Sysäys 3: Emergenteistä ominaisuuksista
Matematiikka ajattelun työkaluna on siinä mielessä näppärä, että matematiikan formaalilla koneistolla pyöriteltyjen tulosten tulkinta saattaa johtaa aivan uusiin oivalluksiin.
Matematiikan koneisto mahdollistaa esimerkiksi äärettömyyden käsitteen tehokkaan hyödyntämisen: signaalien konvergoituminen dynaamiseen tasapainoon saattaa muodostaa päältä katsoen näennäisesti vakaita rakenteita, hahmoja, joille voidaan sitten antaa tulkintoja. Filosofisesti asiaa ajatellen tällaisia dynaamisia attraktoreja voidaan Leibnizin hengessä nimittää monadeiksi. Aiemmin mainitut kyberneettisen mallin vapausasteet ovat monadeja: pysähtyneessä maailmassa ne katoaisivat.
Maailma kuitenkin muuttuu koko ajan, ja neokybernetiikka mallittaa näitä variaatioita, hakien alla olevaa pysyvämpää monadirakennetta. Resurssien vaihtelu luo maailmaan struktuurin, koska havaittujen käyttäytymisten yhteisvaihtelut tekevät mahdolliseksi nähdä abstraktien arvojen alla olevan riippuvuussuhderakenteen; tätä rakennetta neokyberneettinen koneisto hyödyntää.
Teoretisointi sikseen. Riittää todeta, että mallin pääkomponenttipohjaisuus mahdollistaa järjestelmän monimuotoisuuden eli diversiteetin (monadit virittävät erilliset ”ekologiset lokerot”), ja sen harvakoodautuneisuus mahdollistaa eräänlaisen monadien välisen työnjaon. Einsteinin ihmettely, että käsittämättömin asia maailmassa on että se on käsitettävissä ei koske pelkkää fysiikkaa vaan kompleksisia järjestelmiä yleensä; neokyberneettisessä kehyksessä tämä voidaan selittää sillä, että kun eri ilmiöt koodautuvat erillisiin monadeihin, järjestelmä on paremmin dekomposoitavissa.
Järjestelmän toimijat – yhteiskunnasta puhuttaessa ihmiset – eivät tiedä tekevänsä hienoa matematiikkaa pyrkiessään kohti tavoitteitaan. Matemaattiset hahmot näkyvät tilastollisesti vasta järjestelmän kokonaisuuden tasolla; ominaisuudet ovat emergenttejä, ne eivät ole havaittavissa (eikä niistä ole edes mielekästä puhua) alemmalla yksittäisen toimijan tasolla.
Esimerkiksi puoluekenttä on puolueiden kannattajien maailmankuvien kyberneettinen malli. Optimitilanteessa puoluekentässä vallitsee siis diversiteetti: ei ole järkevää että kaikki yrittävät olla yleispuolueita, yrittäen miellyttää jokaista äänestäjää. Jos kaikki edustavat vain vapausasteiden keskiarvoa, ajaudutaan kohti vaihtoehdottomuutta, jolloin poliittinen järjestelmä ei kuvaa todellisuutta parhaalla mahdollisella tavalla. Tämä vieraannuttaa ihmiset: järjestelmä ei näytä tarjoavan yhtymäkohtia omaan elämään.
Ehkä yksikin poliittinen häirikkö joka uskaltaa tarjota vaihtoehtoja riittää pakottamaan muutkin terävöittämään kantojaan ja saa näin seisovat vedet liikkeelle?
Yksi ongelma nykyisessä äänestyskäytännössä joka johtaa yllä esitettyyn puoluekentän banalisoitumiseen on se, että ”näytteenotto” on liian karkeaa: äänestyksessä puolueelle voidaan antaa vain joko täysi kannatus tai ei lainkaan kannatusta. On ilmeistä, että se yksi ääni pitäisi voida jakaa osiin; ehkä tulevaisuuden nettiäänestyksissä tämä otetaan huomioon?
Ettet olisi sekoittanut ”modulia” ja ”monadia”?
’Emergenssin’ käsittesikin on metsässä, ainakin ssihen nähden, mitä sem käyttöönottaj John Stuart Mill sillä tarkoitti koskien Francis Baconin titeenfilosofian edelleenkehittelyä.
http://ristokoivula.puheenvuoro.uusisuomi.fi/60032…
http://ristokoivula.puheenvuoro.uusisuomi.fi/59551…
http://ristokoivula.puheenvuoro.uusisuomi.fi/59574…
http://ristokoivula.puheenvuoro.uusisuomi.fi/59573…
http://ristokoivula.puheenvuoro.uusisuomi.fi/59557…
http://ristokoivula.puheenvuoro.uusisuomi.fi/59552…
Kybernetiikassa noiden ontologian käsitteiden nimiä annetaan eri (matemaattisille) ilmiöille ja ne määritellään tapaukohtaisesti, eikä niitä pidä sekoittaa filosofian käsitteiden kanssa. Asiasta keskutelua täällä:
http://ristokoivula.puheenvuoro.uusisuomi.fi/60032…
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos kommentistasi, mukava saada ammattilainen kommentoimaan! – Ei, en ole sekoittanut ”modulia” ja ”monadia” … ellei Leibniz sitten kirjoittanut kirjan ”Modulologia”!
Älä ota pulttia … vaikka kyllä minä tätä kerjäsin, pompin sen verran monilla varpailla. Kyllä, olen insinööri (hmmm … tai ainakin ”elämäntapainsinööri”), ja oppihistorioita olen lukenut ihan vain harrastuspohjalta. Olen käyttänyt käsitteitä melko vapaamielisesti, kun vain niiden konnotaatiot ovat kohdallaan ja ne herättävät oikeanlaisia mielikuvia. Niin, käsitteet ovat myös monadeja jotka asettuvat kohdalleen idea-avaruudessa kun niiden dynaaminen ympäristö (vuorovaikutukset muiden käsitteiden kanssa) on kohdallaan.
– Kaiken kaikkiaan, hienoa että jaksoit kahlata tänne asti … toivon että luet myös seuraavat ”sysäykset”, kyllä tästä vielä kuumempikin väittely saadaan aikaan!
Ilmoita asiaton viesti
Minun näkemykseni karkeasti ottaen on, että kybernetiikka on formaalinen eli matematiikkatiede, joka suhtautuu SYTEEMITEORIAAN kuin geometria suhtautuu fysiikkaan.
Kannattaa kukea sitä Vaparien sivua, koska siellä on asiantuntijoita, yksi 18 vuotta DRR:ssä kybernetiikkaa tutkinut muiden joukossa.
http://www.vapaa-ajattelijat.fi/keskustelu/read.ph…
Nuo systemitasojen muodostumiset, joita kybernetiikkakin mm. mallintaa, voivat edustaa tai olla edustamatta myös emergenttiä muutosta, eli uudenlaisen välttämättömän luonnonlain syntyä kyseisenlaisten oloiden ilmaantuessa maailmaan.
En ole juuri nyt tästä kovin halukas keskustelemaan, koska valmistelen juttua aiheesta ”Emergentti ja dialektinen materialismi”, jossa vertaan John Stuart Millin uusien luonnontieteen löytöjen mukaan päivittämää Francis Baconin filosofiaa (emergenttiä materialismia, ei tekemistä ”Enqvistin_emergenssin” kanssa…) Marxin dialektiseen materialismiin.
Ilmoita asiaton viesti
Risto Koivula:
Tällainen kirjoittaminen on aikas haastavaa, kun jokaisella lukijalla on oma taustansa, joka tietenkin (konstruktivistisessa mielessä) vaikuttaa hänen tulkintoihinsa. – Sinä esimerkiksi otat kiintopisteeksi tuon entisten kommunistimaiden kybernetiikan. Hyvä on, yritän valaista asiaa.
Kybernetiikka on erittäin ”ladattu” sana, siitä on monia tulkintoja alkaen kyborgeista ja kyberavaruudesta. Ja tietylle sukupolvelle (kuten sinulle?) kybernetiikka tuo mieleen kommunistimaat: olihan kybernetiikka marksismi-leninismin ohella kommunismin toinen tukijalka – oppi siitä, kuinka järjestelmiä (kuten yhteiskuntia) ohjataan haluttuun tavoitteeseen.
Kommunistinen kybernetiikka kuitenkin perustui virhetulkinnalle: sehän oli äärimmäisen keskusjohtoista, kun taas oikeassa Herakleitoksen kybernetiikassa ei ole keskitettyä suunnittelua eikä ohjausta. Lännessä noita keskitetyn säädön oppeja nimitetään säätötekniikaksi ja -teoriaksi (control engineering, control theory). Hieno teoriarakennelma sekin, siellä on matematiikka pistetty todelliseen hyötykäyttöön! – ”Oikeanlaista” kybernetiikkaa on lännessä tutkittu (sikäli kun sitä on ollenkaan tutkittu) enemmänkin tekoälytutkimuksen piirissä.
Mainitsemasi systeemiteoria puolestaan alkaa olla niin abstraktia, ettei siellä voi saada aikaan kovin kummallisia: ”Oletetaan systeemi S …”. Vaikka systeemiteoria on olevinaan niin kaikenkattavaa, neokyberneettiset mallit eivät silti oikein mahdu tähänkään kehykseen: kun systeemiteoriassa peruskäsitteitä ovat systeemin rajat ja sen inputit ja outputit, neokybernetiikassa näistäkin joudutaan luopumaan. Systeemi ja sen ympäristö ovat näissä malleissa niin elimellisessä vuorovaikutuksessa, että on vaikea sanoa, mikä on syy ja mikä seuraus kun kaikki vaikuttaa kaikkeen – olenkin käyttänyt termiä ”pankausaalisuus”!
Käytän tässä termiä ”Herakleitoksen kybernetiikka”, vaikka hän ei aikanaan käyttänytkään kybernetiikka-sanaa. Taaskin, konnotaatiot ovat tässä vaan niin oikeat: aporioissaan Herakleitos puhuu vastakkaisista jännityksistä, toisiaan ohjaavista toimijoista, siitä kuinka kaikki muuttuu mutta säilyy kuitenkin niin samana …
Se, että aidossa Herakleitos-tyyppisessä kybernetiikassa hajautetusta, koordinoimattomasta ”agenttien” toiminnasta saattaa syntyä systeemitason (optimaalista) säätöä, niin kuin neokybernetiikassa tapahtuu – mielestäni tämä funktionaalisuuden ilmaantuminen ansaitsee tulla nimitetyksi emergenssiksi.
– Jos teet nettisurffausta, huomaa, että neokybernetiikka-termin käyttäjissäkin on eri koulukuntia!
Ilmoita asiaton viesti
… Koukkuna sinulle vielä heitän (vilkaistuani julkaisuasi), että neokybernetiikan kehyksessä ”emergenssi” on ontologinen JA episteeminen käsite: samat kybernetiikan periaatteet jylläävät sekä fyysisessä että mentaalisessa todellisuudessa!
Jos jaamme samat havainnot kuin luonnonjärjestelmät, mielen ja maailman attraktorit tulevat identtisiksi ja voimme jopa päästä kiinni interobjektiivisuuteen …?!
Ilmoita asiaton viesti
Jännää luettavaa, mutta
entä sitten?
Onko niin, että miinus a menee vasempaan ja plus a oikeaan ja ne kohtaavat jossain? Tämä osoittaa mailmankaikkeuden ”pyöreän” äärettömyyden ainakin kaksiulotteisesti. Nollapisteestä alkaa ja nollapisteeseen loppuu.
Ilmoita asiaton viesti
”Entä sitten?” – Odota vähän, vastahan tässä ollaan perusteissa …
Ilmoita asiaton viesti
Just näin.
Ilmoita asiaton viesti