Pitäisikö incel-miesten saada yhteiskunnan apua?

Incel-ilmiö pääsi juuri otsikoihin, kun Perjantai-ohjelmassa vieraillut historian ja yhteiskuntaopin opettaja tunnustautui entiseksi inceliksi. Hän peräänkuulutti yhteiskunnan tukea ja korosti, että yhteiskunnan tulisi yleisesti tunnistaa näiden ihmisten tarvitsevan apua.

Tässä kirjoituksessa käyn läpi, mitä incel tarkoittaa. Lisäksi pohdin, mitä heidän auttamisensa voisi tarkoittaa käytännössä ja mitä haasteita tässä voisi olla.

Mikä on incel?

Incelit tulivat laajempaan tietoisuuteen kansainvälisesti, kun kanadalainen Alek Minassian ajoi vuonna 2018 Torontossa pakettiautolla useiden naisten päälle. Minassian kertoi kuuluvansa incel-yhteisöön. Termi ”incel” tulee sanoista ”involuntary celibacy” eli vastentahtoinen selibaatti. Incelit kokevat, että naiset ovat ottaneet miehiltä vallan ja tämän johdosta miehet eivät saa muun muassa seksiä.

Inceleiden mielestä tämä johtuu muun muassa feminismistä. Ajattelussa esiintyy myös usein halveksuntaa erilaisia vähemmistöjä kohtaan, ja inceleiden retoriikassa voidaan havaita muitakin erityisesti oikeistopopulistisia ja äärikonservatiivisia piirteitä. Lievimmillään inceleiden ajattelussa tuotetaan vihaa ja halveksuntaa tuntemattomia ihmisiä kohtaan, kun taas pahimmillaan se on taustalla kuolemaan johtavassa väkivallassa, joka kohdistuu toisinaan kohteiden lisäksi myös sivullisiin uhreihin. Jopa hyvin nuoria lapsia on joutunut uhreiksi. Valtaosa inceleistä ei tietenkään koskaan kohdista väkivaltaa keneenkään. Tästä huolimatta myös he ovat osaltaan mukana luomassa otollista maaperää, joka toisinaan johtaa näihin käsittämättömiin tekoihin.

Muita esimerkkejä inceleiden tekemistä tuoreista iskuista ovat olleet muun muassa Isla Vistan joukkomurha vuonna 2014, jonka yhteydessä 22-vuotias Elliot Rodgers tappoi kolme opiskelutoveriaan ennen kuin yritti murtautua sisään naisten opiskelijataloon. Kun tämä yritys epäonnistui, hän alkoi ammuskella ohikulkijoita. Rodgersista on tullut joilllain verkkoalustoilla inceleiden keskeinen inspiraation lähde.

Inceleiden tekemiin iskuihin on liitetty myös esimerkiksi Aztec High Schoolin joukkomurha vuonna 2017 ja tallahaseelaisessa joogastudiossa tehty ammuskelu vuonna 2018. Elokuussa 2021 Englannin Plymouthissa tapahtunut ammuskelu tapahtui myös henkilön toimesta, joka voidaan luokitella inceliksi.

Yhtymäkohtia inceleihin on havaittu myös Pohjoismaiden kenties surullisimmassa tragediassa, kun Anders Breivik ampui kymmeniä nuoria norjalaisella saarella vuonna 2011. Breivikin manifesti oli täynnä teorioita ja käsitteitä erityisesti oikeistopopulistisesta retoriikasta, kuten ajatus siitä, että feminismi on mennyt liian pitkälle. Breivikin mielestä myös kommunismi ja monikulttuurisuus rehottaa ympäriinsä. Nämä ovat johtaneet Breivikin mielestä mm. liialliseen poliittiseen korrektiuteen ja uhkaa tuhota perinteiset heteroseksuaaliset miehet.

Samankaltaista ajattelua edusti Alexandre Bissonnette, joka ampui useita ihmisiä kanadalaisessa moskeijassa vuonna 2017. Hän oli marinoinut itseään pitkään erityisesti Yhdysvaltojen konservatiivi- ja populismisiiven nimekkäiden toimijoiden, kuten Donald Trumpin ja Ben Shapiron verkkomateriaaleissa. Motiivinaan hän mainitsi muun muassa sen, että maansa pääministeri Justin Trudeau oli toivottanut turvapaikanhakijat tervetulleiksi.

Incelit eivät tietenkään ole mikään erityisen moderni juttu. Kyse on naisten tappamisesta halveksunnan, vihan tai henkilökohtaisten epäonnistumisten takia. Esimerkiksi vuonna 1989 Mark Lépine ampui useita naisia torontolaisessa yliopistossa, määräten ensin miehet poistumaan luokasta. Hän syytti naisia muun muassa miesten työpaikkojen viemisestä ja epäoikeudenmukaisten etuisuuksien saamisesta miesten kustannuksella. Vuonna 1991 George Hennard ajoi autonsa sisään teksasilaiseen kahvilaan ja ampui yli kaksikymmentä ihmistä.

Ilmiö on myös tätä huomattavasti vanhempi ja todennäköisesti niin vanha kuin ihmislajin historiakin. Nyt kuitenkin erityisesti internet ja sosiaalinen media on tarjonnut inceleille ennennäkemättömän tavan levittää ajatuksiaan ja laittaa toisiinsa kierroksia.

Incelit on yhdistetty osaksi niin kutsuttua ”manosfääriä”, jolla tutkijat tarkoittavat vahvasti verkkoon keskittyvää toimintaa, johon sisältyy muun muassa seksinpuutteesta naisia syyttävät incelit ja aggressiivisemmat miesten tasa-arvoliikkeen aktivistit. Ulkomaisessa keskustelussa manosfääriin on liitetty myös ”pickup artistit” ja perinteiset kristilliskonservatiivit eli ”tradconit”. Yhdysvalloissa on syntynyt myös niin kutsuttu ”MGTOW”-liike (”men going their own way”). Tässä ajattelussa miehet pitävät itseään ikään kuin separatisteina, joiden tavoitteena on elää ilman naisia ja vetäytyä itseriittoiseen elämään. Tästä huolimatta heidänkin toimintansa verkossa keskittyy monilta osin lähinnä naisten haukkumiseen.

Manosfääriin on luettu myös osa gamer-kulttuurin edustajista, joille naisten tulo pelaamaan videopelejä on muodostunut yhdeksi aikakautemme suurimmista ongelmista. Yksi gamer-kulttuurin pimeämpiä puolia edustanut tapahtumasarja oli vuonna 2014 alkanut gamergate, jossa alun perin videopeliteollisuuden ja median epäeettisistä kytköksistä alkanut keskustelu johti useiden naisten pitkäkestoiseen häirintään ja vainontaan. Kohteeksi joutuneet naiset olivat ottaneet puheeksi pelikulttuurin ikävämpiä puolia. Esimerkiksi Anita Sarkeesian, joka oli yksi vainoajien keskeisimmistä kohteista, lähinnä analysoi peleissä esiintyviä sukupuolistereotypioita.

Manosfäärin lyhyt oppimäärä

Manosfäärin filosofiaan kuuluu keskeisesti, että naisilla on hallussaan erilaisia systeemisiä etuja, joita miehillä ei ole. Tämän nähdään johtuvan feminismistä, ja sen seurauksena miesten koetaan joutuvan orjuutetuiksi.

Liikehdinnän piiristä on yleistynyt sanonta ”punaisen pillerin syöminen” (taking the red pill), joka viittaa The Matrix -elokuvan (1999) kohtaukseen, jossa päähenkilö Neolle tarjotaan kahta erilaista pilleriä. Sinisen pillerin nielaistuaan hän jatkaisi elämistä virtuaalitodellisuudessa, jota hallitsevat muut (naiset), kun taas punainen pilleri avaisi hänen silmänsä todellisuudelle. Punaisen pillerin syöneet miehet ovat siis symbolisesti heränneet ”oikeaan maailmaan”, jossa heitä orjuutetaan sukupuolensa johdosta. Musta pilleri (The Black Pill) taas viittaa synkempään ja nihilistisempään filosofiaan, jossa uskotaan, ettei omaan tilanteeseen voida enää vaikuttaa.

Manosfäärin oppimäärään sisältyy myös muita pienempiä mikroteorioita, kuten naisten hypergamia, joka viittaa naisten pyrkimykseen pariutua ylöspäin, sekä ”Just Be White” -teoria (JBW), joka väittää naisen haluavan vain rikkaita valkoisia miehiä. JBW toistuu erityisesti muihin etnisiin ryhmiin kuuluvien inceleiden ajattelussa.

Yksi yleisimmistä manosfäärin ajatuksista on deittailun 80/20 -teoria, jonka mukaan 80% naisista kiinnittää huomionsa vain viidesosaan miehistä, jotka edustavat miesten parhaimmistoa. Sääntö on johdettu mielivaltaisesti lähinnä taloustieteen niin kutsutusta pareton periaatteesta ja viittaamalla blogikirjoitusten kaltaisiin, deittisovellusten datasta tai yksittäisten naisten valehaastatteluista tehtyihin ”tutkimuksiin”, joiden väitetään todistavat teorian.

Usein incelit puhuvat ”halo-efektistä”, jonka mukaan viehättäviin ihmisiin kohdistetaan positiivisempia mielleyhtymiä. Tämä liittyy myös ”lookismiin”, jossa nähdään, että ei-viehättävät ihmiset kohtaavat enemmän syrjintää.

Nämä teoriat yhdistyvät usein kärjistettyyn ja väärinymmärrettyyn evoluutiopsykologiaan. Opinkappaleet usein linkittyvät niin kutsuttuun pop-psykologiaan.

Manosfäärin oppimäärässä esiintyy paljon ristiriitoja ja paradokseja. Esimerkiksi miehet ovat yhtä aikaa biologisesti ylivertaisia ja luotuja hallitsemaan, mutta samalla he ovat kyvyttömiä puolustamaan itseään feminismiltä, naisilta ja vähemmistöiltä.

Incelit pitävät naisia liian seksuaalisesti aktiivisina, mutta samalla he katsovat, että naiset eivät harrasta seksiä tarpeeksi ”oikeiden” miesten (heidän) kanssa. Miesten, jotka ovat itsestään riippumattomista syistä huonommassa asemassa. Tässä voidaan nähdä aimo tujaus intersektionaalista ajattelua, mutta samaan aikaan manosfäärin mielestä sekin on vain feministien hömpötystä.

Myös alfamiehistä ja ”chadeista” puhuminen perustuu väitetysti biologiaan, mutta nämäkin käsitteet ovat ristiriidassa manosfäärin muun teoriaperustan kanssa. Väkivaltaisemmat incelit puhuvat vallankumouksesta ja oikeudesta ottaa, mikä heille kuuluu. Eli kun aikaisemmin luonnontieteelliset faktat eivät ”välitä kenenkään tunteista”, nyt biologiaa voidaan ja pitääkin ihmisen omalla toimijuudella haastaa.

Eräs ristiriita manosfäärin teoretisoinnissa on suhtautuminen muslimeiden maahanmuuttoon. Manosfäärin edustajat vastustavat monikulttuurisuutta ja islamia, mutta samalla he puhuvat naisista ja vähemmistöistä samalla tavalla kuin ääri-islamistit.

Incel-ideologia ei ole mielenterveysongelma

Perjantai-keskusteluohjelmassa jäi epäselväksi, mitä keskustelijat konkreettisesti haluaisivat yhteiskunnan tekevän incel-ideologian kitkemiseksi. Ratkaisuksi tarjottiin pääosin varsin tavanomaisia ja hieman ruusunpunaisiakin keinoja, kuten koulutusta ja muuta työttömyyden ehkäisyä sekä osallisuutta. Mukana keskustellut lapsiasianvaltuutettu Elina Pekkarinen onnistui mielestäni hyvin tasapainottamaan keskustelua, jotta se ei hakisi liian helppoa ratkaisuja ongelmaan. Siinä, missä moni osallistuja piti esimerkiksi psykoterapian tarjonnan lisäämistä keinona, muistutti Pekkarinen hyvin siitä, ettei se ole mikään patenttiratkaisu. Psykoterapia ei ole ratkaisu kaikkien ongelmiin ja sitä tulisi muutoinkin kohdentaa niille, jotka siitä todellisuudessa hyötyvät.

Erityisen spekulatiivista on, että miksi ylipäätään psykoterapiaa pitäisi tarjota ratkaisuksi incel-miehen naisvihaan. Naisviha ei ole mielenterveyden häiriö, eikä suurinkaan osa mielenterveysongelmaisista ole inceleitä. Kuten suojelupoliisi on hyvin todennut, jopa väkivaltaisten terroritekojen selittäminen mielenterveysongelmilla on varsin suosittu, mutta tehoton tapa.

Sikäli on varsin ymmärrettävää, että keskustelijat toivoivat, ettei kenenkään tarvitsisi olla yksin suomalaisessa yhteiskunnassa, sillä yksinäisyys korreloi varmasti kaikenlaisten sosiaalisten ja terveydellisten ongelmien kanssa. Yhteiskunta ei kuitenkaan voi taata kaikille aitoja ja pitkäkestoisia ihmissuhteita. Yhteiskunta voi taata vain erilaisia palveluita. On mielestäni sinisilmäistä ajatella, että esimerkiksi lisäämällä vaikkapa nuorisotiloja tai koulukuraattoreita vaikutettaisiin inceleihin.

Keskustelussa mukana ollut rohkea historian ja yhteiskuntaopin opettaja itsekin totesi omalta kohdaltaan, että ei hän todennäköisesti olisi palveluita vastaan ottanutkaan, vaikka niitä olisi runsaasti tarjolla ollut.

Joka tapauksessa olisi tietenkin erittäin tärkeää, että inceleiden ajattelumaailmaan pyrittäisiin vaikuttamaan torjumalla tehokkaammin valeinformaatiota. Tällä hetkellä iso ongelma on se, että incel-ideologian ja muunkin manosfäärin mukaiset ajattelutavat, retoriikka ja teoriat leviävät erityisesti Perussuomalaisen puolueen toimesta Suomessa. Puolueen ajatushautomon taannoin julkaisema kohuteos ”Totuus kiihottaa” oli malliesimerkki inceleitä myötäilevän disinformaation levittämisestä näennäisen akateemisen näköisen opuksen muodossa.

Muu yhteiskunta, asiantuntijat ja liberaalin yhteiskunnan kannattajat yleisestikin voisivat kyllä ryhdistäytyä ainakin näiden villeimpien väitteiden ja teorioiden kumoamisessa nykyistä paremmin. Ihmisiä tulisi aktiivisesti informoida siitä, miksi väitteet vaikkapa miesten orjuuttamisesta eivät pidä paikkaansa ja ovat yliammuttuja. Tutkijoilla ja heidän viestinnällään on tässä suuri rooli.

Esimerkiksi ilmastonmuutokseen liitettyjen valheellisten väitteiden leviämisen torjumiseksi on kehitetty ilmainen verkkokurssi Making Sense of Climate Science Denial. Tämä on hyvä konkreettinen esimerkki valeinformaation torjunnan käytännön pyrkimyksistä. Kuten opintojakson kehittäjät ovat todenneet, väärän tiedon torjumiseksi ei ikävä kyllä riitä vain se, että kertoo tosiasioita, vaan myös kertomisen taktiikalla ja psykologialla on merkitystä.

Massiiviset ilmaiskurssit olisivat potentiaalinen keino tavoittaa suuria joukkoja ihmisiä, mistä kertoo jo miljoonan rajapyykin saavuttanut Helsingin yliopiston suunnittelema tekoälyn perusteet -opintojakso.

Tätä voisi ainakin kokeilla myös radikalisaation ehkäisyssä. Silti sekään ei itsessään riitä.