Jim pukkaa simpukkaa

Kuinka ymmärtää taloutta? Tieteelläkö? – Mutta kun siellä ovat juuri ne parhaiten maksetut tietäjät nyt säheltämässä. Ammattimaisuus heillä heijastuu lähinnä siinä, etteivät näytä pelkäävänsä.

Ja kun pelonaiheet eivät jää talouteen. – Isot herrat miettivät, kuinka hallita esimerkiksi perussuomalaisuuden hyökyä?!

Systeemit ovat päässeet jotenkin irti. Katastrofia aistien etsitään epätoivoisesti viisastenkiveä, yritetään ymmärtää sitä yhtä perimmäistä syytä, joka Pandoran lippaan on avannut. Mutta kun syy ei kai sitten kuitenkaan tainnut olla sen yhden Lehman Brothersin. – Tai edes Timo Soinin.

Turvallisuutta kaivaten rakennetaan palomuureja patoamaan paha maailma ulkopuolelle. EU:lle ollaan valmiita uhraaamaan kuin Moolokille, tarvitsemmehan välttämättä ruoriin jonkun vahvan ja viisaan toimijan, liikkumattoman liikuttajan.

Mutta kun ei se auta.

Isaac Newton sanoi aikanaan, että ”tunnen olevani kuin meren rannalla leikkivä poika, joka silloin tällöin saa huvia löytäessään tavallista sileämmän kiven tai kauniimman kotilon totuuden suuren meren levittäytyessä tutkimattomana edessäni”.

Tämä (tekonöyrä!) asenne kuvastaa ongelmaa, jota olemme kohtaamassa: kuinka vaikeaa on ajatella uudella tavalla. Tarkoitan sitä, että vaikka Newton kuinkakin seisoi jättiläisten olkapäillä, hänkään ei kyennyt näkemään kartesiolaisen paradigman taakse.

Länsimaisessa tieteessä (ja ajattelussa ylipäänsä) korostetaan yksilösubjekteja: on oltava joku subjekti, joka laittaa liikkeelle objektin. Ja on oltava subjekti, joka tarkkailee tätä objektia. – Ihminen on tässä mielessä edelleen oman maailmankaikkeutensa keskus, luullen individualistisessa hybriksessään olevansa keskeinenkin toimija.

Ymmärtääksemme monimutkaisia järjestelmiä, meidän on jatkettava kopernikaanista vallankumousta. Systeemien toiminta ei perustu yksilöihin, tai mihinkään yksittäisiin toimijoihin, vaan pinnan alla velloviin kokonaisvaltaisiin dynamiikkoihin. – Mutta emme voi vielä ymmärtää, millaista on post-karteesinen ajattelu (aivan kuin emme tänään voi ymmärtää pre-karteesista ajattelua).

Ei riitä, että tämä poika siellä rannalla ”nostaa katseensa”; meillä ei ole silmiä kaiken olennaisen näkemiseen. – Olemme ennemminkin kuin se kotilo siellä rannalla, kokonaisvaltaisesti eläen sen meren armoilla. Meidän ikiaikainen haasteemme on säilyä elossa suurissakin katastrofeissa: Jos Jim kyllästyttyään heittää meidät mereen, miten selviämme?

– Ja koko ajan otamme vastaan satunnaista kohinaa, muunnamme sitä – mutta vaikka kuinka yrittäisimme sitä peitellä, ulkopuoliset kuulevat meissä meren kohinan. :o)