Helsingin yliopiston kiusaamiskohussa on mennyt puurot ja vellit sekaisin

Viestinnän opiskeleminen Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa on ollut monella tapaa antoisaa. Sisäinen viestinnänopiskelijani pakottaa minut toteamaan heti tähän tekstin alkuun, että organisaatioiden viestinnällä on merkitystä.

Moni muu tuntuu olevan samaa mieltä. Viimeisen parin viikon aikana häsä #viestintäon on imuroinut Twitterissä puoleensa useita alan ammattilaisia, jotka ovat kertoneet viestinnän merkittävyydestä, tärkeydestä ja kertakaikkisesta mahtavuudesta. Kamppiksen trendaavuuteen on vaikuttanut pääaineeni ja koulutusohjelmani ympärillä käyty keskustelu, johon liittyy viestinnän opiskelijoiden kiusaamisen ja vähättely.

Asiaa kommentoi myös viestinnän professori Anu Kantola Helsingin sanomien kolumnissaan (2.11.2021). Kantola syyttää kiusaamisesta erityisesti ihmisiä jakavia leirejä, joiden sisältä on helppoa mitätöidä ja vähätellä muita. Leiriytyminen on Kantolan mukaan ”oikotie siihen, että voi tuntea itseä vahvaksi tai ylipäätään joksikin.”

Kiusaaminen on vakava asia. Siihen on onneksi reagoitu, josta iso kiitos erittäin nohevalle opiskelijayhteisölle sekä asian piirissä vaikuttaneille lehtoreille, professoreille ja muulle henkilökunnalle.

Aiheen käsittelyssä, #viestintäon- kamppiksessa ja ikävä kyllä myös Kantolan kolumnissa menee kuitenkin puurot ja vellit pahasti sekaisin. Ongelma on kiusaamisen yhdistäminen viestinnän merkityksellisyyteen.

Kantola toteaa heti kolumnin alussa, että ”viestintä on pitkään ollut yksi yliopiston suosituimpia ja parhaiten pärjänneitä aloja.” Mainitaan sijoittuminen Shanghai- rankingissa, mainitaan tutkimusalat, mainitaan tämänhetkiset tutkimuskohteet, kuten koronaviruskriisin viestintä. Hän myös toteaa kiusaamista tapahtuneen ”alan saavutuksista ja menestyksestä huolimatta”.

Minun kuuluisi varmaan viestinnän opiskelijana innostua viestinnän merkityksen alleviivaamisesta, varsinkin kun päälle lyödään makeutusaineeksi muutama päivitys #viestintäon- kamppiksesta.

Viestinnän merkitystä ei kuitenkaan pidä sekoittaa koulu- tai työpaikkakiusaamiseen. Olen viestinnän pääaineopiskelijana erittäin pettynyt siihen, että kuinka erityisesti viestinnän ammattilaiset ovat aihetta käsitelleet. Kiusaaminen näyttää kantoraketilta, jolla yritetään perustella sitä, että kuinka tärkeää viestintä on organisaatioiden toimivuudelle. Viestijät itse alkavat muistuttaa leiriä, jolla suojataan uhattua identiteettiä.

Ammatillinen ylpeys on hyvä ja tärkeä asia, mutta kiusaamistapauksessa se nostetaan esiin täysin väärässä paikassa. Mielestäni on erityisen ikävää, että Kantola, joka on yksi alan merkittävimpiä auktoriteetteja Suomessa, sekoittaa keskenään viestinnän merkityksen ja kiusaamisen.

Kun aloitin opiskeluni kolmisen vuotta sitten Valtiotieteellisessä tiedekunnassa, niin tiedekunnan esittelyssä eteemme lyötiin hakuvuotemme pääsykoetilastot. Niistä näki pelkällä otsaluulla, ettei Politiikan ja viestinnän kandiohjelmaan kävellä kuin talliin. Koulupaikan eteen on tehty duunia.

Vaarana on kuitenkin se, että yliopisto-opiskelijoiden erityisyyttä ja merkittävyyttä alleviivataan epäterveellä tavalla. Kun opettavat auktoriteetit alleviivaavat oman alansa tai opiskelijakuntansa erinomaisuutta, niin meillä on kasassa kaikki rakennusaineet elitistiselle kuplalle.

Elitistinen kupla on aivan erityisen vaarallinen leiriytymisen alatyyppi, joka ajaa eri alojen opiskelijoita todella ikävään ryhmäkäyttäytymiseen. Ja alleviivatessaan pääaineen menestystä viestinnän leiri vastaa elitismiin elitismillä. Tästä kehästä ei seuraa mitään hyvää.

Viestintä on merkityksellistä, mutta niin on moni muukin asia. Eikä oman alan korostamiseen liittyviä latteuksia kuuluisi missään nimessä sekoittaa yhteen kiusaamiseen tai syrjintään liittyvien ongelmien kanssa, olkoon kyse mistä oppiaineesta, koulutusohjelmasta, koulusta tai työstä tahansa. Kiusaaminen ei lopu sillä, että alleviivataan omaa erinomaisuutta.

Kaikki voimat ja myötätunto niille ihmisille, jotka ovat kokeneet kiusaamista. Toivon myös erityistä harkintaa opettaville auktoriteeteille, sillä he ovat malleja opiskelijoille.

+16
heikkiherlin
Helsinki

Minussa kohtaavat newyorkilainen elokuvatuottajan koulutus valtiotieteiden ylioppilaaseen paljasjalkaisen stadilaisen kehossa, joka viihtyy yllättävän paljon myös Töölön ulkopuolella. Kiinnostusteni spektrissä väreilevät monet aiheet aina viestinnästä teknologiaan, valtiotieteisiin sekä media- ja viihdeteollisuuteen.

Olen kirjoittanut isästäni Niklas Herlinistä kirjan nimeltä Tuollapäin on highway (2020).

Omistan Uutta Suomea julkaisevaa Alma Mediaa sijoitusyhtiö Mariatorpin kautta.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu