massojen kouluttautuminen, kioskikirjallisuus, ateismi sekä hevimusiikki ja videopelit. Tällä kertaa vuorossa on Tinder ja Onlyfans. Se, että lähes kaikki moraalipaniikit historiassa on debunkattu, ei arvokonservatiivia hetkauta.

Se on toki totta, että syntyvyys on laskenut ja avioerojen määrä lisääntynyt. Asia voidaan kuitenkin tulkita myös toisella tavalla. Mitäpä jos lisääntyneet erot ovatkin itse asiassa hyvä juttu. Mitäpä jos se implikoikin sitä, että ihmisillä on tätä nykyä suurempi vapaus poistua haitallisista ja jopa vaarallisista ihmissuhteista. Suomessa vielä 1980-luvulle asti avioeron hakeminen piti perustella esimerkiksi uskottomuudella.

Syntyvyyden lasku ei myöskään ole yksinomaan länsimainen ilmiö. Näin tuppaa tapahtumaan, kun yhteiskunnat kehittyvät. Se voi heijastella esimerkiksi sitä, että kaikki ihmiset eivät halua hankkia perhettä, jos on realistisia mahdollisuuksia tavoitella myös muita asioita elämässään. Modernin yhteiskunnan hienous onkin se, että jokainen saa ainakin pääosin rakentaa sellaisen elämän kuin itse haluaa sen sijaan, että sen rakennuspalikat päättäisi valtio tai joku suvun tai heimon päämies. Rostila sen sijaan vaikuttaa näkevän ihmisen synnytys- ja lapsentekokoneena sen sijaan, että yhteiskunta mahdollistaisi ihmiselle oman näköisensä elämän.

Mitä tulee seksityöhön, niin sitä on tietenkin ollut olemassa aina. Ei aikaisemmin oltu tämän suhteen yhtään ”moraalisempia”.  Se, mikä Rostilaa vaikuttaakin häiritsevän on se, että seksityön olemassaolo on enemmän esillä. Vielä enemmän häntä häiritsee se, ettei sellaista tekevä suostu halveksumaan itseään vaan esiintyy jopa ylpeästi iltapäivälehdissä. Vielä tätäkin enemmän arvokonservatiivia ärsyttää se, ettei valtio ja muu yhteiskunta suostu halveksumaan heitä yhtä paljon kuin aikaisemmin. Arvokonservatiiville tärkeintähän on, että hänen moraalikäsityksensä mukainen moraaliton yksilö häpeää itseään ja koko muu yhteiskuntakin osallistuu tämän häpeän tuottamiseen. Arvokonservatiivi elää tästä asetelmasta.

Rostilaa kiinnostaa siis pääasiassa se, miten jostain asiasta puhutaan ja miten se esitetään kuin se, että tehdäänkö sitä asiaa ylipäätään.

Mitä tulee yleisesti yhteiskuntamme moraalisuuteen, niin rappioväitteet eivät voisi olla kauempana todellisuudesta. Esimerkiksi ainakin Suomessa elämme turvallisemmassa yhteiskunnassa kuin koskaan aikaisemmin. Edes Ukrainan sota ei muuta tätä asiaa isossa kuvassa. Kuten tuorein Valtioneuvoston sisäisen turvallisuuden selonteko (2021) toteaa:

”Suomi sijoittuu erinomaisesti kansainvälisissä vertailuissa, joissa mitataan arjen turvallisuutta ja yhteiskuntarauhaa, eli turvallisuuden tunnetta, onnettomuuksia, häiriöitä ja rikollisuutta, sekä demokratiaa, perus- ja ihmisoikeuksien toteutumista ja luottamusta viranomaisiin sekä oikeusjärjestelmään. Suomi on keskeisimmissä tutkimuksissa viiden kärkimaan joukossa ja parhaiten sijoittunut Pohjoismaa.”

Emme siis sodi ja tapa toisiamme läheskään niin paljon kuin aikaisemmin. Pidämme myös huono-osaisistamme parempaa huolta kuin ”entisinä hyvinä aikoina”. Joku voisi pitää tätä moraalisena toimintana. Olemme muutoinkin pitkässä juoksussa terveempiä ja voimme paremmin kuin aikaisemmin. Jonkun mielestä tämä voisi olla merkki yhteiskunnan korkeasta moraalista. Voimme siis hyvin olla itse asiassa moraalisempia nykyään kuin aikoina, joihin arvokonservatiivit mielellään palaisivat. Näiden käsitys moraalisesta lienee aikakausi, jolloin maailmassa oli enemmän väkivaltaa, sotia, lasten kaltoinkohtelua sekä ihmisten elämänlaatu muutoinkin alhaisempi. Arvokonservatiiville mennyt maailma on kuin postikorttimainen maalaismaisema.

Toisaalta todellisuudessahan edes Rostila itse ei haluaisi palata entisaikoihin. Hän ei missään nimessä haluaisi elää maailmassa tai maassa, jossa hän joutuisi esimerkiksi maksamaan vaikkapa omat tai lastensa syöpähoidot omasta pussistaan. Mistä tämä näennäinen ristiriita sitten johtuu? Esitän mahdollisen selityksen tälle, joka on oikeastaan aika ennalta-arvattava: arvokonservatiivi poimii rusinat pullasta. Arvokonservatiivi haluaa poimia entisajoista vain itselleen kivat jutut ja siirtää ne nykyaikaan. Erityisesti Perussuomalaisen arvokonservatiivin kohdalla nämä valinnat lienevät selvät: otetaan kaikki nykyajan itselle kivat jutut, mutta otetaan historiasta esimerkiksi naisia ja seksuaalivähemmistöjä koskevat sosiaaliset normit, jotta nämä ryhmät pitäisivät suunsa kiinni. Eivätkä missään tapauksessa deittailisi vapaasti ketä haluavat tai vaikkapa järjestä jotain kulkuetta.

Ei liene yllätys, että kirkon kaltaiset instituutiot ovat usein arvokonservatiivien lujassa suojeluksessa. Arvokonservatiivi saattaakin puolustaa lujasti vaikkapa katolista kirkkoa vuosikymmeniä tai jopa vuosisatoja jatkuneista hyväksikäyttötapauksista ja skandaaleista huolimatta, mutta menettää malttinsa, kun drag-artisti pitää lapsille satuhetken kirjastossa.

Mielenkiintoista onkin, että yksi asia mikä ei liene muuttunut aikojen saatossa on erityisesti katolisen kirkon haluttomuus saattaa lasten hyväksikäyttäjiä vastuuseen teoistaan. Viimeksi vuonna 2021 YK:n asiantuntijat lähettivät kirjeen Vatikaaniin, jossa he ilmaisivat jälleen huolensa lukuisiin syytöksiin ympäri maailmaa, jotka kertovat katolisen kirkon toimijoiden harjoittamasta väkivallasta ja seksuaalisesta hyväksikäytöstä. He olivat myös huolissaan siitä, ettei kirkko ole ottanut asiaa vakavasti vaan sen sijaan on pyrkinyt suojelemaan tekijöitä, peittelemään tekoja sekä vaikeuttamaan uhrien mahdollisuuksia saada korvauksia. YK:n asiantuntijat huomasivat jatkuvaa haluttomuutta viranomaisyhteistyöhön syytösten selvittämiseksi.

Kirjoituksen alussa kerroin esittäväni, miten ontto arvokonservatiivin oma moraalikäsitys on, josta he usein puhuvat. Väite on toivon mukaan konkretisoitunut kirjotuksen myötä.

Miten henkilöstä tulee arvokonservatiivi? Esitän muutaman hypoteettisen syyn.

1. Historian ymmärtämättömyys tai välinpitämättömyys siitä.

2 Tavallista vahvempi vahvistusharha ja cherry picking.

3. Moraalin mielivaltainen määrittely.

4 Jargon ja pseudotiede sekä mieltyminen ylimalkaisiin aikalaisanalyyseihin ja mutuiluun. Tällaisia ovat esimerkiksi ”mitää ei saa enää sanoa” tai ”olemme menettäneet arvopohjamme”.

5. Yleinen kiittämättömyys siitä, miten poikkeuksellisen hyvää aikaa olemme saaneet elää omana aikanamme.

Elämä näyttää kauniimmalta, kun löysää vähän kravattia. Ei välttämättä kannata olla arvokonservatiivi.