Yhteiskuntafermentaatio

1900-luvun alussa oli suomalaisen taiteen kultakausi; ikävä kyllä kansalaissota tuhosi ylevät illuusiot. Vuoteen 1944 saakka suomalaisuus kuitenkin vielä ”ryntäsi ja voitti”, mutta tuolloin lyötiin lopullisesti luu kurkkuun. Fyysisen ”kantapään” ja ”kyynärpään” amputoinnin lisäksi Suomelle tehtiin sotien jälkeen henkinen lobotomia: piti olla hissukseen, kaikki suomalaisuusajattelu olisi ollut ”fasismia” ja myöhemmin se oli ”rasismia”. Ylpeys juurittiin ja elämänvoima näivetettiin, maailma sementoitiin yhä vain tiukkenevalla lainsäädännöllä, tai vähintään ”sivistyneellä” itsesensuurilla. Yhteiskunnassa mikään ei liikahda, kun kaikki on sidottu relevanssista irronneiden poliittisten ”tosiasioiden” verkkoon. Kun kramppiin jäykistyneellä yhteiskuntaruumiilla ei ole omaa draivia, ympäristö ottaa ohjat: maailma alkaa potkia, ja kaikki alkaa tuntua mielettömältä. 

Tulkoon kirjatuksi (liittyen vellovaan kuumaan puheenaiheeseen) oma eriävä mielipiteeni, epätoivoinen elämänvoiman roihahdus, pakoyritys rajoitteiden häkistä, vaikkapa seuraavassa muodossa: riesaruotsi huishuis helvettiin, kerrassaan pois ilman mitään hyväveli-kompensaatioita … mutta eipä ei, ei se niin mene, pakkoruotsikin on vain oire suuremmista kasautuneista rakenteista; regeneraatio olisi välttämätön, mutta sellaista ei tule ilman täydellistä romahdusta.

Voimme verrata Suomen tilannetta Viron vastaavaan. Silloin kun Suomessa 1980-luvun lopussa ”järkevästi” vain hyssyteltiin, Virossa kuohui intuitio ja villi vaisto. Niin, he tekivät sen mahdottoman, ja samalla vauhdilla porhalsivat kurjuudesta Suomen ohi. Heillä on edelleen patoutunutta elämänvoimaa, draivia ja hullua uskoa, omanarvontuntoa, sekä selvä suunta edessään; ja he ihmettelevät suomalaisia – ja nauravat. 

Entiset isät – tätä en haluaisi sanoa, ja te ette haluaisi kuulla. Jos Neuvostoliiton olisi aikanaan annettu miehittää Suomi, ja Suomi olisi sittemmin itsenäistynyt Viron rinnalla, Itä- ja Pohjois-Suomen elinehdot (Karjala ja Petsamo) kuuluisivat nyt Suomeen; maalla ei olisi velkaa ja talous olisi terve ilman että elinvoima ulosmittautuisi erilaisiin jäykistyneisiin verkostoihin; yhteiskunta olisi eheämpi, kun onnenonkijat olisivat (Pohjan sodan tyyliin) karanneet Ruotsiin tai ties jonnekin; niin, eikä olisi pakkoruotsia – eikä Ahvenanmaan erikoisasemasta kukaan puhuisi mitään. 

Järjen käytössä on se paradoksi että se on liian helppoa. Kun kaikki on järkevää ja mitattavaa, kaikelle voidaan myös määritellä kustannus, jolloin optimoituessaan järjenkäyttö muuttuu rahan logiikaksi. Ymmärrys muuttuu pelkäksi järjeksi ja arvot muuttuvat pelkiksi hinnoiksi. – Tarkastellaan konkreettista (kärjistettyä) esimerkkiä siitä kuinka luontaista ”yhteiskunnallisen elämänvoiman” virtausta on Suomessa onnistuttu muuttamaan rahan logiikalla. 

Kun (ilmeisestikin) eräs edunvalvontaryhmä on päässyt suoraan sanelemaan yhteiskunnallista päätöksentekoa, kun konkurssitilaa lähentelevä mahtipuolue on kytketty säätiörahan sydänkeuhkokoneeseen, terveen elämänvoiman sijaan yhteiskuntaruumiin suonissa on alkanut virrata marinointineste, ”ilmainen raha”. Tämän mahdollistamana, yhteiskunnallista tasapainoa on vääristetty ja jännitteitä kasvatettu tekemällä tietynlaiset valinnat muita houkuttelevammiksi. 

Jos monimutkainen todellisuus projisoidaan vain parin muuttujan avaruuteen, yksilöiden käyttäytymiselle yhteiskunnassa saadaan käyttökelpoinen analogia tarkastelemalla lämmön käyttäytymistä nesteessä: alun perin voidaan olettaa kaiken perustuvan satunnaiseen ns. Brownin liikkeeseen; ”lämpöpaine” kuitenkin muuttaa tämän johdonmukaiseksi diffuusiovirtaukseksi; mutta paineen (gradienttipakotteen) ylittäessä tietyn kynnysarvon alkaa emergoitua itseorganisoituneita virtausrakenteita, konvektiosoluja (Bénard cell), joissa tehonvirtaus on huomattavan nopeaa. Monimutkaisissa systeemeissä ”enformaatiopumput” ilmenevät juuri tällaisina kiertovirtauksina. 

Yhteiskunnallista elämänvoimaa (enformaatiota) vastaa inhimillinen aktiivisuus ja toimintatarmo. Kun kunnianhimoisille ja eteenpäinpyrkiville ihmisille on edullista ruveta (ainakin muodollisesti) ruotsinkielisiksi, kun lapset kannattaa laittaa ruotsinkieliseen kouluun, on (kuulemma) nyt käynnistynyt uudenlainen voimakas konvektiovirtaus (entisen vaivihkaisen diffuusion sijaan). Kynnysarvo on ylitetty. Luokkayhteiskuntaa kohti vievän yhteiskunnallisen syklin täydellistää se, että takaisinkierrätys on myös järjestetty: vankeinhoitolaitos on ainoa valtionhallinnon sektori, joka on yksinomaan suomenkielinen, vankilassa jokaisen on ruvettava puhumaan suomea!

Kun pysähtyneessä (kuolioon ajautuneessa?) yhteiskuntaelimistössä alkaa ilmetä kokonaisuuden kannalta kielteisiä ja hajottavia prosesseja, voitaisiin ehkä puhua yhteiskunnallisesta mätänemisprosessista. – Toisaalta, koska uudet syklit ja ja niihin liittyvät rakenteet ovat suuressa määrin ennalta suunniteltuja, voitaisiin uusien funktioiden implementointeja luonnehtia myös jonkinlaisiksi yhteiskunnalle tehdyiksi kirurgisiksi operaatioiksi. Tällaisten operaatioiden ja ”kauneusleikkausten” jälkeen yhteiskuntaruumis alkaa näyttää perin toisenlaiselta … niin, kyllähän hengityskin voidaan järjestää tapahtuvaksi vaikka peräaukon kautta … 

Kaikki vain alkaa haista paskalle.