Jukka Savolaisen akatemiaväitteiden faktantarkistus

Suomen Akatemian myöntämän rahoituksen aiheuttamassa kuohunnassa on käynyt selväksi, ettei kyse ole missään nimessä kritiikistä. Kritiikki on nähdäkseni aiheen tai kohteen arviointia, siihen liittyvää pohdintaa ja niistä muodostettuja mielipiteitä. Yksittäisten sanojen skannailu ei mielestäni näitä kriteereitä täytä.

Ikävä kyllä tämä koskee myös osaa tutkijataustaisista ihmisistä. Käyn tässä läpi Wayne State Universityssä työskentelevän sosiologin Jukka Savolaisen syksyistä kirjoitusta Verkkouutisissa, joka käsitteli Suomen Akatemian rahoituskohuja. Vaikka kirjoitus ei ole aivan tuore, samat argumentit toistuvat yhä uudelleen kun rahoituspäätökset julkaistaan.

Jätetään nyt tässä kirjoituksessa lähes kokonaan käsittelemättä se, miten objektiivisuuden verhoa itselleen hamuileva Savolainen kirjoittelee Kokoomuksen puoluelehteen. Niille, jotka haluavat tietää Savolaisen aikaisempia edesottamuksia tieteellisen argumentaation saralla, voin suositella esimerkiksi Petteri Hyvärisen tekemää perusteellista faktantarkistuskirjoitusta. Mutta nyt asiaan.

Savolaisen kirjoitus oli siis otsikoltaan ”Vääryystutkijoiden höpötiedettä saa pilkata”. Savolainen kirjoittaa perusteluita sille, miksi Suomen Akatemian rahoituskohut ovat olleet perusteltuja. Osa Savolaisen ajatuksista on sellaisia, jotka itsekin jaan. Myös Savolaisen mielestä ”hyödyttömiä” hankkeita tulee rahoittaa. On aivan naurettavaa, että kaikesta pitäisi olla jotain välitöntä hyötyä. Kuten meteorologi Ari Laaksonen totesi, ei minkään kvarkkiaineen tutkimuskirjallisuudenkaan perusteella voida rakentaa mitään älypuhelinta tai hoitorobottia. Kyllä muuallakin osataan tutkia eksoplaneettoja, mitä hyötyä siitä on Suomelle.

Niin ikään jaan Savolaisen huolen pseudotieteestä ja huonoja julkaisustandardeja omaavista journaaleista. Kuitenkin Savolainen esittää nämäkin huolensa vähintään harhaanjohtavasti.

Epämääräistä argumentaatiota

Savolainen toteaa, että kannattaa myös ”hyödyttömän” tutkimuksen rahoittamista.

”Itse en toki ole sitä mieltä, että kaikkien tutkimusten pitäisi olla “hyödyllisiä” – mitä se nyt ikinä tarkoittaakaan. Kannatan tieteellisen tutkimuksen autonomiaa, mukaan lukien puhtaaseen uteliaisuuteen perustavaa “hyödytöntä” tutkimusta. Yksi tällaisen tutkimuksen kriteeri on uuden ja arvokkaan tiedon tuottaminen. Tutkimuksen tulee vastata jonkinlaiseen tiedon intressiin, mikä tarkoittaa muun muassa sitä, että tutkimuskysymys on jollakin tapaa mielekäs eikä triviaali tai absurdi.”

Savolainen onnistuu yhdessä kappaleessa sanomaan kaksi hyvin ristiriitaiselta kuulostavaa väitettä. Ensin ”hyödytöntäkin” tutkimusta tulee rahoittaa. Sitten tutkimuskysymys ei saakaan olla ”triviaali”.

Onkin vaikea seurata Savolaisen ajatuksenjuoksua. Se, mikä on triviaalia, on tietenkin kiinni siitä, keltä kysyy. Joka tapauksessa kirjoitus on jo tuossa kohtaa räikeän epämääräinen.

Otetaan nyt esimerkiksi kohua aiheuttanut hanke Afroeurooppalaisen liikkuvuuden poetiikka ranskankielisessä afrikkalaisessa kirjallisuudessa. Tutkimuksessa on tarkoitus siis kuvata liikkumisen muotoja ranskankielisessä afrikkalaisessa kirjallisuudessa. Enempää en osaa asiasta sanoa vain hankekuvauksen perusteella.

Kyseessä on aivan mielekäs tutkimuskysymys eikä se ole absurdi.  Se voi olla jonkun mielestä tietenkin turha tai ”hyödytön”, mutta se tuottaa uutta tietoa kirjallisuudentutkimuksen näkökulmasta.

Savolaisen standardeilla koko kirjallisuudentutkimus vaikuttaa olevan triviaalia. Eivät kirjallisuustieteen analyysit vaikkapa Kalle Päätalosta tai Mika Waltaristakaan tuota hänen standardeillaan yhtään mitään ”mielekästä” tietoa.

Ota tästä nyt selvää.

Sanat ovat hassuja tai vääriä, siispä tutkimus on väärää

Savolainen antaa ymmärtää, että someöyhöttäjien osoittama kritiikki oli perusteltua. Savolainen väittää, että kyseenalaiset hankkeet tunnistaa laadullisesta tutkimuksesta ja niissä esiintyvistä avainsanoista. Tällaisia ovat esimerkiksi ”queer”, ”kehollisuus” tai ”voimauttava valokuvaus”.

Minkäänlaista yritystä Savolaisella ei ole perustella, mikä noissa käsitteissä on vikana. Olisikin hedelmällistä kuulla, miksi vaikkapa voimaannuttava valokuvaus on huonoa tai hölmöä. Mitään tällaista ei lukija kuitenkaan ikävä kyllä saa.

Todellinen syy on tietenkin se, että wokevastaisissa kulttuurisotapiireissä sana ”voimaannuttava” liittyy tietenkin jollain tavoilla feministisiin ajatuksiin. Ja ne ajatukset on vähän ällöjä.

Kulttuurisoturit omaavat ilmeisesti jonkinlaisen listan avainsanoista, jotka ovat vääriä tai ikäviä. Mikä tahansa, joka liitetään näihin avainsanoihin luonnollisesti myrkyttää kaivon.

Savolainen sortuu siis someöyhöttäjien varsin tyypilliseen ajattelutapaan, jossa yksittäiset sanat paljastavat mikä on tiedettä ja mikä ei. Tietenkin kumotakseen heti tämän ajatuksen.

”Onko tämän tyyppisissä hankkeissa siis jotain vikaa? Eikö ole ihan normaalia, että tieteellinen tutkimus on vaikeaselkoista maallikon näkökulmasta? Kyllähän monet luonnontieteellisetkin termit saattavat kuulostaa aika hämäriltä. En minä ainakaan ymmärrä mitä tarkoittaa “endoskopiakapselien kajoamattomuus” tai “proto-onkogeeni Myc:n olennaisten kohdegeenien tunnistaminen”, jotka molemmat ovat peräisin Suomen Akatemian rahoittamista luonnontieteellisistä hankkeista. Ei kai mielekkään tutkimuksen kriteeri voi olla se, että se kuulostaa fiksulta kadunmiehen korvissa. Ei todellakaan!”

Pelaaminen asioilla, jotka eivät liity millään tavalla Suomen Akatemian hankkeisiin

No mitkä ne perustelut sitten ovat sille, miksi hassunkuuloisia sanoja sisältävät hankkeet ovat vääränlaista tiedettä?

Ei liene yllätys tässä vaiheessa, että perustelut eivät liity enää millään tavalla Suomen Akatemian rahoittamiin hankkeisiin.

Hän esimerkiksi puhuu ”pseudotieteistä”. Savolainen antaa tässä ymmärtää, että Suomen Akatemia on myöntänyt rahaa pseudotieteeseen. Kuitenkin tuo on eri asia kuin se, onko tutkimusaihe ”tärkeä” vai onko se kenties ”triviaali”.

Nimittäin kyllä kirgisialaista kurkkulaulantaakin voidaan tutkia tieteellisesti. Ei tutkimuksen kohde tai aihe määritä, onko se pseudotiedettä. Sen määrittävät se, käytetäänkö tutkimuksessa hyväksyttyjä menetelmiä ja prosesseja. Mitään yritystäkään osoittaa tällaisia puutteita ei Savolaisen kirjoituksessa ollut. Joko Savolainen ei ymmärrä tätä tai sitten hän syöttää lukijoilleen pajunköyttä tietäen, että mikä tahansa menee läpi kohdeyleisössä.

Savolainen lähtee tarkemmin perustelemaan asiaa ulkomailla tapahtuneilla kohuilla, kuten niin kutsutuilla ”tiedekepposilla”. Näitä ovat esimerkiksi 1990-luvulla tapahtunut Sokal -selkkaus ja vuonna 2018 huomiota saanut vääryystutkimusprojekti.

En missään nimessä puolusta sitä, että näissä tapauksissa läpi on mennyt pseudotieteellistä roskaa. Kuitenkin Savolainen esittää jopa nämä tapaukset valikoiden. Hän jopa esittää täysin virheellisiä väittämiä. Savolaisen mukaan:

”On totta, että tieteellisiä huijauksia esiintyy kaikilla tieteen aloilla. Mutta tulosten väärennökset ja aineiston virheet ovat eri asia kuin tutkimukset, joissa ei ole päätä eikä häntää

…

On aivan totta, että paine kohdistui yksinomaan humanistiseen ja yhteiskuntatieteelliseen (vääryys)tutkimukseen. Tähän on erittäin hyvä syy: muilta tieteenaloilta ei löydy esimerkkejä täydellisen hölynpölyn tukemisesta julkisin varoin.”

Väite ei pidä paikkaansa. Tähän riitti hetken googlailu. Live Science -lehti uutisoi vuonna 2017, että varsin naurettavia artikkeleita oli mennyt läpi muun muassa farmakologian ja molekyylibiologian journaaleissa. Artikkeleissa oli esimerkiksi korvattu mitokondriot midichlorianeilla, jotka ovat Star Wars -elokuvissa jedisoturien valomiekoissa käytettyjä energianlähteitä.

Niin ikään tietojenkäsittelytieteessä tunnetaan puppugeneraattorien tuottamat ”tieteelliset” artikkelit ja abstraktit. Tällaisia tuottava SCIgen-ohjelma kehitettiin alun perin vuonna 2005 tunnistamaan valepapereita. Ohjelma kykenee tuottamaan automaattisesti päällisin puolin järkevän näköistä mutta täysin merkityksetöntä tekstiä, jonka huomaisi heti aiheeseen perehtynyt henkilö. Joitain vuosia sitten yli sata tällä tavoin luotua feikkipaperia jouduttiin vetämään pois maineikkaista julkaisutietokannoista, joita ne olivat katsoneet läpi sormien.

Emme silti väitä, että molekyylibiologia tai tietojenkäsittelytiede on huuhaata.

Valikointi

Plussaa Savolaiselle täytyy antaa siitä, että hän sentään mainitsee vääryystutkimustenkin saaneen tieteellistä kritiikkiä. Tässä kohdin hän kuitenkin valikoi, mitä esittää. Sosiologi Mikko Lagerspetz on arvioinut näiden vääryystutkimusten tieteellisiä meriittejä. Tutkimuksissa ei ensinnäkään ollut vertailuasetelmaa, joten tuloksista ei voida vetää johtopäätöksiä olisiko sama ilmiö todettu muilla tieteenaloilla. Tutkimuksissa ollut systemaattisesti valikoituja otoksia. Todellisuudessa koko projekti ei täyttänyt juuri mitään empiirisen koeasetelman kriteereitä.

Kuten äsken nähtiin, vertailuasetelma olisi ollut syytä olla mukana.

Vääryystutkimukset eivät oikeastaan todista yhtään mitään mistään tieteenalasta. Lisäksi rahoittajatahojen salamyhkäisyys herättää ymmärrettävän kysymyksen, ovatko vääryystutkimukset itse yrityksiä tuoda politiikka akateemiseen maailmaan.

Vääryystutkimus on itse asiassa vahva esimerkki siitä, että tieteestä ”huolestuneet” henkilöt ovat lähinnä käärmeöljykauppiaita. He eivät tuo vastustamansa ”hölynpölyn” tilalle mitään sen parempaa.

Mielenkiintoinen tapaus on yksi vuoden 2018 vääryystutkimushankkeen jäsenen, James Lindsayn kehitys kohti höpöilevää kulttuurisoturia. Lindsay on Jordan Petersonin tapaan Twitterissä varsin ahkera. Hän esimerkiksi väittää, että marxismi on saatanallista ja gnostilaista teologiaa sekä levittää paljon muutakin hölynpölyä varsin innokkaasti. Tuo on lähes yhtä suurta hömppää kuin mitkä tahansa postmodernin kulttuurintutkimuksen lennokkaimmat teoriat. Huuruilunsa johdosta Lindsay onkin saanut salaliittoteoreetikon maineen.

Sen sijaan, että Savolainen suhtautuisi omiin lähteisiinsä skeptisesti, hän käyttää vääryystutkimuksia todistusaineistona täysin kritiikittömästi.

Johtopäätökset eivät kestä päivänvaloa

Savolaisen eräs johtopäätös on se, että hankkeita on arvosteltu nimenomaan tieteellisestä näkökulmasta eikä poliittisesta.

”Vuoden 2021 kansalaiskeskustelu ei kyseenalaistanut tutkimushankkeita poliittisista vaan tieteellisistä lähtökohdista. On aivan totta, että paine kohdistui yksinomaan humanistiseen ja yhteiskuntatieteelliseen (vääryys)tutkimukseen. Tähän on erittäin hyvä syy: muilta tieteenaloilta ei löydy esimerkkejä täydellisen hölynpölyn tukemisesta julkisin varoin.”

Asia on aivan päinvastoin. Ennen kaikkea hankkeita kritisoitiin ja kritisoidaan Suomessa poliittisista syistä, ei tieteellisistä. Tämä tehtiin skannailemalla yksittäisiä sanoja tai teemoja ja tekemällä niistä hyvin pitkälle meneviä johtopäätöksiä, koska tietyt sanat ja aiheet ovat wokevastaisten kulttuurisotilaiden kiellettyjen sanojen listalla. Tällaisia ovat esimerkiksi sukupuoli ja rasismi.

Tuosta poliittisemmaksi on vaikea päästä.

Se, että ulkomailla on tapahtunut absurdeja mokia, ei perustele sitä, että juuri nämä suomalaiset hankkeet ovat vääriä tai ne olisivat pseudotiedettä. Tämä vaikuttaa olevan kovaksi tutkijaksi itseään hahmottelevan Savolaisen päättelyketju.

Argumentti on siis se, että jos jollain asialla on huono maine jossain muualla, sen perusteella kritiikki jotain yksittäistä hanketta kohtaan muualla on perusteltu, vaikka se ei liity ensin mainittuun tekijään millään tavalla.

Tuossa ei varsinaisesti ole mitään logiikkaa.

Lopullinen tuomio

Savolaisen kirjoitus verkkouutisissa on jatkumoa hänen aikaisemmin tekemilleen kirjoituksille yliopistojen wokettamisesta. Savolainen ei ole näköjään oppinut saamastaan kritiikistä juuri mitään. Kuten Hyvärisen faktantarkistuskirjoitus ja tämäkin teksti hyvin osoitti, ei Savolainen itsekään noudata omia standardejaan.

On sen sijaan positiivista, että hän on alkanut avoimesti kirjoittaa ajatuksiaan puoluelehdissä.

Ikävintä tilanteessa on se, että Savolaisen laiska argumentaatio syöttää bensaa liekkeihin, joka on omiaan radikalisoimaan yhteiskuntatiedevastaisuutta. Jo nyt näemme äänenpainoja, joissa halutaan lakkauttaa kokonaisia tieteenaloja, eikä enää vain yksittäisiä hankkeita.

Tästä kärsii lopulta myös Savolainen itse. On eri asia, ymmärtääkö hän tämän.

Lopuksi on vielä todettava, että kirjoittaja ei itse rahoittaisi ulostamisen politiikan tutkimista. Mutta onneksi maailma ei pyörikään hänen mielipiteidensä ympärillä.