Väestönvaihtosalaliitto intialaiseen tapaan

Ääri- ja laitaoikeisto on monista syistä hyvin ristiriitainen liike. Yhtäältä ideologian edustajat kertovat perustavansa ajattelunsa juuri oman isänmaansa kontekstiin. Samaan aikaan jopa sanatarkkoja lauseita ja ideoita kopioidaan surutta toisista maista sellaisenaan.

Yksi tällainen idea on väestönvaihto.

Väestönvaihto on maailmallakin paljon huomiota saanut salaliittoteoria, jonka levittäjiä on nähty myös Suomessa. Väestönvaihto ei siis ole sama asia kuin väestön demografinen muutos jollakin aikavälillä,  joka tapahtuu monien eri tekijöiden summana. Näiden kahden käsitteen eroja olen käsitellyt mm. täällä.

Tällä viikolla Helsingin Sanomat teki jutun intialaisesta väestönvaihtoteoriasta, jota siellä levittävät erityisesti hindunationalistit. Tähänkin liittyy vähemmän yllättäen muslimit. Itse asiassa Intia on historiallisista ja maantieteellisistä syistä yksi maailman suurimmista muslimimaista.

Intialaisessa väestönvaihtoteoriassa on kieltämättä oma paikallinen terästyksensä, mutta perusperiaate kuulostaa samalta.

”Nuorten muslimimiesten väitetään toteuttavan Intiassa rakkausjihadia. Se tarkoittaa hindunaisten suunnitelmallista viettelyä, jonka tavoite on käännyttää nämä islamiin. Erityisessä vaarassa ovat perheidensä tavoittamattomissa olevat, länsimaiset arvot omaksuneet naiset.”

Rakkausjihadin käsite ei liene vielä rantautunut Suomeen, mutta käytännössä intialaisessa väestönvaihtoteoriassa on kyse täysin samasta ajatuksesta kuin suomalaisessa versiossakin: niin Intiaan kuin Suomeenkin tulee erityisesti muslimeita, jotka lisääntyvät nopeammin kuin niin kutsuttu ”kantaväestö”. Ultimaattisena tavoitteena on korvata kantaväestö, joka johtaa väestönvaihtoteoriassa alkuperäisväestön sortoon tai jopa häviämiseen.

Väestönvaihtosalaliittoteorian julkinen käsittely on pyörinyt pitkälti Yhdysvaltojen ja Euroopan ympärillä. Näiden maanosien osalta kyseessä onkin pitkälti heidän oma larppaushetkensä, kun he saavat itse leikkiä omassa päässään sorrettuja alkuperäisasukkaita, jotka jäävät marginaaliin omassa maassaan.

Nationalistis-populistinen jargon ja höttö on kuitenkin lähestulkoon samaa maanosasta ja maasta riippumatta.

Intialaisessa versiossa on lisäksi mausteena päällä ajatus siitä, että muslimit myös viettelevät paikalliset naiset ja saavat heidän pauloihinsa. Tämäkään idea ei ole sinänsä täysin ennenkuulumaton Suomessa. Myös suomalaiset äärioikeistolaiset jakavat esimerkiksi somessa kuvia länsimaalaisista naisista, jotka hoivaavat ulkomaalaisen näköisiä miehiä kuin lapsia. Tällä hetkellä ne taitavat olla kuitenkin pääosin chatgpt:llä tai muulla tekoälyllä tehtyjä, koska ilmeisesti aitoja esimerkkejä on lopulta ollut niin vaikea saada. Idean voima on kuitenkin suuri.

Suomalaisessa äärioikeistolaisessa uussanastossa ulkomaalaisten kanssa seksisuhteessa olevia naisia kutsutaan esimerkiksi ”matupatjoiksi”. Miehille Suomessa ei ole luonnollisesti vastaavanlaista haukkumasanaa luotu, vaikka tutkimusten mukaan miehet ja naiset hakevat petiseuraa ulkomailta suunnilleen saman verran.

Miltä intialainen muslimien toimesta harjoitettava ”väestönvaihto” sitten näyttää väestötason tarkastelussa? 1950-luvulta vuoteen 2011 hindujen määrä Intiassa on kasvanut käytännössä koko ajan. Samoin muslimien, mutta määrät ovat huomattavasti alhaisemmat.

All of India’s largest religious groups have grown substantially since the 1950s

Lähde: Pew Research Center. https://www.pewresearch.org/religion/2021/09/21/population-growth-and-religious-composition/

BBC uutisoikin vuonna 2021, että 70 vuodessa Intian uskonnollinen väestöjakauma on muuttunut hyvin vähän. Syynä on se, että käytännössä kaikkien uskonnollisten ryhmien syntyvyys on laskenut. Tarkastelu loppuu vuoteen 2011, sillä ainakin BBC:n mukaan viimeinen Intian väestönlaskenta on tehty tuolloin.

Entä näyttääkö väestötasolla siltä, että muslimit korvaavat hindut lisääntymällä huomattavasti nopeammin kuin tämä pääasiallinen etnis-uskonnollinen ryhmä?

On totta, että muslimeilla on Intiassa korkeimmat syntyvyyslukemat. Sen sijaan salaliittoteoreetikko jättää mieluusti kertomatta, miten syntyvyyslukemat ovat kehittyneet.

In India, fertility rates have fallen and religious gaps have shrunk

Lähde: https://www.pewresearch.org/religion/2021/09/21/religious-composition-of-india/

Pew Resarchin tarkastelu päättyy vuoteen 2015.  Joka tapauksessa muslimiväestön syntyvyys on kehittynyt samaan suuntaan ja itse asiassa vähentynyt voimakkaammin kuin hinduilla. Muslimeilla naista kohti laskettu keskimääräinen lapsimäärä on vähentynyt 1990-luvun alusta 41 % ja hinduilla 36 %. Helsingin Sanomien mukaan syntyvyyden lasku on jatkunut hinduilla ja muslimeilla myös nykyhetkeen asti (2,4 % ja 1,9 %). Eli mikäli kehitys jatku samanlaisena, myös intialaisten muslimien syntyvyyslukemat ovat alle niin kutsutun väestön luonnollisen uusiutumistason.

Aika tehoton väestönvaihto siis, jos muslimit mukauttavat oman lisääntymistoimintansa hindujen ja muidenkin ryhmien trendiin. Väestönvaihtoteorian mukaan muslimeiden pitäisi pikemminkin lisätä syntyvyyttään tai pitää se ainakin samalla tasolla. Kun näin ei tapahdu, putoaa intialaiselta väestönvaihtoteorialta terävä kärki.

Ja niin. Ilmiö on huomattu myös Suomessa useilla maahanmuuttajaryhmillä. Ei ole mitään maahanmuuttajien tai maahanmuuttajaryhmien ja globalistien salaista juonta väestön vaihtamiseksi. Todennäköisesti samat tekijät, jotka vähentävät kantaväestön syntyvyyttä vähentävät myös ulkomaalaistaustaisten. Ilmiön syistä saamme toivottavasti joskus laadukasta ja kattavaa tietoa.

Lopuksi

Hindunationalistit puhuvat väestönvaihdosta lähes identtiseen sävyyn suomalaisen ääri- ja laitaoikeiston kanssa, tuoden toki siihen oman paikallisen korostuksensa. Intialainen väestönvaihtoteoria ei kestä päivänvaloa, kun tarkastellaan väestömääriä ja syntyvyyslukuja. Tämän saattoi fiksumpi toki jo aavistaa etukäteenkin.

Piakkoin näemme, miten suomalainen äärioikeisto alkaa myös täällä puhua rakkausjihadista. Onkin ihme, ettei se ole vielä rantautunut.

Heikki Ranta

Kirjoitusten aiheet laidasta laitaan, joskin painotus erityisesti vanhoillisten tahojen moraalipaniikkien käsittelyssä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu