… Darüber muss man schweigen

Jyrki Kataisen vaatimus on: vaietkaa. – Kuitenkin puhe (tai kirjoitus) on vain julkituotua ajattelua. Eikö nyt saa enää ajatella? – Vai riittääkö se että jättää sanomatta … mutta sehän on vain vilpillisyyttä jos vielä peittelet ajatuksiasi, sehän tekee teostasi vielä raskauttavamman; olethan jo syyllistynyt orwellimaiseen ajatusrikokseen.

Uusin itsesensuurin, ajattelun käpertämisen vaatimus meille tulee siltä, joka blogistanin pelisäännöt määrää.

Kataisen sanoin jokin on niin ”käsittämätöntä”. Ehkä tämä on otettava konkreettisesti: ehkä hän ei tosiaan käsitä. Kulunuttakin herjaa käyttäen … niin, matikannumero kutonen kertoo aika paljon kyvystä abstraktiin ja rivienväliseen ajatteluun. Tällöin oma ajattelu on sidottu kiinteisiin annettuihin kehyksiin, jonkinlaiseen ”rajoitemalliin”; kaikki kehysten ulkopuolelle astuminen pudottaa ulos mallista. Ei kai silloin voi olla muuta kuin tyytyväinen kun joku pankkimies tai vastaava (sivistyneeksi todistettu tietenkin) tarkkaan sanoo kuinka asiat pitää tehdä. Tällainen henkilö on otollinen totalitarismin (mukaanlukien taloustotalitarismi) sanansaattaja.

 

Nyt ollaan laatimassa ”oikean ajattelun” pelisääntöjä. Mikä on ”hyvä”, se jumitetaan formaatteihin … takana taas valtakunnansyyttäjä Mika Illmanin käden jälki.

Ludwig Wittgensteinia mukaillen, kaikkia formalismeja parhaimmillaankin (jos ne ovat loogisia) voidaan käyttää vain tautologioiden pyörittelemiseen. Mitä tarkemmin sääntöjä viritetään kuvaamaan jotakin ideaalimaailmaa, sitä tarkemmin vapausasteet karsitaan vähän kerrassaan – kunnes ainoat vapaudet ovat pelkkää kohinaa, eivätkä mahdollista kytkentää todellisuuteen. Puheesta tulee smalltalkia, on saavutettu ”sivistys”. – Kun ennen oltiin ylpeitä että suomen kielessä jokaisella ilmaisulla on merkitystä!

No sellaisia kaikki rakenteet ovat, jäykkiä, määritelmän mukaan. Ja kybernetisoituminen lopulta vääjäämättä jäykistää kaikki systeemit. Ja elämä yrittää paeta kuolemaa, henkinenkin elämä, ja häviää aina lopulta.

Salakavalinta on että käsitteet ovat kielellisten rakenteiden ”kytkennät”, kiintopisteet todellisuuteen. Kuka pääsee määrittelemään nämä kiintopisteet määrittelee myös todellisuuden tulkinnan, ja vastaansaanomattomatkin rakenteet voivat muuttua absurdeiksi. Siihen asentoon ne rakenteet paikalleen sitten jämähtävät, ja seurauksena on ”maailma sanojen vankina”. – Tämä rasismi nyt esimerkiksi näyttää olevan uuskielen sanana todella käyttökelpoinen maailman muokkaaja.

Ja yritäpä vaikka keskustella suomenruotsalaisen kanssa – heille kun muiden näkemä ”apartheid” on pelkkä ”perusoikeus”. Kunkin relativistinen maailma on sisäisesti ristiriidaton, mutta vuoropuhelun yrityskin tulkitaan vastapuolella välttämättä vihapuheeksi.

Sivistyneistöä voisi kuitenkin varoittaa, että valtaapitävät ovat AINA olleet tyytyväisiä lakeihinsa, kaikki on viimeisen päälle oikein … ja kapina on AINA mieletön. Vasta jälkikäteen historioitsijat näkevät, etteivät käytännöt vastanneet oikeutta eivätkä totuutta – ja ”vastavaikutus oli vääjäämätön”.

 

Huumori yrittää nytkyttää vakiintuneita rakenteita tarjoamalla uusia näkökulmia. Niin, huumori yrittää etsiä rakenteiden heikkoja kohtia, ja vaihtoehtoja. Siksihän se on totalitaarisissa yhteiskunnissa niin kiellettyä.

Ja elävissä yhteiskunnissa niin välttämätöntä. 

 

heikkihyotyniemi

Heikki, versio 2: Suvaitsevampi, viisaampi ... ainakin vähän vanhempi ja paljon reikäpäisempi. -- Niinpä on vaatteet kuin aatteetkin: sinisiä, ja löysiä. Jo ennen sitä menneisyyden Sinistä tulevaisuutta.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu