Näytösoikeudenkäynti

Jos on aikaa ja rahaa, näkyviä muutoksia voi maailmassa saada aikaan pienillä vaivihkaisilla sysäyksillä kun niitä vain johdonmukaisesti jatketaan. – Tähän liittyen, otetaan esimerkki epäilyksen synnystä.

 

Muistan, kuinka suuri paniikki oli aikoinaan ”ruotsittajien” piirissä, kun verkkokeskustelut tulivat: enää ei voinut kansalaiskeskustelua kahlita mahtikäskyllä. Epätoivotusta ”vihapuheesta” ja pakkoruotsikritiikistä oli tulossa hyväksyttyä.

Muistan, kuinka suomenruotsalaiset tunsivat itsensä ”uhatuksi kansanryhmäksi”. Joku vertasi itseään juutalaisiin, pelättiin odotettavissa olevia kansanmurhia (siis oikeesti).

Muistan, kuinka perustettiin kaikenlaisia ajatushautomoita, ”tankesmedjoja”, miettimään vastaiskuja. Kehitettiin kaikenlaisia korkean profiilin hankkeita kuten ”Svenska nu”, mutta asioita alettiin ajaa myös matalalla profiililla.

Muistan, kuinka suomenruotsalainen Mika Illman kirjoitti tilaustyönä väitöskirjan aiheesta ”Hets mot folkgrupp”, jossa vihapuhe määriteltiin: rangaistavaa ei ole kansanryhmien arvottava vertaileminen (freudenthalilainen rasismi), mutta rangaistavaa on suuttumuksen herättäminen (esimerkiksi etuoikeuksien julkituonti).

Muistan, kuinka Mika Illman nimitettiin valtakunnansyyttäjäksi pikapikaa väittelynsä jälkeen; ilmeisesti hänellä oli oikea tausta, oikeat mielipiteet ja vankat tukijat (mm. Tarja Halonen).

Muistan, kuinka Jussi Halla-aho kirjoitti ”Täkyjä Illmanin Mikalle”, jonka ainoana tavoitteena oli kyseenalaistaa suvaitsevaisuuskeskustelun kaksoisstandardi.

Muistan, kuinka Halla-ahon oikeudenkäynnissä oli voimakkaasti nähtävissä taustalla Mika Illmanin peukalon jälki (Johan Bäckman: ”… kuin koko oikeudenkäynnin pääasia olisi ollut Illmanin arvovalta”).

Nyt sitten Jussi Halla-ahosta on tehty rasistin prototyyppi korkeimman oikeusasteen toimesta; hänen uskottavuutensa on tuhottu, hänelle ei voida antaa yhteiskunnallisia luottamustehtäviä; kyseessä on poliittinen kuolemantuomio. – Ja nyt alkaa vyörytys.

 

Vai että oikein ”korkein oikeus” … ylevää on niin kuin jokin ”ihanin totuus” … samaan joukkoon taitaisi kyllä kuulua myös ”pyhin yksinkertaisuus”. – On ikävää, kun syntyy epäilys. Oikeuslaitoksella on agenda.

 

Kiusallinen muisti. Yksittäisistä tapahtumista muodostuu jatkumo … ja lopulta kaikki loksahtaa kohdalleen. Yksikäsitteistä totuutta ei ole, mutta relevantit mallit emergoituvat.

Miksi epäilen tuomioistuimen päätöstä poliittisesti värittyneeksi? – Jussi Halla-aho sanoo, että ”tuomio on vain muutaman tuomarin mielipide” … tuohan kuulostaa luuserin repliikiltä, mutta ei välttämättä ole kaukana siitä ”totuudesta”: muistellaanpa vaikka ”nuivaa kielipoliittista manifestia”. Voisin kuvitella että sillä manifestilla on astuttu isoille varpaille.

Niinpä: yleensä kabineteissa pysyttelevä Illman on omiensa joukossa Hufvudstadsbladetissa todennut, että korkeimmassa oikeusasteessa on nyt vedetty raja sille, missä määrin vallanpitäjiä saa provosoida:

– Det är bra att lagtolkarna nu har fått ett prejudikat. Högsta domstolen har dragit en gräns som anger hur långt den som kritiserar makthavare har rätt att provocera och överdriva, säger Illman.

Keitäpä ovat nämä ”makthavaret”? – Jotenkin tuntuu, että ne somalit ja muslimit ovat nyt vain pelinappuloita isommassa pelissä.

 

heikkihyotyniemi

Heikki, versio 2: Suvaitsevampi, viisaampi ... ainakin vähän vanhempi ja paljon reikäpäisempi. Niin on vaatteet kuin aatteetkin: sinisiä, ja löysiä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu