Kreikassa sotilasvallankaappaus!

Kun euro tuli, kuviteltiin, että kaikki muuttuisi kerralla: päästäisiin vakaisiin finanssimarkkinoihin, ja esimerkiksi kilpailukyky voitaisiin palauttaa tarpeen tullen ”sisäisellä devalvaatiolla”. Teoriassa eurojärjestelmä toimi kuin kellokoneisto – se mikä unohtui oli systeemien luontainen jähmeys ja muutoksen vastustus. Diversiteetti kulttuurien välillä ei katoa mahtikäskyllä.

Yhteiskunnalliset rakenteet ovat kehittyneet pitkällä aikajänteellä, evolutiivisesti, eikä monimutkaisia systeemejä voida yhtäkkisesti muuttaa. Esimerkiksi Suomessa kaikki ovat tottuneet vuosittaisiin palkankorotuksiinsa, ne ovat ammattiliittojen kasvojen säilyttämiseksi lähes pyhä asia – tästä aiheutuvaa inflaatiota on sitten perinteisesti korjattu toistuvin devalvaatioin, joilla rahan arvo on tarpeen tullen romautettu. Nyt Suomessa euron yliarvostuksen vuoksi kilpailukyky on erittäin heikko, eikä rahapoliittisia työkaluja tilanteen korjaamiseen ole käytettävissä.

Kreikassa on aina ollut suureellisempi meininki. Näyttää siltä, että spartalainen sotilasdiktatuuri ja ateenalainen torilla tapahtuva huutoäänestäminen (huutaminen) vuorottelevat; sotilasvallankaappaukset on sisäänrakennettu sikäläiseen järjestelmään. Zorbasten maassa kurinpalautus edellyttää isännän ääntä.

Kullakin yhteiskunnalla on omat sisäisten jännitteiden määräämät dynamiikkansa ja oma ”kuplintansa”, kuplien generaatio ja sitä seuraava regeneraatio. Mitä enemmän luontaisia dynamiikkoja pyritään kahlitsemaan, sitä suuremmiksi jännitteet ehtivät tulla ja sitä rajummiksi syklit.

Nyt koko euroalue on kreikkalaisten vankina, koska euron ajatus on too big to fail. Pieni lisälaina on aina helpompi hyväksyä kuin kerralla iskevä totuuden kertominen veronmaksajille ja äänestäjille. Ei ole ymmärrystä kuinka toimia kun toisen neuvotteluosapuolen kulttuuri on niin erilainen; ainoa vastaus on ”antaa lisää aikaa”, eli tehdä ei-mitään. Kreikkalaiset sen sijaan pelaavat (siltä näyttää) sujuvasti omaa peliään: otetaan kaikki, kohta nollataan velat. Absurdina esimerkkinä käy vakuussekoilu – vakuuksiksi kreikkalaiset tarjoavat riihikuivaa rahaa. Sillähän ei ole arvoa, sitä saa prysselistä lisää kun vain pyytää.

”Kansanluonne” voi kuitenkin muuttua nopeastikin, kun muutos lähtee alhaalta päin (”synnyistä”). Euro on muuttanut käyttäytymistä eri tavalla kuin oli suunniteltu: se on saanut yksittäiset ihmisetkin ajattelemaan, että lainaa kannattaa ottaa niin paljon kuin saa. Matalien korkojen on luvattu säilyvän. Suomessa ei ajatella enää varovaisesti, pitkällä tähtäimellä, puhumattakaan, että ajateltaisiin kokonaisuuden parasta; kaikki pitää saada nyt heti, velaksi. Tämä on ollut hyvin ei-suomalaista ajattelua, ennenhän lainaa kartettiin viimeiseen asti. Kiitos euron, Tilastokeskuksen mukaan suomalaisten kotitalouksien asuntolainat ovat yli kaksinkertaistuneet kahdeksassa vuodessa.

Se mitä ei uskalleta tunnustaa on se, että Suomessa tulee välttämättä pudotus: velalla hankittu ei ole todellista vaurautta. Tämä pätee sekä mikrotasolla että makrotasolla.

Orjan luonne on helppo hankkia: velallisella ei ole omaa päätösvaltaa, hänen turpeeseensidottua toimintaansa leimaa pakko ja välttämättömyys. Velalliselle ei tarvitse hymyillä, hän elää armottomassa maailmassa jossa (erään pikavippejä markkinoivan yrityksen mukaan) vain ”nettihakemus on ilmainen”. – Niin, antiikin Kreikassa vain velaton oli vapaa ja sai osallistua päätöksentekoon.

Otsikkoon liittyen: Juu, minäkin ennakoin hieman … mitäpä sitä ei itse kukin tekisi medianäkyvyyttä parantaakseen. Huumorii, mustaa epäpoliittista huumorii.