Riikka Purra ei ymmärrä, miten julkinen hallinto toimii ja mitä kansa haluaa

Tuore valtiovarainministeri Riikka Purra piti juuri tunteikkaan puheen väelleen puoluekokouksessa. Ilmeisesti Purra on jo voimaantunut saamansa kritiikin jälkeen, jonka johdosta hänelle tyypillinen ylimielinen tapa puhua on palannut takaisin. Hetken hän ehti jo esittää nöyrää kansan palvelijaa.

Purran pitäisi valtiovarainministerinä ymmärtää, miten julkinen talous, palvelut ja hallinto toimivat. Hänen pitäisi ymmärtää, mitä verorahoilla tehdään. Puolueensa retoriikan perusteella hänen pitäisi toimia, kuten ”kansa” haluaa. Esitän, että Purralla on puheensa perusteella erittäin merkittäviä puutteita näiden aiheiden ymmärryksessä. Laiskuuden vuoksi käytän Ylen julkaisemaa kirjoitusta Purran pitämän puheen keskeisestä sanomasta.

Purra ei ymmärrä hyvinvointivaltion vakuutusfunktiota

Ensimmäinen erikoisuus on se, miten Purran mukaan työtä tekevän ihmisen on voitava luottaa siihen, että hän hyötyy maksamistaan veroista. Ylen mukaan:

”Perussuomalaisten puheenjohtaja puhui vahvasti yksilön oman vastuun puolesta. Purran mukaan työn raskaan raatajan on voitava luottaa siihen, että hän hyötyy maksamistaan veroista. 

-Nyt näin ei ole. Samaan aikaan kun kokonaisveroaste on korkealla, julkiset palvelut eivät toimi.”

Purra ei ole ymmärtänyt, mikä on hyvinvointivaltion tehtävä. Sen tehtävä ei ole se, että se tuottaa kaikille kaikkea. Hyvinvointivaltio on kollektiivinen vakuutusjärjestelmä, joka on organisoitu verorahoin ja erilaisin veronkaltaisin maksuin.

Vakuutusjärjestelmänä sen idea on nimittäin se, että et läheskään aina toivo hyötyväsi siitä. Systeemi perustuu juurikin siihen, että koska tarpeeksi moni maksaa, sille, jolle käy huono tuuri, voidaan kompensoida menetyksiä. Sitä, kelle käy huonosti, ei voida etukäteen tietää. Samoin toimii hyvinvointivaltio. Saatat ensi viikolla liukastua ja lyödä pääsi. Lapsestasi saattaa tulla narkomaani. Sinusta voi tulla yllättäen omaishoitaja. Suurimmalle osalle näin ei kuitenkaan käy, ainakaan samaan aikaan.

On julkisia palveluita, joista kaikki hyötyvät. Näitä ovat esimerkiksi tiet ja muu infra sekä maanpuolustus. Myös eläkejärjestelmästä hyötyvät kaikki, jos ehtii elämään eläkeikään saakka.

Eläkemenot ovat sosiaalimenoista suurimpia menoeriä. Näiden kohdalla nimenomaan toteutuu yksilönvastuun menetelmä: jos teet enemmän töitä niin eläkkeesi on suurempi kuin sillä, joka ei tee töitä. Koska Suomessa ei ole ainakaan vielä eläkekattoa, tarkoittaa tämä aika muhkeita eläkkeitä, jos vain haluat omistaa koko valveillaoloaikasi työn tekemiselle.

Sen sijaan on liuta julkisia palveluita, joiden kohdalla ihmisen pitää päinvastoin juuri toivoa, että hän ei joudu hyötymään verorahoista. Tämä tarkoittaisi esimerkiksi, että hän on sairastunut tai vammautunut. Ihmisen pitäisi siis toivoa vaikkapa tapaturmaa itselleen, jotta saisi Kelalta tai eläkeyhtiöltä kuntoutusrahaa tai työkyvyttömyyseläkettä. Samoin työntekijän tulisi toivoa vaikkapa oman lapsensa huostaanottoa tai psykiatrista laitoshoitoa. Työntekijän tulisi myös toivoa itsellensä tai lapsellensa vaikeaa huumausaineriippuvuutta, jotta hän pääsisi nauttimaan veroilla tuotetuista etuisuuksista.

Kukaan järkevä ei kuitenkaan näin toivo. On siis lukuisia tilanteita, joissa nimenomaan kenenkään ei kannata toivoa pääsevänsä nauttimaan verorahoista. Tämä osoittaa, miten Riikka Purralla puuttuu perustavanlaatuinen ymmärrys suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan ja palvelujärjestelmän toiminnasta.

Myös koulutus on julkinen etuus, josta jokaisella on oikeus halutessaan nauttia samoin ehdoin. Kuitenkaan kukaan ei pakota ketään kouluttautumaan. Systeemin pointti onkin se, että jokaiselle taataan tähän mahdollisuus. Sillekin, joka sen hyödyntämisestä kieltäytyy. Koulutus on tapa päästä parempaan sosio-ekonomiseen asemaan, jonka johdosta koulutuksen tuottaminen verorahoin tuettuna on varsin perusteltua. Kun ihmiset kouluttautuvat, nousevat ansioiden johdosta myös maksetut verorahat. Tämän johdosta koulutusta pitää tukea verorahoin, vaikka jotkut haluavatkin katkeruuksissaan, että kukaan muukaan ei kävisi kouluja.

Purra ei valtiovarainministerinäkään ymmärrä, mihin verorahat menevät

Toinen kummastus Purran hahmottamiskyvyssä on se, että hän kertoo ymmärtävänsä turhautumista siihen, ”mihin verorahat menevät”.

”Purra ymmärsi ihmisten ihmetystä siitä, ”mihin julmettuun menee se kaikki raha, joka työntekijän ja yrittäjän selkänahasta revitään … Suomi tarvitsee rotia ja järjestystä – tärkeysjärjestystä, kuului yksi iskulause valtiovarainministerin puheessa.”

Verorahojen jakautuminen on todellisuudessa nähtävissä esimerkiksi Veronmaksajain Keskusliitto ry:n verotin -sovelluksessa. Katsotaan tarkemmin, mihin keskipalkkaisen suomalaisen (3700e/kk) ja työnantajan verorahat ja muut maksut pääasiassa menevät. Oletetaan, että laskuri on pätevä. Jätän pois pienimmät menoerät, jotka voit halutessasi itse katsoa laskurista.

Verot ja veronluonteiset maksut ovat vuodessa 29 846 euroa. Summa koostuu työnantajan maksamista maksuista, työntekijältä palkasta perityistä maksuista sekä arvonlisä- ja valmisteveroista.

Sosiaaliturvaan menee veroista ja sen luonteisista maksuista yhteensä 14 699 euroa. Näistä sosiaaliturvamenoista 57 % koostuu vanhuusmenoista (mm. eläkkeet, kotipalvelut, omaishoidon tuki). Noin 13 % maksuista kohdistuu sairauksiin tai toimintarajoitteisiin liittyviin etuusmenoihin (esim. sairauspäivärahat). Jo nämä kattavat leijonanosan sosiaaliturvamenoista. Sairaus- ja toimintarajoitemenojen suuruinen osuus kuluu myös perhe-etuuksiin. Näitä ovat esim. lasten päivähoito ja vanhempainetuus. Noin 7 % sosiaaliturvamenoista (1069 euroa vuosi) menee työttömyysturvaan.

Sosiaaliturvamenojen jälkeen toiseksi suurin osuus on terveydenhoitomenoja, johon kuluu yhteensä 3919 euroa vuodessa. Näistä menoista suurin luokka (45 %) koostuu lääkäreiden, hammaslääkäreiden ja muiden terveydenhuollon ammattihenkilöiden antamista avohoitopalveluista. Tämä tarkoittaa käytännössä esimerkiksi lääkärin tai sairaanhoitajan vastaanottoa. Lähes yhtä suuren osuuden nappaa terveydenhuollon laitoshoito, eli terveydenhoito, jota ei voida toteuttaa päiväkäynnillä sairaalassa tai terveyskeskuksessa esimerkiksi hoidon vaativuuden takia. Loput terveydenhoitomenoista ovat varsin pieniä näihin kahteen kategoriaan verrattuna.

Yleiseen julkishallintoon verottaja nappaa 3346 euroa vuodessa. Yleinen hallintopalvelu kattaa tästä noin 42 % (1416 euroa vuodessa). 910 euroa vuodessa kohdentuu toimeenpano- ja lainsäädäntöelimille ja 561 euroa vuodessa on korkomenoja. Vaikka pienimmät menoerät on jätetty pois, on silti mainittava, että kehitysyhteistyö ja taloudellinen apu ulkomaille vie 154 euroa vuodessa.

Koulutukseen verottaja nappaa 3287 euroa vuodessa. Näistä merkittävin osa (44 %) muodostuu ylemmän perusasteen (7-10 luokat) ja keskiasteen (ammattikoulut ja lukiot) koulutuksesta. Yliopistot ja ammattikorkeakoulut (opintotuki sisältyy) vie toiseksi suurimman osan (859 euroa), joka on noin 26 % koulutukseen suuntautuvista veroista ja maksuista. Esiopetus ja 1-6 luokkien opetus vie 779 euroa vuodessa, ollen samaa luokkaa viimeksi mainitun kanssa. Muun koulutuksen osuus on varsin mitätön suhteessa kokonaisuuteen.

Nämä neljä kategoriaa kattavat keskituloisen suomalaisen työntekijän ja työnantajan maksamista veroista ja maksuista suurimman osan (25 251 euroa), joka on 84 % kaikista maksetuista veroista ja veronluonteisista maksuista.

Kategoriat ovat tietenkin tässäkin jaottelussa varsin karkeat. Joka tapauksessa on selvää, mihin valtaosa veroista ja maksuista kohdentuu. Selkeä valtaosa suomalaisen työntekijän ja työnantajan maksamista veroista ja maksuista eivät mene ulkomaille tai edes siellä syntyneille ihmisille. Maksuilla tuotetaan pääosin palveluita ja etuuksia suomalaiselle kantaväestölle eri elämänvaiheissa.

Perussuomalaisten suosima väite ”Suomi ei voi olla koko maailman sosiaalitoimisto” ei siis pidä paikkaansa. Se ei ole pitänyt paikkaansa ennenkään eikä se pidä paikkaansa jatkossakaan.

Se, että Purra ”ymmärtää” turhautumista siihen, mihin verorahat menevät, osoittaa hänen oman ymmärtämättömyytensä. Nimittäin Veronmaksajien Keskusliiton sivuille ja laskurin pariin pääsyssä meni kirjaimellisesti pari minuuttia.

Onkin varsin pelottavaa ajatella, että miten henkilö pystyy toimimaan suomalaisten taloudellisena edunvalvojana, jos käsitys siitä, mihin rahoja käytetään perustuu ilmeisesti valeuutisiin.

Poissaolollaan loistava yksilönvastuu

Kolmas erikoisuus Purran puheessa oli ajatus siitä, että Suomessa ei olisi yksilönvastuuta.

”Me emme lupaa lisää hunajaa ja huikentelevaa puhetta vaan vähemmän. Tässä taloudellisessa tilanteessa se tarkoittaa enemmän vyön kiristämistä, suuta säkkiä myöten, nöyryyttä, tarkkuutta ja nykypäivänä niin valitettavan harvinaista eli yksilön omaa vastuuta.”

Yksilönvastuun kommentointi on tietenkin hankalaa, koska on epäselvää, mitä Purra sillä käytännössä tarkoittaa. Oletetaan, että kyse on taas siitä töissä käymisestä, johon aikaisemmat omituisuudet ovat liittyneet.

Esimerkiksi kesäkuussa 2023 20-64 vuotiaiden työllisyysasteen trendiluku oli 78,6 %. 15-74 vuotiaiden työttömyyden trendiluku oli 7,1 %. Toisin sanoen työn tekemisellä mitattuna valtaosa suomalaisista työikäisistä kantaa vastuuta omasta elättämisestään.

Jopa 1990-luvun laman aikana pahimpanakin hetkenä neljä viidestä työikäisestä suomalaisesta teki töitä eli kantoi vastuun omasta elatuksestaan.

Työllisyys voi tietenkin olla myös osa-aikaista, mutta myös työnantajalla voi olla tarve vain osa-aikaiselle työntekijälle.

Purralle voi tulla uutisena se, että itse asiassa yllättävän harva suomalainen minä tahansa annettuna aikana käy töissä, koska merkittävä osa väestöstä kunakin hetkenä on joko lapsia, eläkeläisiä tai opiskelijoita. Merkittävä osa väestöstä ei siis ”kanna vastuuta” elatuksestaan varsin loogisista syistä.

Perussuomalainen talouspolitiikka haluaa tietenkin vetää tästäkin vielä yli, vaikeuttaen työperäistä maahanmuuttoa. Tämä on tunnetusti myrkkyä Suomen jo entuudestaan huonossa tilassa olevalle huoltosuhteelle. Perussuomalaisten talousajattelu käytännössä köyhdyttääkin suomalaisia, kuten ekonomisti Heikki Pursiainen on jo muutama vuosi takaperin todennut kommentoidessaan Halla-ahon talouspuheita. Tilastotieteilijä Pekka Myrskylä on myös ottanut esiin, että kun maahanmuuttajaväestöä tarkastellaan kokonaisuutena, on heidän työllisyysasteensa samalla tasolla kuin kantaväestön. Ilman maahanmuuttoa työllisten määrä voisi olla jopa 10 % alhaisempi.

Purra voi tarkoittaa yksilönvastuulla kenties jotain muuta kuin työn tekemistä, mutta sen tietää vain hän itse. Joka tapauksessa väite valtiota joka käänteessä apuun huutavista suomalaisista on lähinnä karikatyyri, joka ei kestä tarkempaa tarkastelua.

Itse asiassa valtaosa suomalaisista elää arkista elämäänsä ilman valtion merkittävää puuttumista. Freedom Housen vapausindeksin mukaan Suomi on poliittisilla oikeuksilla ja kansalaisoikeuksilla mitattuna maailman vapain maa Ruotsin jälkeen. Taloudellisen vapauden vertailuissa Suomi ei aivan kärkeen pääse, mutta sijoittuu parhaimpien joukkoon ”mostly free” -kategoriaan esimerkiksi Alankomaiden ja Saksan kanssa.

Poliittinen ja taloudellinen vapaus ei tietenkään ole aukoton mittari yksilönvastuun asteen osoittamiselle. Se lähinnä osoittaa valtion puuttumattomuutta yksilöiden elämään eikä välttämättä yksilöiden turvautumista valtioon vapaaehtoisesti.

Joka tapauksessa Purralla ei ole oman väitteensä tueksi kuin karikatyyrejä.

Kansa eli minä

Viimeiseksi Purra väittää puhuvansa suomalaisen tavallisen työntekijän puolesta. Purra käyttää populisteille tyypillistä ”tavallisen kansalaisen” käsitettä.

”Ei työntekijä, yrittäjä, tavallinen kansalainen halua identifioitua vasemmistolaiseen solidaarisuuteen, jossa korkeita veroja maksetaan ihan iloksi ja tuloerojen yhä suuremmaksi kaventamiseksi ja yhä uusien valtion menojen kattamiseksi, Riikka Purra päätteli.”

On vaikea todeta Purran väitettä sen enempää todeksi kuin valheeksikaan tuon perusteella. Lisäksi ei ole selvää, mihin hän viittaa verojen maksamisella ”ilon vuoksi”.

Perustetta Purran väitteelle ei kuitenkaan löydy esimerkiksi sosiaali- ja terveysmenojen kohdalla, jos tarkastellaan luotettavaa ja tuoretta tutkimustietoa kansalaisten mielipiteistä. Sosiaali- ja terveysmenot ovat isoin rahareikä julkisissa menoissa, joten talouspoliittisten toimien tulee kiinnittää huomiota nimenomaan sinne, jos säästöjä halutaan saada

Neljän vuoden välein julkaistava ”Suomalaisten hyvinvointi” -tutkimusraportti (2022) julkaistiin hetki sitten. Kyseessä on väestöllisesti edustava otos suomalaisten aikuisten sote-mielipiteistä. Purran väitteille siitä, ettei väestö kokisi luottavansa palveluihin, ei ainakaan koko aikuisväestöä tarkastellessa löydy tukea.

Kuva 1. Suomalaisten luottamus sosiaali- ja terveyspalveluihin. Lähde: suomalaisten hyvinvointi 2022. Linkki

Valtaosa (76 %) kokee, että suomalaiset terveyspalvelut toimivat hyvin. Sosiaalipalveluihin luottaminen on vähäisempää, mutta silti selkeästi yli puolet kokee niiden toimivan hyvin. Samoin on kyse, kun ihmisiltä on kysytty henkilöstön ammattitaitoisuudesta. Väestö laajalti kokee myös, että palvelut lisäävät kansalaisten tasa-arvoisuutta.

Sosiaalipalveluihin on koettu tarkastelussa käsittääkseni aina vähemmän luottamusta kuin terveyspalveluihin. Sosiaalipalveluihin liittyykin erinäisiä ongelmia, kuten näyttöön perustuvien käytänteiden puute, joten tavallaan kansalaisten kriittisempi suhtautuminen sosiaalipalveluihin on ymmärrettävää. On kuitenkin muistettava, että sosiaalipalveluissa on paljon tukimuotoja, joita väestö ei ei lähtökohtaisesti halua käyttää ja joista osa on jopa tahdonvastaisia. Tällaisia palveluita on mm. päihdehuollossa, lastensuojelussa ja vammaisten palveluissa. Jos menet selvittämään lastensuojeluilmoitusta sosiaalitoimeen, on sitä ehkä vaikea hahmottaa asiakaskokemuksena, josta pitäisi olla tyytyväinen. Vaikka työntekijät olisivat olleetkin ystävällisiä ja ammattitaitoisia.

Tutkimuksen eräs pohdinta olikin se, että vaikka samaan aikaan on korostettu huolta järjestelmän toimivuudesta, halukkuus ylläpitää nykyinen palvelujärjestelmä ei ole heikentynyt. Se on päinvastoin lisääntynyt. Syynä tähän voi olla esimerkiksi se, että ymmärretään mahdollisten ongelmien johtuvan liiallisesta työmäärästä ja heikoista työolosuhteista. Tämän johdosta henkilöstön ammattitaito on voitu arvioida hyväksi, vaikka palvelut eivät toimisikaan moitteettomasti.

Toinen indikaattori, joka tukee ajatusta siitä, ettei Purra ymmärrä suomen kansalaisten todellisia tuntemuksia on väestön mielipiteet sosiaali- ja terveyspalveluiden rahoittamisesta.

Kuva 2. Halukkuus käyttää vähintään nykyinen määrä verorahoja sosiaali- ja terveyspalveluihin. Lähde: suomalaisten hyvinvointi 2022. Linkki

Sosiaali- ja terveyspalveluista yleisesti ottaen ei haluta leikata. Näin ajattelee suurin osa myös sosiaalietuuksista. Noin viidennes väestöstä haluaisi tutkimuksen mukaan jopa lisätä sosiaali- ja terveysmenoja vähentämällä niistä perittävien asiakasmaksujen määriä.

Jos perussuomalaiset siis toteuttaisivat kansan tahtoa, he eivät toteuttaisi nykyistä hallitusohjelmaa. Perussuomalaiset aikovat hallituksessa tehdä suurimmat leikkaukset juuri kohteisiin, joilla on kansalaisten silmissä vankka oikeutus. 

Nyt on siis kyse todellisesta kansan mielipiteestä, joita on kartoitettu väestöä edustavalla satunnaisotoksella. Ei siitä, mitä Mauri Peltokangas on saanut tietää Esson baarissa.

Voidaan myös ajatella, että koska perussuomalaisia äänesti noin viidennes äänestäjistä, voitaisiin yhtä kutsua ”kansaksi” tätä viidennestä, joka haluaa päinvastoin lisätä rahoitusta sosiaali- ja terveydenhuoltoon.

Kyllä kansa tietää ja kansan tahto on tiedossa.

Vaikuttaa siis siltä, että Purra vain esittää puhuvansa ”kansan” suulla, mutta puhuu lähinnä omalla suullaan. Korkeintaan hän puhuu oman puolueväkensä suulla.

Tämä on varsin tyypillinen havainto populistien kohdalla. Tutkijat ovatkin todenneet, että kansa on niin epämääräinen käsite, ettei se tarkoita oikeastaan mitään. Perussuomalaiset käyttävät myös kansan käsitettä eri merkityksissä riippuen tilanteesta. Ensin he sanovat, että oma kansa pitää laittaa etusijalle, koska Suomi ei voi olla koko maailman sosiaalitoimisto. Kun siirrytään sisäpoliittisiin kannanottoihin, kansan käsite supistuu pieneen porukkaan.

Kun taikaseinästä nimeltä maahanmuutto ei voidaakaan loihtia satumaisia summia, siirrytään omilta leikkaamiseen.

Lopullinen tuomio

Suomessa on valtiovarainministerinä henkilö, jolla on vakavia puutteita julkisen talouden, julkisten palveluiden sekä niiden rahoituksen ymmärryksessä. Onkin vakavasti pohdittava, miten hyvin tällainen henkilö voi valvoa suomalaisten taloudellista etua. Niin ikään Purra puhuu puuta heinää esimerkiksi suomalaisten yksilönvastuusta ja valtion roolista kansalaisten elämässä. Purra myös käytännössä valehtelee puhumalla ”kansan” äänellä esimerkiksi heidän tuntemuksistaan verorahoilla tuotettujen palveluiden toimivuudesta.

Tuomio: ei jatkoon.