Arvokortit, hanttikortit, ja Hitler-kortti
Blogosfäärissä on jo tavoitettu konsensus siitä, että monikulttuurisuus paha, moniarvoisuus hyvä. Mutta voiko tämä moniarvoisuus reaalimaailmassa olla muuta kuin saavuttamaton ylevä ideaali?
Jos arvoja voi itselleen noukkia kuin kaupan hyllystä, arvorelativismin hengessä, huomaa nopeasti, että vertailu on vaikeaa: vallitsee runsaudenpula. Ja mikä on kunkin arvon arvo? Niin kuin muussakin kaupankäynnissä, erilaiset muodit saavat shoppaillessa hallitsevan roolin, ja seurauksena on helposti uudenlainen orjuus.
Kun sinulla on valta omaan elämääsi, sinulla on myös vastuu. On tehty selväksi, että tehtäväsi on tehdä omasta elämästäsi menestys. Kukaan ei voi vaatia sinulta enempää kuin sinä itse.
Kun arvot laitetaan kilpailemaan, käynnistyy taas eräänlainen kyberneettinen optimoituminen, ja diversiteetti korvautuu harvakoodautuneella yksiarvoisuudella. Arvojen markkinoilla asia on vähän sama kuin euron kanssa: mitä helpompi asioita on vertailla, sitä eenemmän katkeruutta mieleen kertyy.
Ihminen ei ole kypsä moniarvoisuuteen: kaikista vaihtoehdoista valitaan ne kaikkein vähiten erilaiset. Esimerkiksi naiset (olen sovinisti) ovat valinneet yhden ainoan tulkinnan ”menestykselle”: täytyy pärjätä miesten maailmassa. Täytyy näyttää upealta, perheen pitää näyttää upealta, ja erityisesti työuran täytyy näyttää upealta. Kenellekään ei sallita poikkeamista tästä standardista (katsokaa vaikka naistenlehdistä).
No miehillä ovat menestymisen kriteerit yhtä lailla tarkasti määritellyt, ja se on se kateus joka on ajavana voimana. Raha on yksi tällainen tavoittelun kohde. Omalla tavallaan rahanhimo on kuitenkin armelias arvo, koska jokainen meistä voi aina rikastua lisää – ja voi siis menestyä. Sivistyneillä ihmisillä on kuitenkin salakavalampia kateuden kohteita: älykkyyttä ei itselleen saa lisää. Ja esimerkiksi tiedemaailmassa älykkyys on se ominaisuus joka käytetään suunnilleen ihmisarvon mittana.
Olemme nähneet tämän aiemmin. Mitä sivistyneemmät ihmiset, sitä suurempi (tietenkin hyvin peitelty) kateus kohdistuu älykkäisiin. Juutalaisten keskimääräinen älykkyysosamäärä on kuulemma 120 …
Kuvitellaanpa erästä epäonnistunutta taiteilijanalkua 1900-luvun alun Wienissä, sivistyksen ytimessä. Siinä jäykistyneessä maailmassa tehtiin selväksi ketkä ovat menestyjiä: lääkäreistä puolet oli juutalaisia, lakimiehistä vielä suurempi prosenttiosuus, puhumattakaan pankkimiehistä. – Ei ihme, että nuoren Adin mielessä alkoivat velloa mustat myrkyt.
No, kun arvojen maailma äärimmilleen kärjistyy ja tulee liian yksipuoliseksi, seuraava vaihe on tässäkin tapauksessa romahdus. Tämän jälkeisessä kaaoksessa erot alkavat taas kasvaa, ja päädytään uusiin monokulttuureihin. Anarkia, demokratia ja diktatuuri vaihtelevat syklisesti kai myös ajatusten avaruudessa.
Etkö hieman aliarviot meitä tavallisia pulliaisia. Ehkä monet nuoret naiset jossain vaiheessa haluavat sekä uran että huippuperheen että edustavan julkisivun. Sitten tulee stressi ja masennus ja hyvässä tapauksessa arvot löytyvät, omat keskeiset arvot.
Ilmoita asiaton viesti
… Lähinnähän minä vain provosoin! Olen sovinisti samalla tavoin kuin olen aiemmin tunnustanut olevani rasisti. Ja vihapuhuja olen.
Eikö olisi mukavaa, jos oman tiensä voisi valita ilman aiemman yksiarvoisen arvopohjansa romahdusta, ilman burnoutia, jos siis voisi rauhassa kypsyä omiin vapauksiinsa? – Tosin en tiedä onko tämä mahdollista: omat vapautensa (vahvuutensa) näkee vasta umpikujassa, vasta henkisen jaakopinpainin jälkeen. Kehitys on aaltoliikettä, ja vapaudet pitää ”virittää”, jokaisella yksilöllä erikseen. – Niin, heikot sortuvat eivätkä pääse jaloilleen, mutta vahvoille tulee elämänhallinnan tunne selviytymiskokemuksen jälkeen.
Amerikassa sanovat, että sinusta voi tulla menestyjä vasta tehtyäsi muutaman konkurssin.
Ikävä että ne ovat juuri näitä kapeakatseisia nuoria naisia joita Arkadianmäelle valitaan. Nämä naistenlehtien arvot tulevat sitten kirjatuiksi lakeihinkin (otetaan nyt esimerkiksi vaikka siirtyminen perheverotuksesta henkilökohtaiseen verotukseen aikanaan). Näille menestyjänaisillehan selvästi onnistuu kaikki: heidän ei koskaan tarvitse käydä läpi kasvukokemuksia. – Huomaa, että en todellakaan aliarvioi tavallisia pulliaisia: vain heillä on kunnollista, maailmasta kerättyä elämänkokemusta epäonnistumisineen. Minähän olen tunnistanut itseni perussuomalaiseksi!
Ilmoita asiaton viesti
Niin en kyllä kadehdi ketään kansanedustajaa riippumatta sukupuolesta. Minäkin tunnustaudun perussuomalaiseksi, mutta sitä ei pidä sekoittaa siihen puolueeseen! 🙂
Mä en edes usko tohon että on vahvempia tai heikompia. Jotkut on lyöty pahemmin lyttyyn mut toiset on saanut vähän helpommat kortit. Ja kaikki toi ryhmään kuuluminen ja viiteryhmän etsiminen josta Oikkonen puhuu (siis omien parissa jne)on kyllä kaiken a ja o. Hyvä porukka tunnistaa jonkun erityistarpeet ja antaa tilaa.
Ilmoita asiaton viesti
”Mä en edes usko tohon että on vahvempia tai heikompia”
Jos arvosi ovat sellaiset, ettei paljon kannata pinnistellä, jos epäonnistumisista ei edes yritä eteenpäin … silloin sinusta tulee luuseri. Ei näitä kannata peitellä, koska on realiteetti, että näin sinut tullaan jälkikäteen tuomitsemaan; turha syyttää yhteiskuntaa, tai turha syyttää ”elämän hanttikortteja”. Sinun pitää aktiivisesti pyrkiä pois ”kollektiivisen muistin helvetistä”. – Mukavaa jos (suomalaiset) arvot ohjaavat sinut oikealle tielle ilman miettimistä, eiks je.
Ei sinun tarvitse edes onnistua – kunhan tarinasi on jollakin tapaa kiinnostava tai koskettava (lue/kuuntele Leinon ”Laulajan laulu”).
Ilmoita asiaton viesti
Heikki H.
Ei nyt puhuta kai samoista asioista. Kaikki pinnistelee. Kukaan ei tahallaan syrjäydy. Joillain on hankalampi yhtälö ratkaistavanaan. Jelppiä pitää ja jelppiä saa.
Mä tarkoitin et vahvempi psyyke. Et mä en usko sellaiseen et joillakin olisi vahvempi kuin toisilla niinkuin alunperin, jaossa.
Ilmoita asiaton viesti
Kasvu ja kehitys lisäävät inhimillistä hallintaa. Hallinta on sitä, että myöhäsyntyisempien ominaisuuksien avulla hyödynnetään varhakantaisempia kerroksia. Kehityksen tosiasian tunnustaminen on edellytys moniarvoisuuden ymmärtämiselle.
Moniarvoisuus on etäisyyttä jonka yksilö on saavuttanut omaan kasvukulttuuriinsa. Se ei johda arvorelativismiin, vaan merkitsee, että arvot hallitaan paremmin.
”Vastuun” käsitettä koskee samanlainen väärinkäsitys joka ilmenee arvorelativismissa. Moniarvoisuus ei voi tarkoittaa yksiarvoiselle yhtenäiskulttuurille ominaisen vastuun sisäistämistä, esimerkiksi puhumattomuuskulttuurin sisäistämistä itsesensuuriksi.
Yhtenäiskulttuuri ja moniarvoinen demokratia eivät voi kohdata. Ne ovat eri kehityskerroksia, niin sanoakseni.
Kehityksen myötä ”vastuu” kääntyy koskemaan huolenpitoa kehityksen edellytyksistä. Ne ovat paradoksaalisia.
Mitä vahvemman symbioottisen perusturvallisuuden yksilö lapsuudessaan saa, sitä pidemmälle menevän yksilöllisen eriytymisen se mahdollistaa aikuisiässä.
Mitä vankempi on yhteiskunnallinen perusturvallisuus, sitä ”vapaampi” moniarvoinen demokratia voi toteutua.
Moniarvoisen demokratian ”sallivuus” ei ole kaikensuvaitsevuutta, vaan nimenomaan sitä että sallivuuden ehdoista osataan pitää paremmin kiinni.
On pidettävä ennen muuta huolta omien joukosta. Kukaan ei voi kasvaa irti muusta kuin omasta kasvukulttuuristaan.
Elämme käsitesekaannuksien aikaa. Käsitesekaannus mahdollistaa kulttuurien sekaannuksen. Siitä ei hyvä seuraa.
Ilmoita asiaton viesti
”Moniarvoisuus on etäisyyttä jonka yksilö on saavuttanut omaan kasvukulttuuriinsa”. Hyvin sanottu. Mutta miksi tämä kasvukulttuuri ei voi mielestäsi olla riittävän suvaitsevainen yhtenäiskulttuuri? Kulttuuri on aina yhteisön ominaisuus, ja vapaalla tahdolla varustetut yksilöt pyrkivät tätä pakoon. Tietenkin haasteena on löytää kestävä arvoperusta; perinteisesti uskonto on tällaisena perustana toiminut. – Ei optimaalinen perusta, mutta toimivaksi osoittautunut (mikään muu ei nimittäin aiemmin ole osoittautunut, mitä nyt idän filosofiat).
Vaatii vahvaa itsetuntoa että voi kulkea omaa tietään ”keskiluokkaiskomiteoiden” kritiikissä, ja ihmiset eivät ole vahvoja vastustamaan yleistä mielipidettä (vahvuus ei ole sama kuin jääräpäisyys). Ja niin kauan kuin vain muutamat yksilöt saavuttavat vaaditun ”näkemisen” tason, yhteiskuntaa ei voi luonnehtia kokonaisuudessaan moniarvoiseksi. Moniarvoisuuteen ei riitä ulkoaopittu moniarvoisuusideologia!
Sinulla on paljon jäsentyneempi ajattelu esimerkiksi liittyen näihin kulttuurisiin luokitteluihin. Varoitat tuossa käsitesekaannusten riskistä … varmaankin itse syyllistyn sellaiseen: en ole lukenut teorioita, kerron vain niistä ”attraktoreista”, joita havaitsemassani maailmassa näen. Nämä attraktorit ovat relevantteja käsitekokonaisuuksia, jotka voivat yhdistää useita vakiintuneita käsitteitä jos eri yhteyksissä käytetyillä terminologioilla on yhteinen alla oleva rakenne; vaan voipa kyseessä olla myös toistaiseksi nimeämätön korrelaatiorakenne, joka vain tuntuu ”pysyvän kasassa” dynaamisessa maailman paiskeessa. Näille pitää sitten löytää jokin nimi – tyypillisesti pitää valita jokin jo aiemmin varattu sana jolla on suunnilleen oikeansuuntaiset konnotaatiot!
Dynaaminen (neokyberneettinen) ajattelu nimittäin pakottaa muuttamaan tulkintoja vakiintuneista staattisista tulkinnoista: myös käsitteet ovat robusteja dynaamisia tasapainoja keskenään taistelevien ideoiden välillä hermeneuttisessa takaisinkytkentöjen suossa. Niille ei ole fiksattua määritelmää, vaan ne muuttuvat ympäristön muuttuessa. Tällaiset ”monadit”, jonkinlaiset ”pyörteet” herakleitoslaisessa virtauksessa, pomppaavat aina uudelleen esiin kun maailmassa on liikettä. Ei tarkastella pintahahmoa, syntynyttä lopputulosta, vaan prosesseja: avainkysymys ilmiöiden ymmärtämisen kaannalta on, kuinka synnyt ovat kyenneet emergoitumaan. – Tämä on siis ylevä tavoite; luulen, että voit nähdä tässä sen pointin.
– Mukavahan se on tällaisia pohtia … huippujuttu ettei joudu mistään päätöksistä vastuuta ottamaan!
Ilmoita asiaton viesti
Näinä wikipedia-, sana- ja tietokirja- ja -kilpailutiedon aikoina ymmärtämättä jää se wittgensteinilainen totuus että ”sanan merkitys on sen käyttö”.
Yritys puhua jotain uutta toteutuu aina uutena sisältönä vanhoissa munankuorissa. Onnistuuko uuden puhuminenkaan sitten koskettamaan mitään ajattelun syvärakenteiden tasolla, arvattavaksi jää.
Mitä vastuuseen tulee, mahtaako sen kantaminen edes olla mahdollista? Jos olisi, luulisi että jossain olisi edes yksi poliitikon elämänkertamuistelma, jossa kaduttaisiin elämäntyötä.
Ei ole näkynyt. Pelkkiä sementointeja, joissa tehdyt virheet selitetään oikein päin.
Ilmoita asiaton viesti