Sanna Ukkola kritisoi elokapinaa epämääräisin perustein

Väitän, että Suomen antiwokeskenessä ajattelun taso ja argumentointi ovat äärettömän huonolla tolalla.

Tieteiden tai taiteiden saamat rahoituskohut ovat velloneet ainakin somessa koko kuluneen viikon ajan. Suomen Akatemiasta on siirrytty jouhevasti räyhäämään Koneen Säätiöstä ja elokapinan saamasta avustuksesta, jolla se aikoo järjestää esimerkiksi erilaisia performansseja ja keskustelutilaisuuksia.

Kun Suomen Akatemian rahoituspäätöksistä nillitettiin siksi, koska niihin käytetään veronmaksajien rahaa, on tämä perustelu jo ehditty unohtaa. Vielä muutama päivä sitten kuka tahansa sai tehdä omilla rahoillaan mitä halua. Nyt ei sitäkään.

Kysymys ei ole toki ole Suomen Akatemian kohdallakaan ikinä ollut verorahojen käytöstä vaan siitä, että tiettyjä aiheita, aloja tai instansseja ei pitäisi rahoittaa lainkaan koska ne tuottavat tietyissä ihmisissä erilaisia emootioita.

Sanna Ukkola kritisoi tekstissään Koneen Säätiön päätöstä muun muassa siksi, koska se aikoo rahoittaa hänen mukaansa ryhmittymää, joka aiheuttaa suomalaisille yhteiskunnalle turvallisuusuhan. Tämä on harhaanjohtavaa, koska hänen lähteensä ovat varsin laiskat eikä hän ole muutoinkaan tehnyt kotiläksyjään kunnolla.

Ukkola perustelee väitettään kahdella keskeisellä lähteellä. Toinen niistä on sisäministeriön julkaisema extremismin tilanneraportti. Ukkola väittää:

Elokapina on mainittu Suomen sisäministeriön väkivaltaisen ekstremismin tilannekatsauksessa osiossa, jossa puhutaan väkivaltaisesta ulkoparlamentaarisesta äärivasemmistosta.”

Tosiaan elokapina mainitaan raportissa tasan yhden kerran sivulla 30.

”Radikaaliin anarkistiseen toimintaan liittyvät henkilöt soluttautuivat Valkeakoskella toimivaan Dragon mining-yhtiön kaivoshanketta vastustavaan yhteisöön, ja alueella tapahtui kevään ja kesän 2019 aikana useita hallinnan loukkauksia ja toimintaa häiritseviä mielenilmauksia. Tämä toiminta on loppunut syksyn 2019 aikana. Extinction Rebellion (Elokapina) -liike järjesti muutamia kadunvaltaustyyppisiä lyhyitä mielenilmauksia 2019 aikana. Joitakin kurditaustaisia henkilöitä Sisä-Suomen poliisilaitoksen alueelta on osallistunut pääkaupunkiseudulla mielenilmauksiin, jotka ovat olleet väkivaltaisia. Sisä-Suomen alueella ei ole havaittu radikaalia liikehdintää kurdiyhteisön sisällä”

Raportissa siis mainittiin, että elokapina teki muutaman kadunvaltauksen vuonna 2019. Hyvin laiskaa siis Ukkolalta. Toinen Ukkolan perustelu on Helsingin Sanomien uutinen lokakuulta 2021, kun lehti uutisoi elokapinan mielenilmauksesta. Ukkolan mukaan:

”Poliisin mukaan Elokapinan toiminta Suomessa on aiheuttanut sekä turvallisuusuhkaa että väkivallan uhkaa.”

Tosiaan poliisi käytti kyseisessä uutisjutussa termejä turvallisuusuhka ja väkivallan uhka. Mielenosoittajajoukko oli kokoontunut tapauksessa valtioneuvoston linnan eteen. Turvallisuusuhan muodosti poliisin mukaan se, että henkilöiden pääsy sisään ja ulos oli tilapäisesti estynyt. Väkivallan uhka tuli poliisin mukaan seikasta, jota voidaan ”tietyssä mielessä nähdä liittyvän väkivallan uhkaan”:

”Poliisi korostaa, että valtioneuvoston rakennukset nauttivat erityistä julkisrauhan suojaa, jolla turvataan valtion päätöksentekokykyä. Rakennusten sisällä olevien henkilöiden liikkumiseen kohdistuvaa kontrollointia voidaan ylikomisario Jarkko Lehtisen mukaan pitää tietyssä mielessä jopa väkivallan uhkana.”

Eli mitään todellista väkivaltaa tai sen uhkaa ei ollut. Samaan aikaan toimittaja kuvasi mielenosoituksen päättymishetkellä tilannetta rauhalliseksi.

”Tunnelma on hyvin rauhallinen. Ainoa liikkuva asia on tuo pelastuslaitoksen nostoauto”

Tässä kohden Ukkola ei tehnyt ikävä kyllä kotiläksyjään. Nimittäin kuukausi tapahtuneen jälkeen poliisi itse pahoitteli epäonnistunutta viestintäänsä.

”Poliisilaitos toteaa, että tapahtuma-aikaan on viestitty asiassa sillä hetkellä tehdyn arvion perusteella. Valtioneuvoston linnan sisältä saatu tilannekuva ja ulkoapäin muodostettu tilannekuva ovat jälkikäteen arvioituna poikenneet toisistaan. Jälkikäteen on voitu myös todeta, että mielenosoitus ei ole muodostanut konkreettista turvallisuusuhkaa, selvityksessä kerrotaan.”

Myöskään valtioneuvoston turvallisuusasiantuntija ei nähnyt tilanteessa mitään uhkaavaa.

”Valtioneuvoston turvallisuusasiantuntija Mika Tikkanen kertoi perjantaina, että mielenilmaisu rajoitti kulkua Valtioneuvoston linnaan, mutta muuten toiminta jatkui normaalisti. Hän myös kommentoi Ylelle, ettei pitänyt tilannetta uhkaavana tai vakavana.”

Samoin joidenkin poliitikkojen ja päättäjien kertoma poikkesi vahvasti kriisitulkinnasta. Muun muassa Sauli Niinistö sanoi, ettei joutunut poistumaan vaihtoehtoisia kulkureittejä pitkin eikä osannut ottaa kantaa siihen, oliko tilanteessa turvallisuusuhkaa. Näin totesivat myös Li Andersson ja Annika Saarikko. Jos paikalla olleet eivät osaa edes ottaa kantaa asiaan, niin ei siellä varmaan sitten hirveästi ole voitu pelätä.

Myös Helsingin poliisin apulaispoliisipäällikkö totesi, että virheellistä tietoa oli annettu, mutta sitä ei tehty tahallaan. Tämä pitää aivan varmasti paikkansa, ottaen huomioon Suomen laadukkaan poliisitoimen. Virheitä sattuu itse kullekin.

Sanna Ukkolan kohdalla kyse on kuitenkin laiskuudesta. Elokapinaa voisi kritisoida hyvin monella muullakin tapaa. Ukkola olisi voinut vedota mm. liikkeen ulkomaisiin filosofeihin, joita voidaan luokitella ääriajattelijoiksi. Nämä ovat puhuneet varsin huolestuttavalla tavalla. Ukkola olisi voinut tehdä paljon muutakin. Sen sijaan hän päätyi perustelemaan asiaa yhdellä varsin mitättömällä lauseella sisäministeriön raportissa ja välittämällä tietoa, joka oli jo todettu vääräksi. Nämä toki sen lisäksi, että elokapinalaiset ovat Ukkolan mukaan idiootteja ja heidän kuljettamisensa poliisin toimesta maksaa rahaa.

Vielä ikävämmän tilanteesta tekee se, että Ukkola on ammatiltaan toimittaja, joiden kait pitäisi tehdä huolellinen taustatyö ennen kirjoitusta.

Wokevastaisen skenen ajattelu ja argumentaatio Suomessa on ikävän huonolla tolalla. Saisipa siitäkin parempaa.

Heikki Ranta

Kirjoitusten aiheet laidasta laitaan, joskin painotus erityisesti vanhoillisten tahojen moraalipaniikkien käsittelyssä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu