Jiri Kerosen transpuheiden faktantarkistusta

Jiri Keronen julkaisi vuonna 2021 kirjoituksen, jonka otsikko oli ”Länsimaalainen transpandemia ja sen rujot seuraukset”. Keronen on toiminut esimerkiksi Piraattipuolueessa ja Perussuomalaisissa. Syystä tai toisesta Keronen paasaa tällä hetkellä hyvin aktiivisesti sukupuoliasioista, syyttäen esimerkiksi suomalaisia drag-artisteja lasten groomaajiksi. Jokainen voi halutessaan katsoa, että onko esimerkiksi tällaisilla asioilla mitään tekemistä groomailun kanssa. Motiivit tällaiselle hysterialle sekä vauhkoamiselle lienevät tämän kirjoituksen ulottumattomissa.

Itse Kerosen kirjoitus sisältää huomattavasti virheitä, vääriä johtopäätöksiä sekä tarjoaa harhaanjohtavan esityksen aiheesta. Esitän tässä kirjoituksessa, mitä nämä virheet ja harhaanjohtamiset ovat sekä tarjoan lisätietoa asiasta.

Keronen aloittaa kirjoituksensa varsin raflaavasti, joka kärjistää, liioittelee sekä myös harhaanjohtaa. Kuten myöhemmin huomaamme.

”Länsimaalaisessa maailmassa on käynnissä transpandemia. Transsukupuolisuus leviää ja tarttuu etenkin nuorten keskuudessa ja jättää jälkeensä surullisia ihmiskohtaloita, raunioituneita ruumiita ja jopa kuolemia.”

Keronen käyttää varsin paljon aikaa sen käsittelemiseksi, että nykyään isompi osa transsukupuolisista on tyttöjä. Tämän taustalla olevien tekijöiden spekulointi on toki perusteltua, mutta täytyisi kuitenkin muistaa eräs asia. Todellisen ja kliinisen (palveluissa olevan) populaation välillä on mitä ilmeisimmin suuri ero. Esimerkiksi Florencen tutkimus väittää, että suhdeluku olisi noin 20:1. Lääkäriliiton mukaan esiintyvyys on tutkimuksista riippuen 0,5–1,3 % populaatiosta.

Kliininen populaatio ei todennäköisesti edusta kovinkaan hyvin todellista populaatiota. Todellisen ja kliinisen populaation suhdelukujen epäsuhdalla saadaan kyllä meheviä ja paniikkia aiheuttavia kasvulukuja- ja prosentteja. Syitä sille, miksi kliininen populaatio näyttäytyy tällä hetkellä tietyllä tavalla, lienee lukuisia. Paitsi jos lähtökohtana on asioiden selittäminen omilla ennakkoluuloillaan.

Se on tietenkin aivan pätevä syy olla huolissaan, mikäli terveydenhoidon resurssit eivät riitä kattamaan kasvanutta kysyntää.

Ensimmäinen selkeä virhe tai jopa valhe, jonka Keronen esittää on se, että hän väittää transsukupuolisuuden leviävän viruksen tapaan sosiaalisesti.

”Transpandemialla tarkoitan ilmiötä, jossa yhä useammat nuoret, joilla ei ole koskaan ollut minkäänlaista historiaa transsukupuolisten tai sukupuolidysforisten kokemusten kanssa, ilmoittavat spontaanisti olevansa transsukupuolisia. Transsukupuolisuus (tai pikemminkin ”transsukupuolisuus”) on räjähtänyt länsimaissa käsiin ja sen taustalla näyttäisivät olevan sosiaaliset tekijät. Se tarttuu kuin sosiaalinen virus.”

Keronen perustelee tätä väitettä kohua aiheuttaneella Lisa Littmanin tutkimuksella vuodelta 2018, jossa selvitettiin niin kutsuttua ROGD -ilmiötä (rapid-onset gender dysphoria). Ilmiöllä viitataan tilanteeseen, jossa väitetysti joko murrosikäinen tai nuori aikuinen alkaa yhtäkkiä kokea sukupuoliristiriitaa. Ilmiöön liittyy keskeisesti väite siitä, että se leviää sosiaalisessa vuorovaikutuksessa esimerkiksi internetin ja kaveriporukoiden välityksellä.

Tutkimuksen asetelman Keronen kuvaa joiltain osin totuudenmukaisesti, mikä on positiivista. Hän ei kuitenkaan mainitse esimerkiksi sitä tosiasiaa, että kyseessä ei ollut tilastollisesti edustava tutkimus edes vanhempien mielipiteistä. Littman siis tutki huolestuneiden vanhempien näkemyksiä aiheesta ja hän hankki vastaajia lähettämällä kutsun muutamalle pääosin transvastaiselle internet-foorumille. Näiden vanhempien kokemuksia hän kartoitti kyselyn keinoin. Littman ei siis tutkinut ainuttakaan lasta, nuorta tai potilasta. Kuvaan tutkimuksen asetelman tarkempaa kritiikkiä myöhemmin.

Keronen harhaanjohtaa tämän tutkimuksen kontekstin kuvauksessa ainakin kahdella tavalla.

1)

Ensimmäinen on Kerosen väite, että tutkimus olisi ollut metodologisesti virheetön.

”Uudelleenarvioinnissa ei kuitenkaan huomattu mitään metodologisia virheitä tai vääriä tuloksia. Hänen tutkimuksensa oli yhtä pätevää kuin muukin vertaisarvioitu tiede ja se kesti sekä uudelleenarvioinnin että transaktivistien ideologisen painostuksen.”

Littmanin tutkimuksesta julkaistiin uusi versio, johon oli tehty useita muutoksia, vaikka tutkimuksen tuloksiin ei tullutkaan muutoksia. Littman itse totesi, että valikoitumisharha tutkimuksessa on mahdollinen ja tämä tulisi huomioida jatkotutkimuksissa. Keskeisiä muutoksia olivat esimerkiksi suurempi painotus sille tosiasialle, että kyseessä oli vanhempien mielipiteitä kartoittanut tutkimus. Lisäksi osallistujien rekrytoimista koskeva osuus oli tehty uudessa vedoksessa huomattavasti läpinäkyvämmäksi. Nämä ovat aivan perusteltuja syitä julkaista päivitetty tutkimusartikkeli.

Korjausartikkelissa tehty korostaminen, että tutkimus ei todistanut ilmiön olemassaoloa oli perusteltu lisäksi sen takia, että Littman on itse puhunut tutkimuksestaan sekä sen johtopäätöksistä eri yhteyksissä ristiriitaisesti. Hän on esimerkiksi kertonut toimittajille, että hänen tutkimuksensa tukee ROGD -hypoteesia. Samaan aikaan jopa omassa korjausartikkelissaan hän korostaa useamman kerran, että kyseessä ei ollut hypoteeseja testaava vaan niitä luova tutkimus eikä ilmiöstä tai sen synnystä voida sen perusteella tehdä johtopäätöksiä. Niin sanotusti oikea käsi ei tiedä mitä vasen tekee.

Hieman samanlainen tilanne kävi Suomessa hetki sitten, kun evoluutiopsykologian dosentti Markus Rantalan julkaiseman tutkimustiedotteen todettiin johtaneen lukijoita harhaan.

Se, että Littmanin tulokset olivat ennallaan ei kuitenkaan tarkoita, että paperin uudelleenarviointi olisi ollut huono asia. Päinvastoin. Sen ansiosta keskustelu aiheesta on huomattavasti rikkaampaa ja monipuolisempaa kuin aikaisemmin. Itse asiassa artikkelista käydyn kiihkeän debatin ansiosta yleinen tieto siitä, mitä oikeastaan voidaan sanoa tästä ROGD -ilmiöstä ja mitä sudenkuoppia siihen voikaan sisältyä, on nyt paljon runsaampaa. Mikäli tätä ei olisi tapahtunut, vielä useampi levittäisi alkuperäistä Littmanin vuoden 2018 artikkelia todisteena siitä, että transsukupuolisuus tarttuu viruksen tavoin sosiaalisesti.

Tieteen tarkoitus on totuudentavoittelu, ei konservatiivien agendan edistäminen. Tämän johdosta meidän pitäisi nimenomaan olla iloisia siitä, että paperista nousee haloo. Keroselle olisi ollut eittämättä suotuisampaa, ettei paperista olisi käyty näin perusteellista debattia.

Mitä tulee paperin metodologiseen kritiikkiin, Keronen ei myöskään mainitse, että itse paperin metodologiaa on itse asiassa arvosteltu varsin laajasti ja yksityiskohtaisesti. Tästä esimerkkinä vaikkapa esimerkiksi Restarin (2020) artikkeli. Lisäksi Florence Ashley kumppaneineen (2020) kirjoitti ilmiöstä varsin kattavan kriittisen artikkelin. Alla on esitelty muutamia heidän tekemiään huomioita tutkimuksen metodologisista puutteista ja epätarkkuuksista.

-Haastateltavien valikoituminen. Tutkija lähetti pyynnön osallistua tutkimukseen muutamalle jo alun perin transvastaiselle foorumille. Littman kertoi jo ennakkoon rekrytoitaville henkilöille, mitä hän tarkoittaa ROGD -ilmiöllä. Tämä tuottaa riskin sille, että tutkimuksen otokseen valikoituu vain henkilöitä, jotka allekirjoittavat tutkijan antamat premissit.  Asiasta nousi ymmärrettävästi ihmetys, että valikoiko tutkija foorumit siksi koska tiesi jo etukäteen tulosten vahvistavan hypoteesinsa.

-Otoksen muu vinoutuminen. 256 vastaajasta valtaosa oli naisia, kuuluivat tiettyyn ikähaarukkaan, olivat etniseltä taustaltaan pääosin valkoisia ja suurin osa asui yhdessä maassa eli Yhdysvalloissa. Jo nämä itsessään ovat merkittäviä aineistoon liittyviä rajoitteita. Tutkimus ei siis oikeuta tilastollista yleistystä jo näistä syistä.

-Kritiikki siitä, että vanhempien kertomuksia käytettiin tuottamaan kliinisen näköisiä tutkimustuloksia ja johtopäätöksiä. Tällaisia ei voi todellisuudessa tehdä ilman asianmukaista koulutusta. Niin ikään merkittävä yleistämistä vaikeuttava puute oli se, ettei tutkimuksessa kysytty asiasta lainkaan lapsilta itseltään.

-Kritiikissä heräsi myös aiheellinen huoli jopa vastaajien vastausten todenmukaisuudesta ja täten tutkimuksen validiteetista. Sillä Littmanin artikkelissa oli vastaajia, jotka kertoivat tietävänsä yksityiskohtaisia tietoja lastensa vastaanottokäynneistä ammattiauttajilla. Näistä jopa 24 % väitti, että lapselle oli tarjottu lääkitystä tai hormonihoitoa ensimmäisellä käyntikerralla.  Tämä on hyvin erikoista, sillä se on täysin vastoin kyseisen maan hoitosuosituksia (Yhdysvallat), joista valtaosa vastaajista on kotoisin. Muun muassa tällaisten seikkojen takia minkään ilmiön olemassaoloa saatika sen yleistymisen syitä ei voida tehdä vain kolmansien osapuolien mielipiteitä tutkimalla.

-Kyseinen tutkimuksen aineisto hankittiin verkossa. Tutkija ei ollut kritiikin mukaan kuvannut, miten hän pyrki välttämään tällaisen aineiston sudenkuoppia. Tällaisia ovat esimerkiksi suojautuminen internet-trolleja ja erilaisia robotteja vastaan. Artikkelissa ei niin ikään kerrottu, miten tutkija oli varmistunut siitä, ettei vastauksiin tule duplikaatteja (sama henkilö vastaa useamman kerran). Tutkija ilmoittikin, että vastauksiin voi tulla useampia vastauksia samalta henkilöltä, koska vastaukset voivat koskea saman perheen eri lapsia. Tutkija ei kuitenkaan esittänyt tapaa, jolla hän olisi painottanut tätä seikkaa analyysissään.

-Littmanin perustelu sille, miksi tutkimukseen valikoituneet vanhemmat eivät olisikaan olleet transvastaisia, oli niin ikään epäilyttävä. Littman esimerkiksi oli pyytänyt vanhempia vastaamaan erilaisiin kysymyksiin, kuten mielipiteisiin samaa sukupuolta olevien avioliitoista. Tutkija kuitenkin päätti raportoida vanhempien vastaukset vain osaan näistä kysymyksistä. Tämä päätös raportoida vain osa tuloksista tehtiin perustelematta.

-Myös aineiston analyysi sai kritiikkiä. Littman ei esimerkiksi kontrolloinut lasten kaveripiireissä ja internetinkäytössä esiintyviä eroja vaan teki suoria johtopäätöksiä lasten kaveripiirien, verkonkäytön ym. yhteyksistä vanhempien raportoimaan ROGD -ilmiöön.

-Littmanin käyttämä laadullisen tutkimuksen grounded theory -menetelmä oli niin ikään kyseenalaisesti toteutettu. Grounded theoryssa on nimenomaan olennaista, että teemat nousevat aineistosta eikä tutkija tee liian vahvoja alustavia linjauksia.

Vaikka yllä on kuvattu metodologisia epäselvyyksiä ja puutteita, se ei tarkoita, että tutkimus pitäisi jättää julkaisematta. Sillä kritiikissä voi olla kyseessä myös se, että tutkija ei ole vain raportoinut tuloksia, aineistoa tai menetelmiään riittävällä tarkkuudella. Lisäksi voi olla perusteltua julkaista metodologisesti heikompikin tutkimus, mikäli aihe on vähän tutkittu tai jokin aihe tarvitsee uudenlaisten hypoteesin luontia.

Joka tapauksessa Kerosen väite tutkimuksen kohtaamasta kritiikistä on siis vähintäänkin harhaanjohtava.

Otetaan kuitenkin nyt annettuna Kerosen väite siitä, että paperista ei löydetty virheitä. Se ei silti tuota mitään tukea hänen väitteilleen.

2)

Nimittäin toinen Kerosen virhe ovat johtopäätökset, joita hän itse tekee mm. kyseisen paperin perusteella. Keronen väittää lähes varmasti transsukupuolisuuden leviävän sosiaalisesti kuin virus, jonka jälkeen hän kirjoituksessaan perustelee väitettä Littmanin tutkimuksella. Hän on ilmeisesti oppinut debatoimisesta sen, että uskottavuutta lisää vetoaminen tieteellisiin artikkeleihin. Sen sijaan hän ei ole vielä päässyt siihen asti, että niiden artikkelien substanssin olisi myös hyvä perustella mahdollisimman olennaisesti väitettä. Tässähän ei käynyt niin.

Suurin paperin ongelma olikin juuri se, että Kerosen tekemiä johtopäätöksiä ei voida tehdä kyseisen tutkimuksen aineiston ja asetelman perusteella. Toisin sanoen artikkelia, jossa tutkittiin vahvasti valikoituneita vastaajia eikä lainkaan lapsia tai nuoria itsessään, ei voida käyttää perusteluna sille, että jokin ilmiö, diagnoosi tai psykiatrinen sairaus leviää. Erityisesti ei voida tehdä johtopäätöksiä siitä, mistä ne johtuvat. Paperi voi siis olla tehty pääosin oikein, mutta se ei tuottanut kovinkaan vakuuttavaa todistusaineistoa ilmiön olemassaolosta.

Littman joutui omassa korjausartikkelissaan useamman kerran korostamaan, että kyseessä ei ollut kliinisistä tutkimuslöydöksistä eikä tutkimuksen perusteella voida tehdä mitään väitteitä ROGD -ilmiön olemassaolosta saatika siitä, mistä syistä se johtuu. Kyseessä oli hypoteeseja tekevä, ei hypoteeseja testaava tutkimus, kuten Littman itse toteaa. Tämä ei ollut varsinaisesti tutkimuksen metodologinen ongelma, sillä Littman ei paperissaan koskaan tehnyt kausaalisia väitteitä. Sen sijaan paperilla politikoivat tahot, kuten Keronen tekevät paperin perusteella tällaisia virheellisiä väittämiä. Kuten myös edellä todettiin, itse tutkija on toisaalta levitellyt vähintään kyseenalaisia väitteitä tutkimuspaperinsa todistusarvosta mediassa.

Niin ikään Keronen perustelee näkemyksiään populaarilehti Psychology todayn artikkelilla. Myös tämänkään artikkelin kirjoittaja ei väitä ROGD:n olevan oikea ilmiö.

Tilanne on siis se, että edes Kerosen itse käyttämät lähteet eivät totea transsukupuolisuuden leviävän sosiaalisesti ”kuin virus”. Sen sijaan Keronen vaikuttaa olevan tästä lähes vakuuttunut. Tässä kohdin voi perustellusti sanoa, että Keronen ei pelkästään harhaanjohda, vaan myös levittää väärää tietoa. Kerosen toistamat väitteet ovat erityisesti ulkomailla levinneet sellaisinaan lukuisissa vähemmistövastaisissa sekä uskonnollisissa piireissä. Myös kohupsykologi ja sittemmin syvään päätyyn vajonnut Jordan Peterson on toistanut väitettä tästä ilmiöstä.

Keskustelun johdosta 21 psykologiatieteen asiantuntijaorganisaatiota joutui vuonna 2021 julkaisemaan kannanoton, jossa ne kehoittavat välttämään ROGD -termin käyttöä puuttuvan evidenssin takia. Heidän mukaansa ei ole todistusaineistoa siitä, että ilmiö olisi edes olemassa. Allekirjoittajina olivat muun muassa American Psychological Association sekä American Psychiatric Association.

He näkevät nimenomaan termin väärinkäytön aiheuttavan haitallisia seurauksia, kun sitä käytetään poliittisiin ja kaupallisiin tarkoituksiin. Esimerkiksi kun ROGD -termi oli politisoitunut, lukuisat tahot alkoivat tarjota, materiaalia, apua ja hoitoja tähän ”ongelmaan”.  Ei liene pitkälle menevä johtopäätös, että apua tarjotaan luonnollisesti korvausta vastaan. Siis ongelmaan, jota ei edes välttämättä ole olemassa.

Niin ikään tällä tranhysterialla on ollut myös muita konkreettisia vaikutuksia. Esimerkiksi Etelä-Dakotassa poliitikot yrittivät saada läpi ehdotuksen, joka olisi sensuroinut sukupuolidysforiasta kertovaa opetusta kouluissa. Syynä oli pelko siitä, että ilmiö tarttuu sosiaalisesti. Ehdotus ei mennyt läpi.

Lisäksi pohdittavaksi tulevat potentiaaliset haitalliset sosiaaliset seuraukset siitä, mitä Kerosen kaltaisten moraalipaniikin levittäjien hysteerisistä kirjoituksista seuraa näille ihmisryhmille. Näitä seurauksia Keronen ei laisinkaan pohdi kirjoituksessaan, vaan lähinnä levittää mielikuvia silvotuista ja traumatisoituneista nuorista.

Onkin mielenkiintoista, että lukuisten tahojen kannanotot, jotka oikeasti tietävät aiheesta, eivät pääse Kerosen paasauksessa lainkaan esille. Tämä on tosin luonnollista, jos haluaa esiintyä henkilönä, joka tietää jotain todella ainutlaatuista. Jotain mitä ilmiöstä oikeasti tietävät tahot eivät ilmeisesti jostain syystä ole ymmärtäneet.

Kerosen kirjoituksen eittämättä heikoin piste on sen lepääminen tämän ROGD -hypoteesin varassa, ja pohdittavaksi jää, onko Kerosen virheellinen esitys asiasta tarkoituksellista vai tahatonta. ROGD:n avulla koko ilmiön yleistyminen on voitu leimata hömpöttelyksi, joka tarttuu koska halutaan matkia kavereita. ROGD:n avulla Keroselle on myös mahdollistunut samalla sairaus- ja tautiretoriikan käyttö, joka on kätevä keino lisätä yleisön vastenmielisyyttä kyseessä olevaa ryhmää kohtaan. Sairaus- ja tautiretoriikan käyttö on kaikkea sitä vastaan, jota asiantuntijatahot suosittelevat. He suosittelevat nimenomaan, että tällainen stigmatisoiva keskustelu vähenisi ja loppuisi.

Kun ROGD:n poistaa yhtälöstä, katoaa pohja suurimmalta osalta Kerosen kirjoitusta.

Keronen lisäksi perustelee väitteitään transpoliklinikalla työskentelevän psykiatrin Teemu Kärnän haastattelulla. Psykiatrin haastattelu oli varsin asiallinen, jonka suosittelen lukemaan. Keronen siteeraa kirjoituksessaan lääkärin mielipiteitä valikoiden. Hän esimerkiksi siteeraa lääkärin pohdintaa, jossa Kärnä miettii mahdollisia muita syitä ilmiön yleistymisen taustalla kuin todellinen transsukupuolisuus.

Mikäli jutun lukee kokonaan, toteaa sama lääkäri myös:

”On epäilty sitäkin, että kyse on muoti­ilmiöstä, villityksestä. Naisille on muodissa ja musiikki-idoleissa tarjolla malleja ja esikuvia, joiden sukupuolta on ulkonäön perusteella vaikea tunnistaa.

Kärnä kuitenkin vakuuttaa, että sukupuoli-identiteetin tutkimuksiin ei yksikään ihminen lähde pelkän muodin oikun perässä. Sellaiseen hän ei ole lääkärinä törmännyt.

”Väitän vakaasti, että kukaan ei hakeudu hoitoon turhaan. Heillä kaikilla on vilpitön avuntarve.”

Tämä on vastakkaista tietoa, joten Keronen jättää sen mainitsematta. Tämä niin ikään kuvastaa Kerosen pyrkimystä esittää tietoisesti valikoitu kuvaus asiasta.

Keronen myös lopettaa kyseisen lääkärin ammattitaitoon luottamisen, kun tulee kyseeseen sukupuolen tekeminen ilmoitusasiaksi. Keronen väittää:

”Sukupuolta ei pidä tehdä missään tapauksessa ilmoitusasiaksi ja kaikki sitä vaativat aloitteet tulee hylätä. Jos sukupuolesta tehdään pelkästään ilmoitusasia, joka ei vaadi minkäänlaista psykiatrista tai lääketieteellistä tutkimusta, tulee se todennäköisesti lisäämään entisestään transitioita ja sitä kautta myös transition katumisia ja tuhottuja sekä silvottuja elämiä.”

Sen sijaan Helsingin Sanomien artikkelissa haastatellun lääkäri Kärnän mukaan:

”Esimerkiksi nimen muuttaminen olisi Kärnän mielestä ihan mahdollista jo lapsena ilman haittaa.

Myös juridinen sukupuoli on periaatteessa vain merkintä paperissa. ”Juridista sukupuolta pitäisi voida korjata vaikka 17 kertaa elämän aikana, ei siinä tapahdu kenellekään haittaa”, Kärnä sanoo.”

Rusinoiden poiminta pullasta on taito, jonka osaa lapsikin. Kärnä on itse asiassa tässä vielä tätäkin selkeämpi tässä ilmoitusasiassa:

”Suomen lain musta piste on se, että meillä juridisen sukupuolen korjaaminen edellyttää henkilön lisääntymiskyvyttömyyttä. Laki rikkoo Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen mukaan ihmisoikeuksia.

”Tarvitaan pikaista lakimuutosta”, Kärnä sanoo.”

Keronen vaikuttaa kuvittelevan, että hoitopäätöksiä tai linjauksia tehtäisiin politiikassa tai somessa. Vaikka olisikin niin, että transtutkimuksiin haettaisiin ”turhaan”, ensisijainen paikka ja velvollisuus vaikuttaa asiaan on ammatti- ja tieteenalalla itsellään. ”Turhaan” hakeutuminen ei myöskään tarkoita sitä, että ihminen tekee sen tahallisesti. Lukuisissa muissakin asioissa ihminen ei välttämättä saa sitä mitä on lähtenyt alun perin hakemaan palveluista. Tämän takia on olemassa ammattihenkilöt, jotka tekevät palvelun ja hoidontarpeen arviointeja.  Keronen haluaa sen sijaan tehdä asiasta poliittisen. Duodecimin vuonna 2015 julkaiseman artikkelin mukaan kliinisen tuntuman perusteella noin 75 % tutkimuksiin hakeutuneista ei tullut sinne ”turhan takia”, jos tuota termiä väkisin haluaa käyttää.

Keronen perustelee väitteitään myös vuonna 2020 julkaistulla kirjalla Irreversible Damage: The Transgender Craze Seducing Our Daughters. Kirjaan en ole ehtinyt tutustua luonnollisesti, koska kuulin siitä ensimmäisen kerran nyt. Jo kirjan nimi kertoo varsin hyvin, ettei se sisällä objektiivista kuvausta tapahtuneesta. Kirjan saamasta kriittisestä palautteesta voikin tutustua esim. näistä lähteistä. Mitä ilmeisimmin kirjan kantava teema on juuri äsken tieteellisesti todistamattomaksi osoitettu ROGD -hypoteesi.

Keronen tekee myös vihjailuja tai väitteitä, joita hän ei perustele millään. Esimerkiksi:

”Lisää pökköä pesään lyövät myös perinteinen media ja yhteiskunta laajemmin. Jo päiväkodissa saatetaan kysyä, että tuleeko lasta kutsua tytöksi, pojaksi vai joksikin muuksi.”

Vihjailu on perusteeton. Yksittäisten sanojen käyttämättä jättämisen haitallinen vaikutus ihmisen kehitykseen on hömppää ja politikointia tosiasioiden sijaan.

Keronen väittää, että sukupuoli-identeetin käsitteen on lanseeranneet transaktivistit.

”Tarkkarajaisen ja selkeän sukupuolisen käsitteen lisäksi transaktivistit ovat lanseeranneet ”genderin”, eli sukupuoli-identiteetin käsitteen, jota pyritään nostamaan varsinaiseksi sukupuoleksi.”

Tämä on ainakin harhaanjohtavaa nykytiedon valossa, sillä sukupuoli-identiteetti sekä sukupuolen ilmaisun moninaisuus on jopa tuhansia vuosia vanha ilmiö. Woketus on mitä ilmeisimmin ollut olemassa siis jo antiikin aikana. Ilmeisesti esimerkiksi Pakistanissa on voimassa todella vahva intersektionaalinen feminismi.  Ilmiö ei siis todellisuudessa ole syntynyt alun alkujaan mistään transaktivismista, woketuksesta tai intersektionaalisesta feminismistä. Tai muistakaan termeistä, joilla laitakonservatiivit selittävät kaikkea sitä, mistä eivät pidä. Asiaa varmasti pitävät nykyään länsimaissa eniten esillä juuri nämä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen edustajat.

Paikkansapitävää Kerosen kirjoituksessa oli hänen kuvauksensa transhoidoista sekä niiden vaikutuksista potilaiden elämänlaatuun. Keronen on lukenut näistä selkeästi luotettavista lähteistä aiheesta ja tästä onkin syytä nostaa hattua. Tämä oli toinen positiivinen yllätys.

Iso osa Kerosen kirjoituksesta koskee yksittäistapausten kuvaamista, joita ei voida kuitenkaan käyttää yleistämisessä eli päättelyssä siitä, miten jokin asia on isossa mittakaavassa. Tämäkin on varsin selvää suurimmalle osalle ihmisistä. Aina voidaan leikkiä anekdooteilla.

Kerosen väitteet siitä, että transaktivistit pyrkivät lisäämään transsukupuolisten määrää ja hallitsemaan yhteiskuntaa ovat jo hyvin huuruista settiä sekä lähentelevät salaliittoteorioita.

”Transaktivismi ei myöskään jää pelkästään transsukupuolisten oikeuksien edistämiseen, vaan se pyrkii laajamittaisemmin muuttamaan yhteiskuntaa ja jopa lisäämään transsukupuolisuutta. Sekä median että yhteiskunnan tulee laajamittaisesti tiedostaa, että transaktivistit eivät edusta transsukupuolisia ryhmänä”

Tätä väitettä ei perustella kuin korkeintaan anekdooteilla ilmeisesti Kerosen lukemasta kirjasta. Tämä muistuttaa hyvin aikaisempaa hysteriaa esim. homoseksuaalisuudesta ja moraalipaniikista, miten ihmiset nyt joutuvat homoagendan viettelemiksi. Sosiaalisessa mediassa törmää säännöllisesti väitteisiin yhteiskuntaa hallitsemaan pyrkivistä transaktivisteista. Tämä on kopioitu täysin ulkomaisista kulttuurisodista. Tässä valtaan pyrkivät (kertojasta riippuen) joko wokettajat, kulttuurimarxistit, postmodernit neomarxistit, transyhteisö tai identiteettipoliitikot. Listasta todennäköisesti puuttuu vielä usea muukin termi, joita mainittujen lisäksi on käytetty kuvaamaan mörköjä ympärillään.

Keronen myös ylikorostaa sukupuolenkorjausleikkauksia katuvia ja antaa ymmärtää, että niiden määrät tulevat kasvamaan. Kerosen kirjoituksesta voi saada käsityksen, että katuvien määriä ei ole tutkittu.

”Suomessa aloitettiin vuonna 2019 tutkimus katuvien selvittämiseksi, mutta sen tulokset eivät ole vielä selvillä. On mahdollista, että määrä on pieni, mutta on myös mahdollista, että määrä on suuri. Varmaa on kuitenkin se, että mitä enemmän transitiohoitoja halutaan ja annetaan, sitä useammin tulemme myös kohtaamaan näiden naisten kaltaisia traagisia tapauksia”

Keronen vähintään harhaanjohtaa, sillä aihetta on kyllä tutkittu, vaikka ei merkittävästi juuri Suomessa. Asiasta voi lukea esimerkiksi tämän lääkärilehden kirjoituksen. Asiasta tiedetään siis seuraavaa.

Friedemann Pfäfflin tutkimus vuonna 1993 kävi läpi 74 seurantatutkimusta, joissa oli yli 1400 potilasta. Transnaisista katujia oli 2 % (20 ihmistä) ja transmiehistä 1,3 % (viisi ihmistä).  Hänen omassa aineistossaan, joka käsitti yli 600 potilasta, katuvia oli kolme kappaletta. Hän seurasi potilaita jopa 1970-luvulta alkaen.

Hollantilaisessa vuonna 2018 julkaistussa 6800 potilasta koskevassa kohorttitutkimuksessa katuvien määrä oli 0,6 % (transnaiset) ja 0,3 % (transmiehet). Myös tässä ihmisiä oli seurattu jopa 40-vuoden ajan.

Ruotsissa tehdyn tutkimuksen mukaan vuosien 1972-1992 välillä juridisen sukupuolen korjaamista katuvien osuus oli 3,8 %. Myöskään katumiset eivät aina selittyneet pelkästään katumisella itsellään vaan esimerkiksi sosiaalisen tuen puutteella sekä muiden ihmisten vastustuksella korjausprosessia kohtaan. Tuoreempi vuonna 2014 julkaistu ruotsalaistutkimus käsitti kaikki sekä juridisen sukupuolen korjanneet että kirurgisiin toimenpiteisiin edenneet vuosien 1960-2010 aikana. Näistä 2,2 % katui asiaa.

Länsi-Saksassa tehdyn tutkimuksen mukaan vuosina 1981-1990 vastaanotetuista 1422 lähetteestä sukupuolenkorjaukseen 0,4 % koski tapauksia, joissa oli kyse korjauksen peruuttamisesta.

Myös Duodecimin artikkeli sukupuolenkorjausleikkauksista vuonna 2015 totesi, että toistaiseksi kymmenen vuoden mittaisella seurantajaksolla kaikki potilaat ovat olleet asiaan tyytyväisiä eikä sukupuolenkorjausleikkauksen peruuttamista ole toivonut yksikään potilas.

Se, että Keronen ei mainitse sanallakaan esimerkiksi näitä tietoja, lienee myös aihe epäillä tarkoituksellista harhaanjohtamista.

Myöskään Kerosen väite, että mitä enemmän sukupuolta korjataan, sitä enemmän tulee myös katuvia, on vähintään kyseenalainen. Keronen kuvittelee, että kertomalla matemaattisen tosiasian, hän on jotenkin erityisen nokkela. Mikäli katuvien suhteellinen määrä on vakio, katuvien määrä nousee väistämättä potilasmassan suurentuessa.

Oikeastaan missä tahansa hoidossa isommat potilasmassat tarkoittavat esimerkiksi suurempia komplikaatioita ja myös hoitovirheitä. Esimerkiksi on aivan selkeää, että mitä enemmän annetaan koronavirusrokotteita, sitä enemmän raportoidaan haittavaikutuksia. Tämä ei ole kuitenkaan syy jättää rokotteita antamatta.  Keronen ei selkeästi tavoita terveyspolitiikan keskeistä periaatetta: hoitoja ja palveluita on tarkoituksenmukaista järjestää, mikäli hyödyt ovat haittoja suuremmat.

Yhteenveto

Kirjoituksen pääasialliset virheet:

– Iso osa Kerosen argumenteista lepää sen varassa, että transsukupuolisuuden leviäminen sosiaalisesti on tieteellisesti todistettu ilmiö tai ainakin erittäin todennäköinen. Kun näin ei kuitenkaan ole, putoaa kirjoitukselta merkittävästi pohja. Edes Keroset omat lähteet eivät perustele hänen väitteitään.

-Iso osa kirjoituksesta perustuu anekdootteihin.

-Kirjoituksessa leikitellään salaliittoteorioilla tai ainakin niitä myötäilevillä väitteillä.

-Keronen ei ymmärrä, ettei terveyspoliittisia toimenpiteitä jätetä tekemättä vain sen takia, että niistä voi koitua myös haittoja.

-Keronen levittää yksipuolisia väitteitä transsukupuolisuuden yleistymisen haitallisista seurauksista käsittelemättä lainkaan esimerkiksi perusteettoman moraalipaniikin haitallisia seurauksia, joita on jo materialisoitunut maailmalla.

Kohtia, jotka Kerosen kirjoituksessa olivat oikein:

-Keronen siteeraa oikein tutkimushavaintoja transhoitojen vaikuttavuudesta, mikä on positiivinen asia.

-Kerosen väite siitä, että esimerkiksi transsukupuolisuus on ilmiönä kasvussa, pitää osittain paikkansa. Ainakin lähetteet ovat kasvaneet, muu onkin epäselvempää. On kuitenkin keskustelun paikka, miksi tämä olisi vain huono asia.

Lopuksi on syytä sanoa, että kaikki on aina mahdollista. Kenties joskus selviää, että Littman oli kuin olikin oikeassa. Mutta niin se ei mene, että joku asia pitää uskoa siksi, että sitä ei ole vielä todistettu vääräksi. Kenenkään ei tarvitse uskoa esimerkiksi yliluonnollisiin asioihin siksi, että joku ei ole onnistunut todistamaan, ettei sellaisia ole olemassa.

Lopullisena tuomiona voinee sanoa, että Kerosen kirjoitus epäonnistuu hyvin monilla tavoin eikä raflaaville otsikoille sekä lukuisille väitteille löydy katetta. Kerosen olisi ollut ehkä syytä lukea Hesarin artikkeli ajatuksella, erityisesti lopun osalta:

”Kärnän mukaan pieni osa sukupuoliristiriitaa kokevista voisi pärjätä jopa ilman kehoa muokkaavia hoitoa, jos ympäristö vain olisi hyväksyvä. Vaikka ristiriitaa kokee, voi olla onnellinen.

”Asennemuutos on kustannustehokkain keino väestön terveyden lisäämiseen. Juuri nyt on saatava täysi teho irti siitä, mikä on ilmaista”, Kärnä sanoo.”

Somessa groomaajista perusteetta räyhäävä ja itseään liian fiksuna pitävä wannabe-skeptikko tekee keskustelulle ja ilmapiirille juuri päinvastaista kuin mitä tulisi tavoitella.

+5
Heikki Ranta

Sosiaalityöntekijä ja väitöskirjatutkija. Kirjoitusten aiheet laidasta laitaan.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu