Tuleepa kerran olemaan …
Kaikki katoaa – kaikki paitsi tarinat. Ja suomalaisuus on erityinen tarinoiden kulttuuri. Mutta tarinan täytyy olla hyvä, jollakin tapaa koskettava, jotta se käynnistäisi mielen prosessit, jotta se mielessä heräisi eloon. Tarinat joissa on ”heimon henki”, toistuvat hieman eri muodoissa yhä uudestaan.
Niinkö taas? – Tehdäänpä tästäkin tarina, tulevaisuuden olipa kerran.
Globalisoituneessa maailmassa kaikki kulttuurit samanvaiheistuivat; lisäksi ne olivat tulleet äärimmäisen tehokkaiksi ja niin muodoin äärimmäisen herkiksi. Ensimmäisen kerran ihmiskunnan historiassa korkeakulttuurit romahtivat yhtä aikaa kaikkialla. Sisäinen koheesio oli yhteiskunnista kadonnut, systeemiset konvektiovirtaukset olivat herätteiden yhä voimistuessa muuttuneet kiehunnaksi kaaoksessa. Siinä vaiheessa kun ihmiset eivät miettineet muuta kuin suuhunapantavaa, sivistyksen kuorrutus unohtui nopeasti.
Totta kai jäi olemaan ”luostareita”, saarekkeita, joissa osaamista yritettiin ylläpitää, mutta ”kansa ei enää tiennyt” – ja samoin kuin keskiajalla antiikin saavutukset unohdettiin, nytkin mennyt historia menetti systeemisen merkityksensä, kun ymmärrys ei pulpunnut alhaaltapäin. Miesmuistin ylittävät tarinat alkoivat muuttua myyttisiksi, oudoiksi kertomuksiksi muinaisista ajoista, sankareista ja ihmeteoista.
Kun myllerrysten ajan jälkeen pöly sitten joskus alkoi laskeutua, selviytyjät palasivat perusasioihin. Kaikkien yhteiskunnallisten rakenteiden kadottua ei ollut enää kansanopetusta eikä lukutaitoa, ja suomalaiset alkoivat taas kertoa tarinoita savutuvissaan …
Riittävän kaukana tulevaisuudessa (useamman sadan vuoden kuluttua?) kaikki nykyinen monimutkaisuus on enää mahdotonta ymmärtää, ja kaikki jäljelle jääneet rauniot ja artefaktit – niiden on täytynyt olla jonkinlaisten ylimaallisten jumalolentojen työtä. Ymmärrys menneisyyden mahtavuudesta vastaa aboriginaalien käsitystä jonkinlaisesta uniajasta.
Silloin tullaan kertomaan menneestä jättien ajasta. Titaanit näkymättömin taikavoimin olivat paiskoneet ihmiskohtaloita. Kansanviisaus kertoo, että jättien aikaan oli puhuttu jonkinlaisesta pyhästä ”liike-elämästä” – vitaalinen liike oli kiteytynyt mahtaviin liike-eläimiin, ja ihmiset olivat näiden olioiden tahdottomia orjia.
Maajättiläiset olivat nousseet maasta ja saivat aikaan ne valtavat onkalot joita maaperässä tulee yhä olemaan näkyvissä. Vesi oli pilaantunut, niin pintavesi kuin pohjavesikin. Pelottavimpia olivat ne muutamat pääkallolla merkityt onkalot, joihin ei saanut kajota: kaikki jotka olivat uhmanneet kieltoa, olivat kuolleet muutamassa päivässä ilman näkyvää syytä. Ihmiselämään oli tullut jotain uutta ja uhkaavaa.
Maaemo ei enää ollut ihmisille hyvä, itse maa oli mennyt pahaksi. Kun myyttisen yltäkylläisyyden kulta-ajasta oli jo ammoin siirrytty rauta-aikaan, maajättiläiset olivat toiminnallaan siirtäneet ihmiset ”kiviaikaan”, jolloin maaperässä ei enää ollut rikkauksia. Ponnistelujen ajasta oli siirrytty puutteen aikaan. Tarinat kertovat että noina aikoina alkoi kuin tuhon enteinä maasta kasvaa myös jonkinlaisia laulavia terässieniä, monisatametrisiä helttojaanhuitovia ja tuskaansa ulvovia jättiläisiä …
Kun synty on sama, samanlaiset ilmiasut toistuvat fraktaalisesti eri koko- ja aikaskaaloissa, ja ihmisten mielissä systeemit saavat aina samoja inhimillisiä ominaisuuksia. Samoin ”liike-eläimet” alkavat toistaa kansanperinteestä jo tuttuja tarinoita, siellä on konnia ja sankareita. Nyt yhdistyy Väinämöinen ja Ilmarinen kertomukseen Kullervosta, pelkistyen suullisena perinteenä kulttuuriseen vakiomuottiin. Hamaan tulevaisuuteen tullaan laulamaan antisankaritarinoita Nokiainen-hahmosta, jolta kavalasti ryöstettiin se vaurautta tuonut ”kirjokansi kännykäinen”. – Niin, taas kerran yhteisesti ihmetellään, mikämikä ihmemylly se oli se kännykäinen?
– Aivan turha sanoa ettei Stfphfn Flop ollut Nokiassa myyrä. Siinä kuviossa on liikaa sydämen tykytystä, hätkähdyttäviä yhteensattumia; se on hyvä tarina ja siksi se jää eloon. Ja vielä kun se tarina vahvistaa vanhoja stereotypioita: näinhän tässä pitikin käydä.
Kunnon tarina kirpaisee – painaahan se poltinmerkkinsä kollektiiviseen muistiin.
… Muistan älähtäneeni ENEMMÄN silloin kun kuulin Nokian lähteneen Microsoftin kelkkaan. Sen jälkeen oltiin kaltevalla pinnalla. – Oma muistikuvani jo 1980-luvun Microsoftista ei ole mairitteleva: se oli häikäilemätön firma, joka tuhosi kilpailijansa ja ystävänsä, vilpillä ja vääryydellä. Se oli myös se yritys joka keksi, ettei ohjelmistotuotteiden tarvitse lanseerattaessa olla virheettömiä tai edes toimivia, käyttäjät hoitakoot testauksen, ja näin se toi valuvian koko ohjelmistobisnekseen.
Mihinkäs systeemi synnyistään olisi päässyt?
Ilmoita asiaton viesti
Koska inhoan jälkiviisautta, niin en sano, mitä ajattelin silloin porauslauttamuistion vahingossa tapahtuneen vuotamisen yhteydessä. Luulen, että tiedät.
Ilmoita asiaton viesti
Aika hyvin joku sanoi – oliko se Tervo Uutisvuodossa – että vaikka unohdettaisiin kaikki muut yksityiskohdat, niin mitä on sanottava siitä, että Elop neuvottelee hinnasta myyntipuolella ja maksaa sen hinnan sitten ostajapuolella … on siinä ollut kova tinkiminen!
Ilmoita asiaton viesti
Kaikki tiedämme, ettei enää tuolla johtotasolla tapahdu tuon luokan virhettä kuin vain tahallisesti ja tarkoitushakuisesti.
Ilmoita asiaton viesti
Olipas mainio tarina!
Joskus jopa miettinyt,että montako kertaa tätä on kokeiltu..
Ilmoita asiaton viesti