Sysäys 13: Yhteisten myyttien luonti

Edellinen Sysäys yritti käynnistää ehkä jo pysähtyneitä monadeja ja saada aikaan ylpeyttä. Yksilön identiteetin täytyy rakentua alhaaltapäin, pienistä siemenistä; mutta kuulemma koskaan ei ole myöhäistä hankkia itselleen onnellinen emergenssi.

Olisiko mahdollista uudelleenkäynnistää koko ymmärrys suomalaisuudesta? Nykyinen kansallinen identiteetti on jotenkin vajaa, se on orjakansan mentaliteetti, josta on kärsitty ja kärsitään edelleen niin suhteissa Tukholmaan, Moskovaan kuin Brysseliinkin. – Kulttuurin identiteetti on tietenkin vielä vähemmän konkreettinen kuin jokin muu nykymaailman abstrakti järjestelmä, koska tämä monadi toteutuu erikseen jokaisen toimijan mielessä; silti se voi olla aivan yhtä latistava. Henkilökohtainen historiakäsitys ei siis ole sidottu todellisuuteen vaan mieleen – sittenpä se lienee joustavasti muutettavissa? – Tai ainakin on oikein että pääsemme itse valitsemaan maailmankuvamme rakennuspalikat.

Alut ovat avainasemassa, niissä ovat koko myöhemmän rakenteen siemenet. Neokybernetiikassa korostetaan emergenssiä, mutta kalevalainen viisaus tietää vielä enemmän: se joka selittää synnyn se hallitsee kokonaisuutta.

Nykyisin suomalaisen sivistyksen syntyä värittää ruotsalainen totuus: kaikkihan ”tietävät”, että sivistys on Suomeen tuotu Ruotsista (mistä meidän on oltava ikuisesti kiitollisia). Olemme jotenkin sieluttomia, suomalaisuuden ydin on ontto, ja siitä on käynnistynyt negatiivinen kierre. Syntysanojen vastakohtana ovat kulttuurin latistussanat: Me emme kyenneet siihen. Tai kuten Axel Olof Freudenthal, RKP:n ”henkinen isä” tämän konkretisoi: ”Suomalaiset eivät olleet voineet, rotunsa jäsenkansaa kun olivat, luoda ennen ruotsalaisten valloitusta mitään omintakeista kulttuuria.” – Niin, ehdoton auktoriteetti ruotsalainen Carl von Linné oli aikanaan tieteellisten rotuoppien alkuunpanija, eikä hänellä ollut suomalaisista mairitteleva käsitys.

 

Onko Suomi sitten syntynyt pelkästä Ruotsin (tai ruotsalaisten) hyväntahtoisuudesta? – No, mielenkiintoisia tosiasioita on valittavaksi asti:

  • Sisu-Radio Ruotsissa kertoi taannoin, että vanhimmissa riimukivissä on suomen kieltä.
  • 1600-luvulle asti historiankirjat kertoivat, että Suomi oli muinainen kuningaskunta.
  • Saagat kertovat, että Suomen kuninkaat perustivat Norjan.

Riippumatta siitä, onko Suomi (tai Kvenland) todellisuudessa ollut muinainen kuningaskunta, historiallinen tosiasia on, että näin uskottiin aiemmin. Kiertävät laulajat kertoivat saagoja hallitsijoille; on varmaa, että nämä eivät sanoneet mitään mitä hallitsija ei halunnut kuulla. Niinpä voidaankin päätellä, että esimerkiksi normannikuningas Vilhelm Valloittaja, pystyttäessään kuninkaanvaltaa Englannissa 1000-luvulla, oli ylpeä jatkaessaan suomalaisten kuninkaiden kunniakasta perintöä!

On myöhempien aikojen hallitsijoiden ajamaa tarkoituksenmukaista subversiota (anakronismi sallittakoon), että vuosisatojen kuluessa asioita on peitelty. Ja ehkäpä todisteita on jopa tuhottu.

– Nykymaailmassa kai jokaisella on oikeus valita subjektiivisen todellisuutensa malliin haluamansa myytit. Kai suomalaiset saavat uskoa suomalaisuuden hienouteen? Ei sen yhteensopivuus reaalimaailman kanssa ole sen huonompi kuin suomenruotsalaisen identiteetin pohjana olevissa myyteissäkään. Kun kuitenkin suurin osa vanhoista suomenruotsalaisista suvuista on kielensä aikoinaan ruotsiin vaihtaneita suomalaisia nousukkaita.

 

Perussuomalaisten julkaistessa vaaliohjelmansa yleistä hilpeyttä herätti se, että he halusivat uusia koulujen historianopetuksen. Kuitenkin historia on vain valikoima tarkoituksenmukaisia tulkintoja menneisyyden todellisuudesta. Kiveen hakattuja totuuksia ei monia ole (mitä nyt riimukivissä).

 

heikkihyotyniemi

Heikki, versio 2: Suvaitsevampi, viisaampi ... ainakin vähän vanhempi ja paljon reikäpäisempi. -- Niinpä on vaatteet kuin aatteetkin: sinisiä, ja löysiä. Jo ennen sitä menneisyyden Sinistä tulevaisuutta.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu