"Oulu on lupa ja velvollisuus puhua"

Ihanko totta? Ihanko totta! — No tähän asti se onkin ollut kiellettyä. Upeastivoinnin illuusiota on suojannut vaikenemisen, kouristuksenomaisen hymyn muuri. Ja nyt jopa Helsingin Sanomien kirjeenvaihturi uudisoi, että "Oulu kertoo Suomesta, joka on kolme vuotta elänyt hiljaista poikkeustilaa". — Edes hetkeksi, ehkä vain yksittäisten uutisanalyysien ajaksi, sumun läpi voi nähdä … jäljellä on vain medialle esitettävä haha-filosofinen Suuri Kysymys: kukahan perkele tätä "hiljaista poikkeustilaa" on ylläpitänyt?

Kaksi vuotta sitten jätin Puheenvuoro-palstan, ja siirryin Vapaavuoron puolelle … lupasin jättää reaalimaailman pohdinnat, keskittyä metafysiikkaan … Vapaavuorossa vallitsee kaikkia kohtaan suvaitsevaisuuden henki, raukean leppeä unohtuneisuuden välinpitämättömyys, ja olenkin sinne hyvin kotiutunut. Kun taas Puheenvuorossa oli tuolloin (?) jatkuva uhkan tuntu: nimettömät ankeuttajat voivat lähettää sinut koska tahansa epämääräiseksi ajaksi Azkabanin banaanisaarelle. Kuvasi katosi, lakkasit olemasta.

 

Sumun saa haihtumaan tuuli, raikas puhuri, myrsky. — Siis yksi kylähulluko sai aikaan perhosefektin, tämän myrskyn? Jääräpäinen sitkeys on saanut kollektiivisen hulluuden muuttumaan päällekaatuvaksi paniikiksi, poliitikkojen nousevassa vaalikuumeessaan jouduttua aivan sekaisin. Iso Paha Susi uhkaa puhaltaa illuusioiden risumajoja kumoon? Populismi jyllää, ja ne Arvot näyttävät olevan aivan yhtä absoluuttisen ehdottomia kuin lehdet tuulessa.

Leveällä lapiolla ollaan taas jakamassa rahaa eri puolille, niin "kotouttamiseen" kuin kriisiapuunkin, ja lakeja ollaan tiukentamassa kohti poliisivaltiota … kun ei prosesseja ymmärretä, pelosta, valvonnan kaikkiallisesta kiristymisestä kärsivät eniten sivulliset, ja veronmaksajat … tätä haluaisi kaikin keinoin välttää. Ettei käy niin kuin lentokentillä: ikuinen "pelon maantiede", luottamuksen puute, kohtuuttomat tarkastukset ja hullut määräykset, tekevät lentomatkustamisesta pientä painajaista.

"Terrorinpelko" … siis kauhun pelko? Jonkinlainen itsensägeneroiva mielen pimeä puoli? Kuulostaa joltakin b-luokan splatter-elokuvalta … mutta me elämme siinä juuri. Kun vilpittömin mielin alan jutella jonkun lapsen kanssa, nykyisin näen kauhun hänen katseessaan … kiitos, vastuuntuntoiset vanhemmat, hyvin olette koulineet lapsenne todellisuuteen! Ette vain tulleet lisänneeksi että ne pyörätuolissa istuvat vammaset on vaarattomia. — Ja … kiitos helvetisti, muslimit.

 

Siis jos "Oulu on lupa puhua" … ja jopa velvollisuus? — Velvollisuudentuntoisena yritän sitten käyttää ymmärrystäni. — Havaintojen kaaos selkiytyy parhaiten ylemmän tason tarkastelussa, systeemisesti. Pyörremyrskylläkin on nimittäin silmä, jossa liike pysähtyy … jos uskaltaa katsoa syöveriin. Tietoisuus kokonaisuudesta ei ole muuttunut mihinkään, ei kymmenessä vuodessa eikä edes tuhannessa: Muhammed on edelleen seuraajilleen erehtymätön, esikuva. Hänen avioliittonsa Aisha-vaimon kanssa "toteutui" tämän ollessa yhdeksänvuotias.

Kyseessä ei ole pahuus, tai rikollisuus. Koraanin mukaan naisilla on pelkkä käyttöarvo, ja lasten raiskaaminen on uskonnon siunaama kulttuurinen traditio. Mikään maallinen tuomio tai länsimainen moraalipöyreksintä ei merkitse mitään, kun toisessa vaakakupissa on ikuinen taivaallinen vapahdus. Ajatella, saada toimia Jumalan Miekkana huonoja naisia rangaistaessa! — Arvaapa kuinka heikäläiset ihmettelevät meikäläisiä homoliittoja … he katsovat meidän olevan kai degeneroituneita, tarvitsemme uutte verta, oikeita miehiä vappauttamaan meidät MeToo-helvetistä! — Niin, oikea monikulturisti ei hyväksy edes universaalia ihmisarvoa: YK:n ihmisoikeuksien julistusta vastaava Kairon julistus asettaa moraalin ylimmäksi ohjenuoraksi sharia-lain.

Mutta ehkä kuitenkin kyseessä on jonkinlainen ylemmyydentunto. Länsimainen arroganssissaan ei voi ymmärtää ryysyläisten ylpeyttä: eivätkö nuo ole kiitollisia? Ei, he ovat oikeutettuja erikoiskohteluun: Koraani asettaa muslimit juutalaisten ja kristittyjen yläpuolelle, oikeutetuiksi keräämään näiltä "veroa". Voidaanko valittaa: eikö "islam" jo sananakin tarkoita alistumista … naiset miehille, miehet Allahille … vääräuskoiset oikeauskoisille? Aito uskontojenvälinen ystävyyskin lienee mahdotonta. Ja tämä ylpeyden synty tulee jatkossakin emergoitumaan aika-ajoin esiin … kolmanteen, neljänteen, viidenteen polveen. 

Samat ilmiöt pulpahtavat pinnalle eri mittakaavoissa, eri aikoina, fraktaalisesti, niin ihmisissä kuin valtioissakin: henkinen sisäänpäinsuuntautunut kilvoittelu muuttui ulkopuolista maailmaa muokkaavaksi "poliittiseksi islamiksi" esimerkiksi ajatollahien Iranissa, talebanien Afganistanissa, Boko Haramin Nigeriassa, Isiksen Syyriassa ja Irakissa … sinänsä hyvin erilaisissa maissa, yhdistävänä tekijänä islaminusko: näissä heiluri on heilahtanut toiseen äärilaitaan länsimaalaistamisyritysten jälkeen.

Miksi uskonto on erityisasemassa? — Jos kulttuuri on mielen "ohjelmisto", sisältäen uudelleenohjelmoitavissa olevia meemejä vastaamassa kysymyksiin tyyppiä "kuka" (ihmisten hierarkiat) tai "mitä" (kulttuuriset artefaktit), ja "miten" (eläminen ja oleminen), uskonto on paljon syvemmällä, jo tajunnan ja kulttuurin synnyssä, kielen ja  myyttien muodostumisen tasolla, sen päälle kaikki rakentuu; se on kuin "käyttöjärjestelmä", joka vastaa oikeasti tärkeisiin kysymyksiin kuten "miksi" (elämän merkitys), ja edelleen "minne" (ikuisuuden lupaus). Mikään koulutus tai kotoutus ei helposti muuta järjestelmän perusasetuksia — "identiteettimuokkaus" on vaikeaa, ja kuulemma kiellettyäkin. 

Eikö kaikki kuitenkin ajan kanssa konvergoi kohti "parempaa ajattelua", meidän ajatteluamme? — Tämä on sovinismia, kuvitelmaa, että tietäisimme mikä on parempaa. Kuitenkin jo ajatus "ihmisten tasa-arvoisuudesta" on luonnonjärjestelmille vieras, dynaamisesti epästabiili, käsittämätön energeettisessä epäideaalisuudessaan: kaikkihan hajautuneissa järjestelmissä perustuu jakaumiin (joista sitten "Maxwellin demonit" alkavat pumpata "energiaa"). Dialektiikoiden poisoppiminen vaatii ihmisiän, ja länsimaisen kulttuuriympäristön läsnäolon, takaisinkytkentöjen jatkuvan korjaamisen … suuret häiriöt romahduttavat kaiken.

Kulttuurisovinisteina meille varmaankin tuntuu vieraalta ajatella islamilaisen korkeakulttuurin kärsivän omanlaistaan kipuilua. Aivan kuten Nietzsche pohti yli-ihmistä ratkaisuna länsimaisen "viimeisen ihmisen" kohtaloon, jonkinlaisen "ylimuslimin" velvollisuus on pyrkimys pois sovinnaisuudesta: hyvä on kärjistymistä, selkeytymistä, erottumista. Niinpä kaikki kotoutuminen, "maan mukaiseksi" tuleminen, on maallistumista; tämän ajattelun kiteytymänä minkään maallisen nostaminen Allahin yläpuolelle on jumalanpilkkaa.

Mikä minä olen tulkitsemaan islamilaisia totuuksia? — Kaikissa ihmisyhteisöissä vallitsevat samat piirteet, ja emergentille systeemitasolle päästään samoin ajattelun työkaluin. Niin kuin nyt pitää nähdä länsimaisen myrskyn läpi, ohi yksittäisten ajatusten kaaoksen, islamin vaikutus tulee nähdä rukousten jollotuksen taakse, dynamiikan attraktoreina. Kaikki moraalipohdinnat ohittaen: kyseessä on esimerkki luonnon monimuotoisuudesta kauneudessaan, omine piirteineen, menestymisen kikkoineen meemien todellisuudessa … ekolokeron löytyminen.

Käytetäänkin puutarha-analogiaa. — Kulttuurien kirjo on kuin elämän hedelmätarha erilaisine puineen ja pensaineen, jokainen kurkottamassa omin ehdoin maasta vapauteen, muita ylemmäs. Tämä on parhaimmanlaatuinen analogia, rinnastaen geeni- ja meemikoodauksen aiheuttamat samantyyppiset käyttäytymiset sfäärien yli. — Ja "hedelmistään puu tunnetaan": varttamalla kitkerä oksa makeaan runkoon, elämä kyllä oppii virtaamaan liitoskohdan yli, mutta saadaan edelleen vain kitkeriä omenoita … tai jopa kranaattiomenoita. — Kun Eevakin Paratiisin Puutarhassa sitten rohkaistui puraisemaan tällaista omenaa, hän huomasi yhtäkkiä olevansa miehen edessä alasti …

Luontokaan ei ole kyennyt ratkaisemaan monikulttuurisuuden ongelmaa: jokaisen puun on seisottava omalla (aidatulla) maapalallaan, annettava sen rakentaa itsenäisesti koko ketju maasta taivaaseen, toteuttaen omaa vapauttaan täysimääräisesti — mitään epifyyttien välistävetoja ei sallita … muuten kuin pienessä määrin, yhä lisäämään monimuotoisuutta, loisetkin kasvattavat luovien ratkaisujen määrää! Kulttuurien kilpailu ei ole lyhytjänteistä pintamuotojen vertailua, vaan pitkällä ajalla toteutunutta robustia kykyä tiristää kulloisestakin ympäristöstä parhaalla tavalla energiaa ja merkityksiä.

Ja se, että ikiaikaiset suomalaiset muslimiyhteisöt, vaikkapa tataarit, otetaan todisteeksi muslimien kyvystä tasapainoon länsimaisessa yhteiskunnassa, on esimerkki systeemitasojen sotkemisesta: liian pienessä yhteisössä systeemi-ilmiöt eivät vielä pääse emergoitumaan (kun "ikuisessa veljeydessä", pölyn laskeuduttua transienttivaiheen" jälkeen, vallitsee taas "rauhan uskonnon" mukainen monikulttuurin korvannut monokulttuuri!). — Niin, Niinistö on oikeassa: ongelmia ilmenee vasta yhteisössä, jolloin imaamit voisivat ottaa vastuun. — Ja Niinistö muuten taisi nähdä uhkat jo kaksi vuotta sitten

 

Erityisen ilahtunut olen siitä, että Helsingin Sanomien ja muiden medioiden ohella, myös "kotifoorumini" Uusi Suomi näyttäisi ottaneen uuden linjan … aiemminhan tiedonvälitystä ja -suodatusta täällä leimasi imelä tahmeus, tarttuminen sokeroituihin "tosiasioihin" ja moraalisiirappiin. Viestinä isovelimäinen ei syytä pelkoon. — Voi vain toivoa, että tämä raikas tuulahdus on "uusi normaali", eikä vain opportunismia, pelkkää tuulten haistelua, hetkellinen kahleiden löystyminen entisten rakenteiden romahdettua?

