Snellmanin päivän kunniaksi vielä

Suomalaisuuden päivän juhlistamiseksi bogistanissa näköjään kysytään ”Onko kysesssä kansallisuus, ominaisuus, rotu vai pelkkä kupla?” – Ja aika moni tuntuu olevan yhtä ihmeissään.  Ohhoh.

Ongelma on suunnilleen sama kuin eräässä lastenkirjassa, jossa yritettiin määritellä mikä on lintu. Onko lentotaito se avain? – Ei, onhan olemassa lentokyvyttömiä lintuja ja toisaalta on lentokykyisiä nisäkkäitä ja itikoita. Kaikkiin määrittely-yrityksiin löytyi poikkeus. Johtopäätöksenä siinä sitten lopulta annettiin sellainen totuus kuin että ”linnulla on sulat”. – Tuohan on suunnilleen kuin sanottaisiin että suomalainen on se jolla on Suomen passi … Äärimmäisen formaali määritelmä, joka tyystin hukkaa sen jujun. Sinänsä kai ”tosi”.

 

Ei ole syytä tarkastella näkyviä rajoitteita, tiukkoja määritelmiä, vaan vapauksia. Tarkastellaan neokyberneettistä lajikäsitettä (tai yleensä kategoriakäsitettä), ja otetaan (taas) esimerkiksi jänis.

Missä ovat jäniksen ”reunat”? – Jos tarkastellaan yhtä ainoaa jänistä, ei ”jänismäisyyden” ikuinen olemus pysy siinä kauaakaan: ilman lajitovereita se kuolee aikanaan sukupuuttoon. Eikä kokonainen jänispopulaatiokaan riitä: ilman ravintoa kaikki kuolevat. Emme voi irrottaa jänistä ekosysteemistään ellemme halua tappaa sitä. – Ja silti jäniksen käsite ON mielekäs.

Vähän samaa on vanhassa itämaisessa ajatuskokeessa: ”ennen zen-prosessia puut ja vuoret ovat erillisiä. Zen-prosessin aikana ne sekoittuvat. Mutta zen-prosessin jälkeen puut ovat jälleen puita ja vuoret ovat vuoria”.

 

Tämä silmillä näkyvä ei ole se perimmäisin todellisuus. Jos katsotaan vain hetkellistä tilannetta, nähdään vain satunnaisten realisaatioiden kaaos, täynnä poikkeustapauksia. Täytyy osata katsoa ajan yli, aika-akseli pois abstrahoiden: tällöin dynaamiset hahmot paljastuvat. Vain dynaamiset attraktorit ovat säilyneet yli aikojen, koska niissä on relevanssia; ne kertovat maailman todellisen rakenteen.

Kaikkien elävien ilmiöiden määrittely – niiden tutkimisesta puhumattakaan – on samalla tavoin haastavaa, koska ne ovat tällaisia dynaamisia, herakleitosmaisen virtauksen hahmoja: yksittäisinä ja hetkellisinä ne särkyvät tieteellisen tarkastelun alla. Vain yli ajan emergoituvina ne osoittautuvat vahvoiksi.

Suomalaisuus on myös elävä kokonaisuus. Se on säilynyt jo tuhansia vuosia, ja sillä on mahdollisuus säilyä vielä tuhansia vuosia ellei sitä erehdytä rikkomaan. Jänismäisyyttä ylläpitävät geenit ovat kuitenkin kertaluokkaa kestävämpiä kuin suomalaisuutta ylläpitävät meemit. – Tästä päästäänkin takaisin snellmannilaiseen kansallisuusajatteluun: suomen kieli on kansakuntaa koossa pitävä voima. On erilaisia intressitahoja, jotka tämän haluaisivat kiistää, ja silloin joudutaankin hyllyvälle perustalle.

 

Sivistyneistöltä voisi kysyä: kuvitteletko olevasi ensisijaisesti yksilö? – Kun kuitenkin älykkyytesikin on yhteisöltä peritty. Ilman muilta opittua kieltä ajattelu ei ole mahdollista: ilman muita ihmisiä mielesi ei olisi alkuunkaan kehittynyt.

Lähtökohtaisesti kulttuurin rajat ovat ihmisen rajat. Tokihan ihmisen pitää rajojaan laajentaa – mutta nämä ovat lähtökohdat, ne synnyt.

 

heikkihyotyniemi

Heikki, versio 2: Suvaitsevampi, viisaampi ... ainakin vähän vanhempi ja paljon reikäpäisempi. Niin on vaatteet kuin aatteetkin: sinisiä, ja löysiä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu