Sysäys 9: Kuinka sitten käy kilteille

Maailmassa ei ole tyhjiöitä – jos yksi osasysteemi etenee niin toinen joutuu vastaavasti perääntymään. Millaista on tämä ”de-evoluutio”? – Kaikki luonnollisten järjestelmien kehityskulut ovat ainutkertaisia; ehkä asiaa voidaan kuitenkin valaista ”esimerkkijärjestelmän” avulla.

Suomi näyttäisi olevan esimerkki alistuvuudesta; omia ratkaisuja ei uskalleta tehdä vaan aina pyritään miellyttämään muita (tämä on erikoista, koska ei siitä ole kauaakaan kun Suomi vielä itseensä luottaen sinnikkäästi puolusti omaansa). Valtioiden välisessä hegemoniataistelussa ”reiluutta” ei kuitenkaan nähdä arvona. Esimerkiksi Venäjällä lähinnä ihmetellään, kun ”meillä ei ole mitään vaatimuksia”. Ei selkärangatonta arvosteta; lähinnä kokeillaan, mihin asti se nöyrtyy (vrt. esimerkiksi rekkajonot). Tai otetaan se Itämeren kaasuputken rakentaminen: Suomella ei käytännössä ollut siinäkään mitään ehtoja. Putki sitten vedettiin Suomen rajan pintaan, Viipurin länsipuolelle – mikä tarkoittaa, että koko Karjalan alue tulee tästä lähtien olemaan Venäjälle strateginen avainalue.

Täytyisi rohjeta puolustaa etujaan: kyse on oikeudenmukaisuudesta, kyse on omanarvontunnosta. Päättäjien toimesta meille hoetaan että ”Suomella ei ole mitään hätää”; niin, eihän tällä hetkellä ole ylhäältä päin uhkaa, mutta kun hätä kumpuaakin sisältä.

Olemme yhtä aikaa monien erilaisten dynamiikkojen puristuksessa: Suomessa on havaittavissa hienovaraisempiakin systeemisiä ylivaltapyrkimyksiä.

Me kaikki tiedämme, että suomenkielinen elää onnettomana ja kuolee nuorena (tällaisia tutkimuksia tehdään tiettyjen säätiöiden rahoituksella tietyissä yliopistoissa). Muutama vuosi sitten Yleisradio ihmetteli eräässä ohjelmasarjassaan (”Pakollinen heinäkuu” 2006) onko maailmassa toista maata jonka historian kaikki merkkimiehet ovat kuuluneet vähemmistöön. Olemme ylpeitä kaksikielisestä historiastamme ja identiteetistämme, jopa niin, että suomenkieliset vanhemmat laittavat lapsensa vieraskieliseen kouluun … Mutta hei, nyt pysähdytään miettimään.

Miksi 1800-luvulla taisteltiin niin ankarasti että saatiin lapsille suomenkielinen koulu? Eikö tuolloin ymmärretty ”kielikylvyn” sivistävää vaikutusta? – Niin, jos suomea käytetään vain kotona, se jää helposti jonkinlaiseksi kyökkikieleksi. Vaikka puhuminen sujuisi, kotikieltä ei välttämättä uskalla käyttää virallisemmissa yhteyksissä kun on epävarma termistön suhteen. Omaa elämäänsä rakentaessaan ei pidä joutua miettimään työkaluja (kieltä) jos haluaa luoda taideteoksen! Eikö kukaan tee tällaista pohdintaa? – Kyllä, mutta näiden asioiden miettiminen on keskitetty eräisiin ”ajatushautomoihin”.

Länteen 1983 loikannut KGB-agentti Juri Bezmenov on kertonut kuinka kommunistinen maailmanvalloitus oli määrä toteuttaa. Keskeinen idea oli soluttautuminen avainasemiin, tai lähinnä ”hyödyllisten idioottien” hyväksikäyttö: tavoitteena oli subversio eli ”mädättäminen”. Keskiössä on yhteisön arvojen hämärtäminen, jonka jälkeen arvot on helppo korvata uusilla. Tämä on olennaisesti sama menetelmä kuin mitä siirtomaissa aikanaan sovellettiin: kun ihmiset oppivat häpeämään omaa alkukantaisuuttaan, kulttuuri hävisi nopeasti.

Ja aivan ilmeisesti subversio on käytössä edelleen. Pelon ja häpeän avulla suomalaisiin istutetaan kaksoisidentiteetti: ilman sivistävää ruotsalaisuutta synkkämielinen ugrimörkö järjestäisi Suomessa suunnilleen kansanmurhan.

Kulttuurin on itse synnytettävä vastapainetta. Jokaisen sukupolven on uudestaan löydettävä elämänvoima, muuten monadi pysähtyy. Ylöspäin on ponnisteltava, alas tullaan vauhdilla! Negatiivinen kierre on itseään vahvistava: kuten edellä todettiin, kilpailutilanne on evolutiivisesti epästabiili.

Mutta aina löytyy ekologinen lokero sellaiselle joka taistelee; tällaisen taistelun motivoimiseksi tarvitaan vankat arvot. Mihin tällaiset arvot voi perustaa, onko usko ainoa vaihtoehto? – Ei tarvitse luopua järjestä – riittää arvojen uskottavuus.