Mietipä entäs jos

Viime päivinä on kovasti kiistelty Päivi Räsäsen puheista. Räsänen toimii arvojensa mukaan (sitä voisi muuten suositella muillekin poliitikoille). Miltei yksimielisen julkisen tuomion mukaan laki on kuitenkin ehdoitta asetettava omantunnon yläpuolelle … tässähän on kohta koko kansa valmiina keskitysleirin vartijoiksi? 

Kaikesta vapauden ja individualismin ylistyksestä huolimatta elämme melkoisessa ajatustotalitarismissa, jossa millään ajattelun tasolla ”ei ole vaihtoehtoja”. Silti uskonnollisuus on nyky-yhteiskunnassakin osoittautunut yllättävän sitkeäksi meemiksi kaikesta tarjolla olevasta järjestä huolimatta. Voiko se olla pelkkää systeemien hitautta … vai onko takana pakko olla muutakin … jonkinlaista attraktoria? 

Entä jos heräisimme tästä karteesisesta unesta? – Olen alkanut pohtia elämän ilmiöitä elämänvoiman näkökulmasta (tai teknisemmin voidaan puhua enformaatiosta, energeettisestä informaatiosta). Kyse on melkein kuin lämpöopin yleistyksestä: pohjimmiltaan tällainenkin energia on vain värinää, mutta liikkeen koordinoituessa alkaa ilmetä jonkinlaista virtausta. Näin edeten paljastuu jonkinlainen duaalimaailma, Liisan ihmemaa – löytyy toisenlainen todellisuus ja toiset totuudet, joiden olemassaolo ei perustukaan käsiteverkoston kiinteyteen, vaan kaikki asiat pohjautuvat stabiileihin attraktoreihin, herakleitosmaisiin sisäsyntyisten merkitysten pyörteisiin. 

Tämä kaikki toimii myös mielen maailmassa. Järjen ja käsitteellisen ajattelun takana mieltä hallitsee bergsonilainen vaisto ja intuitio. Ongelma on, ettei tällaista tajunnan pohjavirtaa voi käsitellä järjen työkaluilla. Niinpä vitalistit ovat aina hävinneet väittelynsä rationalisteja vastaan – mitä muuta voisi olettaakaan, kun annetaan vastustajan valita aseet. 

Kuitenkin järjen rakennelmat osoittautuvat (paradoksaalisesti) väistämättä järjettömiksi riittävän suuriksi kasvettuaan. Sen sijaan vitalistisella maailmankuvalla on mahdollisuus olla eheä: pyörteetöntä virtausta ei voi olla elleivät asiat ole holistisesti kohdallaan. Tällaisessa maailmassa esitettävät kysymykset ovat erilaisia: esimerkiksi, mitä tapahtuu kun kaikki elämänvoiman virtaus yhtyy valtavaksi kaikenkattavaksi vuoksi, hegeliläiseksi universaaliksi tietoisuudeksi? 

Intuition maailmassa analogioilla on suuri voima: ne voivat auttaa läpäisemään tajunnanvirran patoutumat. – Niin, missäpä onkaan puhuttu Elämän Vedestä, ja sen Väylästä, ja Totuudesta ja Elämästä? Ja minkä opin ytimessä on yhteys, jopa ykseys, jonkinlainen yhteistahto, jonka kaiken voi tajuta vain intuitiivisesti, välähdyksenomaisesti? – Eikä kannata nauraa, nämä ovat kuitenkin ihmiskunnan historian viisaimpien ajattelijoiden kiteytyksiä. Jotkut pystyvät luottamaan vaistoonsa,toisille hellittäminen järjestä on ”vaikeampaaa kuin kamelille päästä neulansilmän läpi”. 

Ei pidä takertua pyhien tarinoiden järjenvastaisiin yksityiskohtiin: kun uskonoppineet pohtivat mysteerejään, kyseessä on ehkä eräänlainen zen-prosessi. Järjen tuottamat ristiriidat pakottavat löytämään pakotien käsitehäkistä; ajattelun totaalinen kyseenalaistaminen edellyttää aina jonkinlaisen kriisin, vanhojen totuuksien umpikujan, jonka jälkeen vasta kierkegaardilainen ”uskonhyppy” tuntemattomaan on mahdollinen. 

 – Vaihtoehtoja ajattelulle siis aina on. Onkin kiusallista seurata nykyajan positivistien pöyhkeyttä: esimerkiksi Kari Enqvist on kirjoittanut pilkkakirjan ”Uskomaton matka uskovien maailmaan” (WSOY 2012) aiheesta, jota (omien sanojensa mukaan) hän itse ei ymmärrä. 

Tunnen useampia tasapainoisia, onnellisia, kokonaisvaltaisesti eheitä uskossa eläviä älykkäitä ihmisiä. Erilaiset ajattelutavat kai voivat elää sopusoinnussa saman mielen sisässä. Ehkäpä tarvitaankin vaiston vuorovaikutusta, että järjen tuottamille käsitehäkkyröille löydetään merkitys; ja ehkä vaisto voi sitoa tällaiset relativistiset rakennelmat absoluuttisiksi – jolloin löydetään jotain kestävää, perusvarmuus, jolta on mahdollista ponnistaa omien vapauksien suuntaan. 

– Ei, itse en ole uskossa. Olen vakaumuksellinen Järjen edustaja. Mutta ei kai se voi olla este tosiasioiden kiihkottomalle tunnustamiselle.