Täyttä elämää – mikä estää?

Aiemmin blogissa (Sysäys 10) on puhuttu elämän arvosta, ja väitteenä oli, että neokyberneettisessä kehyksessä elämien arvot oli saatavissa jotenkin yhteismitallisiksi. Miksi pysähtyä tähän. Antaa mennä, määritellään saman tien elämisen laatu.

 

Kerrataan hieman. – Elämää on siellä missä on elämänvoimaa (huhuu, vitalismia!) eli enemmän tai vähemmän tietoista resurssinhimoa (kuitenkin tämä ”himo” on virtuaalista, pelkkää käyttäytymisen tulkintaa: se on aina ympäristö joka systeemejä ajaa). Tämän elämänvoiman erilaiset ilmenemismuodot, indusoituneet energian virtaussilmukat, ovat monadeja, joita kutakin karakterisoi sille ominainen vapausaste resurssien avaruudessa. Elämä (ylätason monadi) on fraktaalinen alkeismonadien kudos.

Tällainen elämä ei rajoitu fyysiseen kroppaan, vaan jatkuu edelleen mentaalisessa, sosiaalisessa ja kulttuurisessa ympäristössä, missä yksittäinen (silmin näkyvä) ”eläjä” on edelleen osa laajempia monadien verkostoja. Ja jokainen monadi siis määrittää oman vapautensa.

Kaikilla tasoilla elävää ajaa eteenpäin se elämänvoima, halu yhä täydempään elämään, jonkinlaiseen itsensä toteutumiseen. Nyt voidaankin elämän laatu tässä kehyksessä ehkä määritellä subjektiivisena arviona siitä, kuinka paljon mahdollisuuksia elämään (elämiin) on tarjolla.

– Mikä sitten (näin määriteltyä) elämän laatua heikentää? Näyttää siltä, että erityisen ikävää on, jos jokin jo identifioitu vapausaste menetetään.

 

Tuo oli siis yksilön näkökulma. Yllä oleva systeemi haluaa tietenkin tehokkuuden ja hallinnan nimissä kontrolloida, eliminoida nämä yksilön vapaudet. Päältä päin voidaan antaa lakeja ja määräyksiä, mutta nämä eivät ole kovin tehokkaita käyttäytymisen muokkaajia: ensinnäkin, systeemi ei voi tietää mitä kaikkia vapauksia yksilö voi keksiä; toisekseen tällainen kontrolli tulee liian myöhäisessä vaiheessa, vasta jo valmiiksi emergoituneen käyttäytymisen tasolla. Nopeamman säädön aikaansaamiseksi pitäisi päästä mielen sisään – yksilöille täytyy saada aikaan vapaudet kahlitseva itsekontrolli.

Perinteinen (uskonnoissakin tehokkaasti käytetty) tapa saada yksilö nöyräksi on pelko: tällöin hän ei uskalla tarkastaa vapauttaan, vapauden tiedostaminen on enemmänkin ahdistava kuin vapauttava kokemus. Luovan ihmisen vapaata mieltä villimpiä voivat olla vain hänen pelkonsa, ja kun pyrkii pysyttelemään turvassa, määrittelee itselleen jonkinlaisen pelon maantieteen. Pelkoja voidaan antaa ylhäältä päin ilman että pitäisi vaivautua käyttäytymistä pohjimmillaan ohjaavien arvojen muuttamiseen.

 

Pelot ovat lähtökohtaisesti absurdeja, niitä ei yksilön ole tarkoituskaan järjellä miettiä: ne ovat jonkinlaista uskomusjärjestelmä. Pahinta on, että pelon avulla mielen voi infektoida jokin taho, jolle minkäänlaista valtaa ei pitäisi antaa. Konkreettisena esimerkkinä tällaisesta ”arkielämän terrorismista” voisi mainita pelottelun markkinavoimilla (Soinin sanoin: lamat tulevat ja menevät, mutta pelottelulla joku käärii rahaa), tai pelottelun ilmastonmuutoksella (pienikin päästölisäys kuulemma voi suistaa meidät katastrofiin – ja taas jossakin raha liikkuu).

Varsinaisista terroristeista puheen ollen: viime aikoina on kovasti todisteltu, että vain pieni osa terrori-iskuista on islamistiterroristien tekemiä. Kuitenkin juuri näiden terroristien vuoksi on menetetty kaikkein eniten vapauksia. Jotkut baskiseparatistit eivät meitä ole koskaan juuri pelottaneet, kun taas terrori-iskut 2001 toivat päällemme Damokleen miekan. Ja varsin paljon heikensivät elämän laatua.

 

heikkihyotyniemi

Heikki, versio 2: Suvaitsevampi, viisaampi ... ainakin vähän vanhempi ja paljon reikäpäisempi. -- Niinpä on vaatteet kuin aatteetkin: sinisiä, ja löysiä. Jo ennen sitä menneisyyden Sinistä tulevaisuutta.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu