Sysäys 14: "Eino kirjaton ja karjaton!"

Kalevalaa on tuossa edellä kovasti kehuttu. Liikaakin? Kaikki mikä on vain kirjaimina paperilla on kuollutta; memeettinen järjestelmä voi elää vain mielessä. – Mutta Kalevala on elävää perinnettä, koska se onnistuu pelkästä kosketuksesta aina uudestaan käynnistämään monadit suomalaisen mielessä.

Jotkut kritisoivat Kalevalaa siitä, että se on merkittävältä osin Lönnrotin muokkaama, ja hän on sinne itsekin runoillut. – Mutta tämähän juuri on Kalevalan vahvuus! On ilmeistä, että kansanrunous oli (ainakin tuolloin) vielä elävää: Lönnrot itse oli tietäjä ja runonlaulaja. Silti Kalevala on kansanviisauden kuva: kaikki neokyberneettiset mallit ovat harvakoodautuneita, ja tässä tapauksessa kansan ymmärryksen malli, ”heimon henki”, on kiteytynyt yksittäisessä laulajassa edustaen kaikkea alhaalta emergoituvaa viisautta.

Runous elää ajassa kuvaten muuttuvaa todellisuutta viiveettä. Runous mahdollistaa herkän kytkennän todellisuuteen, kuitenkaan romahduttamatta ilmiötä (vertaa Sysäys 4). – Entä nykyajan runonlaulajat? Onhan niitä – otetaan esimerkiksi Juice Leskinen: hänkin uudisti suomen kieltä, tehden siitä katu-uskottavan nuorison kokemassa nykymailmassa, osoittaen, että suomen kieli kykenee vastaamaan haasteisiin. 

Iltapäivälehdet ovat antaneet tällaisen opetuksen: jotta jokin meemi voisi tulla kaikkien huulille, siitä pitää tehdä human interest -tyylinen kiteytys. Asiat pitää personoida – kaikkiin mentaalisiin monadeihin pitää kyetä kiinnittämään konkretisoiva nimilappu, ja sen on oltava henkilön nimi. No, runonlaulaja-teemaan liittyen otetaan nyt sitten ”syväluotaukseen” Eino Leino.

 

Eino Leinon runous on Kalevalan inspiroimaa, ja toisaalta Kalevalan runokieltä uusintavaa. Tulkoon jo etukäteen pyydetyksi anteeksi: Leinon runous houkuttelee neokyberneettisiin rinnastuksiin. 

Leino ei koskaan tyytynyt siihen, mitä oli jo saavuttanut, vaan etsi aina ”vapauksiaan”; todellakin, hän käytti vapaus-sanaa likimain neokyberneettisessä merkityksessä, kuvaamaan hyödyntämätöntä mahdollisuutta. No, ”meemiattraktoreista” Leino ei nimen kanssa puhunut – mutta kannattaa kuunnella Se kuitenkin liikkuu (mielellään Vesa-Matti Loirin tulkitsemana YouTubessa). Herkissä runoissa ei raskaalla otteella rikota tunnelmaa, mutta joskus sitten ote on niin raskas, että saavutetaan täysi kytkeytyminen asioiden ytimeen.

Leino ymmärsi ihmiselämää: reppana Tumma ja voittamaton Hymyilevä Apollo (Aurinkolaulu) virittävät jatkumon ”näkymättömyydestä” pärjäämisesen kautta kukoistukseen ja elämän ymmärrykseen, varjoista aurinkoon (esi-isien avustamana!). Väinämöisen laulu on tietäjän testamentti, mutta Laulajan laulu lohduttaa tavan tallaajaa.

 

Eino Leino olkoon kunniakyberneetikko. Eräs kiteytys Leinon elämänohjeista (haluttaisi sanoa kyberneettinen etiikka) on esitetty runossa Minä (Kootut runot 1896-1925):

    Minä oli alussa.
    Minä kasvoi luona Kaikkivallan
    ja kaikki oli se Minä.
    Minä on maailman ajatus, työn tulos tuhannen voiman,
    alku, loppukin elämän.
    …
    Pyhä on yksilön perintö.
    Kaitse taiten kalleutta
    tai jos tuhlannet, katoa
    niinkuin tähti taivahalta: sammu tyhjyyden tulena!
    …
    Kaikki on sinussa: aika, ijäisyys, elämä, luonto, isänmaa ja ihmiskunta,
    siemen suurimman, vähimmän.
    Itse riiput itsestäsi, muista, minkä tahdot verran,
    tie on tehty, määrä pantu,
    vuori noustava: vapaus.
    …
    Kulje kohti korkeinta oman onnes kukkulata,
    täytä, minkä tiedät, tahdot, täytät tahtoa jumalan,
    nousten nostat taivonkantta,
    painunet, eloa painat,
    tulet taakka itsellesi, muille pilvi päivän tiessä.
    …
    Iske itsesi kipunat
    yltä, alta, kaikkialta,
    enin taistosta elämän.

 

heikkihyotyniemi

Heikki, versio 2: Suvaitsevampi, viisaampi ... ainakin vähän vanhempi ja paljon reikäpäisempi. Niin on vaatteet kuin aatteetkin: sinisiä, ja löysiä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu