Tuomas Enbuske, ihmisoikeudet ja juutalais-kristillinen arvopohja

Tuomas Enbuskesta julkaistiin haastattelu viikonloppuna Kirkko ja kaupunki -lehdessä. Enbuske kertoi, miten hänestä on aikojen saatossa tullut uskovainen, vaikka hän oli aikaisemmin kiihkeä ateisti.

Enbuske ei pidä hyvänä kuvauksena itsestään sanoa, että hän ”tuli uskoon”. Hänen mukaansa uskoon tulemisen taustalla on pikemminkin ”kasvaminen” ja ”pitkä looginen päättelyketju”.

Erääksi syyksi uskonnollisuudelleen Enbuske mainitsee havahtumisen siihen, että monissa ”juutalais-kristilliseen arvopohjaan” perustuvissa yhteiskunnissa ihmisoikeudet ovat hyvällä tolalla.

”Aika tarkalleen kymmenen vuotta sitten Enbuske alkoi ajatella, että juutalais-kristillinen kulttuuri luo ihan hyvän pohjan yhteiskunnalle. Monissa kristillisissä maissa on naisten oikeudet, homojen oikeudet ja muut ihmisoikeudet. Tässä vaiheessa aloin pikkuhiljaa uskoa uskomiseen.”

Enbuske muodostaa siis suoran linkin ”juutalais-kristillisten arvojen” ja ihmisoikeuksien välille. Hän ei ainakaan tässä haastattelussaan tunnista siis ihmisoikeuksien taustalla mitään muita historiallisia kehityskulkuja.

Kun Enbuske mainitsi haastattelussaan ”juutalais-kristillisyyden”, tiesin, että olen kuullut tämän jo jossain aikaisemminkin.

Kyseessä on nimittäin varsin suosittu niin kutsutussa  ”intellektuellissa pimeässä verkossa” kiertävä teoria, jonka edustajat ovat usein konservatiivisia hahmoja. ”Juutalais-kristillisistä arvoista” ovat siis vähemmän yllättäen vaahdonneet sellaiset tahot kuin Jordan Peterson, Ben Shapiro ja Dennis Prager. Näissä intellektuellin pimeän verkon kulttuurisodissa asetetaan yleensä vastakkain länsimaisen sivilisaation perusarvot (”juutalais-kristillinen arvopohja”), joita he tietenkin puolustavat sekä sitä murentamaan pyrkivät tahot, jotka ovat tilanteesta riippuen esimerkiksi vasemmisto, woke tai intersektionaalinen feminismi (tai ne kaikki).

Tämä ei tietenkään vielä osoita Enbusken olevan väärässä. Käydään nyt läpi, miksi Enbusken ja monien konservatiivien esillä pitämä ajatus ”juutalais-kristillisten arvojen” roolista murtuu heti, kun asiaa tutkailee vähänkin vakavammin.

Raamattu ei ole kovinkaan ihmisoikeusmyönteinen teos

Ensimmäinen ongelma Enbusken väitteissä on se, että itse asiassa ”juutalais-kristillisyydellä” on varsin ongelmallinen suhde ihmisoikeuksiin, kun tarkastellaan esimerkiksi raamattua. Sekä vanha että uusi testamentti suhtautuvat varsin negatiivisesti niin sananvapauteen, orjuuden lakkauttamiseen kuin demokratiaankin. Sananvapautta on rajoitettu ennen kaikkea ”harhaoppisten” sensuurilla. Samoin raamattu ei ole mikään varsinainen orjuuden lakkauttamiseen pyrkivä opus. Demokratian edistämistäkään on vaikea juontaa nimenomaan raamatusta, ja länsimaiden historiaa on pikemminkin leimannut kirkon vallanhamuaminen.

Mutta toki hartainkaan kristitty ei tulkitse raamattua kirjaimellisesti, kuten sanotaan. Tämäkään ei toki pidä kaikkien kohdalla paikkaansa, kuten jäljempänä nähdään.

Monet ihmisoikeuksien taustalla olevat ideat ovat jo vanhoja

Itse asiassa ideat sananvapaudesta, ihmisen vapaudesta, yksilön oikeuksista ja demokratiasta voidaan löytää jo Antiikin Kreikasta ja varhaisesta Roomasta. On kuitenkin tärkeää muistaa, että näiden aikakausien käsitykset oikeuksista ja vapaudesta erosivat merkittävästi nykyaikaisista versioista.

Varsinaisen lähtölaukauksen näiden ideoiden saattamiseksi käytäntöön antoi kuitenkin valistuksen aika, jolloin nimenomaan länsimaissa alkoi yleistyä pyrkimys pois kirkon dogmeista ja tulkinnoista. Valistusajattelijat korostivat mm. tasa-arvoa, markkinataloutta ja demokratiaa vastustaen esimerkiksi valtion mielivaltaa sekä kritisoiden kirkkoa. Tämä tapahtui siis kirkosta huolimatta. Kirkko, erityisesti katolinen kirkko, vastusti usein valistuksen ajatuksia, pitäen niitä uhkana uskonnolliselle opille ja yhteiskunnalliselle järjestykselle.

Kuten mm. väkivallan vähentymistä tutkinut psykologia Steven Pinker totesi kirjassaan Enlightenment now (2018), vasta valistusajattelijoiden myötä uskonnolliset tahotkin ovat vähentäneet yliluonnollisten uskomusten ja kirkollisen auktoriteetin painotusta, suosien järkeä ja universaalia ihmiskunnan edistämisen eetosta.

Ihmisoikeuksien ja yksilönvapauksien osalta keskeinen virstanpylväs oli Iso-Britannian niin kutsuttu oikeuksien julistus (Bill of Rights) vuonna 1689. Yhdysvaltojen perustuslain pykälät sata vuotta myöhemmin sisältävät hyvin samanlaisia teesejä. Euroopassa Ranskan suuri vallankumous pikemminkin edisti uudenlaisia ajatuksia vapaudesta ja tasa-arvosta. Onkin erikoista, että tällaisia historiallisia kehityskulkuja ihmisoikeuksien kehittymisen historiassa ei edes mainita, kun koko ilmiö selittyy kätevästi vain ”juutalais-kristillisellä arvopohjalla”.

Parhaimmillaan voidaan sanoa, että monet nykyajan kehittyneitä länsimaita ylläpitävät ideat ovat saaneet alkunsa ”lännestä”. Tosin tässä kohden ei saa harjoittaa valikointia. Lännessä alkoi valistus, mutta täällä sai alkunsa myös mm. fasismi, kommunismi, arjalaisuus, Atlantin orjakauppa ja kehittyneiden ydinaseiden valmistuskin. Onnemme oli se, että joukkoon mahtui muutama hyväkin idea. Se, että näitä hyviä ideoita olisi ajanut ennen kaikkea tai jopa pelkästään uskonnollinen ajattelu tai sen taustalla olevat periaatteet, on aivan puppua.

Perusoikeuksien kehittyminen liittyy myös instituutioiden kehittymiseen ja kansainväliseen yhteistyöhön

Yhtenä keskeisenä perusoikeutena pidetään sananvapautta. Suomalainen sananvapaus on ottanut viime vuosikymmeninä merkittäviä harppauksia ihan käytännön politiikan ja kansainvälisten instituutioiden avulla, kuten sananvapauden historiaa tutkinut Riku Neuvonen on todennut.

Tähän on liittynyt mm. Suomen jäsenyys Euroopan neuvostossa (1989), Euroopan unionin jäsenyys (1995) ja 1990-luvulla tehty perusoikeus- ja rikoslainsäädännön uudistaminen. Tämä tarkoitti mm. sitä, että rikosoikeussääntelyn perustana ei ollut enää niinkään esimerkiksi auktoriteettien moraalimielipiteet. Itse asiassa vielä ennen 1990-lukua Suomen hallinto- ja oikeusjärjestelmä suhtautui välinpitämättömästi perusoikeuksiin, kuten sananvapauteen.

Nykyään eduskunnan perustuslakivaliokunnan määrittyminen ennakolliseksi perusoikeuksien valvojaksi turvaa paremmin perusoikeuksia. Tämä on tarkoittanut sitä, että valiokunta arvioi, rikkovatko esimerkiksi lakiehdotukset ihmisten perusoikeuksia. Lisäksi juridisesti merkittävä siirtymä 1980-luvulta alkaen on ollut periaate, että sananvapautta rajoitetaan ensisijaisesti laeilla eikä esimerkiksi hallinnollisilla määräyksillä tai itsesensuurilla.

Voi toki halutessaan väittää, että niin Euroopan unionin kuin Suomen perusoikeusuudistuksenkin taustalla ovat lopulta ”juutalais-kristilliset arvot”, mutta aika pitkiä mentaalisia hyppyjä saa omassa päässään tehdä, että selittää ensin mainitut vain jälkimmäisellä.

Muutoinkin instituutioiden kehittyminen ja kypsyminen on vaikuttanut esimerkiksi väkivallan vähentymiseen pitkällä aikavälillä tarkasteluna. Tätä voidaan vakuuttavasti selittää Pinkerin teeseillä jo 2000-luvun alussa: mm. lisääntynyt kaupankäynti, valtion voimankäyttömonopolien kehittyminen, lisääntynyt lukutaito ja vuorovaikutus toisten kanssa.

Viimeistään tässä vaiheessa Enbusken puhe ”juutalais-kristillisten arvojen” roolista koko tarinassa alkaa tuntua lähinnä lapselliselta yksinkertaistukselta. Kenties tällainen ”arvopohja” on vain yksi sivujuonne koko suuressa tarinassa. Ja kenties tämäkään arvopohja ei ole ollut edes yhtenäinen, vaan on yhtäältä saattanut edistää ja toisaalta kaventaa ihmisten vapautta ja oikeuksia. Katsotaan siksi muutamaa teemaa tarkemmin: orjuus ja demokratia.

Lakkautettiinko orjuus uskonnon tai sen arvojen takia?

Samoin voidaan heittää epäilyksen varjo sen päälle, että ihmisen vapaus (esimerkiksi orjuudesta) johtuisi vain ja ainoastaan ”juutalais-kristillisestä arvopohjasta”. Orjuus lakkautettiin nimittäin esimerkiksi Yhdysvalloissa alle 200 vuotta sitten, eli tuhansia vuosia kristinuskon ja juutalaisuuden syntymisen jälkeen. Rotuerottelu purettiin Yhdysvalloissa virallisesti vasta 1960-luvulla.

Missä ”juutalais-kristilliset arvot” olivat piileskelleet siihen asti? Vai voisiko olla kyse siitä, että lukuisat muut kehityskulut ja tapahtumat lopulta veivät uskonnollisia tahojakin osittain kohti suurempaa tasa-arvon ja vapauden kunnioitusta.

On totta, että osa orjuuden lakkauttamista vaatineista tahoista perustivat ajatuksensa myös kristinuskoon. Toisaalta osa kannatti orjuutta vetoamalla mm. Raamattuun. Osa ei taas tarvinnut orjuuden vastustamiseen uskontoa, sillä valistusajattelu tarjosi orjuuden vastustamiselle riittävät työkalut. Todennäköisesti orjuutta kannatettiin myös sekulaareissa piireissä.

Tämä monitahoisuus pätee myös rotuerottelun vastustamiseen Yhdysvalloissa. On totta, että kun kansalaisoikeusliikkeet saivat momentumia Yhdysvalloissa, myös uskonnollisia ihmisiä alkoi liittyä rotuerottelun vastaiseen liikehdintään. Samaan aikaan uskonnollisella ajattelulla Yhdysvalloissa oli varsin synkkä kytkös rasistiseen toimintaan (kuten mustien lynkkaukseen) orjuuden lakkauttamisen jälkeenkin jatkuneella rotuerottelun aikakaudella.

Pikemminkin asia voisi olla niin, että kautta aikojen ne uskonnolliset, jotka liittyvät epätasa-arvon, orjuuden tai rotuerottelun vastustamiseen, muokkasivat omaa uskonnollista ideologiaansa siten, että se oli yhteensopiva tasa-arvon ideologian kanssa.

Aikaisemmin jo todettiinkin, että ”juutalais-kristillisillä” arvoilla ei ole mitään monopolioikeutta vaikkapa tasa-arvoon, yksilönvapauteen tai demokratiaan.

Kuka keksi demokratian?

Entä demokratia? Onkin jälleen huomioitava, että niin kristinusko kuin juutalaisuuskin ovat tuhansia vuosia vanhoja uskontoja. Tästä huolimatta yleinen äänioikeus ja moderni demokratia on lähinnä viimeisten satojen vuosien aikana nähty ilmiö. Suomessa astui voimaan ensimmäinen (periaatteellinen) yleinen äänioikeus vuonna 1906.

Missä ”juutalais-kristilliset arvot” olivat siis lymyilleet tämän kaiken aikaa? Vai olisiko taustalla voinut olla kenties muita yhteiskunnallisia ja maailmahistoriallisia kehityskulkuja?

Äänioikeusuudistuksen taustalla Suomessa on nähty useita tekijöitä. Näihin lukeutuvat muun muassa Venäjän keisarikunnan tappiot sodassa Japania vastaan, venäläistämispyrkimyksistä voimaa saanut liikehdintä sekä nais- ja työväenliikkkeen ponnistelut.

Juutalais-kristilliset arvot eivät ole välttämättömiä ihmisoikeuksille eikä myöskään tae niille

Toisaalta voidaan väittää, etteivät ”juutalais-kristilliset arvot” ole välttämättömiä sille, että yhteiskunnassa vallitsee verrattain hyvät ihmisoikeudet. Tässä kohden on tarpeen antaa Enbuskelle pisteet, sillä hän ei sinänsä väittänyt, että kaikissa vaikkapa kristillisissä maissa ihmisoikeudet olisivatkaan hyvällä tolalla.

Tästä huolimatta on tarpeen korostaa tätä argumenttia. Esimerkiksi Japanilla ei ole ”juutalais-kristillistä” historiaa. Samaan aikaan se on vapausindekseissä hyvin lähellä Suomea (Freedom House Index). Suomi sai vertailussa 100 pistettä, siinä missä Japani sai 94 pistettä. Japania huonommin pärjäsivät sellaiset hyvin länsimaalaisina kristillisinä maina pidetyt valtiot kuin Saksa, Ranska ja Iso-Britannia.

Jos siis löydetään yksikin vastaesimerkki, voidaan päätellä, että ”juutalais-kristilliset arvot” eivät ole välttämättömiä ihmisoikeuksien kannalta. Samoin voidaan löytää esimerkkejä kristillisen historian omaavista valtioista, joissa ei ole ihmisoikeudet hyvällä tolalla. Tästä esimerkkinä itänaapurimme Venäjä tai vaikkapa Uganda ja Venezuela.

Moraali ja ihmisen lajinkehitys

Voisiko moraalilla olla myös biologinen perusta? Prososiaalista käyttäytymistä on havaittu jopa ihmistä henkisiltä kyvyiltään heikommilla lajeilla. Olisi erikoista, että ihminen tarvitsisi tähän jonkun ylhäältä tulevan intervention eikä hyväntahtoisessa käyttäytymisessä olisi lainkaan lajinkehityksellistä perustaa.

Lopuksi

On selvää, että ihmisten oikeuksien kehityksen ymmärtäminen vaatii monitahoista lähestymistä, joka huomioi historialliset, institutionaaliset ja yhteiskunnalliset kontekstit sekä biologisetkin näkökulmat. ”Juutalais-kristilliset arvot” on yksi monista mahdollisista vaikutteista, jotka ovat muokanneet ihmisoikeuksien käsityksiä. Se ei ole silti ainoa tekijä kehityksen taustalla. Toisaalta uskonnollinen ajattelu on historiassa ollut myös varsin halukas ja tehokas kaventamaan näitä oikeuksia.

Toisaalta ”juutalais-kristilliset arvot” eivät ole edellytys ihmisoikeuksien kehittymiselle eikä toisaalta edes taekaan niille nykyajankaan maailmassa.

Esitänkin, että Enbusken kohdalla pitäisi edelleen puhua uskoon tulemisesta eikä missään nimessä mistään ”kasvamisesta uskoon” tai ”perustavanlaatuisesta loogisesta pohdinnasta”. Nimittäin hän on hankkinut käsityksensä ihmisoikeuksien perustasta vahvalla valikoinnilla.

Toinen ja kenties uskottavampi selitys Enbusken uskoon tulemiselle on se, että hän vain rupesi katsomaan päättymätöntä ”intellektuellin pimeän verkon” tarjontaa somessa. Ensimmäisen videon katsottuaan somen algoritmi alkoi generoimaan hänelle loputonta tarjontaa samaa viestiä tuputtavaa konservatiivipropagandaa ja pudotus kaninkoloon oli valmis. Sen jälkeen hän valikoi sieltä omaa ajatteluaan tukevat seikat ja julistautui uskovaiseksi.

Tämän sanominen ei vain tekisi Enbuskesta niin mukamas nokkelaa ja hauskaa hahmoa eikä sillä voisi yrittää pitää kirkon uppoavaa laivaa pinnalla yhä maallistuvassa Suomessa. Tuon myöntäminen tekisi Enbuskesta ihan sellaisen tavallisen ihmisen, joka on alttiina yhä lisääntyvälle valeinformaatiolle ja somepropagandalle.

Heikki Ranta

Kirjoitusten aiheet laidasta laitaan, joskin painotus erityisesti vanhoillisten tahojen moraalipaniikkien käsittelyssä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu