Hyvä vai paha maailmanpoliisi

Yhdysvaltain Syyrian-iskua odotellessa voimme viettää muistopäivää. Mitäkö päivää nyt 11.9. muistetaan? – Se joka hallitsee mediaa, pääsee päättämään mikä on tärkeää, ja ketkä ovat hyviksiä ja ketkä pahiksia. Omasta puolestani haluan kuitenkin muistuttaa siitä että Chilen presidentti Salvador Allende suistettiin vallasta päivälleen 40 vuotta sitten, 11. syyskuuta 1973, ja valtaan tuli äärimmäisen julma Augusto Pinochetin johtama sotilasjuntta. Uhreja enemmän kuin 4000.

Tuollaistahan sattuu, varsinkin tuolla päin maailmaa – vai mitä. Politiikkahan on pelkkiä tosiasioita ja niiden hallinnointia, ja, ”objektiivisesti ja perspektiivissä”, Salvador Allende oli kai vain epäonnistunut valtionpäämies. – Näin kertoo virallinen historia; mutta asiat saavat uudenlaisen sävytyksen, kun niissä nähdään intohimo, pursuava elämänvoima, ajava hegeliläisen tietoisuuden paine. Nimittäin joku silloin joskus vielä halusi parantaa maailmaa. 

Ajatushistoria korostaa sitä, että asiat täytyy käydä läpi alusta alkain jotta tarpeelliset tajunnanvirtauksen prosessit käynnistyvät: ilman historian taustaa ei nykyilmiöitä voi ymmärtää. Joskus kuitenkin voidaan oikaista, on mahdollista eläytyä vaihtoehtoiseen todellisuuteen suoraan vaistolla. Tällainen esimerkki on mielestäni juuri Chilen vallankaappaus 1973, ja siihen liittyvä kommunismin ja vapaan maailman vastakkainasettelu … 

 

Latinalaisessa Amerikassa ei mitään (edelleenkään) voi ymmärtää ilman Yhdysvaltain vaikutusta: kauppasaarrot yms. ovat näkyvää asioihin puuttumista, mutta merkittävämpi osuus on vaivihkaista ja näkymätöntä (niin, sepä se, se CIA …). Rahoitus yms. tuki mieleisille matalan moraalin kumousliikkeille on johtanut siihen, että banaanivaltiot ovat olleet Yhdysvaltain lyhyessä liekanarussa. Turha kuvitella, että masentavat yksityiskohdat juurikaan ylittäisivät uutiskynnystä. 

Tämän näki chileläinen Pablo Neruda runoilijasielussaan. Hän loi eeppisen runoelmansa ”Suuri laulu” (Canto General) kokonaisen maailman synnystä, sen luonnon suuruudesta ja taantumisesta ihmisen aiheuttamaan surkeuteen. Toinen vasemmalle suuntautunut vitalisti, kreikkalainen säveltäjä Mikis Theodorakis innostui myös asiasta, mutta, kuten Wikipedia lyhyesti toteaa … 

Ensimmäiset laulut Nerudan runokokoelmaan Theodorakis sävelsi Chilen presidentin Salvador Allenden pyynnöstä 1971. Ensimmäinen seitsemän laulun kokonaisuus piti esittää Santiago de Chilen stadionilla 1973, mutta Pinochetin vallankaappaus teki stadionista kuolemanleirin. 

Canto General on häpeämätöntä paatosta tihkuva latinalaisen Amerikan tiivistetty evoluutiotarina: ensin on Muutamia petoja, sitten on ylenpalttista Vehreyttä, mitä seuraa mahtava Lintujen tulo. Kun ihminen ottaa ohjat, kehityksen huipentavat ”banaanikärpästen diktatuurit” osassa La United Fruit Company. Linkitetyissä YouTube-esityksissä on mukana laulujen sanat: tavaa niitä kunnes itket. 

Tarinan täydellistää se, että Pablo Neruda (joka oli vastikään saanut Nobelin kirjallisuuspalkinnon 1971) kuoli runsas viikko vallankaappauksesta kuulemma sydänkohtaukseen. Tai eturauhassyöpään … no kunhan kuoli. Heh. 

 

Nykyisin ollaan (?) jo kovasti tietoisia kommunistisesta ”mädätyksestä”. Kuitenkin näyttää siltä, että yhteiskuntien ”virtausten” kiihtyessä niiden konvektioilmiöt muuttuvat kuonnostaan kiehumiseksi, jolloin systeemin mätäneminen on ylikypsille yhteiskunnille luontainen ilmiö. Vielä onnistuneemmin mädätystä on nimittäin edistänyt Yhdysvallat

Ja Suomikin on nielaissut rahakoukun kuin pahaisin kehitysmaa. Rahavallan käytännöt ovat 1960-luvun jälkeen tulleet hienostuneemmiksi, onhan kaikki muuttunut ”sivistyneemmäksi”. Toivoisin kuitenkin että joku uskaltaisi täälläkin toteuttaa kansallistamisen

 

– Jos olisin ollut 70-luvulla tiedostavassa vaiheessa, olisin siis varmaankin ollut kiihkeä kommunisti (ellen olisi ollut niin kiltti oppilas (mikä nykyisisin kostautuu (!))) … se oli silloinen elämänvoiman konvektiokanava jäykistyvässä yhteiskunnassa. Niin, ja 80-luvulla olisin kai ollut vihertävä (niin kuin olinkin ennen heidän jämähtämistään), ja nyt olen persahtava. – Huh, 1930-luvulla olisin varmaankin ollut intomielinen natsi?  

Ei, kaikkein eniten vastustan auktoriteetteja.

heikkihyotyniemi

Heikki, versio 2: Suvaitsevampi, viisaampi ... ainakin vähän vanhempi ja paljon reikäpäisempi. -- Niinpä on vaatteet kuin aatteetkin: sinisiä, ja löysiä. Jo ennen sitä menneisyyden Sinistä tulevaisuutta.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu