Profeetta omassa ajassaan

Nyt on sitten ”äärioikeisto” iskenyt meitä vastaan, täällä Jyväskylässä. Media tämän tietenkin valppaasti uutisoi – se kun on sellainen helpoimman tason pintailmiö jonka kautta voi yhteiskunnan tilaa raportoida myyvästi. Asia vaaditaan yksimielisesti tuomittavaksi … ilman että ilmiötä edes yritettäisiin ensin ymmärtää. – Ovatkohan vastakkain sittenkin olleet (viimeisimpien tietojen mukaan) kansallisten sosialistien ja internationaalisosialistien järjestyskaartit?

Blogistanissa Seppo Oikkosen kirjoituksen selvänäköisyys hätkähdyttää: hetkeksi maailma muuttuu läpinäkyväksi. Ne jotka odottavat, että joskus tulevaisuudessa joku kirjoittaa näkemyksellisen yhteenvedon nykyajasta, Väinö Linnan tapaan – teidän kannattaa ottaa esimakua tulevasta tässä Oikkosen blogissa. Se on sellainen teksti joka kannattaa lukea niin monta kertaa että sen ymmärtää; jo yhdessä päivässä blogin sisältö on ehtinyt osoittautua kestävämmäksi kuin moni ministeritason ulostulo. 

Ikävää ettei hänen blogiinsa voinut eilen vastata … kommentoinnin pakko kiehui itselläni yli. Yritänkin seuraavassa tiivistää ja tulkita hänen kirjoitustaan omien mallirakennelmieni näkökulmasta. 

 

Se, mitä Oikkonen muistaa aina korostaa, on se, että suomalaiset on historiallisesti alistettu kansa. Suomalaisten vuosisataiseen alamaisasenteeseen liittyy jonkinlainen ”riistan vaisto”, yliherkkyys, säikkyys, reaktiivisuus, (liian) nopea reagointi; pärjäämisen ehtona on ollut selkäytimeen iskostunut ”taistele tai pakene” -refleksi, jolloin tarjolla on aina vain kaksi äärimmäistä vaihtoehtoa. Tietoisen ajattelun tasolle tämä heijastuu taipumuksena hahmottaa maailma äärimmäisinä vastakkainasetteluina, sen sijaan että se nähtäisiin jatkumoina (vapausasteina). Eheämpi maailmankuva varmaankin edellyttäisi vuosisataista sisäisen rauhan aikaa, jolloin olisi aikaa oppia tasapuolisesti punniskelemaan vaihtoehtoja. – Niin, yllä mainittuun Väinö Linnaan liittyen, kukapa ei ymmärtäisi maailmaa myös punaisten silmin katsottuaan Timo Koivusalon Täällä Pohjantähden alla -tulkinnan. 

Neokyberneettisessä kehyksesssä voitaisiin asia ilmaista niin, että kaikki systeemit, siinä vaiheessa kun ne ovat vasta muotoutumassa, ovat muutaman hallitsevan vapausasteen dominoimia. Kaikki poikkeamat projisoidaan tässä vaiheessa näille akseleille. Vasta aikansa kypsyttyään systeemit optimoituessaan ”ekvalisoituvat”, eli niiden ominaisuuksia alkavat tasapainoisesti luonnehtia muutkin vapausasteet. Vasta vähitellen yhteiskunnastakin muotoutuu ”monimuuttujainen”, jolloin se on robusti yksiulotteisia häiriöitä vastaan. 

Toinen asia, mitä Oikkonen aina toistaa, on se, että ihminen on lajityypillisesti sosiaalinen olento. Ihmisen on pakko löytää oma yhteisönsä. Kun ne väärin ajattelevat, vihapuhetta levittävät, on (kuvaannollisesti) ajettu yhteisön ulkopuolelle, heidän on asemoitava itsensä uudelleen. Miten erotetaan ”me” ja ”muut”? – Tähän on sitten tarjolla se kehittymättömän yhteisön valmis kaksinapainen kategorisointi: nykypäivässä valinta on tehtävä ”äärioikeiston” ja ”äärivasemmiston” välillä. Tosin tilanne on siinä mielessä epäsymmetrinen, että vasemmiston puolella on tarjolla valmiit hyväksytyt yhteisöt (kommunistis-pohjaiset poliittiset liikkeet), kun taas äärioikeiston puolella se yhteisö pitää itselleen kuvitella (Breivikin tapaan). Ja tilannehan on hyväksyttävyyden osalta yhtä lailla epäsymmetrinen tarkasteltaessa uudempaa jakoa ”suvakkien” ja ”persujen” välillä. Joka tapauksessa äärisuuntien välinen riitely on kuin yhteenkasvaneen avioparin keskinäistä kinastelua. – Vain sosiaalipolitiikalla voidaan yhteiskuntaa eheyttää ja lieventää vastakkainasettelujen kaikupohjaa. 

Neokyberneettinen tulkinta tukee taas Oikkosen näkemyksiä; tästä perspektiivistä asioita tarkasteltaessa ei kyse kuitenkaan ole pelkästään siitä, että kapinasta olisi vietävä terä sosiaalipoliittisella varautumisella. Ennemminkin pitäisi mahdollistaa näkyvyys yhteiskunnassa myös rakentavalla tavalla. Elämänvoima (enformaatio) on koko kulttuurisen kukoistuksen elinehto, ja sille olisi viisasta tarjota purkautumisteitä sen sijaan että se synnyssään nitistettäisiin. Median (itse)sensuuri vihapuheen (vastakkaisten näkemysten) suhteen tänä päivänä tekee yhteiskunnasta täysin jäykän, reagoimattoman. Näkyväksi pääseminen (olemassaolo) edellyttäisi yksilöltä yhä tiukempaa kytkeytymistä (tai yhä voimakkaampia impulsseja); tänä päivänä se helpoin tapa päästä näkyväksi onkin heittäytyminen sellaiseen ennalta-annettuun ”helpon näkyvyyden” kategoriaan, jota media aktiivisesti seuraa. 

 

PS. Olen subjektiivisen äärettömästi kiitollinen Sepolle: ehkä hän esti yhden kapinan, hän kun osoitti minut näkyväksi siinä maailmassa mikä (minulle) kai eniten merkitsee …! 

Minun ei tarvitse tehdä kapinaa senkään vuoksi että … päällä näyttää olevan jo (henkinen) sisällissota. Taas sitten jälkikäteen päättäjät tulevat miettimään asialle sopivaa nimeä – omaa osuuttaan kokonaisuuteen koskaan ymmärtämättä.

heikkihyotyniemi

Heikki, versio 2: Suvaitsevampi, viisaampi ... ainakin vähän vanhempi ja paljon reikäpäisempi. -- Niinpä on vaatteet kuin aatteetkin: sinisiä, ja löysiä. Jo ennen sitä menneisyyden Sinistä tulevaisuutta.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu