Petustakin pullaa

Päivän Helsingin Sanomissa (paperiversiossa) maalaillaan Suomeen ”puunjalostuksen Piilaaksoa”. Voisi kehittää vaikka älypaperia, jolla muropakettien kylkiin saisi pelejä. Hip hei!

Esimerkkinä huimaavista näköaloista annettiin se, että puukomposiitista voisi tulla kipsin korvike. Haasteitakin on:

”Sen pitäisi olla ominaisuuksiltaan ylivoimainen kipsiin verrattuna. Lääkäreiden pitää tykästyä siihen. Hinnan on oltava kilpailukykyinen. Tai sitten pitäisi tulla jokin säädös, joka tekee siitä houkuttelevan. Jos esimerkiksi kipsi todettaisiin myrkylliseksi …”

Mutta kun kipsi on ominaisuuksiltaan ylivoimainen. Lääkärit tykkäävät siitä. Sen halvempaa ei ole. Ja sen turvallisuutta on testattu jo muutama tuhat vuotta. – Älkää viitsikö pellepelottomat, tuollaiset jutut vain ärsyttävät. Näin kansalaisena huolestuttaisi vähemmän, jos visioinneissa olisi tolkku mukana.

Ongelma on, että mitä vain puusta tehdäänkin, eukalyptuksesta sen voi tehdä halvemmalla. Eikä kaikkia suomalaisia voi ideointihommiin laittaa. Ja anteeksi paljastus: huippututkimuskin Suomessa on varsin keskinkertaista.

Ei kaikkea kannattaisi laittaa samaan globalisaation ja markkinaehtoisuuden koriin, vaikka siihen kuinka uskottaisiinkin rakennettaessa uutta upeaa tulevaisuutta. Mikään ei muutu yhtäkkisesti – eikä panostuksista huolimatta muutu ollenkaan, jos alla ei ole jonkinlaista luontaista nostetta tai dynaamista attraktoria. Kaikki nykyinen hypettäminen näyttää pelkältä oudolta viivytystaistelulta – jonka aikana yhä elävät vanhat monadit päästetään kuolemaan.

Meillä on valmiina synnyt aivan toisenlaiseen menestymiseen ja omanarvontuntoon. Suomessa on aina arvostettu kädentaitoa, ja siinä on oltu hyviä. Mutta nykyisin huonekalupuu viedään Tanskaan jatkojalostettavaksi.

Milloin todellista osaamista on ruvettu ylenkatsomaan? Kun ei ole kysyntää, korkeatasoisten täyspuisten huonekalujen sijaan on tarjolla vain kertakäyttöistä (ruotsalaista) lastulevyp*skaa. Suomalaiset pitäisi uudestaan opettaa arvostamaan ja vaatimaan laatua. Pitäisi julkaista tutkimuksia siitä, kuinka surkeita lastulevyhuonekalut todella ovat. Kyllä, ”kaikkihan sen tietävät” muutenkin, mutta virallinen totuus ei tätä tunnusta.

Nykyisin liiaksi mietitään itsellemme hienoja ”menestyksen ekolokeroita”, valmiita muotteja joihin sovittautua. Kuitenkin elävät ekolokerot emergoituvat alhaalta, automaattisesti. Ei tarvitse edes kilpailla, olla paras muiden määrittelemässä kisassa; kunhan on suvereeni omalla osaamisalallaan, työ itsessään luo kysynnän ja pitää yhteiskunnalliset enformaatiopumput pyörimässä. Tällaisen dynamiikan rinnalla kaikkinainen huuhaasählääminen on pelkkää kohinaa.

Kyse on vähän sama kuin siinä designissa. Sinun on löydettävä oma ainutlaatuinen vapautesi ja pidettävä siitä itsetietoisesti kiinni; se on omalaatuisuutesi joka sinusta tekee kiinnostavan.