Miltä nuorisorikollisuus näyttää isossa kuvassa?

Nuorten tekemä rikollisuus on jälleen kerran uutisissa. Poliisi pitää säännöllisesti yllä julkista keskustelua aiheesta, johon media tarttuu herkästi. Taustalla on aito huoli ainakin joidenkin viimeisten vuosien aikana havaitusta poliisin tietoon tulleiden rikosepäilyjen määrän kasvusta joissain nuorten ikäryhmissä. Samaan aikaan rikollisuutta tutkivat kriminologit ovat johdonmukaisesti pidättäytyväisempiä siinä, mitä nuorten rikoskäyttäytymisestä kokonaisuutena tai jengiytymisestä voidaan oikeastaan sanoa.

Mistä ero johtuu, voi kansalainen kysyä.

Syitä on varmasti monia, mutta arvelisin kyseessä olevan osittain median ja sosiaalisen median rajoitukset tuotettavan infosisällön suhteen. Sosiaalisessa mediassa eikä oikeastaan perinteisessäkään poliisi ei usein kovinkaan syvällisesti analysoi tilannetta saatikka peilaa sitä pitkän aikavälin kehitykseen. Toisaalta poliisi tarjoilee medialle herkästi esimerkiksi yksittäisten vuosien suurilta kuulostavia eroja rikollisuusindikaattoreiden lukemissa. Taustalla on varmasti myös poliisin kokema paine ja kiire. Vähän käsipareja ja liikaa töitä. Samaan aikaan sekä rikosoikeus että sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmä tuntuvat olevan kädettömiä erityisesti lukumäärältään pienen mutta rikoksilla oireilevan nuorisojoukon edessä.

Kriminologi Matti Näsi totesi, että kokonaiskuva rikollisuudesta jää median johdosta usein puutteelliseksi. Ei ole siis ihme, että kansalainen saattaa olla hämillään eikä tiedä, ketä pitäisi uskoa tai mitä johtopäätöksiä tehdä.

En missään nimessä väitä, että poliisin huoli on turha. Jokainen teko on liikaa, ja mieluusti lukema olisi nollan tuntumassa. Suhteellisuudentajun nimissä on kuitenkin pysähdyttävä hetkeksi katsomaan kokonaiskuvaa nuorisorikollisuudesta. Tätä ei useinkaan tai juuri ollenkaan tarjoa poliisin tiedotustilaisuudet tai mediahaastattelut.

Tästä syystä kuvataan nuorison tekemiä rikoksia Krimon (Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutti) vuoden 2022 rikollisuusselvityksen valossa, joka julkaistaan aina vuoden lopussa. Tämä on Krimon tuorein julkaisusarjaan kuuluva raportti. Nuorisorikollisuudesta keskustellaan tarkemmin alkaen sivulta 172.

Krimo on tarkastellut tarkemmin muutamaa tyypillistä rikosta, joista nuoret tekevät merkittävän osan: varkausrikokset, pahoinpitelyt ja vahingontekorikokset, jotka perustuvat rikos- ja pakkokeinotilastoon. Nämä ovat myös tyypillisimmät nuoriin liitettävät teot julkisessa keskustelussa. Selvityksessä viimeisin tarkasteluvuosi on 2022. Lisäksi  selvitetyksessä käydään läpi joitain havaintoja piilorikollisuutta paremmin mittaavista rikosuhrikyselyistä.

On huomioitava, että seuraavat tilastot ovat ns. ”bruttotilastoja” (s. 173) eli sama epäilty voi olla tilastossa useamman kerran. Tämä on myös yksi keskeinen rajoite tulkinnoille poliisin tietoon tulleiden rikosten perusteella.

Varkaudet

Keskeisin huomio (tietoon tulleessa) nuorisorikollisuudessa varkausrikosten osalta on sen selkeä vähentyminen vuosien 2008–2018 välisenä aikana.  Tämän jälkeen epäiltyjen määrä nousi vuosien 2019–2020 välisenä aikana, mutta laski taas vuonna 2021. Absoluuttisilla määrillä mitattuna vuonna 2022 alle 15-vuotiaita epäiltyjä oli 3 987 ja 15–17-vuotiaita 2 665. Edelliseen vuoteen (2021) verrattuna määrät nousivat kaikissa ikäryhmissä vuonna 2022. (s. 176.)

Nuorten varkausrikosepäilyt ikäryhmittäin suhteutettuna ikäryhmään. Lähde: Krimo – Rikollisuustilanne 2022.

Edellä kuvataan siis sitä, kuinka suuri osuus epäillyistä kuuluu koko ikäryhmään, jolloin ryhmiä voidaan vertailla. Seuraavassa sama absoluuttisten lukemien valossa.

Varkausrikokset (määrät) ikäryhmittäin 2012-2022. Lähde: Krimo – Rikollisuustilanne 2022.

Kuvioista huomataan varsin hyvin, että on yliampuvaa puhua alati kasvavista ryöstelyistä jos sitä halutaan perustella rikos- ja pakkokeinotilastolla. Tämä ei sulje pois sitä, että voi olla samaan aikaan huolissaan näistä rikoksista ja niitä tekevistä nuorista. Huomataan myös, että varkauksien ohella vaikuttaa se, mitä ikäryhmää tarkastellaan. Alle 15-vuotialla lukemat ovat aikavälillä kasvaneet vuodesta 2017, mutta ne ovat edelleen alhaisemmat kuin vuonna 2012. 15-17 vuotiailla kehitys on ollut vielä maltillisempaa.

Pahoinpitelyt

Viimeisen noin kymmenen vuoden aikana alle 21-vuotiaiden osuus (tietoon tulleista) pahoinpitelyrikoksista laski vuoteen 2019, jonka jälkeen alkoi tapahtua nousua. Kuitenkin 15–17-vuotiaiden ja 18–20-vuotiaiden epäilyt ovat vähentyneet vuosien 2012–2022 välisenä aikana. (s. 177.)

Nuorten pahoinpitelyrikosepäilyt ikäryhmittäin suhteutettuna ikäryhmään. Lähde: Krimo – Rikollisuustilanne 2022.

Tärkeä huomio on samana aikavälinä tapahtunut alle 15-vuotiaiden pahoinpitelyepäilyjen johdonmukainen kasvu. Kuitenkin nämä teot ovat tässä ikäluokassa muihin suhteutettuna harvinaisia. Seuraavaksi vielä absoluuttiset lukemat.

Pahoinpitelyrikokset (määrät) ikäryhmittäin 2012-2022. Lähde: Krimo – Rikollisuustilanne 2022.

Tästäkin näkee, että jos valikoidaan ikäryhmäksi nuorista vain jokin ryhmä, saadaan kasvua. Sen sijaan 15-17-vuotiailla määrät ovat vähentyneet.

Nuorten vakavan väkivaltarikollisuuden kohdalla Krimo toteaa, että vuodet 2020 ja 2022 olivat poikkeuksellisia alle 15-vuotiaiden kohdalla. Näitä ennen nämä teot vähentyivät 2010-luvun ajan, tekojen ollen vuonna 2022 samalla tasolla kuin 2000-luvun alussa. Muissa ikäryhmissä kehitys on ollut maltillisempaa ja 15–20-vuotiaiden osalta lukemat ovat edelleen alempana kuin 2000-luvun alussa. (s. 180.)

Vahingontekorikokset

Alle 15-vuotiaiden, 15–17-vuotiaiden ja 18–20-vuotiaiden epäillyt (tietoon tulleet) vahingontekorikokset ovat vähentyneet aikavälillä 2008–2022.

Nuorten vahingontekorikoepäilyt ikäryhmittäin suhteutettuna ikäryhmään. Lähde: Krimo – Rikollisuustilanne 2022.

Viimeisten vuosien aikana epäilyt ovat laskeneet 18–20-vuotiaiden kohdalla. Seuraavaksi vielä tästäkin absoluuttiset lukemat.

Vahingontekorikokset (määrät) ikäryhmittäin 2008-2022. Lähde: Krimo – Rikollisuustilanne 2022. 

Määrillä mitattuna alle 15-vuotialla epäilyt ovat suunnilleen samalla tasolla vuonna 2022 kuin vuonna 2012. Sen sijaan 15-17 vuotiailla määrät ovat puolittuneet.

Mitä tulee huomioida, kun lukee tilastoja?

Krimo toteaa, että vuosivaihtelut rikoksissa ovat suuria, jonka johdosta yksittäisten vuosien piikit eivät anna perustetta tehdä kovin pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Toinen on se, että nuorten rikollisuus tulee vain harvoin poliisin tietoon. Todennäköisimmin tietoon tulevat myymälävarkaudet, joka selittyy kauppojen valvonnalla. (s. 176, 185.)

Tässä on hyvä toistaa vielä asia: suurin osa nuorten rikollisuudesta ei näy viranomaisten tilastoissa.

Tämän johdosta näihin tilastojen tulkintaan täytyy yhdistää myös rikollisuuskyselyitä, jotka mittaavat paremmin piilorikollisuutta. Krimo tekee tällaisen kyselyn neljän vuoden välein ja niistä tuorein on vuodelta 2020. Näiden valossa kaikissa keskeisissä teoissa (varastaminen, väkivalta, vahingonteko) rikoksia tehneiden nuorten määrä pieneni aikavälillä 1995–2020. Tästä poikkeus oli kannabiksen käyttö. On mahdollista, että vuosina 2020–2021 määrät ovat lähteneet nousuun, mutta uusinta tietoa ei vielä ole käytettävissä. (s. 184.)

Tilastojen perusteella tehtävää tulkintaa vaikeuttaa myös rikostilastointiin vaikuttavat lukuisat muut tekijät tekijät (s. 173):

-muutokset väestön ilmoittamisalttiudessa.

-muutokset viranomaiskontrollissa.

-lainsäädäntömuutokset.

Viimeisestä varsin hyvänä esimerkkinä seksuaalirikosten määrän kasvu viranomaistilastoissa viime vuonna. Osa tästä selittyy uuden suostumusperustaisen seksuaalirikoslainsäädännön voimaantulolla.

Tässä kohdin nähdään jossain määrin paradoksaalinen ilmiö: jos määrittelemme jonkin asian rikokseksi ja haluamme siitä tekijät vastuuseen, itse asiassa näiden rikosten lisääntyminen mainitusta syystä on jopa toivottavaa.

Kriminologiassa puhutaankin tästä syystä herkistymisestä: asioita tulkitaan yhä enemmän rikoksiksi, joita ne eivät aikaisemmin olleet. Tämä ei tarkoita, että aikaisemmin kyseisiä tekoja ei ollut. Ilmiö on yhteneväinen medikalisaation kanssa, joka taas pyrkii tekemään yhä enenevissä määrin asioista lääketieteellisiä kysymyksiä.

Tämän lisäksi Krimo mainitsee, että siteeratuissa viranomaistilastoissa tilastoidaan pääsääntöisesti tekoja, ei tekijöiden määrää. Toisin sanoen siis sama henkilö voi olla epäilty useasta rikoksesta.

Tässä kohden alkaa jo huomata rikostilastojen nyanssien ymmärtämisen tarpeen. Ja sen, miksi se huolestunut ylikonstaapeli tai nuorisotyöntekijä Helsingistä ei ole ainoa taho, jonka mediahaastatteluihin käsitys nuorten rikoskäyttäytymisestä tulee perustaa.

Näkemys suomalaisten kriminologian tutkijoiden parissa vaikuttaa olevan se, että lisääntyneet tekomäärät viime vuosien aikana voivat selittyä sillä, että yhä pienempi joukko nuoria tekee enemmän rikoksia.

Joku voi kysyä, onko tämä hiusten halkomista. Eihän uhreja kiinnosta, mikä osuus nuorista tekee rikoksia. Tällä on kuitenkin merkitystä, koska keskustelu tällä hetkellä syyllistää jatkuvasti nuoria kokonaisuutena. Jos nuoret pikemminkin käyttäytyvät yhä paremmin isossa kuvassa tai eivät ainakaan huonommin kuin ennen, tuottaa tämä esimerkiksi tehottomia ja hölmöjä ratkaisuja rikollisuuteen. Esimerkiksi Suomessakin on jo väläytelty vaikkapa rikosoikeudellisen vastuun ikärajan laskemista, joka esimerkiksi Tanskassa kumottiin vain kaksi vuotta sen voimaantulon jälkeen tuloksettomana.

Sen sijaan nyt tulisi vetää hetki happea ja ajatella asiaa rationaalisesti, ilman joukkohysterian ilmapiirin luomista. Erityisesti pieni rikoksilla oireileva nuorisojoukko tarvitsee vahvempia interventioita, jotta kierre saadaan katkaistua. Tilanne vaatii poliisin, lastensuojelun ja tutkijoiden yhteistyötä. Emme tarvitse paniikkia ja päivittelyä, miten ryöstelyistä keskustoissa on tullut arkea.

Ei ole tullut.