Missä pankkiunioni?

Suomen talouskasvu on heikkoa, se tiedetään. Ensi vuodelle ennustetaan reilun yhden prosentin talouskasvua, jos kaikki menee hyvin. Euroopassa on suurin piirtein sama tilanne. Talouskasvu, jos sitä on, matelee kaikissa Euroopan maissa hieman nollan yläpuolella. Tilanne on kaiken lisäksi rakenteellinen: miten muuten voitaisiin selittää, että sama on jatkunut jo vuosikymmenen, jos ei vuosikymmeniä?

Euroopalla on suuria potentiaaleja, kuten sanotaan. Täällä on sanan- ja mielipiteen vapaus, perinteet liiketoiminnan harjoittamisesta, arvostusta koulutusta kohtaan ja niin edelleen. Mikä siis mättää? Miksi tämä kaikki ei konkretisoidu taloudelliseksi toimeliaisuudeksi ja sitä kautta esimerkiksi työksi yksilöille?

Euroopan alueella kansalaiset kyllä liikkuvat enemmän kuin koskaan. Myös valtioiden välillä on paljon vuoropuhelua ja yhteistoimintaa nykypäivänä Euroopassa. Oma syyttävä sormeni osoittaakin yrityksiin, jotka eivät laajene Euroopassa. Yritysten, joista pankit ovat yksi merkittävä esimerkki, toimitusjohtajien melkein ainoa tehtävä on laajentaa yritysten liiketoimintaa.

Eurooppalainen pankki-integraatio tarjoaisi suuria mahdollisuuksia. Etelä-Euroopassa instituutioilla ja jopa yksityisillä kansalaisilla on käytettävissään vuosisatoja kertyneitä pääomia. Suomessa, joka kuuluu samaan eurovaluuttaan Etelä-Euroopan maiden kanssa, taas on inhimillistä pääomaa ja koulutettu väestö. Nämä kaksi tahoa pitäisi pystyä yhdistämään, mutta eurooppalaisten pankkien toimitusjohtajat eivät toteuta tehtäväänsä, kärjistävästi ilmaistuna. Pankkien tulisi luoda Eurooppaan pankkiunioni, joka allokoisi varoja Euroopan sisällä rahoituksen omistajilta rahoituksen ottajille raha- ja pankkiteorian mukaisesti. Varallisuuden haltijat, tässä tapauksessa vaikkapa espanjalaiset instituutiot, saisivat toiminnasta pääomalleen tuottoa, ja lainanottajat, jotka tässä tapauksessa voisivat olla suomalaisia tekoälyinnovoijia, saisivat mahdollisuuden kasvattaa liiketoimintaansa isommaksi.

Tilanne kuitenkin on, että eurooppalaiset yritys- ja pankinjohtajat hakevat kasvua, jos sitä hakevat, Euroopan ulkopuolelta. Suomalaisille yrityksille on luonnollista hakea kasvua vaikkapa Venäjältä. Samaten Espanjassa, jossa itse olen työskennellyt, suuryritykset katsovat Latinalaiseen Amerikkaan, kun ne etsivät kasvun mahdollisuuksia. En väitä, että tämä olisi väärin. Kysyn vain, että eikö paljon loogisempi ja lyhyempi reitti olisi kasvaa Euroopan sisällä, jossa aikaeroja ei käytännössä ole ja jossa on käytössä sama valuutta?

Väittäisin myös, että kyseessä on Euroopan ainoa vaihtoehto edetä. Se on sitä paitsi se reitti, jonka eurooppalaiset poliittiset johtajat ovat valinneet. Mielestäni voidaan alkaa heittää ilmoille kysymys, jota en haluaisi kysyä: mitä teemme Euroopan Unionissa, jos eurooppalaista pankkiunionia ei saada aikaan?

On toki selvää, että pankit eivät laajene Euroopassa toksisten yrityskulttuurien ja perinteiden takia. Kun johtoporras keskittyy, kuin apinajohtajat, oman rintansa paukuttamiseen ja loppuhenkilöstö kuukausiraportointiin, yrityskulttuurista muodostuu toksinen, jossa uuden luomiseen ei mahdu tilaa. Tämä on suuri sääli, koska pankkiunioni loisi yhteisen pääomamarkkinan, mikä lopulta toisi hyvinvointia koko yrityssektorille ja lopulta kaikille kansalaisille.

Markkinalla on nähtävissä joitakin positiivisia signaaleita, kun esimerkiksi italialainen Unicredit yrittää ostaa konkurssikypsän saksalaispankin Commerzbankin hallinnan. Tilanne pankkiunionin suhteen on kriittinen, mutta se on mahdollista toteuttaa. Nyt vain tätä on jo odoteltu kauan. Joidenkin mielestä liian kauan.