Kuin vanhat viholliset taistelun vaiettua, voitaisiin istahtaa haarikan ääreen, kuin kunnon sotamies Svejk konsanaan, ja nauraa yhdessä tuolle hulluuden ajalle. — Muistanpa eräänkin moraalipommin räjähdyksen (kuinka pakolaisista ei saa edes tulla mitään negatiivista mieleen, sehän on rasismia), ja kuinka itse, vihellyksestä huolimatta, astuin torvet soiden siihen miinaan … kun itse Seppo Oikkonen lietsoi uhkarohkeuttani (peukuttamalla). Kirjoitin siis: 

Kaiken tarjolla olevan evidenssin perusteella islam degeneroi sekä ihmisen että yhteiskunnan. Näyttää siltä että paras mahdollinen hallintomuoto muslimimaissa on diktatuuri.

Susi ulvoo, koski kuohuu — aamulla auringon kimallus. En voinut enää kirjoittaa kommentteja enkä ylläpitää blogikirjoituksiani, ja jopa kuvani katosi jälkikäteen kaikista kirjoituksistani ja viesteistäni — niin kuin Neuvostoliitossa aikoinaan. Mitään oikeudenkäyntiä ei ollut, puolustautuminen ei ollut mahdollista. Näennäinen yksimielisyys, auvoinen onnen tila vallitsi virtuaalimaailmassa — vain minun kuplassani kuohui, virtuaalisiperiassa.

On sanottu, että EU:n rinnastaminen "euvostoliittoon" on ylilyönti. Mutta ne attraktorit osuvat kyllä taas kohdalleen: mielipiteenmuokkauksineen ja (kansan)komissaareineen nytkin teeskennellään että homma toimii. Alkaa haiskahtaa jopa laajemmalta salaliitolta: onko tämän GCM-sopimuksen tavoitteena väestönvaihto, ja tämän avulla kansallismielisyyden vaimentaminen, niin kuin Neuvostoliitossa aikanaan?

Mutta mörköjen karkottamisessa voimme luottaa vain itseemme, ja toisiimme. Pahinta mitä voidaan tehdä, on luottamuksen rapistaminen suomalaisten välillä, sinisilmäisyyden kadottaminen. — On syytä tehdä kädenojennus vanhan rintamalinjan yli, kuin kansalaissodan jälkeen aikanaan … eihän tiedä vaikka yhtenäisyyttä, sitä talvisodan henkeä, taas tarvittaisiin? — Kuinka syvällä henkisessä kyykyssä ("mitä ne meistä ajattelee") on sellainen, joka pelkää toisia perus-suomalaisia?

 

Disklaimereita. — Eikö tällainen puhe ole rasismia? Ainakin joskus muinoin rasismi oli systeemin sortoa yksilöä kohtaan, sekin geneettisin, ei memeettisin perustein (ihonväri, kallonmuoto, …); nyt taas kyseessä on yksilön piipitys systeemiä vastaan, käänteisestä valta-asemasta, yrittäen murtaa vakiintuneita rakenteita (ja vakiintuneita rakenteita vastaan ne kansalaisoikeustaistelijatkin taistelivat!).

Eikö tässä harrasteta stereotypioita? Mutta menneestä opitut mallit ovat ainoat työkalut tulevaisuuden ennustamiseen. Vaikka "raiskaavat suomalaisetkin", sellaiset sosiaaliset hyväksikäyttöringit ainakin ovat ilmiö, joka Suomeen on tullut maahanmuuttajien mukana. Ja voivathan systeemisetkin käytännöt muuttua … mutta kristinuskon kesyttäminen nykyaikaan sopivaksi kesti sekin satoja vuosia.

 

heikkihyotyniemi

Heikki, versio 2: Suvaitsevampi, viisaampi ... ainakin vähän vanhempi ja paljon reikäpäisempi. -- Niinpä on vaatteet kuin aatteetkin: sinisiä, ja löysiä. Jo ennen sitä menneisyyden Sinistä tulevaisuutta.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu