Sysäys 5: Miksi kaikki monimutkaistuu

Toimijoiden kaksisuuntainen kytkeytyminen ympäristöönsä – systeemi vie ja resurssit vikisevät – synnyttää järjestelmään negatiivisen takaisinkytkentäsilmukan. Kun toimija kuluttaa resurssia, sitä on vähemmän jäljellä muille; tämän takaisinkytkentämekanismin kautta itsenäiset toimijat joutuvat vuorovaikutukseen keskenään. Kuten neokybernetiikan teoria osoittaa, kilpailu resursseista johtaa järjestelmässä itsestabilointiin ja itseorganisoitumiseen.

Koska negatiivinen takaisinkytkentä perustuu muodostettuun resurssien (optimaaliseen) malliin, osoittautuu, että järjestelmä toteuttaa resurssien (optimaalisen) mallipohjaisen säädön. Resurssit siis ajetaan kohti nollatilaa mahdollisimman tehokkaasti! – Tämä antaa mahdollisuuden nähdä kyberneettisten järjestelmien toiminta laajemmassa perspektiivissä.

 

Elollinen ja eloton luonto tuntuvat jotenkin yhteensopimattomila – on ajateltu että samat ajattelun työkalut eivät pure molempiin. Esimerkiksi entropiaperiaate, joka hallitsee kaikkia fysikaalisia järjestelmiä, tuntuu jotenkin sopimattomalta elollisten järjestelmien käsittelyyn. Sen sijaan, että entropia siististi kasvaisi, siis sen sijaan että järjestys johdonmukaisesti vähenisi tai energian laatu heikkenisi entropiaperiaatteen mukaisesti, evoluutio jostakin syystä pyrkii lisäämään järjestystä luonnossa. Sen sijaan että kaikki elämänmuodot taantuisivat takaisin bakteerien tasolle (jotka kuitenkin lisääntyvät elämänmuodoista kaikkein nopeimmin ja sopeutuvat erilaisiin olosuhteisiin kaikkein parhaiten, eli niillä pitäisi olla valintaetu), yhä monimutkaisempia eliöitä kehittyy. Kuinka selittää (tyylikkäästi) tällaiset entropian ”akanvirrat”?

Neokyberneettisten säätöjärjestelmien kehyksessä kaikki loksahtaa kohdalleen. Koska adaptoitunut järjestelmä mahdollisimman tehokkaasti eliminoi ympäristön resurssit ja niiden variaation, ympäristö joutuu lähemmäs ”lämpökuolemaa”. Kun siis tarkastelunäkökulma käännetään, ottaen säätäjä kokonaisuuden ulkopuolelle, huomataan että todellakin kokonaisuudessaan entropia maksimoituu.

Voidaan jopa laajentaa entropiaperiaatteen sovellusaluetta. Sen sijaan, että tarkasteltaisiin vain fysikaalista energiaa, voidaan tarkastella muunkinlaisia resursseja: voidaan puhua informaatiosta tai emergiasta, emergentistä energiasta. Tämän ajattelun mukaan luonnossa onkin kyse emergian maksimaalisesta dispersiosta, eli emergiavarastojen tyhjiinpumppautumisesta.

Neokybernetiikassa abstrahoidaan aika-akseli pois – sen sijaan, että tarkasteltaisiin vain nykyhetkeä, tarkastellaan tilastollisesti koko historiaa, ja tällöin säätäjän rooli voidaan ymmärtää. Kyberneettinen järjestelmä jakaa ympäristön informaation kahteen ”säiliöön”: mallissa on talletettuna se muuttumaton, vakiomääräinen (nollamittainen) informaatio joka vastaa resurssien käyttäytymisen stationaarisia ominaisuuksia; loppu informaatiosta, se mikä jää ympäristöön, on sitten mallintumatonta kohinaa. Yli aika-akselin summattuna kokonaisinformaatio (emergia) on minimissään.

 

Loppukevennyksenä tässä voisi kai todeta että jumala on säätöinsinööri. Hänen käskynsä kaikille eläville (luomilleen työntekijöille taivaallisessa insinööritoimistossa) on ”menkää ja tehkää kaikesta universumissa minun säätöpiirejäni!”

– Voisi kuvitella että tällainen näkökulma oikeuttaisi maksimaalisen luonnonvarojen tuhlauksen. Mutta ei suinkaan: resursseja on syytä säästää kunnes harpataan uudelle tasolle, vielä kehittyneempien säätäjien todellisuuteen (myöhemmin tälle moraalille esitetään hienostuneempia muotoiluja).

 

heikkihyotyniemi

Heikki, versio 2: Suvaitsevampi, viisaampi ... ainakin vähän vanhempi ja paljon reikäpäisempi. Niin on vaatteet kuin aatteetkin: sinisiä, ja löysiä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu