Mietteitä päättäjäispäivänä
Kahlil Gibranin Profeetta sanoo että lapset ovat nuolia jotka lentävät vapauteen, tulevaisuuteen. Vanhemmilla ei sinne ole pääsyä. – Ja totta puhuen ne jotka edes yrittävät näyttävät aika säälittäviltä.
Mutta miten se nuoli lentäisi pitkälle? – Tästä päästäänkin Herakleitokseen, joka puhui jousen (ja lyyran) sisäisestä, dynaamisesta jännityksestä. Ilman jännitteitä ei soi eikä singahda.
Niinpä, häpeää nieleskellen on kai lupa itselleen sanoa: vanhemmat ovat se kunniakas jousi joka sen jännityksen aiheuttaa. Omat vapaudet on loppuun tiristetty ja joustot ovat jo säätyneet rajoitteiksi – onkin helpottavaa nähdä, että pakoonkin voi päästä. Vaikka se ei itselle olekaan mahdollista.
Vaan sama tragedia se on kaikilla: vapaudet muuttuvat rajoitteiksi ennen kuin aavistaakaan. Tähän on lapsenkin syytä sopeutua.
Ne jotka tiiveimmin ovat reaalimaailman kanssa tekemisissä, he sen tietävät. Minulla jäi aikanaan mieleen, kuinka päiväkodissa sanottiin, että heillä on tavoitteena kasvattaa lapsille siivet ja juuret. Mahdollisuus irtiottoon – mutta ei sittenkään. Kiinni (yhtenäis)kulttuuriin ja halu irti siitä. Ikuinen ristiriitojen tasapaino, kasvualusta omalle persoonalle.
Ei leijakaan lennä ellei joku pidä sitä kiinni maassa.
Älykkäiden ihmisten pitäisi hankkia lapsia. Ei niinkään siksi että tulisi älykkäitä lapsia – ennemminkin siksi, että vanhemmista voisi tulla viisaita.
Mikään ei ole kasvattavampaa itselle kuin nähdä lapsessaan samat omat vapautensa synnyssään – nekin, jotka itsessään on onnistunut piilottamaan, ja jotka vain alitajunnassa enää kummittelevat. Kaikki vapaudet eivät todellakaan ole vahvuuksia.
Katkerinta on nähdä kuinka syklit toistuvat, kun lapsilta vapauksia karsiessasi teet juuri sitä mitä isässäsi inhosit. Tämä elämän kierto pakottaa näkemään raadolliset tosiasiat. Tätä se elämä on, epätäydellisyydessään, sitä se on aina ollut.
Kun ei sitä pakoonkaan pääse, sitä on puolustettava. On uskallettava sitoutua. Silloin tietää olevansa lopullisesti kiinni jossakin. Ja se on ihan hyvä tunne.
– Tähän loppuun vielä ajatelma gurulta …
Entäpä jos kaikki onkin hyvin yksinkertaista? Amiksista valmistudutaan johonkin ammattiin. Lukioissa suoritetaan päättötutkinto, joka kertoo ns. yleissivistyksestä ja antaa pohjaa jatko-opinnoille.
Ilmoita asiaton viesti
Niinhän se taloususkonto vakuuttaa: riittää, että olet hyvä kuluttaja ja äänestät Kokoomusta, siinä on elämäntehtäväsi?
Pelkäänpä että koskaan maailmanhistoriassa ei TIETOA ole ollut yhtä paljon ja YMMÄRRYSTÄ yhtä vähän.
Ilmoita asiaton viesti
Heikki:
En ymmärtänyt kommenttejasi.
Miten Kokoomuksen äänestäminen liitty aiheeseen?
Eikö juuri ns. yleissivistävä lukio ja amiksen yleissivistävät aineet tuo ymmärrystä oppilaille? Tietoa saa hankittua aina, mutta sen hankintakeinot pitää opettaa koulussa.
Ilmoita asiaton viesti
No se Kokoomus-heitto nyt oli pelkkä piikki ”sivistyneille”. – Mutta tosissaan, kyllä se lukionkin tarjoama kirjatieto on pelkkää pintasivistystä ylioppilaskirjoituksia varten; se on omiaan juuri kasvattamaan kuvitelmaa ”ymmärtämisestä” vaikka totuus on toinen.
Ensimmäinen harjoitus olisi ruveta näkemään asiat pintahahmojen sijaan alati muuttuvina dynaamisina attraktoreina, näkymättömien voimien tasapainoina. Mutta varsinainen testi on mielen eheys: ymmärtää oma sisäinen maailmansa eikä pelkästään ulkopuolinen ”reaalimaailma”. Ja tätä voi oppia vain koulun ulkopuolella, kosketuksessa ympäristöön, ja se edellyttää nöyrää mieltä.
Äärimmilleen yksinkertaistaen asioita, voitaisiin ehkä määritellä jonkinlainen ”ymmärryksen hierarkia” (minkäänlaista ”kontinuumihypoteesia” ei uskalla tehdä eli tasoja voi olla lisää); olkoon aiheena vaikka toisen tavoittaminen:
1. Data = irtotieto (pelkistetysti … vaikkapa puhelinnumero)
2. Informaatio = tietorakenne (koko rivi puhelinluettelosta)
3. Tietämys = soveltava knowhow (kuinka puhelinta käytetään)
4. Funktion hallinta (kuinka toinen ihminen oikeasti tavoitetaan)
5. Kytkeytyminen (mitä juttelet niin että teillä synkkaa!)
Ilmoita asiaton viesti
””Mutta varsinainen testi on mielen eheys: ymmärtää oma sisäinen maailmansa eikä pelkästään ulkopuolinen ”reaalimaailma”. Ja tätä voi oppia vain koulun ulkopuolella, kosketuksessa ympäristöön, ja se edellyttää nöyrää mieltä””
Upeasti sanottu Heikki! Kunpa tuonkin olennaisen asian, eli ”nöyrän mielen”, mahdollisimman moni meistä myös pystyisi omassa elämässään toteuttamaan.
Ilmoita asiaton viesti
Kasvattavaa on opetella ymmärtämään itseään.
Helpointa se näyttää useimmille olevan muiden kautta.
Ilmoita asiaton viesti
Sitoutuminen onkin usein täysin nykyajan menon vastaista. Se kun tarkoittaa sitä, että siinä joutuu tekemään uhrauksia.
Muistan lukeneeni tekstin, jossa sitoutumista tarkasteltiin peliteorian viitekehyksessä. Esimerkkinä oli laivojen polttaminen takana: Sitoutuminen tarkoittaa sitä, että tuhoat mahdollisuuden palata takaisin.
”Thus the Spanish conqueror Cortez, when landing in Mexico with a small force who had good reason to fear their capacity to repel attack from the far more numerous Aztecs, removed the risk that his troops might think their way into a retreat by burning the ships on which they had landed.”
Ei olisi irrallaan todellisuudesta nähdä nykymaailman kasvattia pitämässä Cortezia ääliönä. Kuka nyt pakoreittinsä polttaa?
Ajattelen kuitenkin lasten hankkimista sitoutumisena. Olen sitoutunut vanhemmuuteen, sitoutunut ottamaan vastaan kaiken sen, mikä sen mukana tulee. Jotkin laivat paloivat sen mukana ja edessä avautuvassa matkassa saattaa olla suuriakin vaikeuksia – jopa vihollisia. Enkä puhu mistään ulkoisista vihollisista.
Ilmoita asiaton viesti
Nykyinen ihanne, ”ikuinen nuoruus”, on melkoinen onnen este. Kun ”ei saa jämähtää”, ei ole mitään perustaa ponnistaa eteenpäin. Sitten kuitenkin lopulta joutuu ihmettelemään että mihin se nuoruus meni … helpompaa olisi jos sen aikuisuuden alun voisi määrittää päivämäärän tarkkuudella!
– Silloin on vanha kun viisastelu maistuu näin makealta.
Ilmoita asiaton viesti
Minusta joissain yhteyksissä ihan käytännölliset kategoriat saavat muissa yhteyksissä helposti tarpeettomia piirteitä. Nuoruus, keski-ikä, vanhuus jne. Hirveästi uskomuksia ja keskiarvoistuksia.
Totuus näyttäisi olevan se, että ne uskomukset ovat aina jostain muualta ja saattavat toimia rajoittavina tekijöinä. Ei kukaan varmasti olisi 60-luvulla uskonut, että jopa huippu-urheilijoilla keski-ikä näyttäisi nousevan hirveää kyytiä nykymaailmassa. Nuoruuden pitkittyminen ei ole pelkkä harhakuva ja ajan ilmiö, vaan koko ajan enemmän todellisuutta.
On vaan jotenkin hupaisalla tavalla inhimillistä, että se ilmenee kaikkein merkityksettömmissä ja pinnallisimmissa asioissa sen sijaan, että se ilmenisi siinä, että ihmiset pyrkisivät aidosti kehittymään ja tekemään asioita sen kanssa. Yhteiskuntakin laahaa perässä.
Ilmoita asiaton viesti