Sysäys 6: Pyramideja ikuisesti

Edellä todettiin, että kyberneettinen järjestelmä voidaan tulkita säätöjärjestelmäksi. Tästä on se etu, että erilaiset säätöteorian tulokset ovat sovellettavissa järjestelmien analyysiin. Edelleen, koska kyberneettinen järjestelmä mukautuu ympäristöönsä, kyseessä on ns. adaptiivinen säätöjärjestelmä.

Adaptiivisen säätäjän idea kuulostaa hyvältä: sellaista ei tarvitse virittää huolellisesti kohteeseensa, niin kuin tavallinen säätäjä, vaan se hoitaa virittämisen itse. Tätä varten se tunnustelee säädettävän järjestelmän dynamiikkaa, ja määrittelee sitten sopivat säätökertoimensa. – Adaptiivisista säätäjistä ei kuitenkaan tullut teollisuudessa koskaan kovin suosittuja, koska niiden toiminta on epäluotettavaa. Ne toimivat aikansa asiallisesti, parantaen säätötulosta, mutta jossakin vaiheessa niiden toiminta tyypillisesti romahtaa: ne sekoavat, ja toiminta muuttuu kaoottiseksi.

Tämä johtuu siitä, että kun säätö on saatu ”täydelliseksi”, säätäjä eliminoi kaikki poikkeamat. Signaaleissa ei ole enää mitään informaatiota mihin voisi perustaa mallin virittämisen, ja säätäjä alkaa harhautua. Kun sitten häiriö joskus tulee, säätö ei enää toimi. Lohtuna on tietenkin se, että kun on ajauduttu kaaokseen, signaaleissa on sitten taas paljon informaatiota, ja malli alkaa uudestaan parantua. Tyypillistä onkin, että adaptiivista säätöjärjestelmää luonnehtivat toisiaan seuraavat järkevän käyttäytymisen jaksot ja sykliset romahdukset.

 

On helppo ymmärtää, että tällainen syklisen käyttäytymisen periaate koskee myös kyberneettisiä säätöjärjestelmiä. Tosin tässä tapauksessa säätäjän rakenne on monimutkaisempi; kun teknisessä algoritmissa järjestelmän räjähdykseen riittää että ”kovarianssimatriisi menee singulaariseksi”, nyt syynä on jossakin muodossa äärimmäinen erikoistuminen. Harvakoodautuminen etenee harvainvallaksi jossa on vain muutama menestyjä. Tämä tilanne on normaalitapauksessa kiistämättömän tehokas, mutta se ei ole enää robusti: järjestelmässä on vähemmän vapausasteita eikä se kykene vastaamaan muutoksiin joustavasti.

Kaikki muut arvot ja vapaudet kuristuvat kun ”keskitytään olennaiseen”. Voittajat imevät itselleen muilta elämänvoiman. Kyberneettisessä järjestelmässä voimat ovat aina tasapainossa, mutta järjestelmän kehittyessä sisäinen ”ristiriitaisuus” lopulta eliminoituu, koska kilpailuun ”tuhlaantuu” emergiaa. Voimien monimuotoinen tasapaino on evolutiivisesti epästabiili.

Evidenssiä esitetylle väitteelle on liiankin paljon. Pankki- ja pörssijärjestemät tunnetusti kulkevat romahdyksesta toiseen; ja kuten jo Oswald Spengler aikanaan päätteli, kullakin ihmiskulttuurilla on kukoistusaikansa, jonka jälkeen ne romahtavat. Yksittäisellä romahduksen laukaisijalla ei ole merkitystä, jos järjestelmä on ajautunut epästabiiliksi. – Mutta länsimainen kulttuuri ei ole välttämättä vielä illassaan, eikä ainakaan suomalainen kulttuuri – nämä ansaitsevat puolustuksensa (tätä puolustusta käsitellään jatkossa). Järjestelmän elinaikaa voidaan pidentää jos siihen saadaan raikasta herätettä.  Tämä heräte tulee aina ympäröivästä todellisuudesta, yksittäisten toimijoiden kautta, ja se edellyttää arvojen regeneraatiota. Ilman tällaista koko pöytä on puhdistettava.

 

Romahdukset ovat siis sisäänrakennettuja systeemeihin, ja tälle on syynsä. Sokea lokaali optimoituminen, jolle kyberneettiset järjestelmät perustuvat, vie kehitystä hallitsemattomasti moneen eri suuntaan; tarvitaan kokeiluja, mutta syöpää vastaan ei voi taistella muuten kuin resetoimalla koko järjestelmä. Luontokin pakottaa omat järjestelmänsä regeneroitumaan: vuodenaikojen vaihtelu tahdistaa romahdukset. Ihmisetkin kuolevat aikanaan: ken vanhana vaappua jaksaiskaan. Kuolema on paha juttu ruumiin elimille, samoin kuin pankin kaatuminen on sen työntekijöille – elämä on täynnä tragedioita.

Parhaimmillaan kärsimys ei ole turhaa: jokin ylemmän tason järjestelmä voi ottaa opikseen ja rakentaa paremman kokonaisuuden valiten vain kokeilujen parhaat puolet. Romahdukset ja niiden tarjoama informaatio on laadullisen evoluution edellytys.

 

Tällainen romahdusten jatkumo on niin olennainen osa kyberneettistä todellisuutta, että sitä käsitellään seuraavassa eri näkökulmista – ensiksi tällaisen ”syöpäsysteemin” omasta näkökulmasta, miksi ”ei ole vaihtoehtoja” (Sysäys 7), seuraavaksi systeemin sisällä olevan yksittäisen toimijan näkökulmasta (Sysäys 8), ja sitten vielä väistyvän ”luuserisysteemin” näkökulmasta (Sysäys 9).

 

heikkihyotyniemi

Heikki, versio 2: Suvaitsevampi, viisaampi ... ainakin vähän vanhempi ja paljon reikäpäisempi. -- Niinpä on vaatteet kuin aatteetkin: sinisiä, ja löysiä. Jo ennen sitä menneisyyden Sinistä tulevaisuutta.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu